Kari Häkämies: Pietarin verikoirat – Henrik Hamilo uran ja yksityiselämän ristivedossa

Kari Häkämiehen dekkarisarja, valtiosihteeri Henrik Hamilon mukaan nimetty, on ehtinyt jo kolmanteen osaansa nimeltään Pietarin verikoirat. Tapahtumat potkaisee liikkeelle kahden FSB:n agentin Tukholmassa tekemä kostoisku, jossa agentit totaalisen brutaalisti murhaavat venäläisen toisinajattelijan.

Sattumalta toinen kirjan päähenkilöistä, tutkiva journalisti Lotta Simula, päätyy tapahtuman todistajaksi. Erinäisten tapahtumien seurauksena myös valtiosihteeri Henrik Hamilo joutuu tekemisiin kyseisen veriteon kanssa. Lotalla ja Henrikillä on tapahtumiin omat tulokulmansa. Tämä aiheuttaa ristiriitoja kirjan toiseen pääteemaan, Lotan ja Henrikin parisuhteeseen.

Kirja käynnistyy rauhallisesti ja kerronnan pääpaino on ihmissuhteissa. Räväkämmästä toiminnasta pitävät lukijatkin palkitaan kirjan edetessä. Lotan ja Henrikin lisäksi seurataan FSB-agenttien elämää. Heilläkin on omat haaveensa, motiivinsa ja ristiriitansa.

Häkämiehellä on tapana hauskuuttaa lukijoita niillä tarinan sivuhenkilöillä, joiden esikuvat tosielämässä hän jättää tarkoituksellisesti huonosti peitellyiksi. Tämänkertaisessa seikkailussa virassa on pääministeri Lauri Kaksonen, hänen edeltäjänsä on Johanna Manner ja demareiden johdossa on hahmo nimeltään Sami Laxman.

Häkämiehellä on laajasti kokemusta politiikan kentältä, hän on toiminut sekä ministerin että kansliapäällikön tehtävissä. Niinpä hänen dialoginsa on hauskaa ja uskottavan tuntuista. Seuraavassa naispuolinen presidentti juttelee naispuolisen puolustusministerin kanssa.

– Yksi työasia tuli vielä mieleen, Saarto jatkoi.
– No?
– Onko kukaan puhunut sinulle Supon uudesta johtajasta?
– Ei, eikö Atte Rudus ole mies paikallaan?
– On, mutta hän lähtee EU:n palvelukseen. Pitää löytää seuraaja.
– Missä vaiheessa ollaan? Ursula uteli.
– Pääministeri tulee sisäministerin kanssa puheilleni. Heillä on ehdokas, mutta en tiedä, kuka. Et tiedä näköjään sinäkään.
– Pojat ovat ilmeisesti pitäneet jälleen kerran vain yhden sukupuolen palaverin. Tosin eihän Supo muodollisesti kuulu mitenkään puolustusministerille.
– Mutta minut hän olisi voinut pitää ajan tasalla hieman aikaisemmin. No, kaikesta huomaa, että olen nykyisin jo pelkkä rampa akka.”

Tapahtumapaikkoja Häkämies kuvaa varmalla otteella ja kiinnostusta herättävästi:

He istuivat Pääesikunnan Vartiotuvassa kahden. Kevyt illallinen tuntui vielä mukavasti vatsassa, ja tuli takassa räsähteli kotoisasti. Hetken kuluttua, kun hiillos vielä hiukan kehittyisi, nautittaisiin erikoinen jälkiruoka, pätkä Camping-lenkkiä. Tarjolla oli myös päämiehen lempijuomaa, Plan B -viiniä.”

Mukana on myös teräviä havaintoja hallinnosta, vaikkapa:

Hän tiesi, että Supon päällikkö on ainoa valtionhallinnon virkamies, jonka Eurocard-lasku ei ollut julkinen asiakirja.”

Häkämiehen teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Romaanin alkupään ihmissuhdepainotteinen kerronta muuttuu toiminnaksi ja viimeiset 50 sivua ovat erinomaista jännitystä ja täynnä todellä yllättäviä vakoiluun liittyviä käänteitä, joissa niissäkin ihmissuhteilla on oma tärkeä roolinsa. Omakohtaisen politiikan kokemuksensa ansiosta Häkämies kirjoittaa mielestäni Suomen uskottavimpia poliittisia dekkareita.

Kari Häkämies on myös nopea ja tuottelias kirjoittaja. Kirjoja syntyy vähintään yksi vuodessa, joskus kaksikin. Hänen uutuutensa on yksi niistä kirjoista, joiden ilmestymistä odotan joka vuosi, eikä teos koskaan petä. Tälläkin kertaa Pietarin verikoirat on juuri sitä, mitä hyvältä kesälukemiselta odotan.

• Kari Häkämies: Pietarin verikoirat
• Docendo CrimeTime 2024
• 329 s / 8 t 22 min
• Äänikirjan lukee Martti Ranin