Kymmenes kerta Turun Kirjamessuilla, viimeinen kerta Messukeskuksessa
Kirsin Book Club vieraili ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla vuonna 2014, ja ihastuimme ikihyviksi! Sen jälkeen olemme vierailleet joka vuosi erilaisilla kokoonpanoilla. Nyt oli vuorossa kymmenes kerta, sillä koronan aikana vuoden 2020 messut jäivät väliin.
Olimme tapamme mukaan paikalla perjantaina heti kun Turun Messukeskuksen ovet avattiin ja osallistuimme medialle tarkoitettuun infoon. Siellä Messukeskuksen toimitusjohtaja Päivi Rytsä aloitti toteamalla, että Kirjamessut järjestetään myös vuonna 2025. Me olimme hämmentyneitä, miksi ihmeessä ei järjestettäisi? Selvisihän se: Messukeskuksen alue otetaan urheilukäyttöön ja Kirjamessuille on etsittävä uusi koti. Asiasta on kuulemma kohistu keväästä asti Turun Sanomissa, mutta meille pääkaupunkilaisille tämä kaikki oli uutta.
Turku on tullut vuosien varrella tutuksi. Messukeskuksen tilat ovat hyvin hallussa, tiedän tarkkaan, missä mikin esiintymislava on, miten lounas toimii ja jopa montako auton latauspistettä parkkipaikalla on. Myös jotkut näytteilleasettajat ovat jo tuttuja: ilahduin suuresti, kun Mökkigallerian Sibel Kantola muisti minut ja aiemmat postikorttiostokseni.
Käytävillä tuli koko ajan tuttuja kirjailijoita ja kustannusalan ihmisiä vastaan, ja heidän kanssaan oli inspiroivaa vaihtaa kuulumisia. Huomaan kyllä bloggarikollegoiden postauksista, että minulta meni joitakin herkkupaloja, esimerkiksi Olavi Uusivirta, aivan tyystin ohitse, vaikka olin mielestäni perehtynyt ohjelmaan netissä ennakkoon. Messuilla on aina monta keskustelua yhtä aikaa ja joka paikkaan ei tällainen innokaskaan messuvierailija ennätä. Toki kolmessa päivässä aamusta iltaan saa sellaisen rautaisannoksen kirjakeskusteluja, lavalla tai kasvokkain, että voi vain hykerrellä kirjaharrastuksen autuudesta.
Meitä oli Kirsin Book Clubista paikalla vain Minna ja minä. Paluumatkalla mietimme, mikä oli Kirjamessujen tämänkertainen anti ja listasimme omat suosikkimme.
Kirsin valinnat:
Otavan lukulähettilään roolissa seurasin erityisesti Otavan kirjailijoita. Tapasin ensimmäistä kertaa Pihla Hintikan ja Roope Lipastin, joiden kirjat pongahtivat ilman muuta lukulistalle. Pihla Hintikka asuu Pariisissa ja kirjoittaa sinne sijoittuvia romaaneja. Uusin Äidin oma (Otava 2024) pohtii äidin roolia ja osaa yhteiskunnassa kolmen naisen tarinan kautta. Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestys (Atena 2023) tarttuu 1600-luvun Turun seurapiireihin. Nimi viittaa siihen, kuka saa istua milläkin paikalla Turun tuomiokirkossa.
Messuilla esiteltiin kaksi Turun Kaupunginteatterin ohjelmistossa olevaa näytelmää, jotka molemmat ovat kotimaisia kantaesityksia ja pohjautuvat menestysromaaneihin. Olinkin jo ennakkoon hehkuttanut keskustelua Pajtim Statovcin toisesta romaanista Tiranan sydän, jonka on näytelmäksi käsikirjoittanut Rasmus Arikka, joka on itsekin kirjailija. Lavalla Pajtimin ja Rasmuksen kanssa keskustelemassa oli myös dramaturgi Satu Rasila. He kertoivat näytelmän ratkaisuista niin kiehtovasti, että teatteriretki Turkuun on edessä. Ostin messuilta ystävälleni Pajtimin uuden, fantastisen kirjan Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024). Se on niin hieno, että en ole vielä saanut aikaiseksi sen arvoista blogikirjoitusta.
Toinen keskustelu oli 7.11. ensi-iltansa saavasta Hildurista. Keskustelu oli lauantaiaamun ensimmäisiä, mutta silti katsomo oli aivan täppösen täynnä. On niin upeaa seurata Satu Rämön ja Hildurin voittokulkua maailman turuilla ja nyt myös Turussa. Jos haluat verestää muistoja ajalta, kun Hildur oli vasta ilmestynyt, klikkaa Hildur-podcastiimme. Jos haluat tietää, minkälaista pyöritystä siitä seurasi, kuuntele tuoreempi podcast Sadun kanssa: Miltä menestys tuntuu?
Miina Supisen Kultaisen peuran tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Laatokan Karjalaan. Kirjassa on Miinan mukaan kaksi sankaritarta, toinen viaton, toinen jännä. Mukana seikkailua, rakkautta ja folklore-kauhua. Kaiken tämän lisäksi myös historiallisia faktoja, joita on löytynyt myös tutkimalla Miinan omia sukujuuria Mantsin saarella Karjalassa.
Heikki Valkama on monelle tuttu Ylen toimittajana tai dekkarisarjan kirjoittajana. Hän on viettänyt lapsuutensa Japanissa ja japanin taitoisena osaa välittää maan kulttuuria kiehtovasti. Suosittelen Heikin Omotenashi-kirjaa, joka ilmestyi keväällä ja uutta kokkauskirjaa nimeltään Oishii – japanilaista kotiruokaa. Kirja on upean näköinen ja sisältää runsaasti sellaisia reseptejä, joiden ainekset saa lähimarketista. Heikki kokkasi messujen näytöskeittiössä ja yleisö sai maistella sieniä, kurpitsaa ja muikkuja japanilaisissa kastikkeissa. Maistuivat niin hyviltä, että ostin kirjan sekä kotiin että ystävälleni tuliaisiksi. Heikin kanssa teimme podcast-jakson viime keväänä ja puhuimme silloin mm. omotenashista.
Minä innostun aina, kun kyseessä on kilpailu tai visailu. Niinpä Sanaston tuottama kirja-alan visailu oli aivan täydellistä kirjaviihdettä minulle. Lavalla kirjailija, toimittaja Karo Hämäläinen veti loistavalla energialla tietovisan, jossa vastaajina olivat kansanedustajat Timo Furuholm (vas), Tiina Elo (vihr) ja Annika Saarikko (kesk) Kysymyksissä haettiin esimerkiksi Suomen myydyintä kirjaa elokuussa (vastaus: Henkka Aflecht, Dekkarivuodet yksityisetsivänä – Seurantakeikat 1-15, josta en ollut kuullutkaan) tai monestako kirjasta kirjailijan pitää saada lainauskorvaus, jotta hän voi niillä korvauksilla ostaa halvimman oluen Apteekki-baarista Turussa (vastaus taisi olla 25, sillä lainauskorvaus on 30 eurosenttiä per kirjastolaina ja ilmeisesti 7,5 eurolla irtoaa joku olut).
Minna totesi katsomossa, että meillä olisi ehdottomasti pitänyt olla kotipeliäppi, jotta olisimme voineet osallistua kisaan, niin hyviä kysymykset olivat. Ainoa kysymys, jossa en epäröinyt yhtään oli se, miten erottaa Tatu ja Patu toisistaan. Muistan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lausuman vinkin: Patu on paljas eli hänellä ei ole silmälaseja. Visan voitti Annika Saarikko. Täytyy nostaa hattua hänelle puhujana, sillä niin hyvin hän veti joka mahdollisen paikan selittelyille tai perusteluille. Hän oli myös ainoa, joka tiesi että Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta.
Perjantai-iltana kävelimme jokivartta Minnan ja bloggarikollega Tuijan kanssa, etsimme ruokapaikkaa. Kun meidät oli käännytetty usean ravintolan ovelta, pääsimme viimein syömään Pinellan tiloissa olevaan Via Tribunale -pizzeriaan. Meillä oli oikein miellyttävä ilta ja pizzat sekä gelatot olivat maukkaita. Ihmettelimme kyllä, että Turun ravintoloissa on aina niin täyttä, vai onko kirjamessuviikonloppu jotenkin poikkeus.
Lauantaina olin mukana Otavan järjestämällä illallisella. Olen aiemminkin kuullut, että kustannusväki jatkaa messuiltoja Apteekki-baarissa, monet sekä perjantaina että lauantaina. Olen ollut messuilla 10 kertaa, mutta en kertaakaan Apteekissa tai muussakaan baarissa. Nyt oli niin hyvää seuraa, että päätin liittyä joukkoon. Voin vain todeta, että iltakeskusteluistakin suurin osa liittyi kirjallisuuteen.
Messujen kuvamateriaalia löytyy enemmän Kirsin Book Clubin Instagramin stoorien kohokohdista. Siellä on kirkkaanpunainen pallukka, johon olen tallentanut messukuvia.
Kirjojen ja lukemisen puolesta puhuivat monet esiintyjistä. Jenni Haukio puhui hienosti lukemisen merkityksestä ja mm. kannusti ihmisiä hankkimaan kirjajoululahjoja. Jari Tervo totesi sekä lavalla että kuvaamallani videolla (löytyy Instagramista) napakasti:
Kansa, joka ei kirjoita, ja
kansa, joka ei lue,
on hyvin pian kansa, jota ei ole olemassa.
Olkaa varovaisia.”
Jari Tervo 6.10.2024. Hänen uusin kirjansa Eeva ja Aatami on juuri ilmestynyt.
Minnan poiminnat
Odotettu viikonloppu Turussa helpottaa hieman kesästä luopumisen tuskaa, kun päivä on jo selvästi lyhentynyt ja ilma viilennyt. Messukeskuksessa on taas tuttu pöhinä, ja ohjelmassa valinnan vaikeutta. Paitsi kiinnostavat kirjat myös pari kiinnostavaa teemakeskustelua oli päällekkäin. Taisi sitten käydä kuten minulle kirjamessuilla niin usein: tartuin reitille osuneeseen houkutukseen, ja ennakkosuunnitelma haipui unohdukseen. Varsinainen takaisku osui sunnuntaina, kun ärhäkästi hyökännyt kuumeinen flunssa kaatoi minut messuvierailun sijaan lepäämään. Mainio Hotelli Helmi osoitti loistavaa palvelua, ja myöhäinen check-out oli ilmoitusasia. Lämmin kiitos, ensi vuonna tavataan taas!
Irene Zidanin esikoisromaanissa Isäni appelsiinkukkien maasta (WSOY 2024) on kaksi aikatasoa. Menneisyyteen sijoittuvaa tarinaa Irene kertoi kirjoittaneensa jo melko pitkälle, kun vuosi sitten alkaneet Gazan tapahtumat toivat romaaniin myös nykyajan. Romaani kuvaa sodan vaikutusta niihin, jotka elävät sitä juuri nyt sekä konfliktien ylisukupolvisia vaikutuksia. Irene kertoi Anna-Riikka Carlsonin haastattelussa romaanin omakohtaisuudesta, palestiinalaisesta isästään ja siitä, kuinka hän halusi myös laajentaa näkemystämme arabimiehistä.
Maisku Myllymäen toisinkoinen, yhdenpäivänromaani Valvoja (WSOY 2024), vie lukijat museovalvojan maailmaan. Hän katsoo ihmisiä, jotka katsovat taidetta, ja on samalla itse näkymätön. On näyttelyn viimeinen päivä ja muistot vievät ihmissuhteen kiemuroihin. Kaikki unettomat voivat tuntea sielunkumppanuutta päähenkilön kanssa, sillä hän on valvoja myös tässä merkityksessä. Kiinnostava teos!
Karl Ristikivi (1912-1977) syntyi Virossa ja muutti pakolaisena Suomen kautta Ruotsiin, jonne asettui vuonna 1944 ja teki päivätyönsä vakuutusvirkailijana. Hän oli myös tuottelias kirjailija, joka kuvasi mm. pakolaiselämää 1900-luvulla. Hänen historiallisista romaaneistaan kustantamo Enostone on julkaissut Sielujen yön (2022) ja Rooman-päiväkirjat (2024). Nämä romaanit on suomentanut Jouko Vanhanen.
Rooman-päiväkirjat kertoo aatelismiehen vuonna 1765 alkaneesta matkasta Roomaan, missä hän haluaa selvittää Rooman elinvoiman salaisuuden. Ikuisessa kaupungissa historian kerrostumat ja vallinneet uskonnon luovat jännitettä ja mystiikkaa Kaspar von Schmerzbergin matkaan. Romaani on siis itsessään katsaus eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan, ja messukeskustelu herätti uteliaisuuteni niin, että Rooman-päiväkirjat nousee lukupinooni.
Mitä ensi vuonna?
Ensi vuonna Turun Kirjamessut järjestetään uudella tavalla. Mitä se tarkoittaa tai onko paikkana Logomo vai joku muu, jää vielä nähtäväksi. Minä heitin jo ehdotuksen, että risteilylaiva parkkiin joenrantaan ja kirjamessut kannelle. Se ei liene todennäköinen vaihtoehto. Me tulemme paikalle, oli messukuvio millainen tahansa!
Tämän syksyn seuraavat messuraportit tulevat Helsingin (24.-27.10.), Jyväskylän (23.-25.11.) ja Tampereen (30.11.-1.12.) messujen jälkeen.
Aiemmat messuraportit Turusta
- 2014 – ensimmäinen kerta Turun Kirjamessuilla
- 2015 – perjantairaportti, kirjalliset ladyt lavalla
- 2015 – lauantairaportti, ruotsalaisia dekkaristeja ja Kari Hotakainen
- 2015 – sunnuntairaportti, mm. Lena Andersson
- 2016 -perjantairaportti, teemamaa Saksa ja mm. Pajtim Statovci
- 2016 – lauantairaportti, lukupiirissä Juha Itkosen kanssa
- 2016 – sunnuntairaportti, lukupiiri, natseja ja Latviaa
- 2017 – hartaus, runoaamiainen ja Kjell Westö
- 2018 – teemamaa Viro
- 2019 – 21 parasta kirjavinkkiä
- 2021 – ensimmäistä kertaa messuilla kirjailijana
- 2022 – Vilja-Tuulia Huotarisen aika alkaa
- 2023 – mahdollisia Finlandia-kirjoja kuuntelemassa