Helsingin Kirjamessut 2024 – lähes 100.000 kirjan ystävää osti kirjoja ja nautti keskusteluista
Onneksi olkoon ohjelmajohtaja Ville Blåfield ja koko Helsingin Kirjamessujen tiimi uudesta kävijäennätyksestä ja pohjoismaisen paalupaikan takaisin valtaamisesta!
Messut olivat jälleen runsaat kaikin tavoin. Ohjelmavaihtoehtoja oli tarjolla niin paljon, että edes neljässä päivässä ei kyennyt kuin raapaisemaan pintaa. Näimme monta kiinnostavaa keskustelua, joiden olisimme toivoneet kestävän kauemmin kuin 22 minuuttia. Melkein jokainen keskustelun vetäjä käytti lausetta ”Meidän aikamme on nyt valitettavasti loppu, vaikka minulla olisi ollut vielä monta kysymystä!”
Muutoin tuntui, että kaikki oli mennyt entistäkin parempaan suuntaan. Ihmisten kaipuu kirjojen ja keskustelujen äärelle oli selkeää. Ilahduttavasti käytävillä oli kaikenikäisiä kirjojen ystäviä, mikä antaa toivoa kulttuurin tärkeyden ymmärtämisestä. Jopa messuilla vieraillut presidentti Alexander Stubb totesi: ”Meidän kollektiivisessa ajattelussamme suomalaisuuden muodostavat historiantulkinta ja kirjallisuus sen ympärillä. Ilman kirjallisuutta meitä ei olisi.”
Poimimme messujen runsaudensarvesta muutamia kohokohtiamme:
Upeat kirjailijat vetivät katsomot täyteen (Kirsi)
Olin ajatellut, että en mene paikan päälle Senaatintori- tai Hakaniemi-lavoille, sillä molempien lavojen ohjelma on katsottavissa netissä vuoden 2024 loppuun asti. Katselu onnistuu messulipulla tai netistä ostettavalla striimilipulla.
Mutta, mutta. Kun oli Pajtim Statovcin vuoro, kuuntelin täpötäyden katsomon laitamilla, kuinka hän avasi Lehmä synnyttää yöllä -teoksensa teemoja. Minähän olen lukenut kirjan kahdesti ja nostin sen tämän vuoden vahvimmaksi teokseksi myös Ylen Kulttuuriykkösen kirjavinkkauksessa. Messukeskustelu avasi silti minulle jälleen uusia kulmia tästä hienosta kirjasta. Olin aivan liikuttunut, kun valtavan pitkä jono kaikenikäisiä ihmisiä jonotti Pajtimin signeerausta pitkälti toista tuntia.
Lähi-idän opiskelua kaunokirjojen avulla (Kirsi)
Olin lukenut Terhi Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa (Otava 2024) ja todella vaikuttunut. Kirjassa kaksi suomalaista äärikristittyä naista matkustaa Jerusalemiin. Toinen valtaa palestiinalaisalueita ja toinen rakastuu juutalaiseen mieheen. Molemmat joutuvat kiperien valintojen äärelle. Irene Zidanin Isäni appelsiinikukkien maasta avaa Lähi-idän kriisin ylisukupolvisia vaikutuksia. Hänen kirjassaan päähenkilönä on suomalais-palestiinalainen toimittaja. Valitsimme kirjan Kirsin Book Clubin joulukuun lukupiirikirjaksi. Nämä kirjat kannattaa lukea nyt! Messukatsomossa mukana ollut miehenikin vaikuttui Terhin ja Irenen keskustelusta niin, että kirjat siirtyivät kotona hänen lukupinoonsa. (Ja joukkoon mukaan Adania Shiblin Sivuseikka)
Tutustuminen Donna Leoniin (Kirsi)
Kun maailmanluokan kirjailija tulee Suomeen kirjamessuille ja sinulle tarjotaan mahdollisuutta tavata hänet haastattelun ja illallisen merkeissä, niin vastaus on tietenkin TAHDON! Pieni haaste oli siinä, että en ollut aiemmin lukenut yhtään Donna Leonin Brunetti-dekkaria. Onneksi juuri oli ilmestynyt sarjan 31. suomennettu osa nimeltään Hyvän nimissä (Otava 2024) sekä Donna Leonin elämäkerta Muistoja matkan varrelta (Otava 2024). Ihastuin molempiin kirjoihin ja tietenkin hurmaavaan Donnaan. Hän oli erittäin helposti lähestyttävä, sanavalmis, hauska ja todella reipas ikäisekseen. Kirjoitan vielä tarkemmin Donnan kirjoista ja tapaamisestamme lähiaikoina tänne blogiin.
