Paolo Giordano: Tasmania – Maailma muutoksessa, miten siitä selvitään?

Paolo Giordanon uusin teos Tasmania on leimallisesti hyvin eurooppalainen romaani. Se kertoo muutamasta vuodesta koulutetun ja hyvin toimeentulevan kirjailijan elämässä ja hänen perhe- ja ystäväpiiristään globaalien uhkien leijuessa koko maapallon yllä. Sain tilaisuuuden tavata Paolo Giordanon Helsingissä ja keskustella hänen kanssaan romaanin teemoista ja kirjoittamisesta.

Italialainen Paolo Giordano (s. 1982) on koulutukseltaan fyysikko, ja hänen tavoitteenaan opintojen alkaessa oli tutkijan ura. Kirjoittamisen hän aloitti 22-vuotiaana, lopetettuaan pitkään harrastamansa kitaransoiton. Fyysikon työ ei kuitenkaan tuntunut aivan oikealta, ja Giordano kertoi alkaneensa kirjoittaa avatakseen mieltään. Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut Giordanolle tapa rentoutua, vaan hän on alusta alkaen suhtautunut siihen ”with serious intentions”, vakavin aikein siis. Kunnianhimoinen työskentely palkittiin, ja esikoisteos, suomeksikin ilmestynyt Alkulukujen yksinäisyys, voitti Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Premio Stregan vuonna 2008. Vielä 2010 Giordano väitteli teoreettisen fysiikan tohtoriksi, mutta jätti sitten akateemisen maailman, eikä omien sanojensa mukaan enää pysty seuraamaan alan kehitystä.

Ihmissuhteiden haasteet uhkakuvien maailmassa

Ilmastokriisi monine ulottuvuuksineen, aseelliset konfliktit, ydinaseiden kehitys, humanitääriset kriisit, joukkoampumiset, niukkojen vesivarojen saastuminen, pandemiat, öljykriisi, terrorismi, ilman saastuminen, maanjäristykset, maanvyöryt ja tulvat. Siinä joukko elämäämme varjostavia uhkia, jotka pääsevät Tasmanian sivuille vähintään mainintoina. Otsonikadon selätimme, nyt uhkana ovat muutokset maapallon pilvipeitteessä.

Henkilökohtaisella tasolla romaanin kirjailija kohtaa itse tai lähipiirinsä kautta lapsettomuuden, perhe- ja parisuhteiden haasteet, huoltajuuskiistat, mielenterveysongelmat, ystävyyden hiipumisen, tiedemaailman kilpailun ja tasa-arvotaistelun. Kirjan henkilöt ovat korkeakoulutettuja ja hyvin toimeentulevia akateemisten ammattien harjoittajia. Maailman kriisien ohella heillä on myös murheensa monilla elämänalueilla. Heidän haasteensa ovat kuitenkin mitä suurimmassa määrin länsimaisia ongelmia, ”first world problems”.

Länsimaisen viisauden mukaan ei ollut sellaista kärsimystä, jota viikko tropiikissa ei pystyisi parantamaan. Olkoonkin, ettei lomalento Karibialle keskellä talvea, eikä varsinkaan ilmastokokouksen perään, ollut välttämättä kaikkein johdonmukaisinta toimintaa: matkustajan keskimääräinen hiilijalanjjälki on tuhatkunta hiilidioksidikiloa lentomatkaa kohti, joten laskelmien mukaan päästäisimme ilmakehään kaikkiaan noin neljätuhatta kiloa hiilidioksidia karkottaaksemme avioliittoomme pesiytyneen apeuden.”

Vaikka Giordano kertoikin kohdanneensa monia romaanihenkilönsä haasteista, hän kiistää Tasmanian olevan autofiktiota. Lähimpänä sitä on Giordanon mukaan romaani Il nero e l’argento (Like Family, ei suomennettu). Kertooko jotain kuitenkin se, että romaanin loppupuolella kuin ohimennen kirjailijan etunimeksi paljastuu Paolo?

Kirjoittamisesta

Giordano kertoo, että hän kirjoitti Tasmaniaan tarkoituksella kaikki ne lukuisat kriisit ja uhat, jotka meitä ympäröivät. Uhkien listaaminen oli hänelle ironinen peli. Se ei olisi kuitenkaan onnistunut, jos olisin aloittanut Tasmanian kirjoittamisen Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, hän jatkaa. En olisi tavoittanut sitä keveyttä, jota tavoittelin, sillä maailma muuttui helmikuussa 2022 niin synkäksi, kertoo Giordano.

Lukijana pohdin, mikä tekee tekstistä niin helposti lähestyttävää, vaikka hirveydet vyöryvät siitä päälle. Ehkä selitys löytyy tekstin rationaalisuudesta, se on toteavaa ennemmin kuin kuvailevaa. Faktojen kertominen fyysikon tarkkuudella tuo maailmamme rumuuden näkyviin lisäämättä lukijan tuskaa suoralla tunteeseen vetoamisella. Kerronta on myös kirkasta ja sujuvaa, tapahtumien kulku on luontevaa. Jos Giordano onkin kirjoittaessaan koonnut ikävien tapahtumien palapeliä, hän on onnistunut häivyttämään saumat näkymättömiin. Tasmania ei tunnu koosteelta, vaan tarinalta elämästä.

Ensimmäinen ja viimeinen romaaniversio ovat yleensä melko lähellä toisiaan, Giordano kertoo. Enemmänkin tekstin muokkaaminen on puhdistamista, turhan poistamista ja pelkistämistä kuin kokonaan uudelleen kirjoittamista.

Mistä löydämme toivoa?

Halusin kertoa, että vaikka maailmanlopun uhka on yllämme, meillä on kuitenkin elämämme elettävänä ennen sitä. Voisimme yrittää elää sen mahdollisimman hyvin.”

Haastattelusta, käännös kirjoittajan.

Pienen hetken mietittyään Griodano kertoo löytävänsä toivoa läheisistä ihmissuhteista. Myös Euroopan idea luo häneen toivoa. Ja heti perään hän lisää, että saattaa olla kuitenkin niin, että Euroopan osalta hän enemmän haluaa nähdä toivoa kuin sitä on löydettävissä.

Huomautin hänelle, että lasten hankkiminen saattoi olla pienoisessa ristiriidassa hänen tulevaisuudennäkynsä kanssa. Olin tahtomattani joutunut vähän varuilleni. Novelli sanoi: Miten voi kuvitella selviytyvänsä hengissä kaikesta, jollei sitten luottamalla sataprosenttisesti lapsiinsa?”

Avoin, vakavasti hurmaava ja keskusteleva,

sellainen oli Paolo Giordano satunnaisen bloggarin haastattelussa. Kiitän Tasmanian kustantaja Aula & Co:ta, joka tarjosi minulle mahdollisuuden kulkea pienen keskustelun verran maailmanluokan kirjaiijan kanssa. Vaikka aikaa oli rajallisesti, ehdimme romaanikeskustelun lisäksi sivuta laajoja teemoja: tieteen olemusta, epäilyn ja epävarmuuden välttämättömyyttä niin tieteen kovassa ytimessä kuin romaanitaiteessakin, tieteen moraalia. Ja siirtymistä 1900-luvulla vallinneesta tieteen arroganssista 2000-luvun teknologian arroganssiin. Emme löytäneet lopullisia vastauksia, ilmassa sinkoilleet kysymykset riittivät tällä kertaa.

Kuin sipulia kuorisi

Tasmania on antoisa teos, joka kestää useammankin luku- tai kuuntelukerran. Paolo Giordano kertoi halunneensa vaikkapa politiikkaa kuvatessaan kirjoittaa enemmän ilmapiiristä kuin selkeistä tapahtumista. Politiikkaa on hänen mielestään suoraan ja tapahtumien tasolla kuvattuna tylsää. Niinpä lukijallekaan ei tarjoilla kaikkea suoraviivaisesti ja valmiiksi pureskeltuna, vaan etsijälle tekstistä löytyy tasoja ja ulottuvuuksia. Ei siis ihme, että Paolo Giordanon teokset ovat herättäneet laajaa kiinnostusta, niitä on käännetty 40 kielelle.

Viimeistelin tätä kirjoitusta päivänä, jolloin todellisuus ylitti kirjallisuuden traagisella tavalla. Mikään kirjassa ei koskettavuudestaan huolimatta riipinyt sydänalaani niin riekaleiksi kuin uutinen 2.4.2024 vantaalaisen peruskoulun tapahtumista. Yrittäkäämme kuitenkin jaksaa elää maailmanloppua edeltävä elämämme mahdollisimman hyvin. Yhdessä ja toisiamme tukien. Arjessa, juhlassa ja ennen kuin paha olo pääsee ohjaamaan tekoja.

Kirjan tiedot

• Paolo Giordano: Tasmania
• Aula & Co 2023
• Alkuteos Tasmania, 2022
• Suomentaja: Leena Taavitsainen-Petäjä
• 298 sivua / 10 t 51 min
• Äänikirjan lukija: Mikko Toiviainen

Muita Paolo Giordanon suomennettuja teoksia:

• Alkulukujen yksinäisyys, suomentanut Helinä Kangas, WSOY 2010
• Ihmisruumis, suomentanut Helinä Kangas, WSOY 2014
• Tartunnan aikaan, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2020
• Jopa taivas on meidän, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2021