Soili Pohjalaisen neljäs romaani Perätilassa hurmaa lempeällä huumorillaan, terävällä tarkkanäköisyydellään ja sydämellisillä havainnoillaan sukupolvien ketjusta. Perätilassa on kirja, joka sai minut nauramaan, ajattelemaan ja muistelemaan yhtä aikaa.
Perätilassa-romaanin kannen on tehnyt ja ideoinut Elina Warsta. Hän kertoi hakeneensa vintiltä isänäitinsä vanhan kangasnenäliinan ja kaivaneensa esiin äidinäitinsä kirjontalangat. Kuva: Elina Warsta
Ensikatseella Perätilassa-romaanin kansi näytti minusta vain viivoilta. Vasta kun kuulin kirjan julkkareissa, että Elina Warsta oli kirjonut Soilin näköisen naisen kuvan isoäitinsä nenäliinaan, toisen isoäitinsä langoilla, katsoin sitä uusin silmin: mikä oivallus, mikä taito!
Kansikuva muodostuu yksittäisistä pistoista aivan kuten Perätilassa-kirjan tarinakin rakentuu pienistä hetkistä, muistoista ja oivalluksista. Lumoavassa romaanissa reilu nelikymppinen minäkertoja on uuden edessä, hänestä on yllättäen tulossa isoäiti. Hän pohtii, millainen hänen oma lapsuutensa on ollut ja millaisia hänen omat isovanhempansa olivat. Entäs millaisen äidin mallin hän on antanut tyttärelleen, joka nyt liittyy naispolvien ketjuun.
Minä toivon, että lapsenlapsi alkaa kutsua minua etunimellä sen sijaan että sanoisi minua mummoksi. Silloin minä en tuntisi olevani niin saatanan vanha, ja sitä paitsi mummo, jota kutsutaan etunimellä, on enemmän kuin muut mummot. Hän on suuri persoona, matriarkka! Halveksun sitä itseäni, joka ajattelee näin pinnallisesti ja päätän, että lapsenlapsi saa itse valita, miksi hän haluaa minua kutsua. Se olkoon rangaistukseni.”
Kirjailija Soili Pohjalainen Perätilassa-kirjan julkkareissa 14.4.2025. Kirjan kansi näyttää tutulta, eikös?
Enemmän kuin hauskaa
Aloitin kirjan lukemisen Ronja Salmen Piirissä, hiljaisessa lukupiirissä. Muut lukivat keskittyneesti, minä naureskelin yksinäni vieraiden ihmisten keskellä: Soili Pohjalaisen tapa kirjoittaa on juuri sellainen, joka iskee minun huumorintajuuni. Ja heti seuraavaksi haluan todeta, että Perätilassa ei ole vain hauska, vaan se on erinomainen romaani myös monista muista syistä.
Minäkertoja on kirjailija. Hän epäilee kirjailijuuttaan, hän ei vaan enää osaa. Samaan aikaan hänestä on siis tulossa isoäiti. Hän pohtii, minkälainen äiti hän itse on ollut, entä hänen äitinsä, tai isoäitinsä. Mistä ovat muodostuneet heidän sukunsa tavat sanoa, olla ja tehdä? Romaanissa esitellään sympaattisia sukulaisia vikoineen kaikkineen. Ollaan sitten K-kaupan takahuoneessa, isoisotädin yksiössä tai babyshower-juhlissa, tunteet ja tunnelma tihkuvat romaanin sivuilta. Tästä minä pidän: saan tarttumapintaa, saan elää mukana yhden suvun tapahtumien virrassa.
Romaanin anti ei jää kuitenkaan siihen, vaan ainakin minussa se herätti valtavasti omia muistoja ja ennen kaikkea pohdiskelua siitä, mitkä ovat ne aiempien sukupolvien arvot ja opit, joita olen tietoisesti tai tiedostamatta siirtänyt omille tyttärilleni. Ja mitä tekisin isoäitinä toisin.
Tytär on ihan kuin minä, mietin ja olen havainnostani sekä huvittunut että aidosti pahoillani.”
Podcast-jaksossa selviää lisää
Sain Soili Pohjolaisen vieraakseni podcastiin. Jaksossa Soili kertoo esimerkiksi omasta kirjailijuudestaan, Perätilassa-nimen synnystä (kyllä, lapsenlapsikin oli perätilassa) ja mitkä seikat heidän suvussaan periytyvät. Hän antaa myös erittäin hyvältä vaikuttavan neuvon mummina olemiseen!
Kuuntele Soili Pohjalaisen haastattelu podcastista, klikkaa alta tai etsi jakso Soundcloudista, Apple Podcasteista tai Spotifysta
Vahva suositus
Soili Pohjalainen kirjoittaa hurmaavasti. Perätilassa-kirjan luvut ovat kuin pieniä anekdootteja, jotka johtavat aina uuteen tarinaan. Kirjan päähenkilö on sellainen nainen, johon voi luottaa. Hän kyllä hoitaa lapset ja lainakoirat, vanhukset ja mitä hänen tehtäväkseen antaakaan. Niin on toimittu heidän perheessään ja niin toimitaan vastaisuudessakin. ”Minulla on ollut hyvä ja onnellinen lapsuus”, päähenkilö toteaa. Ja miten ihanaa onkaan lukea sellaisesta!
Kirjan päähenkilö haaveilee ennimustosen myyntiluvuista, Finlandia-raadin suosiosta ja Pro Finlandia-mitalista. Minä olen samoilla linjoilla: Perätilassa on kirja, jonka haluaisin ojentaa jokaiselle äidille, tyttärelle ja isoäidille!
Kirjan tiedot
Soili Pohjalainen: Perätilassa
Atena 2025
206 sivua / 4 h 49 min
Äänikirjan lukija: Pirjo Heikkilä
⭐⭐⭐⭐⭐
Rating: 4.5 out of 5.
Lue myös
Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä – mitä kaikkea isä jättikään perinnöksi
Tämä on mulla kesken, joten en vielä lukenut postausta kovin tarkkaan. Palailen tänne myöhemmin. Mutta se täytyy sanoa, että minuakin viehättää Pohjalaisen huumori. Siinä on jotain niin mainiota, että hänen kirjansa päätyvät poikkeuksetta lukulistalleni.
Olemme lisänneet sivuillemme tämän evästenapin EU:n / Traficomin määräysten mukaisesti. Toivomme, että hyväksyt evästeiden käytön, jotta me tiedämme, montako kävijää sivuillamme päivittäin on. Muuhun me emme osaakaan evästeitä käyttää, mutta sivu toimii teknisesti paremmin hyväksymällä.
Voit tutustua vakioevästekäyntäntöihin alta ja halutessasi muokata niitä mielesi mukaisesti.
Terveisin Kirsi ja bookclubilaiset
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Tämä on mulla kesken, joten en vielä lukenut postausta kovin tarkkaan. Palailen tänne myöhemmin. Mutta se täytyy sanoa, että minuakin viehättää Pohjalaisen huumori. Siinä on jotain niin mainiota, että hänen kirjansa päätyvät poikkeuksetta lukulistalleni.
Kannattaa kuunnella myös meidän podcast-jaksomme! Ei sisällä juonipaljastuksia.