Maratontanssit – Ammutaanhan hevosiakin -tarinan näyttämösovitus vakuuttaa

Helsingin Kaupunginteatterin Maratontanssien ensi-ilta tarjosi sykähdyttävän teatterikokemuksen! Jo väliajalla totesimme, että suomalaisen näyttelijätyön tulevaisuus näyttää loistavalta. Nuoret teatterikorkeakoululaiset olivat hurmanneet meidät.

Maratontanssien taustaa

Maratontanssit-näytelmä kuvaa kilpailua, jossa pudotetaan heikoimmin suoriutuneita. Kyseessä ei ole uusi tosi-tv-formaatti lukuisten kanavilla pyörivien lisäksi, vaan Maratontanssit pohjaa jo vuonna 1935 ilmestyneeseen Horace McCoyn pienoisromaaniin Ammutaanhan hevosiakin (They Shoot Horses, Don’t They?).

Yhdysvalloissa ja muissa teollistuneissa maissa kärsittiin 1930-luvun lamasta, jolloin yrityksiä kaatui ja työttömiä oli ennätysmääriä. Leipänsä edestä ihmiset olivat valmiita tekemään monenlaista, esimerkiksi osallistumaan maratontanssikilpailuihin. Tanssijoille taattiin yösija ja ruokaa kilpailujen ajaksi, voittajille pääpalkinto 1 000 dollaria. Käsittämättömintä on, että kisat saattoivat jatkua viikkoja.

Näytelmän maratontanssit järjestetään Hollywoodissa. Pääpari Gloria ja Robert ovat molemmat havitelleet elokuvarooleja, mutta turhaan. Osallistumalla tanssikilpailuun he tavoittelevat tietenkin rahapalkintoa, mutta myös mahdollista kuuluisuutta, joka avittaisi elokuvamaailmaan pääsyä.

Kuva: HKT / Noora Geagea

Ammattilaisainesta

Maratontanssit-esitys on osa Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman ja Helsingin Kaupunginteatterin yhteistyötä, jossa kolmannen vuosikurssin opiskelijat tulevat kevääksi Helsingin Kaupunginteatteriin ja valmistavat kandiprojektinaan esityksen yhdessä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Tänä vuonna mukana ovat  Youssef Asad Alkhatib, Nomi EnckellPatrik HvitsjöTellervo Jalas, Ronja Orasta, Meri Luukkanen, Toni NikkaJessica PenttiläLauri Qvick, Aapo SalonenAino Sihvonen ja Veeti Vekola.  

Tässä jutussa käsitellään Maratontanssit-ensembleä kokonaisuutena, eikä kukaan näyttelijä voita tai putoa. Erikseen mainitsen ainoastaan Meri Luukkasen, joka on aikoinaan ollut samassa Q-teatterin nuorten ryhmässä kuin tyttäreni. Olisin nimittäin saattanut tehdä melkoisen munauksen ja jättää Maratontanssit väliin ellei ulkomailla opiskeleva tyttäreni olisi viestittänyt ja kehottanut ehdottomasti mennä katsomaan esitystä, koska ”Meri on siinä”.

Kuva: HKT / Noora Geagea

Jo ensimmäinen kohtaus vakuutti

Kaupunginteatterin pieni puoli osoitti jälleen toimivuutensa. Katsomo rajasi näyttämöä kolmelta sivulta. Näyttämön lattiaan oli maalattu kilparata. Muutamia lavastuselementtejä tuotiin esityksen aikana näyttämölle, muutoin oltiin paljaana raadolliselle kilpailulle. Tehokasta ja selkeää.

Jo ensimmäinen näytelmän kohtaus vakuutti. Minulla oli hämärä muistikuva Ammutaanhan hevosiakin -elokuvasta (1969) ja oletin, että Maratontansseissa edettäisiin samoin. Ehei, nyt oltiin samassa tarinassa, mutta aivan erilaisessa toteutuksessa.