Oletko sinä kuullut kveeneistä? (Kirsi)
Toinen kansainvälinen kirjailija, jota sain haastatella, oli suomensukuinen Ingeborg Arvola. Hän kertoo palkitussa teoksessaan Jäämeren laulu (Gummerus 2024) 1800-luvulla eläneen esiäitinsä tarinan. Tämä karismaattinen Priita-Kaisa hiihti Sodankylästä Norjaan kahden pienen, isättömän poikansa kanssa. Työ oli rankkaa ja luonto karua, mutta elämään astui yllättävä rakkaus. Ingeborg kertoi huvittuneena, että on saanut myös palautetta, että tarinan tapahtumat ovat epärealistia. Ainoa vaan, että tapahtumien isot käänteet on aikoinaan dokumentoitu ja ovat täysin totta. Kaunis kirja on Ruijan rannalla -sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa on jo ilmestynyt norjaksi ja Ingeborg kirjoittaa paraikaa kolmatta osaa.
Hulvattomia naisia, jotka eivät murhaa eläimiä (Kirsi)
Messuilla on aina myös oheistapahtumia. Sain kutsun Bazarin, Tammen ja WSOY:n brunssille, jossa ohjelmanumerona oli kolmen kansainvälisen kirjailijan haastattelu. Ja voi hyvänen aika, kuinka hauskoja juttuja Elly Griffithsillä, Sarah Larkilla ja Sofie Sarenbrantilla olikaan! Oli kyse taiteilijanimistä, kissojen murhaamisesta kirjoissa tai kirjailijuudesta, näillä ladyillä oli nokkelat vastaukset.
Kaikki kolme ovat todella tuotteliaita kirjailijoita. Sofien kanssa olemme tavanneet aiemminkin, kun Ruotsissa supersuosittu Emma Sköld -sarja rantautui Suomeen. Nyt oli vuorossa jo 14. osa nimeltään Parasiitti (WSOY 2024). Sarah Larkin uusimmat kirjat sijoittuvat Uuteen Seelantiin, yli 900-sivuinen, 1800-luvulle sijoittuva Simpukoiden soitto (Bazar 2024) on sarjan toinen osa. Elly Griffiths on kirjoittaa Ruth Galloway – ja Harbinder Kaur -sarjoja ja nyt uusin suomennos Taikatemppumurhat (Tammi 2024) avaa Brightonin mysteerit -sarjan. Monasti aiemminkin olen ajatellut tarttua Ellyn kirjoihin, ehkä aloitan nyt Taikatemppumurhista, jonka tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Brightoniin.
Kerrankin messuilua pitkän kaavan kautta (Varpu)
Kirjamessut kietoivat minut syleilyynsä ensimmäistä kertaa. Aiemmin olen lähinnä piipahtanut seuraamassa jotakin tiettyä keskustelua, tai olen ollut niiden aikaan toisessa kodissamme Skotlannissa. Jälkimmäinen on myös osasyy siihen, että olen äänikirjojen suurkuluttaja. Kotityöt, kuten jopa inhoamani ikkunanpesu sujuvat rattoisasti kirjaa kuunnellen. Lastenlasten lapaset ja sukat neulon äänikirjasta nauttien.
Siksipä messuilla olikin monta kirjailijaa, joita olen kuunnellut tai lukenut ja joiden tekstit kiinnostavat. Kävin neljän päivän aikana seuraamassa 25 kirjailijahaastattelua. Yllätin itsenikin sillä, että reilusti yli puolet näistä oli tietoteoksia, joiden aiheet vaihtelivat Juicesta jään tutkimukseen.
Kirja, johon tutustumista odotan eniten on Pirkko Saision Stalinista kertova Suliko (Siltala 2024). Mielenkiintoisin haastateltava oli entinen Suomen Länsi-Saksan lähetystön diplomaatti Hans-Friedrich von Ploetz, jonka kanssa keskusteli Suomen Pankin ex-pääjohtaja Erkki Liikanen. Hauskin esiintyjä oli Miika Nousiainen kertoessaan uudesta Ratakierros-kirjastaan (Otava 2024). Matti Rönkä nousee ranking-listallani selkeydellään parhaaksi esiintyjäksi, kirjana Onnen kaukoranta (Gummerus 2024). On hämmästyttävää, kuinka taitavia kaikki kirjailijat ovat myös näissä julkisissa tilanteissa. Voimallisimpia olivat afganistanilaiset naiset Zahra Alimy, Aziza Hossaini ja Nazifa Nayab, joiden tarinoita Katri Merikallio ja Roosa Himma ovat koonneet Meitä ette murra -kirjaan (Into 2024).
My Wonderful Days at the Book Fair (Diana)
I always love the Helsinki Book Fair – this time I only spent three days there, but they were wonderful. I went to many interviews criss-crossing the whole area, met many friends – some by chance, some by arrangement – as always could not resist temptation and bought both new books and from Antiquariat.
What did I bring home as reading plans for the future? – Most especially Johannes Anyuru, Pajtim Statovci, Timothy Snyder (as advised in one of the two very interesting interviews with President Stubb) .
Then there was Donna Leon, for me the star moment of the whole Fair. She was wonderful to listen to, interesting and fun (I must get her memoirs in English!) – and even more wonderful to talk to afterwards (thanks to Kirsi’s encouragement). We spoke of course about Venice, where I lived and worked for 8 years, actually before she came to live there (it turned out that she lived next to my former home!). I felt we could have gone on talking for hours …
I know there were other interviews I didn’t get to that would have undoubtedly added to my reading list – the shelves of “to be read” books increase all the time!
Lukupiirissä myös messuilla (Airi)
Suosin Kirjamessuillakin lukupiirejä, sillä messuhulinan ja (liian) lyhyiden lavahaastattelujen rinnalla on hyvä päästä keskittymään lähes tunniksi yhteen kirjaan. Seurasin Joel Haahtelan Marijan rakkauden ja Saara Turusen Hyeenan päivien lukupiirejä. Joel Haahtela oli vetänyt Lonna-salin tupaten täyteen, ja paljon oli väkeä myös Saara Turusta kuuntelemassa.
Haahtela oli vapautunut ja puhui avoimesti kirjastaan. Mainitsen tämän siksi, että joskus tuntuu että haastattelija joutuu nyhtämällä nyhtämään häneltä ainakin suoria vastauksia. Tylyksikin jotkut hänet arvioivat.
”Kirjani lähtevät syntymään jostakin paikasta ja sen tunnelmasta. Olin pitkään halunnut kirjoittaa Triestestä”, Haahtela kertoi ja tunnusti, ettei ole käynyt Triestessä, mutta ei myöskään Pyreneillä (Adèlen kysymys) eikä Jerusalemissa (Jaakobin portaat). ”Kun kirjan minä tapaa Triesten asemalla vanhan rakastettunsa astutaan toiseen todellisuuteen yön portin läpi.” Samalla kirjailija kyseenalaisti, tapasiko kertoja todella entisen rakastettunsa, josta oli tullut hänelle pakkomielle, vai oliko se vain hänen mielensä tuotetta.
”En osaa selittää kaikkea omissa kirjoissani.” Vastauksena heille, jotka kritisoivat Haahtelaa siitä, että hän kirjoittaa aina samaa kirjaa, hän totesi: ”Kirjani ovat etsijän kirjoja ja luovat kokonaisen maailman.” Riitta Jalosta lainaten hän kuvasi, miten uusien kirjojen myötä siihen maailmaan tulee ikään kuin taskuja.
Saara Turusen Hyeenan päivät on kirja äidiksi tulemisesta ja hedelmöityshoidoista, ja aikaisempien kirjojensa tapaan Turunen kirjoittaa läheltä itseään. Lukupiirissä hän korosti, ettei hänen tarkoituksensa ollut kirjoittaa vertaistukiteosta, mutta ei hän voi olla pahoillaankaan, jos se jollekin sellaisena toimii. Synnytystä Turunen kuvasi rajatilakokemukseksi, jota taiteessa on käsitelty suhteellisen vähän. Lukupiirin keskustelu pyöri äitiyteen liittyvien kysymysten ja pelkojen ympärillä: lapsen hankkimiseen liittyvät tiedostamattomat ja tiedostetut paineet, taiteilijuus ja se, miten äitiys siihen vaikuttaa. Pysyttiin kirjan pintatason kuvauksessa, kuten Turunen lopuksi totesi. Enemmän olisikin keskustelua voitu viedä siihen suuntaan, mihin Turunen todennäköisesti viittasi: kenen elämää oikeastaan elämme.
Viihdyttävä tietokirjaraati (Airi)
Olen monena vuotena pyrkinyt mahduttamaan kirjamessuohjelmaani Suomen tietokirjailijoiden järjestämän Tietokirjaraadin. Se on sopiva välipala tiukan messuohjelman keskellä. Kaarina Hazard, Holle Holopainen, Anna-Stina Nykänen ja Mikko Pelttari olivat rentoja ja sanavalmiita raatilaisia, jotka saivat kertoa mielipiteensä kirjasta tahdilla kaksi minuuttia/kirja. Anne Rutanen juonsi napakasti. Tämän vuoden arvosteltavat kirjat Ari Turunen & Petri Laukka: Paha meri – Itämeren historia (raadilta 12 pistettä), Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä (13 p.), Ville Mäkipelto: Kierot mielet – Maailman oudoimmat sarjamurhaajat (7 p.), Tiina Raevaara: Ikuisen elämän lyhyt historia (17 p.) ja Jyrki Lehtola & Tuija Siltamäki: Kosketus (14 p.) edustivat tietokirjoja laidasta laitaan, mukana oli myös yksi esseeteos. Lukupiirissämmekin mielipiteet jakanut Anna-Riikka Carlsonin teos teki saman tietokirjaraatilaisten keskuudessa. Parhaat pisteet, 17 (maksimi 20) sai Tiina Raevaaran Ikuisen elämän lyhyt historia. Sen vien tietokirjalukupiirilleni ehdotuksena seuraavaksi luettavaksemme.
Lavatähtiä (Airi)
Senaatintori-lavalla on Kirjamessujen suurin katsomo, mutta sekään ei riitä, kun haastateltavana on kiinnostava kirjailija, kotimainen tai ulkomainen. Ei riitä keskusteluille valittu 22 minuuttiakaan, joten harras toive messujärjestäjille: venyttäkää ainakin kiinnostavimpien kirjailijavieraiden osuus vähintään 45 minuuttiin, mieluiten tuntiin.
Yksi kiinnostavimmista ja ison yleisön keränneistä oli ruotsalainen Johannes Anyuru, jonka romaani Ixelles on juuri ilmestynyt suomeksi. Se odottaa pöydälläni, ja hänen aikaisemmasta romaanistaan, August-voittajasta He hukkuvat äitiensä kyyneliin olen kirjoittanut blogiimme ja antanut sille viisi tähteä. Molemmat kirjat ovat dystopioita, mutta kirjailijan mukaan tapahtumat liikkuvat jossakin ”one minute in the future”, siis hyvin lähellä nykyhetkeä. Eikä Anyuru pidä Ixellesiä varsinaisena dystopiana, sillä ”paljon pahempaa on jo nyt”.
Ixellesin ”poliittiseksi” kysymykseksi Anyuru nosti kysymyksen siitä, kuinka elämme yhdessä, kun meillä ei ole yhteisiä arvoja eikä kertomuksia. Kirjaansa hän kuvasi enemmän kysymykseksi kuin vastaukseksi.
Kotimaisista lavatähdistä kuuntelin mm. Jukka Viikilää ja Pirkko Saisiota. Molempiin palaan, kun kirjoitan heidän romaaneistaan. Loppukevennykseksi kuitenkin Saision repliikki. Kun häntä haastatellut Touko Siltala pyysi kirjailijaa vertaamaan uusinta romaaniaan Suliko ja edellistä, järkälemäistä Passiota, Saikki kertoi, miten korona-aikaan kirjoitettu Passio syntyi kuin itsestään, kiitos koronan. Toisin oli nyt, kun hän kirjoitti Sulikoa, kirjaa Stalinista. Ei ollut koronaa apuna. ”Itse piti Suliko kirjoittaa.”
Toimittajasta diplomaattiuralle (Minna)
Petri Tuomi-Nikula työskenteli melko pitkään toimittajana ennen siirtymistään diplomaatiksi. Hakaniemi-lava ympäristöineen pullisteli kiinnostuneita kuuntelijoita, kun Lasse Lehtinen haastatteli kirjailijaa muistelmallisesta teoksesta Erilaista diplomatiaa.
Petri Tuomi-Nikulasta huokuu syvä asiantuntemus yhdistyneenä vankkaan positiiviseen pohjavireeseen suhtautumisessa maailmaan ja sen ihmisiin. Kirja kutsuu tutustumaan Tuomi-Nikulan näkemyksiin Suomesta ja Euroopasta.
Suomi-leffan uuden nousun alku (Minna)
Mika Kaurismäen ensimmäinen pitkä elokuva Arvottomat vuodelta 1982 elää renessanssiaan. Elokuvan tekemisessä mukana olleet Mikko Mattila ja Raija Talvio ovat koostaneet yllättävänkin hyvin säilyneestä arkistomateriaalista ja laajasta haastatteluaineistosta hienon tietoteoksen Arvottomat – Tärkeintä on lähteminen (Aviador 2024).
Arvottomat-teoksen runsaan kuvamateriaalin äärellä kelpaa aikalaissukupolven fiilistellä suomalaisen elokuvan merkkipaalua ja road movien aatelista sekä haikailla mennyttä maailmaa.
Ukrainalainen suku sodan pyörteissä (Minna)
Ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznjetsova on jo Kirsin Book Clubille tuttu, sillä luimme yhdessä hänen romaaninsa Kysykää Mialta. Uusi romaani Tikapuut (Aula 2024, suomennos Eero Balk) kertoo ukrainalaisesta suurperheestä, joka on maanpaossa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Lämminhenkisen tarinan monenlaiset henkilöt etsivät ja löytävätkin oman tapansa selviytyä.
Suomi kylmässä sodassa (Minna)
Mitä Suomen puolustuspolitiikassa tapahtui kylmän sodan aikaan? Kuka kylmän sodan voitti? Everstiluutnantti evp. Heikki Tiilikainen oli aktiiviurallaan monessa mukana, ja hän valottaa kylmän sodan väliin dramaattisiakin tapahtumia Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa teoksessaan Kylmän sodan kahdet kortit (Bazar 2024).
Henrik Talan henkilökuva älykkääksi ja ovelaksi luonnehtimastaan Aimo Pajusesta avaa kulissientakaisia tapahtumia ja reaalipoliittisia päätöksiä (mm. Hornet-hankinta) virallisen liturgian takana. Tämä mielenkiintoinen teos, Kylmän sodan kenraali (Siltala 2024), nousee ehdottomasti lukulistalleni!
Hauska tappa vanha tuttu (Minna)
Antti Tuomainen jatkaa romaaninsa Palavat kivet jälkeen edelleen omalla tyylillään ja on rakentanut tuoreimpaan kirjaansa Tappokeli uuden maailman ja uuden henkilögallerian. Podcastistamme voit kuunnella Antin mietteitä kirjoittamisestaan ja urastaan.
Kun kiltteys kuristaa (Kirsi)
Messujen 1.000 keskustelun joukossa oli myös erittäin rauhoittava keskustelu. Toimittaja, juontaja Tuija Pehkonen (Ei enää kiltti tyttö, Gummerus 2024), sosiaali- ja kulttuuriantropologi Johanna Pohjola (Vapaaksi miellyttämisestä, Gummerus 2024) ja kaunokirjailija Antti Rönkä (Kiltti poika, Gummerus 2024) keskustelivat kiltteydestä omien kirjojensa pohjalta. Keskustelu käytiin Vallisaari-tilassa, isossa huoneessa, jonne messuhälinä ei kuulunut. Gummeruksen Pauliina Pietilä luotsasi erinomaisesti keskustelua, josta jäi paljon pohdittavaa myös kotimatkalle. Juttelin ennen keskustelua Antti Röngän kanssa, sillä hänen kirjansa oli minun Kulttuuriykkönen-vinkkilistallani. ”Kun kiltteys kumpuaa itsevarmuudesta ja rehellisyydestä, se on maailman kaunein asia”, sanoi Antti.
Viisas Tove Jansson – 80 vuotta esikoisteoksesta (Marja)
Tove Jansson julkaisi ensimmäisen kirjansa Småtrollen och den stora översvämningen (Muumit ja suuri tuhotulva) 80 vuotta sitten. Blåbärslandet-lavalla lauantaina Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson kertoi kirjasta, sen synnystä ja juhlavuoden painoksesta. Kirja on valitettavan ajankohtainen: kirjan hahmot kokevat kauheuksia, tulva vie talot ja he menettävät kaiken, he joutuvat lähtemään pakoon ja kadottavat läheisensä. Kaikki kärsivät. Muumimamma ja Muumipeikko etsivät Muumipappaa, joka on kadonnut, mutta silti Muumimammalle on tärkeää auttaa muita matkan varrella. Kirja on satu ja saduissa on onnellinen loppu, joten Muumipappa löytyy ja talo myös. Talo, jonka ovet ovat aina auki ja ihan kaikille, ja jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Niin paljon viisautta 80 vuotta sitten ja mitä olemme oppineet siitä – valitettavan vähän. Ajatella miten syviä tuntemuksia ja ajatuksia satu voi herättää. Moomin Characters tekee juhlavuonna yhteistyötä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa ja tässä kaikessa kirjan sanoma on keskiössä: välittäkää toisistanne ja auttakaa toisianne.
Kirjasome messuilla (Kirsi)
Kirjabloggarit ovat monta vuotta tuoneet ideoita messuille ja saaneet erilaisia osastoja kokoontua. Tänä vuonna kirjasomella oli oma ohjelmakokonaisuutensa ja kaikkien aikojen viihtyisin ja toimivin messuosasto. Nyt täytyy myös tunnustaa, että me bloggarit olemme varmasti avanneet latua vuosien varrella, mutta tämän vuoden valtavasti yleisöä vetäneet kirjasomen ohjelmanumerot ja osaston suunnittelu oli kyllä nyt kirjagrammaajien ansiota. Jakoa ei tarvitse olla, sillä onhan meistä kirjabloggaajista myös suuri osa kirjagrammaajia ja meitä onkin luontevaa kutsua yhdessä kirjasomeksi. Samalla asialla ollaan eli tavoitteena hyvien kirjojen ja lukemisen ilosanoman levittäminen.
Lukupiiri-kirja messuilla
Ilahduttavaa oli jälleen nähdä Lukupiiri-kirjani (Nemo 2021) messujen myyntipöydällä, kiitos Rosebud! Kirjaa saa myös Rosebudin verkkokaupasta samaan 17 euron hintaan kuin messuiltakin. Antaisitko sinä itsellesi ja kavereillesi lahjaksi Lukupiirin?
Tällä kertaa Lukupiiri oli ensin nuorekkaassa seurassa lastenkirjapöydässä, mutta messujen edetessä siirtyi tietokirjojen joukkoon. Mikäs siinä, lukupiirit sopivat kaiken ikäisille, Kirsin Book Clubin lähipiirissäkin on neljä kuukautta vanhat kaksoset Minea ja Ronja, jotka kokoontuvat joka aamu keskinäiseen lukupiiriinsä rapisevien kuvakirjojen äärelle. Tehdään me samoin, luetaan yhdessä ja jaetaan lukukokemuksiamme!
Lisää kuviamme löytyy Kirsin Book Clubin Instagramista.
Kiitos Helsinki, seuraavana Jyväskylän Kirjamessut 23.-24.11.2024