Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta – lempeitä terveisiä vanhan mestarin päiväkirjasta

Joel Haahtelan uusin pienoisromaani Sielunpiirtäjän ilta on lempeä ja koskettava kuvaus taidemaalarista elämänsä ehtoopuolella. Teos vangitsi minut verkkaiseen 1600-luvun maailmaan, jossa pieni tarina ja läsnäoleva pyhyys kulkevat rinnakkain. Kirja on vanhan mestarin päiväkirja, jonka jokainen sivu huokuu pohdintaa elämän tarkoituksesta ja kauneudesta.

Olen lopettanut päivän työt, mutta ilta on hyvä saattaa loppuun kirjoittamalla. Jos maalaaminen on kääntymistä ulospäin, muiden katseen alle, kirjoittaminen on kääntymistä sisäänpäin, oman katseen alle. Siksi maalaan alakerrassa, lähempänä maailmaa, ja kirjoitan yläkerrassa, lähempänä Jumalaa.”

Sielunpiirtäjän ilta, sivu 7

Tunnen monia ikäisiäni naisia, jotka huokailevat Joel Haahtelan kirjojen äärellä. ”Niin ihania”, he sanovat. ”Levollista, kirkasta, ajatuksia herättävää” on lukupiirimme Airi aiemmissa blogijutuissaan Haahtelan kirjoista kiteyttänyt. Minä olen lukenut Haahtelalta aiemmin vain Yö Whistlerin maalauksessa.

Kuuntelin Joel Haahtelaa maaliskuussa Karjaan Kirjakekkereillä, missä hän kertoi uusimman kirjansa taustoista. Haahtela sanoi uskovansa selittämättömään, siihen että asioiden takana on jotain monimutkaista ja kaunista. Tämä mystinen näkökulma välittyy romaanissa hienovaraisesti. Kirjassa käsitellään 1600-luvun Hollannin kulttuuria ja maalaustaiteen murrosta, jossa uskonnollinen kuvasto alkoi väistyä ja ihminen asettui keskiöön. Haahtela kertoi, kuinka sen ajan ihmiset ymmärsivät taiteen symboliikkaa ja värien merkityksiä. Mitään turhaa ei maalattu kankaalle, jokaisella yksityiskohdalla oli tarkoituksensa.

Sielunpiirtäjän illan kertojaa kutsutaan kirjassa mestariksi. Arvostettu taidemaalari asuu kahden taloudenhoitajansa kanssa. Vaimo Agnes ja poika Paulus ovat kuolleet. Hyvä ystävä, karttamaalari ja laivanvarustaja Rijnvliet pistäytyy usein illansuussa turisemaan. He muistelevat nuoruuttaan ja pohdiskelevat elämää. Ystävä on myös löytänyt lupaavan maalarin ja taivuttelee mestarin ottamaan nuoren Jacobin oppipojakseen.

Mestari itse jäähdyttelee. Hän maalaa viimeistä työtään, eikä halua näyttää sitä kenellekään, ei Jacobille, eikä Rijnvlietille. Tilaustöitä olisi tarjolla. Hän suostuu viimein ottamaan tilauksen silkkikauppias Cuypersin muotokuvasta, mutta vain sillä ehdolla, että Jacob maalaa sen, toki mestarin valvonnassa. Mestari kehottaa Jacobia vangitsemaan kankaalle silkkikauppiaan sielun, ei pelkästään ulkoista olemusta:

Sanon Jacobille, että kaikissa ihmisissä on Jumalan kuva. Älä maalaa Cuypersia, vaan maalaa Jumalan kuva hänessä. Maalaa kasvot ja se mikä on kasvojen takana. Maalaa kasvoille mies mutta silmiin lapsi, se mitä Cuypers ei muista enää itsessään oleva.

Sielunpiirtäjän ilta, sivu 75

Aluksi silkkikauppiaalta riisutaan rikkauden symbolit, sitten mestari kietaisee keltaisen huivin kauppiaan kaulaan symboliksi elämän liekille ja sielun kirkkaudelle. Samanlainen huivi on myös Päivi Puustisen suunnittelemassa Sielunpiirtäjän illan kannessa.

Sielunpiirtäjän ilta on hyvin eheä pienoisromaani. Lukiessa minulle tuli tunne, että nämä ihmiset olisivat oikeasti voineet elää 1600-luvun Hollannissa. Haahtelalle tyypillinen elämän syvien arvojen pohdinta soljuu luontevasti arjen kuvauksen lomassa. Kirja on täynnä ajatuksia, joiden äärelle voi pysähtyä. Näitä lauseita ei ole liimattu tekstin päälle, vaan ne kumpuavat syvästä inhimillisyyden tuntemuksesta ja epäilemättä myös omakohtaisesta pohdinnasta. Joel Haahtela on psykiatri ja ortodoksisen kirkon diakoni. Karjaalla hän kertoi juuri palanneensa Athos-vuoren luostarista.

Haahtela kertoi haastattelussa, että 1600-luvulla uskonto oli vielä kaikessa ihmisten tekemisessä läsnä. Tämä on luettavissa Sielunpiirtäjän illasta, kun hieman pysähtyy. Kirja ei todellakaan tyhjene ensimmäisellä lukukerralla, vaan sen kanssa voi pohtia omaa elämäänsä ja suhdettaan rakkauteen, jumalaan, taiteeseen tai ikääntymiseen. Se on romaani luopumisesta, elämän liekin vaalimisesta ja siitä, kuinka taide voi tavoittaa jotain ikuista, jotain mikä säilyy yli vuosisatojen.

Sitten vielä se lohtu. Nykymaailmassa rauhoittuminen Sielunpiirtäjän illan kaltaisen kirjan äärelle tuntuu lahjalta. Siinä on rakkautta ja suurta surua, anteliaisuutta ja ilkeyttä, elämän paletin kirkkaita ja tummia värejä. Oikeastaan voikin vain harmitella, että Joel Haahtelan laji on pienoisromaanit, sillä hänen henkilöhahmojensa pohdintojen äärellä viettäisi mielellään pidemmänkin ajan.

Kirjan tiedot

• Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta
• Otava 2025
• 237 sivua / 3 h 5 min
• Äänikirjan lukija: Anssi Niemi

Joel Haahtela kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että rakastaa vanhojen hollantilaisten mestarien taidetta, Rembrantin ja Vermeerin. Kuvissa on kaksi Vermeerin maalausta: Woman Writing a Letter, with Her Maid, 1670 (oma kuvani National Gallery of Irelandista) ja The Art of Painting, 1666-68 (Wiki Commons, Hiroki Ogawa). Sielunpiirtäjän ilta -kirjan luettuani jään erittäin uteliaaksi, mitä sivuverho, taustataulu, kartta, sininen silkki, ruutulattia tai kattokruunu viestittävät. Vermeer maalasi nämä taulut juuri niinä vuosina, joihin kirjan tapahtumat sijoittuvat.

Lue myös

• Joel Haahtela: Adèlen kysymys – ovatko ihmeet mahdollisia?
• Joel Haahtela: Jaakobin portaat – matka Jerusalemiin ja muistoihin
• Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa – tarina miehestä, joka tallentaa perhosten kauneuden kuviinsa
• Kesäisessä lukupiirissä englantilainen teehetki ja Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa
• Joel Haahtela: Marijan rakkaus – kun aika ei katoa mihinkään

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö.