Anu Patrakka: Ihailija – haikean fadon rinnalla vaanii kuolema

Anu Patrakan Ihailijan tarinan tapahtumapaikka on Lissabon. Dekkarin tarina tuokin mieleen Bairro Alton ja kaupungin muiden vanhojen osien sokkeloiset kujat. Lukija saa olla tarkkana, että pysyy polveilevan tarinan kyydissä.

Jos lukee vuodessa yhden tai pari dekkaria, kuten minä, pitää hyväksyä tämä: nykydekkarit ovat lähes poikkeuksetta osa sarjaa, ja jos aloittaa sarjan kolmannesta osasta, rikosta selvittävään päähenkilöön tutustuminen vaatii vähän vaivaa. Ihailija on kolmas osa Patrakan Nelson Monteiro -sarjassa. Nimihenkilön, portolaisen poliisin taustoista selviää Ihailijan tarinassa kuitenkin aika paljon, ja loput selvitin googlaten. Nelson Monteiro on keski-ikäinen, Portossa toimiva henkirikosyksikön rikostutkija, joka on aikaisemmin ollut huumepoliisina Lissabonissa. Hän asuu opiskelevan poikansa kanssa ja huolehtii dementoituneesta isästään. Suhde Lissabonissa asuvaan äitiin on traumaattinen, ja syytkin selviävät Ihailijassa.

Ihailija sijoittuu portugalilaisen fado-musiikin maailmaan. Kirjan tapahtumat käynnistyvät yhdessä monista Lissabonin casa de fadoista. Minun, niin kuin varmasti monen Lissabonissa käyneen, ohjelmaan on kuulunut ilta fadoa kuunnellen. Minuun sen haikeus iski lujasti, ja se sekä mielenkiintoinen Lissabon, jossa olen käynyt pari kertaa työmatkalla, saivat tarttumaan juuri tähän dekkariin.

Nelson Monteiro on matkustanut Lissaboniin suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa vapaata viikonloppua viettämään. Viikonloppu muuttuu rikostutkinnaksi, kun entinen muusikko, fado-kitaristi kuolee auton yliajamana ja pian myös ainut silminnäkijä löytyy kuolleena.

Kaksi Mariaa

Maria Glória ei ollut koskaan saanut päitä kääntymään, mutta hänellä oli lahja, jonka kaltaista oli harvalle suotu: kyky laulaa. Hänen äänensä oli vahva ja se venyi ja taipui, se ylsi ylärekisteriin ja painui alas, solisi kuin puro sateen jälkeen, ja kun hän esiintyi yleisön edessä hän oli siro ja kaunis ja sädehtivä.
   Hänellä oli kahdet kasvot, kaksi persoonaa. Toinen oli eloisa taiteilija ja toinen nykyään kärttyinen vanhus.”

Jo ikääntynyt fadista Maria Glória asuu vaaleanpunaisessa, rapistuneessa huvilassaan, jonka entisestä loistosta on enää rippeet jäljellä. Hänen apulaisensa on Rosa, alun perin Rosa Mariana esiintynyt fadista hänkin, nyt vain katkeroitunut, oikkuilevan entisen fadistatähden seuralainen ja riitakumppani. Rosan lapsuuteen ja kahden Marian yhteiseen nuoruuteen palataan kirjassa takaumin, jopa siinä määrin, että kirjailijalle on käymässä kuin Lissabonin sokkeloissa kulkijalle, määränpää eli kirjan fokus uhkaa kadota.

Menneeseen kuuluvat myös Portugalin vuoden 1974 neilikkavallankumouksen vaiheet. Sekasortoisen ajan tapahtumat nousevat pintaan rikoksiksi osoittautuvien uusien onnettomuuksien myötä. Varsinaiseksi teemaksi vallankumous ei nouse, ja hyvä niin, ettei dekkarijuoni vallan hautaudu tapahtumapaljouden alle.

Monteiro selvittää

Nelson Monteiro on malliesimerkki kaikkensa työlleen uhraavasta rikostutkijasta. Hänen ja minulle mysteeriksi jäävän Emilian (ehkäpä hän esiintyi edellisissä sarjan osissa) suhteeseen tulee yllätyksellisyyttä SM-kokeiluista. Ne jäävät kirjassa vain viittauksiksi eikä tapahtumien kuvauksissa muutenkaan herkutella väkivallalla. Ihailija sopiikin hyvin lukijalle, joka ei halua verta tihkuvia sivuja luettavakseen.

Patrakka sekoittaa tekstin joukkoon portugalinkielisiä käsitteitä ja lauseita. Se on minusta mukavaa, varsinkin kun osan pystyy ihan yleissivistyksellä tunnistamaan. Yhden Patrakan väitteen haluan korjata. Monteiron verratessa Porton ja Lissabonin välisiä murre-eroja Emilia toteaa, että suomen kielessä murre-erot ovat niin suuria, että murteet ovat kuin eri kieliä, eikä hän edes kunnolla ymmärrä kaikkien alueiden puhetapoja. Tämä ei pidä paikkaansa. Suomen murteet ovat murteita ja karjalan kieli taas oma kielensä, ei suomen kielen murre. Rauman murteen ymmärtämisen mahdottomuus taas on klisee, jonka voisi jo unohtaa.  

Kirjan loppu on ja ei ole yllätyksellinen. Nelson Monteiro sen sijaan osoittautuu varsinaiseksi mestariksi, joka tuosta vaan viikonlopun mittaan päättelemällä ja toki vähän tutkimallakin ymmärsi mutkikkaan kuvion ja ratkaisi rikokset – ainakin melkein.

Anu Patrakka on asunut Portugalissa jo pitkään ja julkaissut vuodesta 2017 alkaen kirja per vuosi -tahtiin sinne sijoittuvia rikosromaaneja, joita on kuvattu myös yhteiskunnallisiksi. Blogissamme on juttu Nelson Monteiro -sarjan aloittaneesta Arvoton-dekkarista sekä toisesta osasta, Kiusaajasta, joka oli ehdolla Vuoden johtolangaksi 2025. Lisäksi Kirsi on tehnyt Anu Patrakan kanssa podcast-haastattelun.

• Anu Patrakka: Ihailija
• Kolmas osa Nelson Monteiro -sarjaa
• Otava 2025
• 281 s./ 7 t 59 min.
• Äänikirjan lukee Ilkka Villi

Kirjablogeissa vietetään Dekkariviikkoa jo 11. kerran. Kirsin Book Club on tänäkin vuonna mukana viikon jokaisena päivänä eli luvassa on seitsemän uutta dekkariarviota! Kannattaa seurata somessa #dekkariviikko, sillä meidän lisäksemme mukana on 25 muuta kirjasomettajaa.

Dekkariviikon arviot Kirsin Book Clubissa:

• 8.6. Ennakko: Dekkareiden trendit 2025 (Kirsin haastattelussa Suomen dekkariseuran pj Sini Paloheimo)
• 9.6. Kaisu Tuokko: Valhe (jutun kirjoittajana Kirsi)
• 10.6. Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja (jutun kirjoittajana Minna)
• 11.6. Anu Patrakka: Ihailija (jutun kirjoittajana Airi)
• 12.6. Tiina Raevaara: Peilityyni (jutun kirjoittajana Minna)
• 13.6. Kaarina Griffiths: Tuulisolmut (jutun kirjoittajana Varpu)
• 14.6. Elina Backman: Kuka pimeässä kulkee (jutun kirjoittajana Kirsi)
• 15.6. Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri (jutun kirjoittajana Raila)

Voit tilata Dekkariviikon ja muut tulevat jutut suoraan sähköpostiisi. Tilausnappi on jutun alussa oikealla (tietokone) tai jutun lopussa (kännykkä). Seuraa Kirsin Book Clubia myös somessa: Instagram & Facebook