2:22 A Ghost Story – huhhuh, mikä jännitysnäytelmä!
En ole koskaan nähnyt teatterissa mitään vastaavaa kuin 2:22 A Ghost Story -näytelmä, jonka ensi-ilta oli 8.2.2024 Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Näytelmä tarjosi sellaista jännitystä, että pohkeeni tikkuilivat.
”Nykyklassikko”
Juuri kun olin toipunut Helsingin Kaupunginteatterin Jerusalem-näytelmän upeudesta, olin jälleen samojen ylistyssanojen äärellä. Danny Robinsin 2:22 A Ghost Story -näytelmästä kerrottiin ennakkotiedoissa, että sekin on nostettu brittiläisten nykyklassikoiden joukkoon. Näytelmä sai ensi-iltansa Lontoossa 2021, joten nopeasti on klassikkostatus annettu. Ja nopeasti saatu Suomeen Paavo Westerbergin ohjattavaksi.
Trilleri näyttämöllä
Olen nähnyt näyttämöllä dekkareita, esimerkiksi Hiirenloukun ja Komisario Palmuja, mutta en koskaan varsinaista trilleriä. Olin yllättynyt, miten hyvin genre sopii näyttämölle! Tiesin tietenkin, että kyseessä on näytelmä ja että näyttämöllä kaikki on mahdollista, mutta silti jännitin lähes koko näytelmän ajan hartiat korvissa. Useampi kohta shokeerasi sekä minut, mieheni Martin että katsomossa olleet muutamat tutut. Yksi heistä oli dekkaristi Elina Backman, joka kehui näytelmää IG Storeissaan.
Mistä oli kyse?
Näytelmän nähneet ovat vihkiytyneet salaisuuteen. Voin oikeastaan kertoa melko vähän, jotta en pilaa tulevien katsojien iloa, tai jännitystä.
Muutaman jutun voin kuitenkin paljastaa. Tapahtumapaikka on nuoren perheen uusi koti. Jenny on kotona Pheabe-vauvan kanssa, kun Sam tulee kotiin työmatkalta. He ovat saamassa illaksi vieraita, Samin vanhan opiskelukaverin Laurenin ja tämän uuden poikaystävän Benin.
Jenny ja Sam ovat remontoineet viktoriaanisen rivitalon moderniksi, avaraksi kodiksi. Vielä on hieman vanhoja pintoja näkyvillä, mutta muutoin näyttää jo hyvältä. Näyttämöllä on näkyvissä avoin olohuone ja keittiö, ulko-ovi, terassin ovi, wc:n ovi ja rappuset yläkertaan, jossa on ainakin Pheaben huone ja vanhempien makuuhuone. Olohuoneen seinällä roikkuu Psycho-elokuvan juliste. Keittiötasolla on Alexa-älykaiutin, jotka ovat Britanniassa paljon yleisempiä kuin meillä.
Jenny on äitiyslomalla alakoulun opettajan työstään. Hän on nukkunut muutamat edelliset yöt todella katkonaisesti, sillä hän on herännyt klo 2:22 outoihin ääniin. Sam on ollut työmatkalla eikä usko Jennyn teoriaan kummituksista. Sam on fysiikan professori ja hänellä on pakonomainen tarve selittää kaikki järjellä. Jopa Lauren, joka on psykoterapeutti, on sitä mieltä, että Sam on melkoinen besserwisser ja on aina ollut. Uutena henkilönä joukkoon on liittynyt Ben, joka on rakennusmies ja joka on aiemmin asunut samalla asuntoalueella. Hän suhtautuu hyvin avarakatseisesti Jennyn teoriaan henkiolennoista.
Näytelmä tapahtuu reilun vuorokauden aikana. Näyttämön kello tikittää nopeutetusti kohti seuraavaa aamuyötä, hetkeä jolloin kello on 2:22.
Seurue keskustelee menneistä asioista, vauva-arjesta, parisuhteesta, mutta ennen kaikkea siitä, voivatko öiset äänet johtua jostain yliluonnollisesta vai onko kaikelle joku järjellinen selitys. Katsojana mietin kaikkia ratkaisuja, epäilin henkilöhahmoja ja olin taipuvainen uskomaan monenlaiseen selitykseen. Ratkaisuna he päättävät valvoa ja odottaa, mitä tapahtuu. Kun on aika, niin loppuratkaisu tuli ainakin minulle puskista. Se myös toteutettiin näyttämöllä taidokkaasti.
Näyttelijät lunastavat
2:22 A Ghost Story -näytelmässä on vain kuusi näyttelijää ja 99 % ajasta vain neljä. Jennyn vaativan roolin teki Pia Andersson, johon edellisen kerran ihastuin Min fantastiska väninna -näytelmän Lenuna. Hän oli todella uskottava pienen lapsen äiti huolineen ja samalla turhautunut vaimo, kun mies ei usko häntä. Pia Andersson heittäytyi rooliinsa hienosti kaikissa sen eri vaiheissa. Sanoisin, että Pian hieno roolityö nosti näytelmän korkeammalle tasolle.
Myös muut kolme lunastivat paikkansa, Beniä esittänyt Sauli Suonpää ehkä luontevimmin. Sanna-June Hyden ja Lauri Tilkasen henkilöhahmot jäivät hieman etäisemmiksi johtuen ehkä siitä, että ne olivat jo rooleina hieman luotaantyöntäviä, toinen humalassa ja toinen ylemmyydentunnossaan.
Vielä pitää mainita naisnäyttelijöiden puvustus (Laura Dammertin käsialaa). Olipas kauniita vaatteita, vaikuttivat olevan kuin suoraan Balmuirin tangolta!
Vahva suositus psykologisten trillereiden ystäville!
Näytelmä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus! Suosittelen lämpimästi trillereiden ja dekkareiden ystäville. 2:22 A Ghost Story tarjoaa jännitystä, ehkä vähän kauhuakin, fyysisiä väristyksiä, nasevaa dialogia ja mahdollisuuden testata omaa uskoaan kummituksiin. Vetoaa erityisesti äiteihin ja muihin, joilla on tapana huolestua lähes kaikesta!
”Klassinen trillerigenren asetelma modernilla twistillä puhuttelee niin, että katsoja pääsee taatusti tihentyvän tunnelman kyytiin. Mutta on katsojasta kiinni, kuinka paljon sille haluaa antautua. Eihän kummitusjunassakaan ole kivaa, jos siihen suhtautuu ryppyotsaisesti.”
Ohjaaja Paavo Westerberg käsiohjelmassa
Esityksen tiedot
2:22 A Ghost Storyn pääosissa nähdään Pia Andersson, Sanna-June Hyde, Sauli Suonpää ja Lauri Tilkanen. Muissa rooleissa näyttelevät Leena Rapola ja Matti Rasila
Näytelmän ohjaus Paavo Westerberg. Lavastuksen suunnittelu Antti Mattila, puvut Laura Dammert ja naamiointi Maija Sillanpää. Valosuunnittelu Petteri Heiskanen ja sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura. Näytelmän on suomentanut Anni Ihlberg ja teoksen dramaturgina toimii Henna Piirto.
(Näytelmä löytyi yllättäen englanniksi Storytelistä nimellä NHB Modern Plays: 2:22 A Ghost Story. Oli mielenkiintoista lukea plari jälkikäteen ja tarkistaa esimerkiksi, mitä sanaa alkukielellä käytettiin, kun näytelmässä puhuttiin äijästä. Se oli tietenkin mate!)