Täällä Pohjantähden alla -suurteos Kansallisteatterissa

Teatteriarvio / Kutsuvieraslippu saatu Kansallisteatterilta

Alussa on Alma, Jussi ja kuokka. Lopussa Alma, joka kiikkustuolissa hennosti hyräilee ”Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme”. Siinä välissä Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla -näytelmä viiltää läpi historian 1800-luvun lopulta aina 1950-luvun tuntumaan.

Kansallisteatterin esitykseen latautuu valtavasti odotuksia. Väinö Linnan trilogia on kirjallisuutemme merkkiteoksia, jota juhlistetaan edelleen jokavuotisilla Pentinkulman päivillä. Edvin Laine on ohjannut Täällä Pohjantähden alla – ja Akseli ja Elina -elokuvat, jotka eivät enää nykyään ole yhtä tunnettuja kuin hänen ohjaamansa Linnan Tuntematon sotilas.

---

Lue Täällä Pohjantähden alla -kirja-arviot:

• Osa 1
• Osat 2 ja 3

---

Odotuksia latautuu myös ohjaaja Lauri Maijalan vuoksi, joka teoksen esittelyssä totesi: ”Nyt me olemme antaneet ihan kaikki, mitä me osataan. Olen tähdännyt tähän hetkeen.”

Lauri Maijala vastaa myös näytelmän dramatisoinnista. Hän purki kirjasarjan tuhansiksi kohtauksiksi assistenttinsa Ada Sallisen kanssa. Ensimmäisessä karsinnassa poimittiin kiinnostavimmat kohtaukset, toisessa ne, jotka tukivat parhaiten haluttuja teemoja. ”Isoa pölliä on veistetty”, sanoi Lauri Maijala. ”Paljon harjoiteltuakin on jätetty pois.”

Väliaikakeskusteluissa selvisi, että moni ei ole lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Eräs tuttu totesi, että kirjan lukemisesta olisi ollut apua näytelmän tapahtumien seuraamisessa. Minä luin kirjat Suomi 100 -vuoden kunniaksi ja katsomossa mietin, olisinko valinnut samat kohtaukset kuin Lauri Maijala. 

Kolme kirjaa, kolme teatterinäytöstä

Linnan kirjoista koin, että ensimmäinen kirja oli alustusta, toinen kaikista tärkein ja koskettavin ja kolmas nopeaa tapahtumien juoksutusta.

Myös Kansallisteatterin näyttämöllä teos jakaantuu kolmeen näytökseen. Ensimmäinen ja toinen näytös kestävät reilun tunnin, kolmas alle tunnin, yhteensä 3 tuntia 40 minuuttia. Hetkeäkään en olisi antanut pois, päinvastoin.

Ensimmäinen näytös

Alkukuvassa siis Alma, Jussi ja kuokka. Istuimme kolmannella rivillä, joten näyttelijöiden mikroilmeetkin olivat esillä. Kati Lukan lavastus on pelkistetty, kasa haketta, kaiken yllä tähtitaivas. Hetken päästä on esitelty pappilan väki, paroni, räätäli Halme ja muu Pentinkulman väki.

Tapahtumat etenevät hengästyttävästi, vyöryvät vauhdilla eteenpäin. Pentinkulmalle saadaan koulu, vuosisata vaihtuu, rovasti ottaa Jussi Koskelan raivaamia maita, Laurilat häädetään, Eetu Salin tulee levittämään sosialismia. Alman ja Jussin esikoispoika Akseli ehtii kohdusta naimisiin.

Näyttelijöitä ensemblessa on 24. Riehakkaassa menossa huudetaan paljon, mikä vie monen näyttelijän tulkinnalta syvyyttä. Sitä painokkaammilta tuntuvat tyvenet, joissa teksti erottuu ja näyttelijätyö pääsee esiin. 

Jussi Koskelaa esittänyt Petri Manninen oli vähäeleisessä jäyhyydessään vakuuttava – tämä mies ei puhu eikä pussaa. Timo Tuominen teki hienosti roolinsa kaunopuheisena räätäli Halmeena, ja Katariina Kaitue suorastaan oli Ellen Salpakari kaikessa puistattavuudessaan. Karl-Christian Rundmanin paroni oli uskottava parodia suomenruotsalaisesta aatelisesta.

Nuoremmasta kaartista Otto Rokka ilmensi taitavasti Akseli Koskelan kasvua aikuisuuteen ja sosialismin aatteeseen. Hönö nuori poika, joka oli valmis puolustamaan kotiaan ja isänsä työtä, mutta oli Aune Leppäsen vietävissä. Helmi-Leena Nummela teki Aunen roolin todella raikkaasti.

Ensimmäinen näytös päättyi upeasti, kun Akselin ja Wenla Reimaluodon pirskahtelevasti esittämän Elinan hääseurue laskeutui eturamppiin ja takaa nousi punalipun punainen taivas.

Toinen näytös

Toisessa näytöksessä näyttämölle oli rakennettu perspektiiviä rikkova huone ja maailma oli muutoinkin vinossa. Suuria asioita tapahtuu, mahtipontiset laulut soivat, pienet ihmiset menevät rikki, kuolevat. 

Keskiöön nousee Elma Laurilan ja Akusti Koskelan orastava romanssi. Näyttelijät Aksa Korttila ja Sulo Rahman olivat niin suloisia ja tosissaan, että heidän kohtalonsa iski hetken päästä tunteisiin kovaa.

Aivan loistava oivallus on, että pentinkulmalaiset kuolevat aivan näyttämön etureunassa. Yksi toisensa jälkeen heidät ammutaan tai teloitetaan. Tuntuu kuin he kuolisivat syliini. Sotaa, taisteluita, tappamista ei etäännytetä jonnekin näyttämön takanurkkaan, vaan sodan järjettömyys hyppää suoraan silmille.

Akselin Hennalan aika tehdään alleviivaamatta. Muutama kirje vankileiriltä, joissa ei toivoa anneta.

Toinen näytös oli ohjauksellisesti erityisen onnistunut, Lauri Maijalan tunnelman luominen oli vahvaa ja ensemble täysillä mukana.

Kolmas näytös

Muuttunut Akseli palaa kotiin riutuneena, jopa näyttelijä on tässä välissä vaihtunut. Sodan fyysinen ja henkinen hinta on ollut kova.

Kun aiemmin kuvattiin sosialismin nousua, nyt lavalla paasataan hurmoshenkisesti Lapuan liikkeen teesejä: tavoitteena Suur-Suomi ja 10 miljoonan väestö. Toisaalta Karl-Christian Rundmanin esittämän opettaja Rautajärven hahmo on huvittava, toisaalta ei naurata yhtään. Tämän kaltaisen ideologian kaikuja kuuluu tässä meidänkin ajassamme, ja se kylmää. On meidän joukkueemme ja sitten ne toiset, vuoropuhelua ei synny.

Pian on Akselin ja Elinan pojan Vilhon (Kasper Korpela) vuoro astua riviin eli näyttämölle syntyy kohtaus Tuntemattomasta sotilaasta. Pyry Nikkilä tekee puhuttelevasti Ilmari Salpakarin henkisen kujanjuoksun. Saksaan jääkärioppiin lähtenyt nuori mies on kovin erilainen elämänsä viime hetkillä.

Näyttämön edessä kiikkuu Alma Koskela (Tiina Weckström) ja edelleen laulaa ”Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähden tuolla puolen toisen kodon saamme”. Näytelmän henkilöt huojuvat pareittain. Nämä parit olisivat voineet elää rauhassa perheidensä kanssa ja rakastaa toisiaan, lapsiaan ja naapureitaan ellei maailma olisit syttynyt tuleen.

Lauri Maijala ja Kati Lukka kiteyttivät ennakkohaastattelussa tärkeimmäksi tavoitteekseen, että he kykenevät Täällä Pohjantähden alla -näytelmällä herättämään katsojissa tunteita. ”Tuntemattomat ihmiset yhteisen asian äärellä, ollaan kaikki yhdessä ihmisiä”, sanoi Maijala.

Minun osaltani tavoite täyttyi. Olin liikuttunut, kosketettu näytelmän päättyessä. Pentinkulmalaisten tarinan kautta avautuu näkymä historiaamme. Se mahdollistaa myös Suomen nykymenon tarkastelun, samoja virheitä ei kai kukaan halua toistaa?

Tekijät

Rooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Oliver Kollberg, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Anna-Riikka Rajanen, Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen, Juha Varis ja Tiina Weckström

Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala
Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo
Kuorolaulun sävellys Markus Fagerudd
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
Valosuunnittelijan assistentti Miika Heinonen (TeaK)