Jagellonica! Turun oma prinsessa -musikaali on hupaileva historian oppitunti

Samppalinnan Kesäteatteri täyttää tänä kesänä 65 vuotta ja juhlan kunniaksi siellä sai ensi-iltansa uusi, kotimainen musikaali nimeltään JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa. Käsikirjoituksen historialliseen hupailuun on tehnyt Suomen ykköskomedienne Niina Lahtinen, musiikin säveltänyt Jukka Nylund ja ohjauksesta vastasi Petrus Kähkönen, jota olen ylistänyt näyttelijänä, viimeksi Minna Craucher -musikaalissa.

Kaisa Hela oli tomera Katariina Jagellonica. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Katariina Jagellonica toi haarukan Suomeen

Katariina Jagellonica lienee useimmille meille tuttu ainakin nimenä, mutta ehkä kaikki tämän 1500-luvulla eläneen prinsessan elämänvaiheet eivät ole aktiivisesti muistissa. Musikaaliteos perustuu isoissa kaarissa historiallisiin faktoihin, mutta Niina Lahtinen on pistänyt reippaasti omaa tulkintaa tapahtumiin. Sen hän osaa: Katariina Jagellonican repliikit ja soololaulut ovat hersyvää tykitystä naisen asemasta. Ja monet toteamukset ovat aivan valideja meidänkin maailmanajassamme.

Olen ymmärtänyt, että miehille on annettu kaikki maailman tieto kiveksiin!”

Katariina Jagellonica oli puolalainen prinsessa, syntyi Krakovassa ja sai hovissa ylhäisen koulutuksen eli osasi lukea ja kirjoittaa, puhui useita kieliä, soitti useita soittimia ja ymmärsi taidetta. Hän ja sisarensa odottivat sopivaa naimakauppaa Vilnassa, pitivät omaa renessanssihoviaan ja seurustelivat paikallisen aateliston kanssa. Kunnes veli Sigismund päätti poliittisena pelinä naittaa Katariinan köyhään ja kylmään Suomeen, Juhana Herttuan vaimoksi.

Pilkahtaako Juhana Herttuan (Antti Lang) silmissä hieman arvostusta puolisoaan Katariina Jagellonicaa (Kaisa Hela) kohtaan? Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Juhana Herttua kuvattiin musikaalissa varsinaiseksi sähläksi, duracell-pupuksi, joka oli viihtynyt karussa Turun linnassa jalkavaimon ja lapsiensa kanssa. Hän oli myös 11 vuotta nuorempi kuin Jagellonica, joka olikin ehtinyt jo kypsään 36 vuoden ikään. Juhanan ja Jagellonican nokittelukohtaukset olivat nasevaa ja huvittavaa dialogia. Jagellonica oli selvästi suhteen aivot, mutta yhtälailla hän halusi tehdä kaikkensa avioliittonsa eteen. Hän uskoi vihkisormuksensa kaiverrukseen: ”Nemo nisi mors” eli suomeksi ”ei mikään muu kuin kuolema”. Hänen vakauttaan eivät horjuttaneet Turun linnan ankeat puitteet, vankeus eikä uhkaus naittaa hänet Iivana Julmalle.

Toisaalta musikaali tuo esiin jokaisen naisen kaipauksen tulla nähdyksi. Jagellonica laulaa esityksen huippukohtauksessa jotenkin näin:

Mulla on mies ja puoli valtakuntaa, tajuan, etten mitään saanutkaan. En onnea, en rakkautta, en suolakurkkua, vaan kaikki täytyy itse rakentaa.”

Kunnianhimoinen hanke

JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa on kunnianhimoinen esitys, jossa on monia erinomaisia kohtauksia. Toisaalta siinä on myös turhan paljon kohellusta, joka mielestäni hieman syö kokonaisuutta. Parhaimmillaan se on loistava ja hupaileva historian oppitunti, joka sytyttää kiinnostuksen tutkia Katariina Jagellonican elämää ja etenkin sitä alle vuoden jaksoa 1562-1563, minkä hän vietti Turun linnassa.

Lari Halme esitti Ruotsin kuningas Eerik XIV:ta, joka sai valtiopäivät tuomitsemaan pikkuveljensä Juhana Herttuan kuolemaan maanpetoksesta. Kuninkaan vaatteet olivat hienot leopardivuoreineen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Mukana oli myös kesäteatterimaisesti paikallisia sutkautuksia. Tekstissä mainittiin niin Ressu Redford kuin Vareskin (ja yllättäen myös Satu Rämön kirjojen myyntiluvut!) ja todettiin ”Kyl määki Turuus”. Ensi-iltayleisö eli poikkeuksellisen vahvasti mukana. Jo näyttelijöiden ensimmäiset askeleet näyttämöllä kirvoittivat aplodit, ja väliaplodeja oli runsaasti pitkin näytelmää. Ehkä näytelmässä oli paljon enemmän turkulaisten sisäpiirivitsejä, sillä ihan aina en ymmärtänyt, mille yleisö nauroi raikuvasti. Minua huvitti kyllä esimerkiksi kommentti ”Pätkiikö hänellä mikki?” kun Jagellonican hoviväki kuuli ensimmäisen kerran Turun murretta.

Musiikillinen osaaminen oli huippuluokkaa. Sävellyksissä ja laulussa rima oli korkealla Broadway-tasolla ja näyttelijät suoriutuivat musiikkirooleissaan hienosti. En osaa sanoa, johtuiko musikaaliosuuksien rytmityksen onnistuminen ohjaaja Petrus Kähkösen vahvasta musikaalitaustasta, mutta ne toimivat nautittavasti.

Näyttelijät Antti Lang, Linda Hämäläinen, Kaisa Hela, Ria Kataja ja Lari Halme kiitoksissa. Taustalla nokkela kartta, jonka ”Olet tässä -pallukka” siirtyi tapahtumien edetessä. Vaalealla Ruotsin alue, pieni läntti vihreällä on Liivinmaa, jonka musikaalin tapahtuma-aikana sekä Ruotsi että Venäjä halusivat valtaansa.

Samppalinnassa on pyörivä katsomo, jonka taustalla välillä vilahti sopivasti Turun tuomiokirkko, joka oli olemassa jo Jagellonican elinaikana. JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa onkin oiva juhlanäytelmä Samppalinnan Kesäteatterille. Minulle parhaiten musikaalissa toimivat Jagellonican vuorosanat ja soololaulut feministisessä nokkeluudessaan ja yleispätevyydessään. Kohellusta vähemmän, niin JAGELLONICA olisi ollut minullekin oikea nappisuoritus.

P.S. Mieskatsojille annettiin myös loistavia hurmausvinkkejä: tee naisellesi suolakurkkuvoileipiä ja lausu runoja!

Käsikirjoittaja Niina Lehtinen punaisessa housupuvussa istui muutaman rivin meitä edempänä. Kun hän saapui katsomoon, hän tokaisi takarivin tutuilleen, että hän kyllä kuulee nauravatko nämä esityksen aikana. Lupasi kääntyä katsomaan, jos naurua ei kuulu! Niinan vieressä lippalakissa on ohjaaja Petrus Kähkönen. Muita tekijöitä en osaa nimetä.


Rooleissa: Kaisa Hela, Lari Halme, Linda HämäläinenRia Kataja ja Antti Lang.
Musikaalia säesti livebändi.

Käsikirjoitus: Niina Lahtinen
Sävellys: Jukka Nylund
Ohjaus: Petrus Kähkönen
Kapellimestari ja musiikin sovitus: Tony Sikström
Lavastussuunnittelu: Jani Uljas
Pukusuunnittelu: Riikka Aurasmaa
Naamioinnin suunnittelu: Petriina Suomela
Äänisuunnittelu: Marko Hietala ja Antero Lehtovaara

Minä ihan Jagellonicana, mahtaako Martti olla musikaalin mieshahmoista Juhana, Eerik vai Iivana?
Kommentit
  1. JONDA
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Kommentteja, kiitos!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *