Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia – tuuli puhaltaa ehtymättömässä teoksessa

Sinikka Vuolan uusi Myrskyn anatomia sijoittuu maailmaan, ”joka ottaa piirteitä maagisesta realismista, realismista, jännityksestä, antiikin tragediasta, esseistiikasta, proosasta ja lyriikasta”. Näin Sinikka itse kuvasi teostaan toukokuussa järjestetyissä kirjan julkkareissa.

Kirjan asetelma selviää jo kirjan ensimmäisessä luvussa Saatana ja hänen tyttärensä:

me oltiin sisaruksia koska meillä oli samat vanhemmat,

minä ja isosisko, meidän välissä ei ketään asuttiin talossa, jonka peltikaton selkänikamia tuuli soitteli milloin meidän riesaksemme, milloin omaksi nautinnokseen me kaksi sekä isä, isäpapparainen eikä ketään muuta, paitsi se tuuli

Ei mitä, vaan miten

Sinikka Vuolan ja Laura Lindstedtin yhteisessä teoksessa 101 tapaa tappaa aviomies sama tarina kerrotaan 101 eri tavalla. Teos on ehdolla vuoden 2024 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Sinikka Vuola onkin korostanut useissa haastatteluissa, että häntä kiinnostaa enemmän miten kuin mikä. Tällä perusteella sisällytin eri miten-ratkaisuihin paljon pohdintaa ja tulkinnan mahdollisuuksia. Miksi tekstissä ei ole välimerkkejä? Miksi tekstissä ei ole isoja kirjaimia? Miksi sivuilla on niin paljon tyhjää? Voisin jatkaa kysymysluetteloa myös tapahtumien osalta, mutta tässä ei ole kyse oikeista vastauksista aukkojen täydentämiseksi, vaan Sinikka Vuolan tekstin tarjoamasta mahdollisuudesta kaivella lukijana omia tuntoja ja merkityksiä monipuoliselle ja monikerroksiselle tekstille.

Tuuli

Sinikka Vuola kertoi, että hän ei suunnittele kirjoittamistaan. Hän oli pitkään miettinyt, että häntä kiinnostaisi kirjoittaa jostain epäkonventionaalisesta toimijasta, joka ei ole ihminen, ja vaiheiden jälkeen Myrskyn anatomiassa yhtenä ”henkilöhahmona” onkin tuuli.

”tuuli kulkee minne tahtoo” tai ”sillä iänkaikkisuus rakastaa sellaista kuin tuuli: sellaista, mitä kukaan ei pysty muuttamaan kuvaksi”. Kirjan kertojan elämässä on tuulen kaltainen elementti. Hänen äitinsä on poissa, ehkä kulkenut minne on tahtonut, eikä kertoja tiedä hänestä mitään. Tytär kaipaa äitiään, tytär kaipaa yhteyttä, hyväksyvää katsetta.

Lukiessani päässäni soi Jenni Vartiaisen Murusein: ”Tuuli tuule sinne missä muruseni on, Leiki hetki hänen hiuksillaan, Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin Kerro, häntä ootan yhä vaan”.

Tuulen rooli kirjassa on hienovarainen. Se on läsnä, se vaikuttaa elämään, mutta siinä ei ole mitään osoittelevaa tai päälleliimattua. Tuuli puhuu sillä äänellä, jonka jokainen halutessaan kuulee.

Sisko ja sen peili

Myrskyn anatomian kertojalla on kaksossisko. Hän on isosisko, pienen hetken vanhempi, se joka kurottaa aiemmin ulkomaailmaan. He ovat joutuneet tulemaan toimeen keskenään hyvin pienestä pitäen, sillä heidän ikääntynyt isäpapparaisensa huutaa yöllä unissaan sotamuistojaan ja päivisin on käpertynyt itsesääliin.

Isosisko varastaa heille vaatteet, isosisko liikkuu kaupungilla, jota ei nimetä. Minä luulen, että kyseessä on Praha, joka tapauksessa paikka, jossa on ajan kerrostumia. Eletään aikaa, jolloin soitetaan lankapuhelimella.

Teini-iässä kuvaan astuvat pojat. Eräänä päivänä sisko tuo kotiin opiskelijapojan, jolla on suuret suunnitelmat. Hän haluaa kirjoittaa väitöskirjan itäisen maailman sodasta. Isäpapparainen on haltioissaaan. Hän ei ole koskaan välittänyt omien tyttäriensä koulunkäynnistä tai hyvinvoinnista, mutta tästä opiskelijapojasta hän syttyy.

