Kirsin vuoden 2024 kirsikat – Otavan lukulähettiläisyys toi uusia ulottuvuuksia

Vuoden 2023 kirsikkajuttuni kiertyi kaunokirjallisuuden Finlandia-raadin puheenjohtajuuden ympärille. Sen urakan jälkeen tuntui hieman tyhjältä, mutta eipä kauan, sillä keväällä minut valittiin uuteen kunniatehtävään eli Otavan lukulähettilääksi. Tämän Otavan Kirjasäätiön tukeman hankkeen myötä haastattelin minulle uusia kirjailijoita, osallistuin moniin kirjajulkkareihin ja sellaisiinkin tapahtumiin, joissa en ollut aiemmin ollut. Kaikesta olen kertonut joko täällä blogissa tai Kirsin Book Clubin somekanavissa, vai olenko sittenkään? Tämän koosteen tarkoituksena on muistuttaa ihan itsellenikin, kuinka paljon kulttuuria elämääni on vuonna 2024 sisältynyt ja mitkä ovat kauneimmat kirsikat kulttuurikakkuni päällä.

Tässä kuvaan Markus Nummea, joka signeerasi upeaa Käräjät-teostaan Tampereen Kirjafestareilla. Kuvan otti mieheni Martti Ranin, joka oli mukanani monessa tapahtumassa vuoden aikana.

Kirsikat kirjoille

Finlandia-vuonna luin 170 kirjaa, mikä oli sellainen määrä, johon en normaaliarjessa kykene, eikä se ole tavoitteenanikaan. Minulle sopiva tahti on monta vuotta ollut 60-70 kirjaa vuodessa ja samalla tasolla mentiin vuonna 2024, eli saldo oli 72 kirjaa. Kuuntelen äänikirjaa joka päivä jonkun puuhan ohessa, mutta suurimman osan kirjoista nautin kovakantisina kirjoina.

Minulle ehdoton ykköskirja oli tämän vuoden Finlandia-voittaja eli Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä. Olen hehkuttanut kirjaa mm. blogijutussani, Finlandia-podcastissamme ja Yle Kulttuuriykkönen-ohjelmassa. Olin seuraamassa sekä Finlandia-ehdokkaiden julkistamistilaisuutta että varsinaista voittogaalaa. Alma Pöystin juhlapuhe oli viisas ja hänen perustelunsa Lehmä synnyttää yöllä -teoksen valinnalle nasevat:

Finlandia-palkinnon vastaanottaja kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta
puolustautua. Knock out.

Pajtim Statovcin kirjan henkilöiden elämää ovat järkyttäneet Jugoslavian hajoamissodat, pakolaisuus ja rasismi. Luin muitakin vaikuttavia teoksia, joihin liittyi sota ja sen inhimilliset seuraukset. Sain tavata ukrainalaisen Andrei Kurkovin, kun hän vieraili Helsingissä osallistuakseen Helsinki Litiin. Hänen Harmaat mehiläiset -teoksensa auttoi hahmottamaan Ukrainan sotaa, samoin kuin hänen omakohtaiset tarinansa Venäjän hyökkäyksestä, jonka kolmas vuosipäivä on helmikuussa.

Lähi-idän tilanteeseen pureuduin kolmelta kantilta. Helsinki Litissä oli myös palkittu palestiinalaiskirjailija Adania Shibli, jonka Sivuseikka on todella hieno, pieni kirja. Siinä tuodaan näennäisen kepeästi esille palestiinalaisten arkea ja herätetään kysymys, onko näissä valtarakenteissa rauha ikinä mahdollinen. Jokaisella lauseella on sanojansa suurempi merkitys.

Kävin Lähi-idässä myös kahden suomalaiskirjailijan opastamana. Terhi Törmälehto kuvaa kirjassaan He ovat suolaa ja valoa kahta suomalaista fundamentalistikristittyä, jotka matkustavat Jerusalemiin. Toinen naisista on valmis keinoja kaihtamatta ennallistamaan Länsirannan alueita eli paaluttamaan palestiinalaisalueita Israelin valtapiiriin. Toinen puolestaan toteuttaa uskoaan rakastumalla juutalaiseen mieheen. Aivan erinomainen romaani, joka toimi niin yksilö- kuin maailmanpolitiikankin tasolla.