On juontaja, on paikallisradio mainoksineen (esimerkiksi Kaikkivaltiaan sytytystulppia) ja tietenkin kilpailijat. On kolme Robertia ja kolme Gloriaa, jotka kertovat yhden tarinan ja monta tarinaa. Ja millä tavalla! Esitys on alusta asti niin intensiivinen, että syke nousee myös katsomossa. Tanssikohtaukset eivät ole mitään toisissaan nuokkumisia, vaan rytmikkäitä ryhmäkohtauksia. Tuttu Pieni sydän on saanut loistavan sovituksen ja tahdittaa monessa muodossa näytelmää. Kotiinviemisinä on taattu korvamato:

Niin pieni ihmissydän on
Niin avara ja pohjaton
Se kätkee suuret unelmat
Ja vihan, lemmen maailmat
Riemujen rikkaus ja surujen summa
Onnekas rakkaus ja tuskakin tumma
Syömmehen pienehen mahtua voi
Onnea iloa – oi

Kuva: HKT / Noora Geagea

Ne näyttelijät

Olimme Minnan kanssa todella vaikuttuneita näyttelijöiden suorituksista. Mikä heittäytyminen, mikä läsnäolo! Raikasta ja aitoa, tuskaa ja taitoa, mutta yhtälailla kepeitä kierroksia silloin kun niiden aika oli.

Minna ehti jo kirjoittaa someen: ”Kiitokset siis lahjakkaiden ja taitavien nuorien näyttelijöiden lisäksi sisäänoton valintaraadille ja opettajille, tasaisen hyvää jälkeä!” Ainesta on, sen lisäksi joku/jotkut ovat onnistuneet myös heidän ohjauksessaan.

Loistava oivallus oli myös se, että näyttelijät vaihtoivat rooleja väliajalla, joten pääsimme näkemään kaikki nuoret kahdessa eri roolissa. Toki ryhmästä erottui suosikkeja, mutta ennemminkin yllätti, että kaikki olivat niin vahvoja. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka näyttelijöiden artikulaatio oli selkeää, lauseissa oli sanomaa ilman huutamista, maneereita ei ollut, eikä kenenkään ego nostanut päätään. Tämä oli ryhmä, joka toimi saumattomasti yhteen.

Näytelmän ohjasi ja sovitti näyttämölle Heidi Räsänen ja koreografiasta vastasi Antti Lahti. Lavastuksen suunnitteli Vilma Mattila ja Pekka Korpiniitty, puvut Elina Kolehmainen ja naamioinnin Henri Karjalainen. Valosuunnittelusta vastasi Outi Vedenpää ja äänisuunnittelusta Janna Hyrynkangas. Näytelmän on suomentanut Esko Elstelä.

Vahva suositus

Anna nuorten yllättää vahvalla tulkinnallaan klassikkonäytelmästä. Käy katsomassa heitä nyt, niin voit ottaa omat suosikkisi seurantaan. Ehkä kliseistä sanoa, mutta heistä kuullaan vielä.

Toinen tärkeä syy mennä katsomaan näytelmä, jonka juuret on synkässä taloustilanteessa melkein 100 vuotta sitten, on se, että samat ilmiöt elävät meidänkin ajassamme. Ihmiset antautuvat yleisöjen arvioitaviksi, menevät tuntemattomien kanssa naimisiin katsojien edessä ja juoksevat henkihieverissä ”derbyjä”, jotta pysyvät mukana valokeilassa. Silti päivästä päivään saattaa olla niin ankeaa, että kuolema tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Ammutaanhan hevosiakin, vai mitä?

Esityksiä on vielä kymmenen, mutta viimeinen on jo 4. toukokuuta 2024. Me suosittelemme. Kotimatkalla esityksen huikea loppu tuntui ihan fyysisenä. Olimme vaikuttuneita.

Kaikki näyttelijät kiitoksissa.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *