Virginia Woolf: Mrs. Dalloway – 100-vuotias romaani ei ole kadottanut mestarillisuuttaan

100-vuotias englantilaisrouva näyttää, ettei vuosikymmenten tarvitse vanhentaa. Virginia Woolfin neljäs romaani Mrs. Dalloway ilmestyi ensimmäisen kerran toukokuun 14. päivänä vuonna 1925. Se on loistava romaani, joka puhuttelee nykylukijaa, ainakin minua, vahvana ja tuoreena teoksena.

Mrs. Dallowayn pokkariversio on ollut hyllyssäni pitkään, mutta luin sen vasta nyt osana Woolf-piiriä. Onneksi vihdoin luin, sillä niin paljon kirjasta pidin. Woolf-piiri toteuttaa samaa periaatetta kuin aikaisemmin järjestetty Proust-piiri, jossa luimme Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjan. Molemmat piirit perustaneelle Kirsi Pihalle iso kiitos klassikoihin sukeltamisesta.

Kirjan alkulause on yksi kirjallisuudenhistorian legendaarisista:

Mrs Dalloway said she would buy the flowers herself.” 

Mrs. Dalloway on yhden päivän kertomus. Sen juonen, oikeastaan juonettomuuden sitoo yhteen nimihenkilön Clarissa Dallowayn illan kutsujen valmistelu ja Lontoo sekä Big Ben, joka rytmittää tapahtumien etenemistä lyönneillään.

Kerronta etenee tajunnanvirtana ja näkökulma vaihtuu saumattomasti henkilöstä toiseen. Lukiessani näin tapahtumat ikään kuin kameran kautta yhtenä pitkänä otoksena, jossa ”kamera” siirtyy henkilöstä toiseen heidän kohdatessaan. Sata vuotta sitten tällainen kerronta oli vallankumouksellista, ja yhä se on tuoretta ja kiinnostavaa.

Woolf oli itsekin innoissaan tulevasta kirjasta ja kirjoitti päiväkirjaansa:

Tiistai, 19. kesäkuuta (1923)

Tässä kirjassa on mukana lähestulkoon liian paljon ideoita. Haluan kertoa elämästä & kuolemasta sekä tervejärkisyydestä & mielipuolisuudesta; haluan kritisoida yhteiskuntajärjestelmää & paljastaa sen työssään, voimakkaimmillaan …

Virginia Woolf: Päiväkirja II (1920-1924).

Kohtaamisia Lontoossa

Clarissa Dalloway on hienostorouva Lontoon ytimestä Westminsteristä. Hän on naimisissa Richard Dallowayn kanssa ja heillä on aikuisuuden kynnyksellä oleva tytär Elizabeth. Nyt 52-vuotiaana rouva miettii elämänsä valintoja ja kokee, että ainoa tärkeä, mihin hän pystyy, on juhlien järjestäminen: ”Siihen hänellä oli lahjoja. Mihinkään muuhun tärkeään hän ei pystynytkään.”

Vaikka ensimmäinen vaikutelma rouva Dallowaysta olisikin sama kuin hänellä itsellään, turhanpäiväinen ja pinnallinen juhlien järjestäjä, kirjan myötä mielikuva osoittautuu vääräksi. Clarissa käy mielessään läpi elämäänsä ja rakkauksiaan, ja pohtii valintojaan. Olivatko ne sittenkin vääriä? Hän oli nuorena rakastunut Peter Walshiin, mutta valitsi vakaamman ja ehkä vauraammankin, mutta todennäköisesti myös tylsemmän vaihtoehdon eli Richard Dallowayn. Vaihtoehto, jonka hän oli kieltänyt itseltään, oli rakkaus ystävättäreensä Sally Setoniin.

Clarissa tajusi mitä hänestä puuttui. Ei kauneutta eikä älyä. Se oli jotakin muuta, jotain keskeistä ja läpitunkevaa, jotain lämmintä, joka murtautui pinnan läpi miehen ja naisen suhteessa ja värähdytti sisintä. Sama saattoi tapahtua myös naisten keskeisissä suhteissa. Siitä hänellä oli himmeä aavistus. Mutta se harmitti häntä ja hän arasteli, taivas tietää miksi, tai ehkäpä luonto tässä antoi viisaan neuvonsa. Eikä hän kuitenkaan aina voinut vastustaa jonkun naisen viehätysvoimaa, ei tytön, mutta naisen, joka tunnusti hänelle tekemänsä tyhmyyden tai kertoi huoliaan. Sellaista sattui hänelle toisinaan.”

Molemmat entiset rakkaat palaavat Clarissan elämään pitkän tauon jälkeen. Peter Walsh on ”kirjaton ja karjaton” mies, aina rakastunut ja väärään naiseen. Kirja kuvaa hänet ”romanttisena merirosvona” ja riippuvaisena toisista ihmisistä ja heidän seurastaan. Mies on juuri palannut Lontooseen vietettyään monta vuotta Intiassa. Tarkoitus on järjestellä avioliittoa Intiassa rakastumaansa itseään paljon nuorempaan, naimisissa olevaan kahden pienen lapsen äitiin. Vai onko matkan tarkoitus sittenkin paeta tulevia sitoumuksia? Yli viisikymppisenä hän joka tapauksessa joutuu miettimään, pystyisikö joku vanhoista tuttavista järjestämään hänelle ”jotain tointa”.

Kirjan traagisimmat henkilöt ovat sodan traumatisoima ja mielenterveysongelmista kärsivä Septimus Warren Smith ja hänen nuori italialainen vaimonsa Rezia. Heidät puistossa ohittava Peter Walsh näkee vain kinastelevat rakastavaiset, joiden epätoivo kuuluu nuoruuteen. Samaan aikaan Septimus hallusinoi ja hautoo itsemurhaa ja Rezia kärsii avuttomana miehensä vierellä. Samalla tavalla ulkoisen ja sisäisen maailman kautta Woolf näyttää muutkin henkilönsä.

En juurikaan muista muualla lukeneeni yhtä tarkkoja ja järkyttäviä kuvauksia särkyneen mielen tuottamista kuvista ja uhkista. Kirjailija kärsi itsekin mielenterveyden vaikeista ongelmista ja Septimuksen ahdistus ja kokemukset lääkäreistä heijastavat hänen omia kokemuksiaan. Kirjailija jakoi myös romaanihenkilönsä lopullisen kohtalon.

Tiistai 19.kesäkuuta (1923)

Kirjoitanko Tunteja syvän tunteen vallassa? Hulluudesta kertova osuus tietenkin koettelee minua kovasti & laittaa mieleni niin kippuraan, etten voi kunnolla edes ajatella viettäväni tulevia viikkoja sen parissa. Kysymys on loppujen lopuksi kuitenkin hahmosta.”

Virginia Woolf: Päiväkirja II.

Mrs. Dallowayhin mahtuu lukemattomia henkilöitä, joista osa vain vilahtaa puistossa ohi, osa saa tarkemman kuvauksen. Tämän ihmisverkoston kautta Woolf kuvaa oman aikansa hierarkista yhteiskuntaa, sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoa, naisen asemaa.

Mrs. Dallowayn ja Virginia Woolfin Lontoo

Siinä! Nyt se kajahti. Ensin varoittava sointuva ääni, sitten tuntilyönti, peruuttamattomana. Malmiaallot hajaantuivat ilmaan.  [—] Se mitä Clarissa rakasti oli tässä, ihmisten silmissä, melussa, pauhussa ja hyörinässä, vankkureitten, rattaitten, autojen ja mainosjulisteita kantavien miesten vilinässä ja tungoksessa, torvisoittokunnissa, posetiiveissa, ja pään päällä yläilmoissa helisevässä lentokoneen riemukulussa ja oudossa laulussa. Elämä. Lontoo. Tämä kesäkuun tuokio.” 

Mrs. Dallowayssa eletään kesäkuun puoliväliä joitakin vuosia ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Clarissa Dalloway lähtee asunnostaan Westminsteristä hieman ennen kello kymmentä aamulla. Turistina Lontoossa vierailleellekin kirja vilisee tuttuja katuja ja paikkoja: Oxford Street, Strand, Trafalgar Square, Haymarket, Piccadilly… Kartan avulla kirjan Lontoosta pystyisi piirtämään tarkan ”kertomusreitin”. Jos olisin onnekkaana Lontoossa juuri nyt, osallistuisin satavuotispäivänä järjestettävään erityiseen Mrs. Dalloway -kävelyyn.

Lontoo on kuin yksi kirjan henkilöistä tai ”suuri järjestäjä”, jonka myötävaikutuksella kirjan tapaamiset ja satunnaiset kohtaamiset mahdollistuvat. Rytmiä kaupungin elämälle lyö Big Benin kauas kaikuva kello. Lontoota ja Woolfin taituruutta kuvaa hyvin kohtaus, jossa katujen tunnelma sähköistyy, kun leviää huhu, että jonkun ”erittäin tärkeän henkilön auto oli pysähtynyt pamahtaen Mulberryn kukkakaupan näyteikkunan eteen”.

Mutta huhu lähti heti liikkeelle Bond Streetin keskivaiheilta yhteen suuntaan Oxford Streetille asti ja toiseen suuntaan Atkinsonin hajuvesikaupan lähettyville, se eteni näkymättömänä, kuulumattomana äkillisen pilven kaltaisena, harsomaisena kukkulan rinnettä ylös hiipivänä sumuna, se tosiaankin putosi kasvoille pilven kaltaisena ja pyyhkäisi niistä heti rauhattomuuden jättäen tilalle ylevyyden ja rauhan. Salaisuus oli hipaissut ihmisiä siivellään, he olivat kuulleet auktoriteetin äänen, hartauden henki liikkui heidän keskuudessaan silmät sidottuina ja suu ammollaan. Mutta kukaan ei tiennyt kenen kasvot oli nähty. Walesin prinssin, kuningattaren, pääministerin? Kenen kasvot oli nähty? Kukaan ei tiennyt.”

“I will write whatever I want to write.” 

Kirjoittaessaan alun perin ”Tunnit”-työnimellä kutsumaansa romaania Woolf tiesi luovansa jotakin uutta ja normeista poikkeavaa. Päiväkirjaansa hän kirjoitti vuonna 1923, miten pitää suunnitelmiaan omaperäisinä ja mestarillisina ja haluaisi nopeasti saada kirjansa kirjoitetuksi.

Mrs. Dallowayn ilmestymisvuonna julkaistussa esseessään Moderni romaani/Modern Fiction Woolf kritisoi kirjailijoille ja romaaneille asetettuja kaavamaisia vaatimuksia siitä, miten romaanissa pitää olla juoni ja millainen on komedia tai rakkaustarina. Hän muistuttaa, ettei elämä ole tällaista: ”Mieli vastaanottaa suunnattomasti vaikutelmia – joutavia, epätodellisia, haihtuvia, merkityksettömiä, mielikuvituksellisia, ohikiitäviä tai teräksen lujuudella syöpyviä.”

Juuri tällaiseksi, elämän kaltaiseksi, Virginia Woolf on sata vuotta sitten luonut mestariteoksensa.

• Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
• Englanninkielinen alkuteos Mrs. Dalloway, 1925
• Suomeksi romaani ilmestyi ensimmäisen kerran 1956
• Suomentanut Kyllikki Hämäläinen
• Suomenkielisen äänikirjan lukee Eija Ahvo
• 277 s. (Otavan klassikot)/ 8 t 18 min.

⭐⭐⭐⭐⭐

Rating: 5 out of 5.

Virginia Woolfin päiväkirjat I-V on suomentanut Ville-Juhani Sutinen ja julkaissut Savukeidas 2015-2017.

Woolfin essee Modern Fiction/Moderni romaani on julkaistu Jaana Kapari-Jattan suomentamana kokoelmassa Virginia Woolf: Kiitäjän kuolema ja muita esseitä, Teos 2013.