Joulukuun lukupiiriimme saimme vieraaksi suomalaisen Irene Zidanin, jonka Isäni appelsiininkukkien maasta -teos nosti esiin henkilökohtaisella tasolla palestiinalaisten kohtaloa niin kotiseuduillaan kuin meillä Suomessakin. Kirja ja siihen liittyvä keskustelu loivat vaikuttavan tunnelman vuoden viimeiselle lukupiiri-illalle. Kirjan vaikutus ulottui muuallekin, sillä valitessani uutta ihoöljyä, päädyin nerolin tuoksuun, koska se on appelsiininkukista uutettu.

Tekisi mieleni nostaa vielä vaikka kuinka monta lukukokemusta, mutta otetaan vielä muutama jännäri, jotka jäivät mieleen. Minä luen harvoin kahta dekkaria tai viihdekirjaa peräkkäin, mutta molempia säännöllisesti.

Kirsikat teatterille

Näin vuoden aikana 27 teatteriesitystä kahdeksassa eri teatterissa. Helsingin ulkopuolella kävin teatterissa Tampereella, Turussa, Lahdessa, Kouvolassa, Valkeakoskella ja Ypäjällä. Näistä melkein kaikista on oma blogijuttunsa.

Kirsikat menevät seuraaville esityksille:

Teatteri on hetken taidetta, ainutlaatuista juuri tapahtumahetkellään koettuna. Siksi teatterisuosittelut elävät vain näytäntökauden, toisin kuin kirja-arviot. Onkin mukavaa, että voin nostaa nyt Katrinan, joka saa uuden tulemisen Åbo Svenska Teaterissa helmi-maaliskuussa aivan samalla roolituksella kuin Lillanissa, jonne se palaa maalis-toukokuuksi. Myös Seela Sella nousee vielä näyttämölle Eichmannissa Tampereen Työväen Teatterissa, mutta kaikki esitykset ovat loppuunmyytyjä.

Eniten nauroin Teatteri Kapsäkin UKK-musiikkisatiirissa. Eniten energiaa oli Kaupunginteatterin Maratontansseissa. Visuaalisesti hienoin esitys oli Turun Kaupunginteatterin Hildur. Moulin Rouge! Musikaalin jälkeen Bad Romance soi monta päivää korvissani. Kaikkien aikojen pahimman sätkyn teatterissa sain 2:22 A Ghost Story -näytelmässä. Mieleenpainuvin oli Putoavat linnut, sillä minuun kolahtaa, kun teatteriesityksessä on ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Yleensä pyrin kertomaan asioista positiivisesti, mutta vuoteen mahtui myös kaksi teatteriesitystä, joista meinasin poistua väliajalla. Vein 87-vuotiaan äitini katsomaan Forever Young -esitystä, jonka minä koin pieruhuumoreineen loukkaavana ikäihmisiä kohtaan. Äitini ei ollut niin tuohduksissa kuin minä. Kesällä suuntasimme Minnan kanssa katsomaan Juice-musikaalia, joka sisälsi niin heppoista, Juiceen liittymätöntä yleisön kosiskelua, että olin jälleen tuohduksissa. Mainittakoon, että täysi katsomo vaikutti kyllä nauttivan siitäkin esityksestä.

Kevään teatteritarjonta näyttää taas houkuttelevalta. Odotan erityisesti kolmea kirjoihin pohjautuvaa ensi-iltaa: Meri Valkaman Sinun, Margot 6.2. ja Minna Rytisalon Jenny Hill 13.2. Helsingin Kaupunginteatterissa sekä Kjell Westön Henry & Molly 8.2. Lillanissa.

Kirsikat näyttelyille

Kävin poikkeuksellisen vähän eri näyttelyissä. Nostan tähän kolme vaikuttavaa ja kiinnostavaa näyttelyä, joita yhdistää muoti. Keväällä Villa Gyllenbergissä oli Schjerfbeck ja muoti, jossa taideteoksia ja ajan muotia esiteltiin rinnakkain. Kotkassa sijaitsevassa Suomen merimuseossa tuotiin esiin meren vaikutus muotiin raitapaidoista merilevän käyttöön materiaalina. Oceanista-näyttely oli kansainvälinen yhteistyö, joten sen voi nyt nähdä Sjöfartmuseetissa Göteborgissa.

Toukokuisella Skotlannin matkallamme kävimme Victoria & Albert -museon Dundeen pisteessä, jonne oli Lontoosta siirtynyt fantastinen Kimono: Kyoto to Catwalk -näyttely. Näyttely oli erittäin suosittu, eikä ihme, sillä se avasi Japanin historiaa kimonoiden kautta. Kiinnostavaa oli myös nähdä japonismista vaikutteita saaneita englantilaisten seurapiirinaisten vaatteita 1900-luvun alkupuolelta.

Kirsikat tapahtumille

Vuonna 2024 osallistuin ennätyksellisesti yhdeksään kirjallisuustapahtumaan. Neljä entuudestaan tuttua ja viisi ihan uutta. Kevät on valitettavan tyhjä tapahtumista, kauden avaa vasta Helsinki Lit toukokuussa. Tässä koonnit muista tapahtumista:

Kirjamessut, -festarit ja -juhlat ovat erilaisia luonteeltaan ja kattaukseltaan, joten olin ihan innoissani kaikissa tapahtumissa. Helsinki Litissä nautin kansainvälisyydestä, sillä lavalla nousevien ulkomaisten kirjailijoiden kuuntelu ja kohtaaminen livenä on harvinaista herkkua. Olin ollut Sastamalan ohjelmatyöryhmässä, joten voin olla jäävi kehumaan sen ohjelmaa, mutta olihan se hieno, ja hyvää on luvassa jälleen ensi kesäkuun viimeisenä viikonloppuna! Vinhassa oli nautinnollista istua lepotuolissa ja kuunnella Suomen kärkikirjailijoita. Pentinkulmalla pistäydyin vain kuuntelemassa esikoiskirjailijapaneelin. Naantali oli elegantti ja sympaattinen hyvien keskustelujen tapahtuma.

Turun Kirjamessut avasivat kauden ja siellä kuuli ensimmäistä kertaa monista uutuuskirjoista. Helsinki oli ennätysyleisön vetänyt runsaudensarvi, josta saattoi poimia mitä vaan. Osa keskusteluista tallennettiin, joten katsoin ne messulipulla netistä vasta messujen jälkeen. Jyväskylä oli tunnelmaltaan erinomainen ja ajoitukseltaan huippu: Finlandia-ehdokkaat olivat lavalla, mutta voittajat eivät vielä olleet selvillä. Tampereellakin oli kiinnostavia keskusteluita, mutta Tampere-talo on minun makuuni liian sokkeloinen messupaikka. Messukauden kruunasi erittäin kiva ilta Tampereella muiden kirjabloggareiden kanssa.

Kirsikat podcasteille

Podcastien tekeminen on kivaa, mutta se ei ole ollut riittävän systemaattista, jotta olisimme nousseet kuuntelijamäärissä seuraavalle tasolle. Tässä voit toki auttaa ja kertoa podcasteistamme kaverillekin. Kirsikoita en kai voi itselleni antaa, mutta kiitos kaikille, joiden kanssa sain keskustella. Tänä vuonna tein erikoisjakson seitsemän kirjailijan kanssa:

Kirsikat lukupiireille

Lukupiirit ovat harrastamiseni ydin. Ilman Kirsin Book Clubin lukupiiriä ei olisi blogia eikä podcastia. Ilman niitä ei olisi Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika -kirjaani (Nemo, 2021), kutsuja kirjatapahtumiin, kirjailijahaastatteluja, Finlandia-raatilaisuutta tai Otavan lukulähettiläisyyttä. Lucian päivänä Kirsin Book Club täytti 14 vuotta. Yhteinen lukupiirikirjastomme käsittää nyt 164 kirjaa.

