Tartto – Pohjolan ikuinen kaupunki valloittaa vierailijan

Kun seuraavan kerran matkustat Viroon, älä jää viralliseen pääkaupunkiin, jatka matkaa parin tunnin päähän Viron henkiseen ja kulttuuriseen pääkaupunkiin Tarttoon. Tänä vuonna siihen on entistä painavampi syy, sillä Tartto on myös Euroopan kulttuuripääkaupunki, yksi kolmesta. Minna ja Airi nauttivat SARVin eli Suomen arvostelijain liiton matkalla muutaman päivän rautaisannoksen Tarton kulttuurista, ja tähän juttuun keräsimme kokemuksiamme.

Airi oli käynyt Tartossa aiemmin, Minnalle vierailu oli ensimmäinen.
”Olisinpa uskonut niitä kaikkia ystäviä, jotka kertoivat Tarton lumosta, olisin varmasti suunnannut kaupunkiin jo aiemmin. Tartto ei kalpene maineikkaimpien kaupunkien seurassa, vaan lunastaa upeasti paikkansa eurooppalaisten kaupunkihelmien joukossa.”

Aloitetaan tärkeästä – viron kielestä. Englannilla pärjää Tartossa hyvin ja suomellakin monessa paikassa, mutta on kohteliasta osata sanoa jotakin myös viroksi. Menomatkalla kirjasimme Varjan opetuksia: Tere hommikust! Aitäh! Palun! Ne on hyvä muistaa: Hyvää huomenta! Kiitos! Ole hyvä! Ehkä näillekin on käyttöä: Olen kirjanduskriitik. Olen teatrikriitik. Vai esittäytyisimmekö kuitenkin: Olen kirjandusblogija.

Emajõen varrelle syntyneen kaupungin keskus on Raatihuoneentori, Raekoja plats, josta vain nurkan takana sijaitsee vuonna 1632 perustetun Tarton yliopiston, Tartu ülikoolin komea päärakennus. Yliopiston perusti silloin Viron aluetta hallinneen Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf. Hänen kunniakseen yliopisto nimettiin Academia Gustavianaksi, ja kuninkaan patsas koristaa yliopiston viereistä puistoa.

Yliopiston takaa noustaan Toomemägi-kukkulalle, upeaan laajaan puistoon, jonne voi vetäytyä puiden alle viileyteen, viedä lapset johonkin mäen monista leikkikentistä, istahtaa puiston kahvilaan tai, kuten me teimme, kiertää tutkimassa puistoon kätkeytyvää Tarton historiaa.

Keskiaikaisen goottilaistyylisen tuomiokirkon rauniot Toomemäellä ovat vaikuttava näky ja kuin tehdyt jonkin esityksen näyttämöksi. Myöhemmin kuulimmekin, että Vanemuine-teatterin kesäteatterinäytelmä (suvelavastus) Kuninkaan käsky (Kuninga käsk) esitetään juuri näissä valmiissa ”lavasteissa”.

Tartolla on ollut monta nimeä – Tarbatu, Dorpat, Dorpt, Döprt, Derpt ja Jurjev, aina sen mukaan minkämaalaiset ja -kieliset aluetta hallitsivat. Historiansa aikana kaupunki on ryöstetty ja poltettu lukemattomat kerrat.

Suuren Pohjan sodan päätyttyä 1721 Viro siirtyi Ruotsilta Venäjälle ja Tarttoa alettiin kunnostaa. Pärnuun siirretty ja myöhemmin lakkautettu yliopisto avattiin uudelleen 1800-luvulla, ja Tartosta tuli Venäjän keisarikunnan merkittävä tieteellinen keskus ja monen suomalaisenkin opiskelu- ja oleskelupaikka.  