Äiti on poissa, isä on sotatraumojen vuoksi henkisesti poissa, tyttäriensä huollettava. Ainoa luotettava aikuinen on isän vanha ystävä Josef, joka tulee kerran viikossa kylään juomaan isäpapparaisen kansssa luumuviinaa. Lukijana olen onnellinen hänestä, onneksi on edes joku, joka näkee tytöt.

Kertojan havainnot ovat nuoren tytön, joka elää poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hän on kyllä käynyt koulua, mutta muu vuorovaikutteisuus ulkomaailman kanssa on jäänyt vähäiseksi. Hän tuntuu 17-vuotiaaksi toisaalta vanhalta, toisaalta naiivilta. Tarina saattaisikin olla vallan toinen, jos sen kertojana olisi toinen kaksoissisarista. Hetkittäin mietin, oliko heitä kaksi, vai oliko sisko tytön mielen suojautumiskeino.

Haavateippi

Äidittömyys on kertojalle suuri häpeä, joka konkretisoituu fyysisenä ongelmana. Hänellä on vatsassaan aukko – ”pelkkää tyhjää” – jonka hän peittää päivittäin haavateipillä. Tai näin lukijalle kerrotaan. Tätäkin voi tulkita monella tavalla. Minä yhdistin sen äitiyteen, napanuora oli irronnut, mutta napahaava ei ollut päässyt henkisesti paranemaan, kun äitisuhteen tilalla oli vain äidin kaipuu. Haavateippi oli mielestäni nerokas symboli konkretisoimaan tytön äidittömyyttä.

Kirjan kieli on mietittyä, punnittua, viilattua viimeiseen asti. Tämä ei ole kirja, joka lukaistaan läpi. Tekstissä voi viipyillä, lukea jokaisen fragmentin uudelleen ja löytää uusia tasoja. Ensimmäisellä lukukerralla kertoja jäi minulle hieman etäiseksi, en läpäissyt taidokkaan ilmaisun tasoa. Toisella kerralla kävin lukiessani läpi laajan tunnekirjon. Jotkut kohdat puistattivat, jotkut liikuttivat, joissain kohdissa taannuin omiin teinivuosiini, joitain fragmentteja luin äiti-identiteettini kautta.

Myrskyn anatomian loppu on huikea. Se on upeasti kirjoitettu tunnetila, joka säilyy mielessä. Se on synkkä, ikiaikainen ja samalla toivoa herättävä. Kerrassaan vaikuttavaa!

Ehtymätön kirja

Myrskyn anatomia on kirja, joka kestää monia lukukertoja ja monia lukutapoja. Sinikka Vuola lukee itse kirjan äänikirjaversion, mutta minä suosittelen vahvasti printtikirjaa, sillä tekstien layout on osa kiehtovaa kokonaistaideteosta. Toisaalta Sinikka Vuola painottaa ääneen lukiessaan tekstiä juuri sillä tavalla kuin haluaa sitä painotettavan, joten äänikirjakin on osa kokonaistaideteosta: kuunneltuani minulle jäi soimaan mieleen Sinikan lausuma ”isäpapparainen”.

Kun pysähtyi ja luki jonkun kirjan kappaleista uudelleen, antoi se sytykettä vaikka mille ajattelulle. Suosittelen antamaan tälle kirjalle aikaa. Kuten otsikoin, Myrskyn anatomia tuntuu ehtymättömältä lukukokemukselta, ja aivan täydelliseltä lukupiirien keskusteluihin. Voi sanoa, että on ainakin 101 tapaa uppoutua Myrskyn anatomiaan.

Ja jos olisin tänä vuonna Finlandia-raadissa, olisi Myrskyn anatomia finalistilistallani. Se on ehdottomasti ansiokas kaunokirja!

Kirjan tiedot

• Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia
• WSOY 2024
• Kansi: Martti Ruokonen
• 152 sivua / 5 h 1 min
• Äänikirjan lukija: Sinikka Vuola

Seuraa Kirsin Book Clubia Instagramissa ja Facebookissa! Voit myös tilata uudet blogipostaukset suoraan sähköpostiisi. Jos luet tätä kännykällä, löydät tilauskentän jutun lopusta. Jos luet tietokoneella, tilauskenttä on oikeassa yläkulmassa.