Kirsin Book Club kokoontui marraskuussa Kumpulaan Airin luokse keskustelemaan Sally Rooneyn Intermezzosta.

Kirsin Book Club kokoontui jälleen joka kuukausi heinäkuuta lukuunottamatta. Helmikuussa kokoonnuimme Tekstin talossa, maaliskuussa Laterna Magicassa ja kesäkuussa Eeva Kilven puistossa Tapiolassa, muutoin jonkun lukupiiriläisen kodissa. Kirjailijavieraaksi saimme joulukuussa Irene Zidanin. Osa porukasta kävi yhdessä katsomassa Turussa Hildurin.

Editan lukupiiri kokoontui kuusi kertaa; siellä toimin ulkopuolisena vetäjänä heidän tyhy-lukupiirissään. Konsepti on loistava: työkaverit keskustelevat kaunokirjallisuudesta! Olen vetänyt Editan lukupiiriä vuodesta 2015. Keskustelut ovat olleet hyvin monipuolisia, sillä ryhmä on koostunut aina eri-ikäisistä ja erilaista työtä tekevistä editalaisista. Onkin ollut kiinnostavaa keskustella heidän kanssaan samoista kirjoista kuin Kirsin Book Clubissa, esimerkiksi Intermezzosta, sillä näkemykset ovat poikenneet melkoisesti.

Sain vetää myös Donna Leon -lukupiirin Astra Winesin yhteistyöprojektissa. Astra Wines esitteli maahantuomiaan Veneton alueen viinejä, ja pääsimme hyvin Donna Leonin luomaan Guido Brunettin maailmaan Venetsiaan.

Astra Winesin Toni Luostarinen esitteli lukupiirille Domini Venetin Pruviniamo -sarjan Ripasso- ja Amarone-punaviinit ja Lugana-valkoviinin. Toni luki myös uusimman Brunetti-dekkarin.

Kirjoittamaani LukupiiriKirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika -teosta (Nemo 2021) löytyy edelleen Rosebud-kaupoista ja verkkokaupoista. Kirja ei enää poikinut yhtään puhujakeikkaa tai muuta esiintymistä. Valitettavasti, sillä minä niin mielelläni kertoisin lukupiireilyn ilosanomaa!

(Jos haluat minut puhumaan lukupiireistä, niin se onnistuu joko ottamalla yhteyttä suoraan minuun tai Lukukeskuksen kautta.)

Mitä vuonna 2025?

Vuoden 2024 joulukalenterin tekemisen jälkeen olen hieman huoahtanut. Olen toki lukenut jotain joka päivä, ostanut lahjaksi pari kirjaa ja suunnitellut tulevaa. Seuraavat Kirsin Book Clubin kohtaamiset ovat kalenterissa ja vuoden ensimmäinen podcast-tallennus sovittu. Tästä se lähtee, katsotaan, mikä kivaa ja merkityksellistä kulttuurin harrastaminen tuo tänä vuonna.

Muutoin uutta on, että tytär muutti takaisin Suomeen ja toinen tytär otti kissanpennun. Vahvasti koiraihmisenä olen nyt tutustunut Watsoniin, josta kyllä saa hyvän lukukaverin. Suosittelen ottamaan seurantaan Kirren englanninkielisen The Little Corner -blogin, jossa on runsaasti elokuva- ja jonkun verran kirja-arvioita, sekä Watsonin Instagram-tilin nimeltään meowdearwatson.

Toivon myös tapaavani sinut usein täällä blogissa tai jossain muualla livenä!

Mitä sinä suunnittelet lukevasi seuraavaksi?

Kommentteja, kiitos!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *