Antti Tuomainen: Tappokeli – monenlaista vaaranpaikkaa tien päällä

Antti Tuomainen on jälleen luonut uuden maailman ja sen henkilöt uutuusromaaniinsa Tappokeli. Tappokeli on monitasoinen kirja, joka antaa lukijalle vapauden lukea se niin kepeänä seikkailutarinana kuin myös ihmisiä, heidän motiivejaan ja valintojaan pintaa syvemmältä kuvaavana romaaninakin.

Tappokelin väki on rouheampaa kuin Jäniskerroin-trilogian vakuutusmatemaatikko tai Palavien kivien yritysjohtaja Erkki Ruusula. Raskaan postin lajittelija Ilmari Nieminen on puhdassydäminen arjen puurtaja, jolle tarjoutuu mahdollisuus sivuansioon sohvankuljettajana. Sohvan määränpää on Kilpisjärvellä, mutta koska Ilmarilla on asiaa myös Ilomantsiin ja Vaasaan, tulee kilometrejä ajettavaksi vanhalla Thames-pakettiautolla aika lailla.

Ilmari ei saanut lapsuudenperheestään parhaita mahdollisia eväitä elämänsä rakentamiseen. Minulle hän on sankari, sillä hän pitää omasta lapsestaan parempaa huolta kuin hänestä on pidetty. Ylimääräinen ansio – puhtaana käteen – on Ilmarille tarpeen juuri joulun alla, sillä hän haluaa ostaa musikaaliselle tyttärelleen pianon lahjaksi. Ilmari on myös onnen suosikki, sillä sattumalta hän törmää Pakilan Teboililla nuoruuden pelikaveriinsa Antero Kuikkaan, joka pystyy korjaamaan jo vähän rähjääntyneen Thamesin matkakuntoon.

Kaverukset pääsevät tien päälle joulukuiseen räntäsateeseen, jota myös tappokeliksi voi kutsua. Pian käy ilmi, että sohvaan on kiinnostusta muillakin kuin vastaanottajalla Kilpisjärvellä. Ilmari ja Antero saavat peräänsä äärimmäisen työväenliikkeen aatetoverit Anneli Kukkorinteen ja Erkki Liljalammen. Heitä kiinnostaa sohvan jälleenmyyntiarvo, sillä vallankumous tarvitsee käyttövoimaa. Anneli ja Erkki lähtevät matkaan työparina, vaan kuinka heidän välinsä kehittyvät matkan edistyessä?

Alkoholisoitunut pikkurikollinen Otto Palokka kaahaa Saab ysikutosellaan sohvan perässä hänkin. Oton matkalle osuu mehevää ajankuvaa, enkä ehkä enää koskaan pysty kuuntelemaan Eye of the Tigeria ilman muistikuvaa Otosta.

Ilmarin seikkailut sijoittuvat vuoteen 1982. Tuo jukeboxien, pahvisten bussin sarjalippujen ja puhelinkoppien maailma herättää nostalgisia muistoja. ”Ai niin, puhelinluettelon irtirevityillä karttasivuilla minäkin tuohon aikaan suunnistin!”

Antti Tuomaisella on hurmaava taito pistää henkilönsä manailemaan tavoilla, joita äidinkielenopettajani olisi hyvinkin saattanut paheksua, mutta joita ei mitenkään voi sanoa karkeiksi. Mehukkaimpien palojen kohdalla mieleeni iski voimakas myötätunto romaanin tulevia kääntäjiä kohtaan, kaikki kielet kun eivät ole yhtä taipuisia kuin rakas suomemme.

Ja kyllä, tässäkin tarinassa on salaisuus, selvittämätön asia menneisyydessä. Sen ympärille Antti Tuomainen kutoo hienon kuvauksen ystävyydestä. Kaiken se kestää, kuten rakkauskin, jota putkahtelee henkilöiden elämiin, vaikka he alkuun pyristelisivätkin vastaan.

Lukiessani näin tapahtumat leffana. Tässä romaanissa on ainekset mehevään road movieen, ja toivon että teos saa myös leffamuodon ja arvoisensa toteutuksen. Niin, se sohva, mikä siinä oli niin erityistä ja miten sen kävi? Suosittelen lämpimästi, että otat itse selvää. Tappokeli on mainiota seuraa niin paperilta luettuna kuin äänikirjanakin.

• Antti Tuomainen: Tappokeli
• Otava 2024
• 269 sivua / 7 t 19 min
• Äänikirjan lukee Antti L.J. Pääkkönen

Lue myös

Lue myös muut arviomme Antti Tuomaisen romaaneista.