Kuka katsoo ketä? Kaunottaren ja hirviöiden hämmentävä maailma

Helsingin Kaupunginteatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman 3. vuosikurssin yhteistyöt ovat aina mielenkiintoisia. Kaupunginteatteri antaa näyttämön tulevien näyttelijöiden kandityön toteutuspaikaksi. Teatteri tarjoaa ammattihenkilökuntaa tekemään näytelmän puitteet, mutta kaikki näyttelijät ovat opiskelijoita.

Helsingin Kaupunginteatteri ja TEAK– Kaunotar ja hirviöt – Kuva Mitro Härkönen

Vuosi sitten olin katsomassa Maratontanssit, joka oli vastaava oppilastyö. Silloin kehuin näyttelijöitä, esityksen energiaa ja ohjauksellisia ratkaisuja. Suosittelin kaikille, että kannattaa mennä löytämään tulevaisuuden tähtiä. Ilahtuneena tunnistinkin siitä porukasta Veeti Vekolan huikeassa roolityössä Lahden Kaupunginteatterin Niskavuoren Hetassa.

Saatoin siis olla melkoisen kovin odotuksin katsomassa tämän kevään oppilastyötä, monesta lähteestä ammentavaa Kaunotar ja Hirviöt -esitystä, jonka käsikirjoitus oli muokattu Sinna Virtasen vuoden 2012 Teattterikorkean kandityöstä.

Näyttelijät tekivät täysillä

Ihan ensimmäiseksi haluan antaa kiitosta näyttelijöille. Oli ihanaa katsoa täysillä tekemistä, heittäytymistä, iloa ja saumatonta yhteistyötä. Olimme katsomossa heti ensi-illassa, mutta esitys vaikutti jo valmiilta.

Janika Suopanki (kannattaa pistää nimi muistiin), kuva HKT/Mitro Härkönen

Sadun ja tosi-tv:n ristivedossa

Käsiohjelmassa mainittiin true crime ja monille tuttu satu Kaunottaresta ja hirviöstä. Lavalla nähtiin sekä sadun Belle että todelliseen rikostapaukseen liittyvä ”kaunotar”. Olin teatterissa tyttäreni kanssa, jonka lempipiirretty Kaunotar ja hirviö oli lapsena. Hän tiesi hyvin alkuperäisen, ranskalaisen 1700-luvulla kirjoitetun kansantarinan ja Disney-version erot. True crime -viittaus selvisi meille kunnolla vasta esityksen jälkeen kotona, kun etsin taustatietoa netistä. Kyseessä oli italialaisen Sarah Scazzin murha vuonna 2010, joka on poikinut ainakin kirjan ja Disneyn minisarjan.

Esityksessä tapahtumat poukkoilivat sadun, todellisen elämän ja tosi-tv:n välillä, enkä aina tiennyt oliko kyseessä parodia vai tragedia. Olen tottunut siihen, että katsojana saan jopa pinnistellä, mutta tällä kertaa tunsin itseni ulkopuoliseksi. Esityksen rakenne oli sen verran hajanainen, että kokonaiskuva jäi minulle hahmottumatta.

Televisio korvasi todellisuuden

Yksi teema nousi kuitenkin vahvasti Kaunotar ja hirviöt -esityksessä esiin: perhe, joka ei enää elä muuta kuin television kautta. Kodin ulkopuolinen elämä oli kadonnut, ja ruudun tapahtumat olivat todempia kuin mikään, mitä perheen sisällä tapahtui. Tämä oli esityksen vaikuttavin havainto, ja pelottavan ajankohtainen.

Se kattoo kameraan.” ”Ei, se kattoo mua silmiin!”

Käsiohjelmassa puhuttiin siitä, miten me katsojat janoamme karmeita tarinoita, ja kuinka nautimme viattomuuden tuhoutumisesta. Lavalla tämä ei aivan tullut näkyväksi, mutta kenties hämmennys ja epätietoisuus olivat osa juuri sitä kokemusta, jota tekijät tavoittelivat: miltä tuntuu, kun totuus hämärtyy ja kaikki sulautuu fiktion ja median kuvaksi. Kun huomaan Kubrickin sydämenmuotoiset Lolita-lasit tai tunnistan Disney-musikaalin laulun, mutta missään ei vihlaise, kun nuoren, murhatun tytön arkku tuodaan lavalle.

Rebecca Nugent ja Pablo Ounaskari, kuva HKT/Mitro Härkönen

Toiveena napakampi ohjaus

Ohjaajana toimi palkittu Linda Wallgren, joka on myös Kansallisteatterin kotiohjaaja. Koin esityksen rytmin paikoitellen laahaavaksi ja kaipasin napakampaa otetta ja selkeämpää dramaturgista kaarta. Tärkeitä ja raadollisia teemoja raapaistiin, mutta niitä oli liian paljon. Mieleen nousi toki vahvana naisiin kohdistuva väkivalta ja murhat, ilmiö, jota italialaisittain kutsutaan femminicidioksi.

Heidi Finnberg ja Pablo Ounaskari, kuva HKT/Mitro Härkönen

Tulevaisuuden tähdet

Vaikka itse Kaunotar ja hirviöt -esityksestä jäikin ristiriitainen olo, yksi asia on varmaa: näyttelijäopiskelijat tekivät sympaattisen vaikutuksen ja heitä kannattaa suunnata katsomaan Helsingin Kaupunginteatteriin! Heidän rohkeutensa, sitoutumisensa ja yhteispelinsä ansaitsevat tunnustuksen. On ilo seurata, miten nämä nuoret taiteilijat kasvavat ja löytävät paikkansa suomalaisella teatterikentällä.

Tämä oli heidän hetkensä – ja toivottavasti vain yksi monista. Näyttelijäopiskelijat olivat:  Sonja ArffmanHeidi FinnbergElina KanervaMikael KarviaVäinö LehtinenMiriam MekhaneYosef NousiainenRebecca NugentIina NyländenPablo OunaskariMilla Palin ja Janika Suopanki

Kommentteja, kiitos!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *