Jotuni Kansallisteatterissa – kohtauksia eräästä väkivaltaisesta avioliitosta

Kansallisteatteri Jotuni-näytelmä on Sari Puumalaisen juhlaa – kahdessakin mielessä. Hän on loistava tulisieluisen taiteilijan ja perheen, avioliiton ja uran ristiriidoissa ahdistuvan Maria Jotunin roolissa. Sari Puumalainen myös viettää omaa 30-vuotistaiteilijajuhlaansa Jotunin näytöksessä 11.10.

Kiitos ensi-iltalipusta, Kansallisteatteri!

Anneli Kanto ja Heini Tola ovat aikaisemminkin tehneet yhteistyötä, näytelmät Pala palalta pois ja Fredrika R. teatteri Avoimiin Oviin. Jotuniin he ovat tehneet perusteellisen, jo korona-aikaan alkaneen pohjatyön, tutustuneet kirjailijan koko tuotantoon ja kaikkeen hänestä kirjoitettuun. Näytelmä Maria Jotunista ja hänen perheestään siis perustuu todellisuuteen, mutta kuten tekijät käsiohjelmassa kirjoittavat: ”Draama on ensisijainen.”

Maria Jotunia ei suomalaisissa teattereissa ole unohdettu. Meilläkin on blogissa jutut kahden eri teatterin Kultainen vasikka -esityksistä: Helsingin kaupunginteatterin vuodelta 2017 ja Espoon teatterin vuodelta 2021. Blogissa on myös juttu Tampereen teatterin ylistetystä Jotunin romaanin Huojuva talo näyttämösovituksesta vuodelta 2017.

Kansallisteatterin Jotuni on riipaisevan tarina Maria Jotunista ja hänen aviomiehestään kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisesta sekä heidän perhe-elämästään. Yksittäistapauksesta se nousee yleisemmäksi kuvaukseksi toksisesta suhteesta, perheväkivallasta, kasvojen ja maineen menettämisen pelosta, joka sitoo avioparin keskinäiseen riippuvuuteen. Se on tarina intohimoisesta taiteilijasta, joka naisena joutuu kamppailemaan omien kirjoittamismahdollisuuksien puolesta. Häneltä puuttuu oma huone ja omat rahat.

Perheen ja kirjailijuuden ristiriita

Näytelmän nuori Maria Jotuni tietää, mitä hän haluaa: kirjoittaa. Hän halusi myös irrottautua sukutaustastaan ja vaihtoi Haggrén-sukunimensä jättiläistä tarkoittavaksi Jotuniksi. Naimisiin hän ei halunnut.

Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut Viljo Tarkiainen halusi itselleen sivistysperheen ja sopuisan perhe-elämän, ja vaimokseen tulisieluisen Marian, joka näytelmän mukaan kutsui miestä akateemiseksi tarhapöllöksi. Tarkiainen näki kirjallisuudentutkijan ja kirjailijan avioliiton kaiken puolin ihanteellisena, ainakin itselleen, ja lupasi kaikin tavoin tukea Marian kirjailijan uraa.

Tulossa oleva lapsi pakotti Mariankin avioliittoon, ja vuoden sisällä syntyi vielä toinen poika. Poikiaan Maria rakasti yli kaiken, mutta tuskaili, kun omaa aikaa ja voimia ei enää ollut kirjoittamiseen.  Viljo hoiti tässä vaiheessa yliopistossa lehtorin virkaa, kirjoitti kirjallisuus- ja teatterikritiikkejä, haali tehtäviä, omien sanojensa mukaan, jotta olisi pystynyt elättämään perheen. Toimeentulo oli kuitenkin niukkaa ja kotona Mariaa palelsi, ulkoisestikin.

Sari Puumalaisen Maria on nuorena elämäniloinen taiteilija ja intohimoinen nainen. Näyttelijän päälaelle kohotettu sotkuinen hiuspörrö kuvastaa, miten hänen päänsä on kuin ampiaispesä, jossa surisee silloin, kun hän saa kirjoittaa – kahvin ja tupakan voimin. Maria on myös lähes sairaalloisen mustasukkainen, ja perhe-elämän pettymysten myötä hän muuttuu katkeraksi ja dominoi perhettä pitkin mykkäkouluin.

Antti Pääkkönen Viljo Tarkiaisena tekee myös hyvän ja tarkan roolin. Hänen yliopistolehtorinsa, myöhemmin professorinsa, on itsekeskeinen ja väkivaltainen perhetyranni, ja vaikka yleisö välillä purskahti nauramaan Viljon itsetyytyväisille repliikeille, Pääkkönen ei vedä roolia yli.

Näytelmän käsikirjoituskaan ei vyörytä kaikkea syytä Viljolle, vaikkei peittelekään tämän väkivaltaista käytöstä. Osaa Mariakin ärsyttää. ”Pirullinen akka”, kuten Siiri-palvelija näytelmässä itsekseen tokaisee.

Kun talo huojuu

Viljolle tärkeää oli pitää kulttuurikodin julkisivu puhtaana, ulospäin ei saanut näyttää sisällä vallitsevaa väkivaltaa ja eripuraa. Perheen lähes päivittäiset kävelyretket Töölönlahden ympäri kuuluivat julkisuusnäytelmään. Siiri (Anna Airola) kuvaa näytelmässä perheen ruokailuakin illallisnäytelmäksi, jossa puherooli oli isällä ja muiden ”hiljaisuuden takana kyti viha”. Anna Airola on sopivan eleetön Siirinä ja katsojan äänitorvena kommentoiden sivusta perheen tapahtumia.  

Näytelmän kysymys kuuluu, miksi mies lyö sitä, jota rakastaa, tai ainakin luulee rakastavansa, ja miksi vaimo pysyy silti rinnalla. Kärsijöinä tässäkin perheessä ovat lapset. Vanhempi poika, äidin lemmikki Jukka (Ilja Peltonen) kapinoi, ja kun on tarpeeksi vanha, nousee fyysisesti isää vastaan. Jukan  kohtalo oli alkoholisoitua. Tuttu (Heikki Pitkänen) sovittelee ja mielistelee isää. Molemmat näyttelijät kattavat hyvin ison ikäkaaren leikkivistä lapsista aikuisiksi.

Musiikki osana Marian tuntoja

Esityksen musiikille, joka on erottamaton osa kokonaisuutta, ja sen esittäjälle Salla Markkaselle kuuluu erityiskiitos. Hänen heleä ja sanaton laulunsa toimii hienosti Marian tunteiden tulkkina. Marjo Kuusela on konsultoinut esityksen koreografiaa. Tyylitelty liikekieli ei peitä väkivaltaa mutta irrottaa sopivasti täydestä realismista. Koreografisesti mainiosti toteutettuja ovat myös perheen päiväkävelyt, joissa keskeistä on tervehtiä tärkeitä henkilöitä ja esittää onnellista kulttuuriperhettä. Tyylitelty on myös näyttämökuva, jossa taustalle heijastuvissa videoissa on usein kirjoitettua tekstiä kuvaamassa Marian luomisvaihetta. Lavastus on Katri Renton ja videosuunnittelu Paula Lehtosen.

Näytelmän loppuosa rakentuu Maria Jotunin postuumisti julkaistun Huojuva talo -romaanin ympärille. Temaattisesti ajatus huojuvasta talosta pahoinvoivan perheen symbolina on kulkenut mukana jo pikkupoikien leikeissä, joissa heidän tuoleista tai pahvilaatikoista rakentamansa talot huojuttuaan romahtavat. Jotuni osallistui monta vuotta valmistelemallaan romaanikäsikirjoituksella Otavan suureen käsikirjoituskilpailuun ja oli varma voitostaan. Pettymys oli valtava, varsinkin kun voittaja oli kaikin tavoin vaaraton maalaisromanttinen tarina. Jotuni tiesi romaaninsa paremmaksi ja määräsi, että pojat saavat julkaista sen vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Huojuvan talo ja Jotuni-Tarkiainen-pariskunnan vaiheet pääosin tuntevalle Jotuni-näytelmä ei tuo kokonaisuutena varsinaista uutta, eikä se ole tarkoituskaan. Yksityiskohdissa oli kuitenkin ainakin minulle myös uutta tietoa ja ahaa-elämyksiä synnyttävää. Näytelmän Maria oli vihainen siitä, miten hänen satiireiksi kirjoittamansa näytelmät haluttiin esittää vain komedioina. Jotunin näytelmät ja niiden teemat, uskottomuus, ahneus, naiselämän raadollisuus eivät aina miellyttäneet aikalaisyleisöä eivätkä teatteria hallitsevia miesohjaajia. Jotuni tuokin lisää nyansseja Maria Jotunin kirjailijakuvaan.

Jotuni

Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 10.9.2025

Ohjaus Heini Tola
Teksti Anneli Kanto ja Heini Tola
Rooleissa Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Ilja peltonen, Heikki Pitkänen, Anna Airola ja Salla Markkanen

Lisää näytelmästä ja tekijäryhmästä Kansallisteatterin nettisivuilla (KLIK)