Vaimoni, Casanova Tampereen Teatterissa – ajassa kiinni oleva syvällinen komedia
Mökiltämme ajaa Tampereelle 40 minuuttia. Syksyisen mökkiviikon piristykseksi tutkailin Tampereen monipuolista tarjontaa ja valitsin Tampereen Teatterin Vaimoni, Casanova -komedian. Leea Klemolan tekstiin perustuva näytelmä vaikutti aiheensa puolesta mielenkiintoiselta ja aiemmilta Frenckell-näyttämön visiiteiltä ohjaaja Antti Mikkola (Huojuva talo) ja pääosan esittäjä Mari Turunen (Hylkäämisen päivät) olivat tehneet vaikutuksen.
Kuusikymppisen paluu
Minä olen hyvin allerginen komedioille ja farssseille, jotka menevät sieltä, missä aita on matalin. Olinkin hieman huolissani, kun Vaimoni, Casanova -näytelmän alkuasetelmassa näyttämöllä oli vessanpönttö ja vesisänky. Mutta huoli hävisi pian, sillä Leea Klemolan teksti on fiksua, oivaltavaa, ilkamoivaa ja kantaaottavaa.
Mari Turusen esittämä päähenkilö, Kyllikki, on kuusikymppinen, entinen teatterinjohtaja ja nyt palaamassa pitkältä saikulta takaisin estradille Casanova-näytelmän tähdeksi. Näytelmän aiemmissa harjoituksissa, ennen saikkua, Kyllikkiä oli syytetty seksuaalisesta häirinnästä. Asia on jotenkin käsitelty ja se ei ole esteenä näytelmän uudelle tulemiselle. Kyllikin ja muiden mielessä se toki kummittelee ja uusia pelisääntöjä on haasteellista noudattaa, kun Kyllikin seksuaalinen himo saattaa syttyä ihan vaan ”Mombasan kuuntelusta”.
Näyttämölle tuodaan Casanova-näytelmän harjoitukset, joissa oli mielestäni samoja elementtejä kuin Frenckellissä esitetyssä Kansalliskirjailijan näyttämösovituksessa. Työryhmä rakentaa esitystä, ideoita heitetään ja kokeillaan. Casanova-näytelmän juoni on melkoisen kreisi, eikä sillä sinänsä ole väliä. Tärkeämpää on työryhmän keskinäiset suhteet.
Kyllikki on primadonnan ja rempseän akan yhdistelmä. Hänen tietään silottaa Casanova-näytelmän ohjaaja Antero Jokinen (Lari Halme), jolla on näytön paikka. Ohjaustyö on ensimmäinen, vakipesti on teatterin narikassa. Kulttuurialan säästöt näkyvät kaikessa, mikä on mielenkiintoista, sillä Vaimoni, Casanova -näytelmä on saanut kantaesityksensä Kuopiossa jo vuonna 2016. Työryhmään kuuluvat myös koreografi Ari (Kai Vaine) ja harjoittelija, apulaisohjaaja Maaria (Katriina Lilienkampf).
Ihmisen ikävä toisen luo
Tapasimme teatterikäyntimme jälkeen tuttavapariskunnan, jotka olivat olleet samassa näytännössä kuin me. He totesivat, että eivät olleet ymmärtäneet näytelmästä mitään ja olivat innokkaita kuulemaan meidän mielipiteemme.
No, me pidimme kovasti! Totesimme, että kyseessä oli fiksu komedia, jossa hulvattomuus syntyi uskomattomista oivalluksista ja henkilöhahmojen inhimillisyydestä. Kaikkien pinnan alla oli epävarmuutta ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta.
Esittelytekstissä lukee ”eroottinen komedia”, mutta sanapari on syytä pitää lainausmerkeissä. Kun Lari Halme heiluu tekopenis tanassa tai kun Kai Vaine kiimassaan nylkyttää baarijakkaraa, oli tilanteista erotiikka kaukana. Kohtaukset oli tehty sellaisella viisaudella, että ne naurattivat, mutta samalla toivat syvemmän tunnevirran esiin. Kyseessä oli kuitenkin ihmisen ikävä toisen luo ja näyttämöllä se sai esimerkiksi Casanovan hävyn kohdalla olevan rautaisen uuninluukun ilmiasun.
Näytelmässä oli monia oivallisia kohtauksia. Minua etenkin ilahdutti Kill Your Darlings -periaatteen mukainen muistohetki kaikessa korniudessaan, samoin kuin Maarian purskaus harjoittelijatyön raadollisuudesta. Pisteenä iin päällä oli Kyllikkiä vaivanneen selkäsäryn siirtyminen koreografi Arille.
Näyttelijät vetivät esityksen vahvalla ammattitaidolla. He olivat täysillä mukana tilanteessa ja hetkessä, katsomoon välittyi erittäin aidonoloinen tunnelma. Minun suosikikseni nousi Lari Halme, josta löytyi niin kaikkien myötäilyä hakeva ohjaaja kuin myös inhimillistä yhteyttä kaipaava mies.
Näytelmä kolahtaa varmasti parhaiten heille, joita teatterin tekeminen kiinnostaa. Vaimoni, Casanova -näytelmän alkusanat tulivat kovaäänisistä Heikki Kinnusen äänellä. Siinä puhuttiin pieleen menneistä esityksistä ja muista munauksista, että sellaisia sattuu ja elämä jatkuu. Ehkäpä tämänkin erinomaisesti esitetyn näytelmän muistijälki on se, että kannattaa olla armollinen toisille, ja itselleen.