Sally Rooney: Intermezzo lukupiirissämme – yllättäviä siirtoja elämän shakkipelissä

Millenniaalien ääneksi ja pikaviestisukupolven Salingeriksi tai kirjamaailman Taylor Swiftiksi julistetun Sally Rooneyn neljäs romaani Intermezzo ilmestyi 24.9. samaan aikaan eri maissa, mikä kertoo irlantilaiskirjailijan kulttisuosiosta. Olimme valinneet Intermezzon marraskuun lukupiirikirjaksemme, vaikkemme millenniaaleja olekaan. Pikaviestit kyllä kulkevat ahkeraan kirsinbookclubilaisten kesken.

Sally Rooneyn kirjat tai ainakin hänen romaaniinsa pohjautuva tv-sarja Normal people/Normaaleja ihmisiä olivat tuttuja monelle lukupiiriläiselle. Blogistakin löytyvät jutut + linkki podcast-osaan aikaisemmista Rooneyn romaaneista: Keskusteluja ystävien kesken, Normaaleja ihmisiä ja Kaunis maailma, missä olet.

”Mitä äiti, luetko sä Intermezzoa? Se on Booktokissa esillä koko ajan.” Titin tyttären kommentti ja ihmettely kuvaa hyvin sitä, miten Rooney on nuorten, siis ainakin meitä nuorempien lukijoiden ja Tiktokin kirjayhteisön suosikki. Mutta puhuttelevat Rooneyn kirjat ”aikuisia naisiakin”:
”Intermezzon aloittaessani tunsin taas astuvani kieleen, josta pidän tosi paljon.”

Vastakkaisiakin tuntemuksia oli: ”Valtavan pitkiä kappaleita, monta aukeamaa ilman taukoa. Ahdisti ja ärsytti!”

Surua ja suhteita

Intermezzo on lainannut nimensä musiikista, jossa se tarkoittaa välisoittoa, sekä shakista, jossa se merkitsee yllättävää siirtoa. Shakilla onkin tarinassa merkityksellinen rooli. Ivan, toinen tarinan keskeisistä henkilöistä, veljeksistä, on lahjakas shakin pelaaja. Veljesten isä on juuri menehtynyt syöpään ja suru ja juurettomuus ovat saaneet 22-vuotiaan Ivanin jättämään shakin harjoittelun eikä entisenlaista menestystä enää tule. Kaikki muuttuu, kun hän tapaa itseään 14 vuotta vanhemman Margaretin.

Isoveli Peter kipuilee myös. Hän on menestynyt lakimies mutta sisäisesti rikki. Helpotusta hän hakee pillereistä ja päihteistä. Hänellä on suhde itseään paljon nuorempaan Naomiin, vapaaseen ja villiin sieluun, joka on taloudellisesti riippuvainen Peteristä. Peter taas on vähintään henkisesti riippuvainen entisestä pitkäaikaisesta rakastetustaan Silviasta. Tämä on loukkaantunut vaikeasti liikenneonnettomuudessa ja kärsii mm. pahoista kivuista. Onnettomuuden seurausten takia Silvia on halunnut lopettaa parisuhteen, mutta Peter ja hän ovat säilyneet läheisinä ystävinä, enemmänkin kuin vain ystävinä.

Veljekset ovat hyvin erilaisia: siinä missä Peter on ulkoisesti sujuva seuramies, Ivan on introvertti ja sosiaalisesti kömpelö. Veljesten suhde on vaikea eikä sitä helpota, että Peter tuomitsee selvin sanoin Ivanin suhteen Margaretiin.

Sisäistä monologia ja lyhyitä lauseita

Kirjan kerronta etenee pitkälti sisäisinä monologeina, henkilöiden ajatuksina.
”Henkilöiden sisäiset monologit olivat vaikuttavia. Rooney oli saanut ne toimimaan tosi hyvin.”
”Harmitti, että jouduin lukemaan kirjan nopeasti loppuun. Olisin halunnut viettää aikaa kirjan pohdintojen parissa pidempään ja pysyä kirjan maailmassa.”

Rooney käyttää paljon lyhyttä lausetta, usein ilman subjektia tai verbiäkään. Osa koki lyhyet lauseet töksähtävinä ja niihin oli vaikea tottua, mutta niistä myös pidettiin.

Portaat ylös, yksin kadulla. Pimeä James Street. Hän pysäyttää taksin, menee sisään. Kaksikymmentä yli kymmenen. Baggot Streetille, kiitos, hän sanoo. Kiitti. Ja naputtelee puhelimeen: Voinko tulla käymään? On hän tehnyt tyhmempiäkin juttuja. Siten he voisivat mennä sairaalaan yhtä matkaa, ja Peter voisi odottaa hänen kanssaan toimenpiteen ajan. Epiduraalipuudutuksen ajan. Sehän olisi oikeastaan järkevää. Lykätä vielä vähän asunnon väistämätöntä synkkää hiljaisuutta. Tahattomia muistikuvia. Panetteko te. Kunpa.”

Osa meistä kritisoi Intermezzoa eniten siitä, että kirjan henkilöt problematisoivat ja jahkaavat niin pitkään Ivanin ja Margaretin ikäeroa. Ivanille se ei ollut ongelma, mutta pienellä paikkakunnalla asuva Margaret pohti suhdetta ja heidän ikäeroaan paljon. ”Aloin kaivata jo muutakin sisältöä.” Samalla tavalla Peterin kipuilu suhteestaan kahteen naiseen tuntui jatkuvan sivulta toiselle. ”Erilaisia ja ns. normista poikkeavia suhteita on niin paljon, että näin pitkään jatkuva problematisointi ei tuntunut enää tältä ajalta.”

Osan mielestä 450 sivua täynnä tekstiä teki kirjasta ylipäätään liian pitkän.
”Kirjassa oli hetkensä, mutta 18 tuntia kuunneltavaa tekstiä on aivan overwhelming.”
”Asetelma oli minusta liian erikoinen, liikaa erikoisuuden tavoittelua.”

Surun kaari

Cristina Sandun käännöksestä puhuimme paljon. Oliko syynä kiire saada kirja suomeksi julki yhtä aikaa alkuperäisteoksen kanssa vai pitkään muualla kuin Suomessa vietetyt vuodet (Sandu asuu Englannissa), löysimme joka tapauksessa kirjan käännöksestä paljon moitittavaa. Koska Intermezzossa shakilla on tapahtumissa keskeinen rooli, on iso moka kääntää bishop piispaksi, kun shakkinappulan nimitys suomeksi on lähetti. Harmittelimme, ettei Intermezzoa löytynyt ainakaan vielä lukuaikapalveluista englanniksi. Olisimme halunneet verrata käännöstä alkuperäisversioon, mikä oli Rooneyn tyyliä, mikä käännöksen kömpelyyttä tai englannin kielen rakenteen siirtymistä suoraan käännökseen: rehellinen kanssasi – honest with you. Myös lause ”Ja nyt hän osoittautuu kuuluvansa sittenkin ulkopuolisiin” nyrjäytti harmillisesti lukijan ajatukset sivupoluille.

Isän kuolema muutti perhesuhteita. Kirsi nimesi kirjan tarinan ”surun kaareksi”. Se sai hänet muistamaan omat tunteensa oman isänsä kuoleman jälkeen. Kirjan äidit totesimme ”kauheiksi”: Peterin ja Ivanin äiti jätti perheensä, kun Peter oli murrosikäinen ja Ivan vasta 4-5-vuotias. Margaretin äiti ei hyväksynyt tyttärensä eroa pahasti alkoholisoituneesta aviomiehestä.

Mutkikkaat ihmissuhteet, paljon erotiikkaa ja eroottisia kohtauksia, äkillinen, onnellinen loppu – mikä erottaa Sally Rooneyn kirjat viihdekirjallisuudesta, vai erottaako mikään? Tästäkin keskustelimme.
”Rooneyn kirjat eivät ole laskelmoituja, sen sijaan viihteellisten tarinoiden taustalla näkyy laskelmointi.”
”Kyllä Rooneyn teoksissa on selvä kaunokirjallinen viritys.”

Emme myöskään allekirjoittaneet jonkin arvion väitettä, että Rooneyn teokset olisivat ”kiimakirjallisuutta”. ”Rooney kuvaa hyvin kauniisti intiimit ja eroottiset kohtaukset.”

Lopputulemana seitsemän nosti peukun pystyyn ja vain kolmella se jäi semiksi.

”Intermezzosta jäi muistijälki. Jäin pohtimaan sen esittämiä ajatuksia myöhemminkin.”

• Sally Rooney: Intermezzo
• Otava, 2024
• Alkuperäisteos Intermezzo, 2024
• Suomennos Cristina Sandu
• 454 sivua/18 t 28 min

Jälkikirjoitus

Loppuun vielä millenniaalin eli Kirsin lähipiirin nuoren mielipide Intermezzosta:

Intermezzo on kyllä pakko olla suositeltavien kirjojen listalla oli siitä mitä mieltä tahansa. Kuuntelin ensin suomeksi, mutta siinä menee ohi kerronnallista taituruutta, joka välittyy parhaiten alkuperäistekstistä eli siksi ostin englanninkielisen kirjan. Kuten aiemmissakin Rooneyn kirjoissa, hahmojen kuvaus on vahvaa. Kiinnostavinta tässä kirjassa on erilaisiin ihmisten välisiin suhteisiin (perhesuhteet, parisuhteet) liittyvät odotukset ja yhteiskunnan normit ja näiden ristiriita todellisuuden kanssa. Aika melankolinen vire mutta kaunis kokonaisuus.