Neuvostoaikana 1944-1991 Tartto oli suljettu ulkomaisilta matkailijoilta salaisten teollisuuslaitosten ja sotilaslentokentän takia. Nyt kentän alueella on upea Viron kansallismuseo. Nykyisin Tartto on noin 100 000 asukkaan kotikaupunki. Perus- ja jatkotutkinnon opiskelijoita on liki 20.000, liekö maailmanennätys suhteessa asukaslukuun?

Kulttuuripääkaupunki

Nelipäiväisen matkamme ohjelmamme oli viritetty osanottajien kiinnostuksen mukaan. Matkalaisina oli monen alan ja alueen kriitikkoja, ja kulttuuri kiinnosti kaikkia.

Virossa on ”kulttuurimyönteinen ilmapiiri”  ja kulttuurilla vahvempi asema kuin Suomessa. Tästä kertoivat isäntämme ja samaa todistimme itsekin. Kadehtien vertailimme kulttuurin osuutta Viron ja Suomen mediassa. Viron yleisradioyhtiö ERR:llä (Eesti Rahvusringhääling ) on erilliset kulttuuriuutiset sekä televisiossa että radiossa. Niin oli meilläkin – joskus, radiossa pidempään, mutta ei sielläkään enää 15 vuoteen. Lisäksi ERR:llä on useampia viikoittaisia kulttuuriohjelmia. Sanomalehtien lukumäärä ja ilmestymistiheys paperisena on vähentynyt, mutta niillä on vahvat kulttuuriosastonsa, jotka netissä löytävät lukijansa. Erityisiä kulttuurin aikakausilehtiä on useampia, mm. tetteriin, musiikkiin ja elokuvaan paneutuvat Teater, Muusika, Kino, sekä laajemmin kulttuuria käsittelevät Looming ja Värske Röhk.

Grete Ahtola, Viron Suomen suurlähetystön kulttuuriasiainneuvos, vastasi diplomaattisen varovasti kysymykseen, arvostavatko kaikki Viron poliittiset puolueet kulttuuria. Hänen mukaansa arvostavat, kuitenkin niin, että joillekin (puoluetta nimeämättä) kulttuuri on nimenomaan vahvasti ja vain kansallisväritteistä kulttuuria.

Kysymykseen, millainen kansanmusiikin asema on Virossa, hän totesi, että Virossa kansanmusiikki on osa musiikkia, ei mikään erillinen saareke, niin kuin hänen hyvin tuntemassaan Suomessa. Virossa se on ”isojen lavojen musiikkia” ja vahvasti fuusioitunut kaikkeen musiikkiin. Se on maailmanmusiikkia.

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli houkutteleva syy matkustaa tutustumaan Tarton kulttuuriin. Tämän vuoden kulttuuripääkaupunkeja ovat myös Bad Ischl Iävallassa ja Norjan Bodø. Kovin vähän on Suomessa ollut juttua Tarton kulttuuripääkaupunkiudesta, mutta kuten yksi matkalaisistamme lohdutti meille Tartu 2024 -organisaation puolesta teemavuotta esitellyttä Karmen Juhkamia, eipä ole ollut sitäkään vähää kahdesta muusta kulttuuripääkaupungista. 

Tarton lisäksi kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma ja tapahtumat ulottuvat koko Etelä-Viroon ja sen 19 kuntaan. Tapahtumia on laidasta laitaan, kaikkiaan lähes tuhat. Vuoden yhteinen teema on Eloon jäämisen taide, ja sillä viitataan Tartu 2024 -tiedotteiden mukaan ”tietoihin, taitoihin ja arvoihin, jotka luovat pohjan hyvälle elämälle”. Netistä löytyy tietoa teemavuodesta myös suomeksi: (KLIK).

Viro on teatterimaa

Viro kilpailee Islannin kanssa siitä, missä maassa käydään suhteessa eniten teatterissa. Kärkijoukoissa on Suomikin. Tarton yliopiston teatteritaiteen professori Anneli Saro esitteli meille lukuja vähän pahoitellen sitä, että virolaiset rakastavat numeroita. Luvut havainnollistivatkin hyvin teatterin asemaa Virossa: 1 laitos eli Kansallisooppera, jonka asema on säädetty laissa, 8 valtion tukemaa teatteria ja 3 kaupunginteatteria sekä näiden lisäksi yli 40 ns. vapaata teatteria ja tanssiteatteria. Vuosittain reilusti yli 200 uutta produktiota (vuonna 2022 luku oli 239 ja kaikkiaan 656 produktiota). ”Liian monta”, professori totesi.

Lähes puolet virolaisista käy säännöllisesti teatterissa, ja käyntejä 1,349  miljoonan asukkaan Virossa oli vuonna 2022 1,12 miljoonaa. Elinkustannusten noustua rajustikin käyntimäärät ovat pienentyneet jonkin verran.

Niin kuin Suomessa myös Virossa teatterilla oli tärkeä merkitys kansallisen heräämisen aikaan. Vironkieliselle teatterille loi perustan Lydia Koidulan vuonna 1870 Vanemuine-ryhmälle Tarttoon käsikirjoittama ja ohjaama Saaremaa Onupoeg (Saarenmaan serkku). Ennen tätä Viron teatterin kieli oli ollut saksa.

Pyysin Anneli Saroa mainitsemaan muutaman tämän hetken merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista, ja ykköseksi hän nosti Andrus Kivirähkin, jonka komedialliset näytelmät ovat hyvin suosittuja, mm. Virolaiset hautajaiset ja Vaaleansininen vaunu. Muiksi kiinnostaviksi näytelmäkirjailijoiksi hän nosti Urmas Vadin ja Siret Campbellin.

Viime aikojen suosituin näytelmä Viron teattereissa on ollut Lehman Brothers, tuttu Suomenkin näyttämöiltä. Juuri matkamme aikaan Viron Draamateatteri vieraili Tarton Vanamuinessa ja esitti loppuunmyydylle katsomolle Lehman Brothersin.

Vanemuine-teatteri on Viron vanhin

Tarton maineikasta Vanamuine-teatteria meille esitteli teatterin draamaosaston johtaja ja ohjaaja Tiit Palu. Väinämöistä tarkoittava nimi kertoo Suomen ja Viron kiinteistä suhteista kansallisen heräämisen kausina.

Vanemuine on ”täyden palvelun” teatteri: draamaa, oopperaa ja tanssia sekä neljä taloa, joista suurimmassa, teatterin päärakennuksessa vierailimme. Se on rakennettu vuonna 1967 sodassa tuhoutuneen, Armas Lindgrenin suunnitteleman kansallisromanttisen talon tilalle.

Draamaosastolla on 25 näyttelijän ensemble ja lisäksi freelance-näyttelijöitä, joita Tartossa Tiit Palun mukaan kyllä on, sillä kaupungissa on Vanamuinen lisäksi useita muita pienempiä teattereita. Vuosittain Vanemuinessa on 7 – 8 näytelmän ensi-iltaa ja repertuaarissa yli 20 näytelmää. Oopperaensi-iltoja on vuodessa 2 – 3 vuodessa ja sama määrä balettia tai tanssiesityksiä. Yhteensä Vanemuinessa on yli 400 työntekijää, näyttelijöiden lisäksi ooppera kuoroineen ja solisteineen, täyden kokoonpanon orkesteri ja tanssijat sekä näyttämöhenkilökunta.

Vanemuinen kevätkausi oli päättymässä ja vierailumme aikana näyttämöä rakennettiin illan vierailuesitystä varten.

Olimme jo kuulleet Anneli Sarolta, miten virolainen kesäteatteri eroaa suomalaisesta. Virossa kesänäytelmät eivät ole erikseen koottujen amatööri- tai ammattilaisryhmien esityksiä, vaan teattereilla on oma kesäkautensa. Vanamuinen kesän 2024 näytelmä on Toomemäen tuomiokirkon raunioissa esitettävä, Suuren Pohjan sodan aikaan ja Tarttoon sijoittuva Kuninga käsk (Kuninkaan käsky).

Vanemuinen viime aikojen suosittujen näytelmien joukossa on ollut myös suomalaisia näytelmiä. Hella Vuolijoen Niskavuoren naisia on esitetty viisi kautta loppuunmyytynä. Sofi Oksasen näytelmiä on tietenkin esitetty Tartossa, samoin Mika Myllyahon trilogiaa (Paniikki, Kaaos, Harmonia).

Uusin Vanemuinen Suomi-yhteistyö on marraskuun 23. päivä ensi-iltansa saava musikaali Kinky Boots. Sen ohjaa Samuel Harjanne, joka on ohjannut myös suomalaisille näyttämöille saman, supersuositun ja kehutun musikaalin. Harjanne tunnetaan Tartossa, ja hänen aikaisemmatkin ohjauksensa Vanemuinessa, Les Misérables ja Sister Act, ovat olleet menestyksiä. Kinky Bootsin toteuttajaryhmässä on muitakin suomalaisnimiä, mm. musiikista vastaava Eeva Kontu ja lavastaja Peter Ahlqvist. Musikaali tekstitetään myös suomeksi, joten nopeasti lippuostoksille, ennen kuin Tartonkin esitys myydään loppuun.

Taidetta vähän kallellaan

Tarton taidemuseo on luovasti kallellaan 1793 rakennetussa talossa Raatihuoneen torin laidalla, ja sopivasti kallellaan on kesän näyttelykin, virolaista 1980-luvun pilapiirrostaidetta esittelevä Initsiatiiv altpoolt/ Initiative from Below.

Kulttuuripääkaupunkivuoden teema Tarton eri museoissa on surrealismi, ja taidemuseossa teemaa käsitellään neuvostoelämä absurdiudesta kummunneen virolaisen surrealismin kautta. Näyttelyn kuraattori ja taidemuseon näyttelyiden johtaja Indrek Grigor esitteli aihetta meille enemmän kuin innostuneesti.

Galerii Pallas on Tarton taidekorkeakoulun – Körgem Kunstikool Pallas – oma, vanhaan elintarvikekauppaan rakennettu iso näyttelytila, jossa vierailumme aikaan oli koulun oppilaiden kevätnäyttely. Tilaa ja näyttelyä meille esitellyt koulun kuvataidelinjan johtaja Margus Meinart vertasi Tarton ja Tallinnan taidekouluja todeten, että Tallinnassa 90-luvun alun muutosten jälkeen kaikki vanha haluttiin unohtaa ja rakentaa tilalle jotakin aivan uutta. Tartossa on sen sijaan säilynyt aikaisemman taidekoulutuksen perinteitä.

Elävää kirjallisuutta

Tarto on saamassa uuden kirjastotalon aivan kaupungin keskustaan, puistoon josta sodan aikana tuhoutui rakennuksia. Kirjallisuuteen törmää myös Toomemäelle kiivetessä.

Meidän Tarton matkamme viimeinen ilta oli omistettu ”eläville tartolaiskirjailijoille”, ja hyvin voisi lisätä ”eläville ja eläväisille”, niin iloisina ja hauskasti Maimu Berg, Paavo Matsin ja Heidi Iivari meille kirjoistaan ja runoistaan kertoivat Tampere majan tilaisuudessa.

Maimu Berg on kokenut myös 1960-luvun opiskeluvuosinaan myös suljetun Tarton, ja totesi, että silloin kaupunkia oli vaikea rakastaa. Monien Tallinna-vuosien jälkeen hän on palannut Tarttoon, joka on rauhallisempi kuin pääkupunki, mutta kaupungin kulttuurielämä on vilkasta. ”Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee”, hän totesi.

Maimu Berg oli 20 vuotta töissä Suomen Viron instituutissa, ja tapasi tänä aikana monet kirjailijat, presidentit ja näiden puolisot. Hän aloitti kriitikkona ja on julkaisuut monia romaneja, novellikokoelmia ja runoja. Hän on myös kääntänyt suomesta , mm. Laila Hirvisaarta, runoutta ja mm. Sofi Oksasen, Mika Myllyahon ja Leea Klemolan näytelmiä.

Suomeksi on ilmestynyt neljä hänen teostaan, viimeisenä Muotitalo vuonna 2014.

Myös Paavo Matsin aloitti kriitikkona, ja lisäksi hän on uskontotieteilijä, mutta keskittyy nyt omien kirjojen kirjoittamiseen – ja markkinointiin, voisin lisätä, sillä hän kertoi olevansa ainoa kirjailija, jonka kirjoja markkinoidaan myös vodkan avulla. Pienet vodkapullot löysivät juojansa myös tällä kertaa.

Matsin tuntee Suomen hyvin ja idean viimeisimpään kirjaansa, suomeksikin ilmestyneeseen Leninin valssiin, hän sai residenssiaikana Tampereella. Hänelle oli kauhistus, että jossakin Venäjän ulkopuolisessa maassa oli Leninille omistettu museo. Värikkäästi hän kertoi myös, millaista oli esitellä kirjaa Kotkassa, jossa löytyi myös Leninin ihailijoita. He olivat odottaneet Leninin valssilta vähän erilaista sisältöä.

Matsin on valittu Tarton merkittävimmäksi kulttuurivaikuttajaksi sekä kaupunginkirjailijaksi. 

Kolmas tarttolaiskirjailija Heidi Iivari oli suomalainen, mutta asunut Tartossa jo pitkään. Kaupunkiin hän tuli vaihto-opiskeluvuodeksi, ihastui ja palasi myöhemmin asumaan. Hän kääntää virosta suomeen ja kirjoittaa myös kirjallisuuskritiikkejä. Vuonna 2021 ilmestyi hänen runokirjansa Tarton sarjarakastaja-Tartu sariarmastaja, jonka runot ovat vierekkäisillä sivuilla sekä suomeksi että viroksi.

Lisää vierailukohteita

Viron kansallismuseo – Eesti Rahva Muuseum on aivan ehdoton vierailukohde jokaiselle Tarton kävijälle. Blogissamme on Airin edelliseltä Tarton vierailulta muutaman vuoden takainen kattava esittely museosta, joten tässä jutussa tyydymme vain suosittelemaan monipuolista ja kekseliäästi Viron historiaa ja suomalais-ugrilaisia kansoja esittelevaa museota kaikenikäisille. Lue tästä lisää museosta aikaisemmasta jutusta: (KLIK).

Arvo Pärt -keskus kotimatkalla

Mieli kylläisenä Tarton kulttuuri- ja taidetarjonnasta tutustuimme vielä kotimatkalla Arvo Pärt -keskukseen, joka sijaitsee Laulasmaalla noin 35 km Tallinnasta länteen. Keskus on mielenkiintoinen vierailukohde paitsi tietysti musiikin myös arkitehtuurin kannalta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana on hissillä varustettu näköalatorni, jonka Arvo Pärt rakennutti saadakseen merinäköalan.

Tarttoon, kyllä! Mutta miten?

Tarttoon matkaavalla on valittavanaan useita mahdollisia tapoja kulkemiseen. Eniten vapauksia antaa omalla autolla kulkeminen, muitakin vaihtoehtoja kannattaa harkita. Tallinnasta Tarttoon on sekä juna- että bussiyhteys. Kiireisimmät Finnair lennättää suoralla lennolla Helsingistä. Reitin valinnasta riippumatta Tartto on erinomainen kohde, jossa riittää nähtävää toisellekin kerralle. Mekin sinne vielä palaamme!

Lue myös muut blogijuttumme Tartosta

Tartto – loistava matkakohde
Eesti Rahva Muuseum