Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta – kirjailija vieraili lukupiirin vuosijuhlassa

Lukupiirin perustaminen on ollut paras syntymäpäivälahjani. Tämän sain taas todeta, kun Kirsin Book Club vietti 14. vuosijuhlaansa ja samalla minun synttäreitäni perjantaina 13. joulukuuta, Lucian päivänä. Vuosijuhlaan toi erityistä hohtoa kirjailijavieras Irene Zidan, jonka esikoiskirja Isäni appelsiinkukkien maasta oli tehnyt meihin melkoisen vaikutuksen.

Palestiinalainen isä ja suomalainen äiti, koti Suomessa

Irene Zidan on entinen Helsingin Sanomien ja Ylen ulkomaantoimittaja, palkittu Journalistiliiton Sananvapauden miekalla. Hän on koulutukseltaan Lähi-idän tutkimuksen ja valtiotieteiden maisteri. Hän on raportoinut Lähi-idän kriisialueilta, nähnyt läheltä, millaista jälkeä sota tekee. Irenen elämällä on yhtymäkohtia hänen Isäni appelsiininkukkien maasta -esikoisromaaninsa päähenkilön taustan kanssa, mutta kirjassa on paljon fiktiivisiä henkilöitä ja tapahtumia.

Isäni appelsiininkukkien maasta -romaanissa katsotaan maailmaa pienten lasten äidin, toimittaja Amira Mansurin silmin. Nykyajassa hän on suomalaisessa valtalehdessä töissä, kun palestiinalainen äärijärjestö Hamas iskee Israeliin lokakuussa 2023. Hän kirjoittaa ammattimaisesti faktoihin perustuvia uutisjuttuja, mutta silti lukijapalaute on rajua pelkästään hänen ulkomaalaisen nimensä vuoksi.

Amira on syntynyt Suomessa ja puhuu ainoana äidinkielenään suomea. Hän on joutunut koko ikänsä vakuuttamaan suomalaisuuttaan tummemman ulkonäkönsä vuoksi. Amiran isä on palestiinalainen, asunut Suomessa jo kymmeniä vuosia. Isän juuret ovat hennolla säikeellä kiinni synnyinmaassaan, ja hänen taustansa on traumaattinen. Siellä hän on nuorena miehenä vastustanut miehittäjiä ja joutunut mielipiteittensä vuoksi vankilaan, eikä hänellä ole sen jälkeen ollut mahdollisuutta palata pysyvästi. Isän taukoamaton uutisseuranta ja säännölliset puhelinkeskustelut taakse jääneiden sukulaisten kanssa ylläpitävät yhteyttä menneeseen.

Isä osoittaa rakkauttaan perhettään kohtaan kokkaamalla synnyinseutunsa tuoksuvia, mausteisia ruokia. Tunteistaan tai menneistä kokemuksistaan isä ei puhu, eikä tytärkään ole aiemmin ollut kiinnostunut ja kysynyt.

Oman identiteetin löytäminen

Irene Zidan siirtyi toimittajan työstä viestinnän pariin vuonna 2016. Viitisen vuotta sitten hänelle tuli tarve kirjoittaa. ”Jokin tulppa aukesi ja tekstiä alkoi virrata”, hän kertoi lukupiirissämme. Toimittajatausta näkyi tekstissä, vaikka hän halusi kirjoittaa fiktiota. Faktamoodi meni helposti päälle etenkin silloin kun kuvattiin oloja ”siellä”.

Kirjoittamista helpotti etäännytys, Isäni appelsiininkukkien maasta -kirjassa puhutaan Valtiosta, Rannasta ja Kaistaleesta. Meistä se oli erittäin toimiva ratkaisu, joka mahdollisti tuntojen ja tapahtuminen siirtämisen melkein minne tahansa maailman konfliktialueelle. Sota tappaa ja satuttaa missä vaan, eikä kukaan halua lähteä pakolla pois kotiseuduiltaan.

Isäni appelsiininkukkien maasta -kirjassa Amira lähtee teini-iässä käymään isänsä synnyinkylässä. Elämä kuumassa kylässä Rannalla on kovin erilaista kuin Suomessa. Suvun parissa hän on heti hyväksytty, vaikka hän pukeutuu erilailla, ei osaa paikallista kieltä, eikä tunne tapoja. Isoäiti halaa ja puhuu arabiaa, josta Amirankin mieleen tarttuu muutamia sanoja. Rannalla asumisen todellisuus iskee raadollisemmin, kun he lähtevät käymään lähikaupungissa, jonne pääsee vain tiukkojen rajatarkastusten kautta.

Aikuisena Amiran oletetaan tietävän Lähi-idän tapahtumista ja kulttuurista sukujuuriensa vuoksi. Ulkomaantoimituksessa hänen odotetaan olevan perillä palestiinalaisten tunnoista ja omaavan kontaktiverkon alueella. Hän pyytää kontakteja isältä, hakee kirjastosta Lähi-itää koskevia kirjoja ja seuraa vimmaisesti tietolähteitä. Sitten alkaa maalittaminen. Lehden turvallisuuspäällikkö antaa ohjeet käytännön toimista, mutta turvaa hänkään ei voi taata. Amiran ahdistus kasvaa entisestään.

Luen sanojani paperilta ja tunnen tyhjyyttä. Kuvaan poliittisia asetelmia ja listaan päivän kauhuja. Oikean hädän edessä kirjoitan sanoja, jotka pyyhkiytyvät ihmisten mielistä saman tien.

Sivu 136

Lähi-idän tilannetta on vaikea hahmottaa

Lukupiirikeskustelun aluksi totesimme, että Isäni appelsiininkukkien maasta oli erinomainen lukupiirikirja. Se avarsi maailmankuvaamme ja toi perspektiiviä Lähi-idän konfliktin uutisvirtaan. Ei todellakaan ole kysymys mistään uudesta tilanteesta, vaan vastakkainasettelu on jatkunut pitkään. Kirjan ensimmäinen lause on jo kuvaava: ”Aseistautuneet miehet ovat tunkeutuneet yli rajan.”

Ylistimme jälleen sitä, kuinka kaunokirjallisuus mahdollistaa maailman näkemisen toisen silmin. Me katsomme ja luemme uutisia, joissa Hamas tai Hizbollah hyökkää ja Israel iskee takaisin. Gaza on raunioina, mutta pommitukset jatkuvat. Nyt on Syyrian armeija tuhottu ennakoivalla iskulla. Miten ihmeessä tähän maailman kolkkaan voisi saada rauhan? Kirjassa Amiran isällä on näkemys tilanteesta:

Isäni kansan poliittiset vaihtoehdot ovat kapeat. Moni kokee, ettei maailmassa ole ketään, joka voisi suojella heitä. Ulkomaiset johtajat korostavat puheissaan kahden valtion suunnitelmaa kuin taikasanaa, mutta kukaan ei ole valmis oikeisiin tekoihin sen puolesta. Hölmökin näkee, miten kahden valtion edellytykset käyvät päivä päivältä mahdottomammiksi. Isäni valtiosta on tulossa menetetty mahdollisuus.

Sivu 182

Koimme, että kirja oli hyvin aito. Kirjan kieli imaisi lukemaan, tunnekieli kosketti, tekstin rytmi oli kohdallaan. Isäni appensiininkukkien maasta oli myös rakenteellisesti erittäin onnistunut. Siinä hypitään hallitusti ajasta ja paikasta toiseen, mutta lukijana pysyy hyvin kyydissä.

Lukiessa saimme paljon tietoa. Kirjassa ilmastaan monenlaisia mielipiteitä, mutta näkökulma on koko ajan Amiran, joka pyrkii neutraaliuuteen. Ristiriidat on kuvattu hienosti ja kun ne koetaan Amiran tuntojen kautta, on niiden käsittely todella toimivaa. Amiran isä pääsee keskusteluissa ääneen, yhteiskunnan vihapuhe toimitukseen saapuvissa palautteissa.

Keskustelupalstoilla on puhuttu siitä, miten hyvä olisi, jos tulisin raiskatuksi.”

Sivu 159

Kirjassa on toki myös paljon kaunista. Amira on äiti, hänellä on lämmin perhe. Amiran työyhteisö tukee häntä. Isoisän kanssa katsotaan mäkihyppyä. Isä kokee onnenhetken saadessaan tuntemattoman naisen parfyymintuoksun nenäänsä: siinä tuoksuvat appelsiininkukat.

Kantava ajatus, joka kirjasta jää mieleen on, että rauhaa ei synny niin kauan kuin muut nähdään toisena. Martti Ahtisaari tunnettiin siitä, ettei hän tehnyt eroa ihmisten välille. Hänelle kaikki olivat samalla viivalla. Tärkeintä oli pyrkiä kuuntelemaan toista ja asettua hänen asemaansa. Tämä rauhanneuvottelijan ajattelu taitaa olla valitettavan kaukana kriisialueilta tänä päivänä.

Irene Zidanin kirja vei meidät sellaiseen kokemusmaailmaan, jossa saatoimme kuulla toista ja asettua Amiran ja hänen läheistensä asemaan, niin Suomessa kuin siellä missä appelsiininkukat kukkivat.

Vahva suositus

Lukupiirimme antoi vahvan suosituksen Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta -kirjalle. Ymmärryksemme maailmasta lisääntyi ja luemme uutisia taas hieman valistuneemmin silmin. Meillä oli ihana ilta, kun saimme kysellä Ireneltä ja jakaa tuntojamme kirjasta ja maailmantilanteesta.

Olemme lukupiirissä aiemmin vuonna 2016 lukeneet palestiinalaisen Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden. Moni meistä oli lukenut tänä syksynä Terhi Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa, jossa ollaan hetkessä ennen syksyllä 2023 alkanutta Gazan sotaa ja katsotaan maailmaa fundamentalistikristittyjen silmin. Pieni helmi on palestiinalaisen Adania Shiblin tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Sivuseikka. Myös Pajtim Statovcin Finlandia-palkitussa kirjassa Lehmä synnyttää yöllä käsitellään sodan seurauksia, maahanmuuttajien toiseutta ja suomalaista rasismia.

Lukupiirissä Päivi kertoi, että hänen 99-vuotias anoppinsa, Karjalan evakko, alkoi kuulla pommitusten ääniä, kun Ukrainan sota alkoi. Sota ei koskaan unohdu.

Kirjan tiedot

• Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta
• WSOY 2024
• Kansi: Ville Laihonen
• 281 sivua / 8 h 3 min
• Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn