Helsingin Kirjamessut 2025 – yli 100.000 ihmistä valitsi kirjallisuuden, sivistyksen, keskustelun ja kohtaamisen ilon

Helsingin Kirjamessut ovat tapaus. Ja nyt myös Suomen suurin messutapahtuma ja Pohjoismaiden suurin kirjallisuustapahtuma. Tänä vuonna kirjamessujen teemana oli sivistys ja ilo, ja molempia oli messuilla runsaasti tarjolla. Yksittäisiä ohjelmanumeroita oli 1.040 ja iloa pirskahteli kaikkialle. Kirjakohtaamisissa on aina ihanuutta ilmassa, mutta Helsingissä sitä oli niin monenmuotoisesti ja runsaasti, että ei oikein tiennyt, mihin kaikkeen kiinnostavaan olisi keskittynyt.

Messujen virallisissa avajaisissa saimme kuulla, kuinka 25 vuotta sitten sen aikaisille kustantamoihmisille piti tarjota skumppaa jo aamiaisella, jotta heidät sai kannattamaan ajatusta Helsingin Kirjamessuista. Epäusko messujen suosiosta oli suurta, vaikka Göteborgissa ja Turussa oli jo järjestetty kirjamessuja monta vuotta. Eräskin ison kustantamon johtaja oli vahvasti epäillyt, mahtaako messuille tulla ketään. Voi aikoja, voi tapoja!

Kirsin Book Clubin Minna ja minä saimme messuilta Content Creator -passit. Olin myös suunnittelemassa ja toteuttamassa kirjasome x messut -ohjelmakokonaisuutta Töölönlahti-lavalle. Tässä meidän kahden välähdyksiä messuilta 23.–26.10.2025.

Käy katsomassa myös Kirsin Book Clubin Instagram, jonka Helsingin Kirjamessut -kohokohtapallukasta löytyy paljon lisää kuvia, videoita ja haastatteluja messuilta.

M I N N A N T O R S T A I

Minulle vaikein tehtävä kirjamessuilla on valita kiinnostavasta, monipuolisesta ja runsaasta ohjelmasta kullekin tunnille ja tunnin puolikkaalle se yksi ylitse muiden. Vaan liika pingottaminenkin on turhaa, sillä näillä messuilla jokainen valinta on erinomainen.

Anton Tšehov: Onni – Valitut novellit 1880-1903

Tunnustan, kyllä se oli Kari Hotakainen, joka houkutteli minut kuulemaan Tšehovin novelleista. Olihan tilaisuus siinä samassa Lonna-salissa, jossa Kirsin Book Club oli ensimmäisessä lukupiiritapaamisessaan juuri Kari Hotakaisen kanssa, keskustelun aiheena romaani Luonnon laki. Lukupiirit olivat vuonna 2013 ensimmäistä kertaa osa messujen ohjelmatarjontaa, joten olimme kaikki uuden äärellä.

Touko Siltala ja Kari Hotakainen ovat kustantaneet yhteistyössä Tšehovin novellikokoelman Onni. Tšehov on ollut myös Hotakaiselle tärkeä kirjailija opiskeluajoista lähtien. Hän kertoi tarvitsevansa omaan työhönsä sytykkeitä muilta kirjailijoilta, ja usein ne ovat käännöksiä.

Tällä kertaa Kari Hotakaisen rinnalle kiri suomentaja Martti Anhava, joka on valinnut ja kääntänyt 52 Tšehovin novellia, joista osan suomennos on ensimmäinen. Martti Anhava on kääntänyt Tšehovia paljon ennenkin, ja kun kirjailijan tuotanto on niin valtavan laaja kuin Tšehovilla, on aiheen syvällinen tuntemus todella tarpeen. Anhavan kertoilu omasta kirjallisesta polustaan sekä suhteestaan kääntämiseen ja Tšehoviin oli riemastuttavan syväsivistynyttä, virkistävää ja hauskaa kuultavaa.

Facebookissa haastetaan tämän kokoelman haltuunottoon tasatahtia, novelli viikossa. Lonnan tilaisuus oli niin innostava, että päätin lähteä mukaan haasteeseen minäkin.

Ääni-/e-kirjat – siunaus vai tuho

Kirjallisuuden digitalisoitumisesta on puhuttu pitkään. Erityisesti lukuaikapalveluiden rynnistys on muuttanut suuren yleisön tapaa kuluttaa kirjaa. Lukuaikapalvelut ovat myös muuttaneet kirjailijoiden tulonmuodostusta merkittävästi. Esimerkinomaisesti mainittiin, että jos painetusta kirjasta kirjailijan osuus on 3 euroa, lukuaikapalvelukirjasta kirjailijan osuus on 50 senttiä. Kirjan ilmestyessä ero on siis melkoinen, toisaalta lukuaikapalvelu pidentää kirjan ikää, kun niin sanottua back listiä, eli aiemmin ilmestynyttä kirjallisuutta digitoidaan, ja se saa uutta yleisöä.

Monika Fagerholm toi keskusteluun mielenkiintoisen näkökulman. Lukuaikapalvelut nykyisessä muodossaan ovat ansaintalogiikaltaan haaste vain kolmessa maassa: Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Näissä harvat suuret palveluntarjoajat taistelevat markkinasta ja tarjoavat ”liian” halpoja digituotteita. Kaikkialla muualla maailmassa myös digituotteet ostetaan kirja kerrallaan. Kysymys ei siis ole suoratoiston, vaan lukuaikapalvelun luomasta haasteesta. Norjassa tilanne oli samankaltainen. Siellä kirjailijat ja kirja-ala yhdistivät voimansa ja maahan saatiin laki, joka määrittelee, että yhden vuoden ajan ilmestymisestä kirjalla pitää olla sama hinta sekä painettuna että sähköisenä. Meillä ongelma on tunnistettu, nyt tuntuu olevan menossa tunnusteluvaihe. Toivotaan, että markkinaan saadaan tavalla tai toisella korjausliike, joka huomioi kirjailijoiden toimeentulon nykyistä paremmin.

Jenni Räinä: Vaino

Jenni Räinän juuret ovat Kuivaniemellä, ja perehtyessään sukuunsa hän löysi vähemmän käsitellyn aiheen, Pohjois-Pohjanmaan tapahtumat isonvihan aikaan 1700-luvun alussa. Sukututkimus sai jäädä, kun Jenni paneutui aiheeseen, teki taustatyötä ja kirjoitti rinnan. Koska kirjoitettua historiaa on tuskin lainkaan, tuon ajan tavallisen ihmisen nahkoihin asettumisessa oli omat haasteensa. Silmittömän väkivallan aiheuttaman ahdistuksen Jenni Räinä purki kirjoittamiseensa, ja hän piti tärkeänä myös luoda kirjaan valon ja varjon vaihtelua. (Kirsi käsittelee Vaino-kirjaa Ylen Kulttuuriykkösessä 22.10.2025.)

Miksi tällaista julkaistaan?

Longplayn Antti Järvi, Anu Silfverberg ja Pekka Torvinen olivat Lonna-salissa keskustelemassa tietokirjallisuudesta ja erityisesti Longplayn verkossa julkaisemasta 12-kohtaisesta manifestista paremman tietokirjallisuuden puolesta. Syntyi niin mielenkiintoinen keskustelu, että kännykkäkamera unohtui laukkuun.

Merkittäväksi nousi keskustelussa lehtiartikkelin ja tietokirjan ero sen suhteen, mitä niiden faktantarkistukselta vaaditaan. Lehdessä on tosi tarkkaa, että se mitä julkaistaan pitää olla todennettavissa. Tietokirjan eri lajeissa saattaa olla paljonkin muistinvaraista ainesta, ja se onkin paikallaan vaikkapa esimerkiksi elämäkerroissa. Ongelmalliseksi muodostuvat tietokirjat, joiden esittelemä ”tieteellinen” tieto ei kestä vertaisarviointia. Taitoa lukea kriittisesti tarvitaan siis!

K I R S I N T O R S T A I

Olin heti aamusta avajaisissa paikalla, sillä halusin olla juhlistamassa, kun 15.000 euron Kirja-alan edistämispalkinto jaettiin Piirimedialle. Onneksi olkoon, hienoa työtä! Rahat menevät kolmen hengen toimituksen eli Ronja Salmen, Adile Sevimlin ja Tuija Siltamäen työskentelyyn. He ovat alle vuodessa saaneet lähes 6.000 tilaajaa uutiskirjeelleen. Toiminnan ytimessä ovat yhteisöllisen lukemisen tilaisuudet, joissa minäkin olen usein vieraillut. Tilaisuuksissa on jotain lähes pyhää: toisilleen vieraat ihmiset istuvat ja lukevat itsekseen kolme varttia kukin omaa kirjaansa ja sitten keskustelevat hetken pöytäseuralaistensa kanssa. Siinä syntyy aivan käsittämätön yhteys. Ja sitten taas luetaan.

Vieraalla kielellä lukeminen

Kirjasome x messut -ohjelmakokonaisuuden aloitti yhteisohjelma Suomalaisen kirjakaupan kanssa. Lavalla olivat Gregorius Pehrman (Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi), Tiina Österholm (Kirjaluotsi-blogi) ja Suomalaisesta Laeticia Söderman-De La Torre kertomassa, mitä tapahtuu, kun ylittää kielimuurin kirja kädessä. Keskustelua veti Suomalaisen / Kirjamimmien Elisa Vlahopoulou.

Tarinat ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, kreikaksi ja japaniksi lukemisesta olivat niin inspiroivia, että päätin itsekin lisätä omaa englanniksi ja ruotsiksi lukemistani. Ja miksei saksaksikin, olenhan opiskellut sitä ainakin kymmenen vuotta ja joskus puhunutkin melko sujuvasti. Kun Tiina tarinansa mukaan pystyi lukemaan Paolo Giordanon Tasmanian italiaksi kolmen kuukauden Duolingon pohjalta, niin kyllä minunkin pitää tsempata. Energinen, oikein kiva keskustelu!

Torstaina lähdin messuilta aikaisin, sillä suuntasin Turun Kaupunginteatteriin katsomaan Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä -kirjaan pohjautuvaa näytelmää. Ilta oli upea, Eija Ahvo Eeva Kilpenä aivan fantastinen. Näytelmästä lisää omassa jutussa.

K I R S I N P E R J A N T A I

Note to self: älä varaa kalenteriin mitään muuta Helsingin Kirjamessujen ajalle.

Torstaina palasimme puolenyön aikaan Turusta ja olin lupautunut heti perjantaiaamuna menemään kirjajulkkareihin Korkeasaareen. Tilaisuus, jossa lanseerattiin Jukka Kurttilan ideoima lastenkirja ja johon liittyivät myös Finlaysonin sisustustekstiilit ja Korkeasaaren eläintietous, oli oikein kiva, mutta ennätin Villieläinsairaalasta vasta puolenpäivän jälkeen messuille. Tuttuja tuntui olevan joka nurkalla, mikä oli ihanaa. Hetkeksi kävin kuuntelemassa WSOY:n osastolla olleessa Hildur-mökissä valtameren aaltoja. Sitten olikin jo oman lavakeikan aika.

Lukupiirien ja yhteisöllisen lukemisen taika

Tasan kymmenen vuotta sitten olin Helsingin Kirjamessujen lavalla keskustelemassa lukupiireistä Suvi Aholan, Katja Jalkasen ja Tanja Brummerin kanssa. Tässä ajassa omaan saldooni on tullut noin 200 lukupiirikertaa lisää, olen kirjoittanut kirjan lukupiireistä ja koko lukupiiri-skene on muuttunut. Toki enemmistö lukupiireistä on edelleen Kirsin Book Clubin kaltaisia, joissa kaikki lukevat saman kirjan ennakkoon ja kokoontuvat lukupiiri-iltaan keskustelemaan siitä, mutta yhteisöllisen lukemisen kirjo on monipuolistunut.

Tällä kertaa paneelissa olivat kanssani Piirin Ronja Salmi, Lappeenrannan Silent Book Clubin Sirkku Aaltonen, Saturdays Book Clubin Shuhda Abdi ja Kirjamimmien Eveliina Heikkinen. Piiristä kerroinkin jo yllä. Silent Book Clubit kokoontuvat kahviloissa: kaikki ovat tervetulleita kokoontumisiin, joissa luetaan, mutta ei välttämättä puhuta. Saturdays Book Club käsittelee kokoontumisissaan teemoja, joihin jokainen on voinut lukea valitsemiaan kirjoja tai keskustella jonkun muun taidemuodon, esimerkiksi musiikin, inspiroimana. Kirjamimmit löysivät toisensa kirjasomesta ja nyt ovat kiinteästi yhdessä ja tekevät lukemistaan kirjoista inspiroivaa somesisältöä.

Ylistimme kuorossa lukupiireilyn ilosanomaa, kuinka se tekee yksityisestä ja yksinäisestä lukemisesta yhteisöllisen harrastuksen, kuinka lukupiirissä kokee yhteyttä toisiin, kuinka ystävyydet syntyvät ja syvenevät.

Muistan, kuinka kirjoittamani Lukupiiri-kirjan nimeen liitettävästä lauseesta keskusteltiin kustantajan kanssa. ”Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika” tuntui aluksi hieman suureelliselta lupaukselta, mutta nyt olen sitä mieltä, että lause on täysin totta. Kun syntyy yhteys toisiin ihmisiin lukemisen kautta, on siinä taikaa!

Menestys kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta

Pajtim Statovci ja hänen kirjojensa kääntäjä Stefan Moster saivat arvostetun The Prize for Contemporary Literatures in Translation/Internationaler Literaturpreis 2024 -palkinnon Kissani Jugoslavian saksannoksesta. Stefan Moster totesi, että Pajtimin kieli on niin hyvää ja tarkkaa, että sitä ei ole vaikea kääntää. Keskustelu oli eloisa ja kiinnostava, tosin minusta Pajtim puhuu aina kiinnostavia. Keskustelun lopuksi hän vielä varmisti Stefanilta, että on saksassakin varmasti eri verbit synnyttämiselle ja poikimiselle. Vastaus oli kyllä, ja onneksi eri sanat ovat löytyneet lukuisissa muissakin kielissä, jotta Lehmä synnyttää yöllä voi päästä kaikkine merkityksineen valloittamaan maailmaa.

M I N N A N L A U A N T A I

Alex Schulman: 17. kesäkuuta – puheluita menneeseen

Alex Schulman oli kirjamessuilla uuden romaaninsa 17. kesäkuuta tuomana. Ehdin osin lukea (suomeksi) ja osin kuunnella (ruotsiksi, suomenkielinen äänikirja ilmestyy pian messujen jälkeen) tuon erinomaisen teoksen. Alex käsittelee – kuten niin monessa romaanissaan – perhettä ja sen dynamiikkaa, tällä kertaa erinomaisen ideansa keinoin kerrottuna. Erillinen blogijuttu tulossa.

Alex Schulman on armoitettu sanankäyttäjä niin kirjallisesti kuin suullisestikin. HBL:n Andrea Svanbäckin haastattelussa hän kertoi kokemuksistaan Suomessa 6-vuotiaana, matkalla syntyjään suomenruotsalaisen isänsä kanssa. Tutuksi tulivat niin Kosmoksen wienerschnitzel, Fazerin myymälä kuin mämmikin. Näistä viimeksi mainittu oli Alexille traumaattinen kokemus, josta hän ei kuulosta toipuneen vieläkään. Ehkä hänen lautasellaan oli liian vähän kermaa ja sokeria?

Alex on kirjoittanut myös perheaiheisen näytelmän Mors dag, jonka kantaesitys on Tukholman Dramatenissa tammikuussa 2026. Kuulemamme synopsiksen perusteella on syytä harkita matkaa Tukholmaan!

Tietokirjaraati

Suomen Tietokirjailijat ry:n perinteinen tietokirjaraati, jonka vetäjänä toimi Anne Rutanen, on messutapahtumien aatelia. Kirjoja arvioivat Kaarina Hazard, Anna-Stina Nykänen, Mikko Pelttari ja Samuli Siltanen. Mielenkiintoinen keskustelu, joka herätti myös kuulijoissa ajatuksia, mielipiteitäkin.

Anna Koikkalaisen Yksinvaeltaja – Mitä olen oppinut tunturissa (Gummerus 2025) valloitti raadin intohimoisilla kertomuksillaan, vaikkei teos yksin vaeltamista muille suosittelekaan. Teos puhuttelee myös niitä, joita luontoretkeily ei ensisijaisesti houkuta. Filosofinen teos, jossa myös kommellukset kerrotaan innostuneesti. Äänikirjan lukee Elina Varjomäki. Pisteitä 17/20

Hannu Salmen Frans Leijon – Kuurosokean ihmeellinen elämä (Otava 2025) on merkityksellinen kirja miehestä, joka ei antanut vajavaisten aistiensa rajoittaa elämäänsä. Liki myyttinen hahmo, joka ajoi polkupyörällä, työskenteli sorvarina ja suunnitteli talon, jonka voi purkaa ja siirtää toiseen paikkaan. Äänikirjan lukee Martti Ranin. Pisteitä 17/20

Tero Hiekkalinnan Avaruus nyt! (Into 2025) on alakouluikäisille suunnattu tietoteos, joka jakoi raadin mielipiteet melko jyrkästi. Matematiikan professori Siltaselle tämä meni suoraan hermoon, kun taas joku raatilainen piti kirjaa liian vaikeana, koska ei sitä ymmärtänyt. Vaan mikäs se semmoinen tietokirja on, mistä ei mitään uutta opi! Pisteitä 12/20

Sonja Kosken Simpanssi sisällämme (SKS 2025) antaa valtavasti pohdittavaa ja ennen muuta tutkimustietoa eläimistä. Loistavasti popularisoitua tiedettä myös uuden tutkimusasetelmansa vuoksi, apinoita ei tutkita vain aggression vaan myös muiden käyttäytymisen ulottuvuuksien kautta. Äänikirjan lukee Anni Tani. Pisteitä 19/20, tämän tietokirjaraadin voitto.

Pälvi Rantalan Ämpäri – Arjen sankariesine (Avain 2025) esittelee tuon meille niin rakkaan arkiesineen kattavasti anekdootein maustettuna. Mutta missä kuvat? Miten lukija – ainakaan kaupunkilainen – voi tietää, mikä on tuttiämpäri, kun ei ole kuvaa. Raati kaipasi myös kehystystä ämpärin historiaan ja sen historiallista merkityksen analyysiä. Heräsi jopa kysymys, onko ämpäristä tietokirjaksi. Joka tapauksessa kirjaa pidettiin mukavan viihteellisenä ja se myös ”töni aivoja”. Pisteitä 11/20.

Virginia Woolf, ennen ja nyt

Messuhallin ahtaudessa ehdin vielä kuuntelemaan Kirsi Pihan, Kaijamari Sivillin, Anna Nikkilän ja Heidi Airaksisen keskustelua Virginia Woolfin kirjoista ja hänen merkityksestään nykyajassa. Kuvaamisesta ei kuitenkaan ollut toivoakaan, niin sankka oli yleisöjoukko Kruununhaka-lavan katsomossa, katsomon sivuilla ja käytävilläkin.

Oma huone on Woolfin tunnetuimpia teoksia, ja siitä löytyy aina vaan uutta näkökulmaa ja kysymyksenasetteluja pohdittavaksi ja keskusteltavaksi. Miten naisen asema on muuttunut sadan vuoden aikana, vai onko? Oma huone voi merkitä paitsi omaa tilaa itselle, myös tilaa mahdollistaa toiminta niin, että kaikkien ääni kuuluu niin kirjallisuudessa kuin koko yhteiskunnassakin.

Mrs Dallowaysta on tulossa uusi suomennos, jota kääntäja Kaijamari Sivill suositteli. Kirsin Book Club jatkaa Virginia Woolfin parissa marraskuussa, jolloin keskustelemme romaanista Majakka. Kirsi ja Airi ovat osallistuneet myös Kirsi Pihan netissä vetämään Woolf-lukupiiriin.

K I R S I N L A U A N T A I

Lauantaikin jäi hieman typistetyksi päiväksi, sillä minulla oli iltapäivällä nilkan magneettikuvausaika, jota ei voinut vaihtaa. Mutta kyllä viidessäkin tunnissa ennätti vaikka mitä, esimerkiksi löytämään miehelleni Martille uuden sukulaisen!

1. Minna Haapasalon Parioviunelmia vaikutti kiinnostavalta viihdekirjalta.
2. Pikainen kohtaaminen Puolustusvoimat tuntevan Helena Immosen kanssa, jonka uuden sarjan ensimmäinen osa Horros on ilmestynyt tänä vuonna.
3. Kaisu Tuokon dekkarit sijoittuvat ihanaan Kristiinankaupunkiin. Sarjassa on kolme osaa, joista Valhe tuorein. Pääparin nuoruutta kuvaava Pimeän hetket ilmestyy marraskuussa kirjana ja joulukalenterin omaisesti digitaalisena Storytelissä alkaen 1.12.
4. Myös Enni Mustoselta on tulossa uusi sarja Matriarkan jälkeen. Pikkupappila-sarjan ”ennakkoteos” Pikkupappilan joulu on jo ulkona.
5. Laura Gustafssonin kirjat muuttavat ajattelua. Lihakirja rinnastaa raiskauksen ja eläinten keinosiemennyksen. Tarinaa johdattelee jänis. Kerrassaan upea kirja, olen ehtinyt sen jo lukea.
6. Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna ilmestyi messuperjantaina. Satu kirjoitti signeeerauksia koko ajan, messuilla myytiin 2.500 Tinnaa.

Sitten onkin sukulaistarinan aika. Lounasravintolassa istuimme samaan pöytään kuin kirjailija Tiina Raevaara, johon olin tutustunut Otavan jännäri-illassa. Olimme silloin keskustelleen paljon koirista, sillä Tiina on kirjoittanut Minä, koira ja ihmiskunta: lajien välisen yhteiselon historia –tietokirjan. Keskustelimme yleisiä, mutta myös Tiinan seuraavasta, helmikuussa 2026 ilmestyvästä, uuden Tuomijoki-sarjan avaavasta kirjasta nimeltään Kaupunki jonka keskellä on metsä.

Yhtäkkiä Martti havahtui Tiinan sukunimeen. Martin isänpuolen isoisän äiti oli omaa sukuaan Hagelberg, jonka osa sukua käänsi Raekallioksi. No, Tiina kertoi, että hänenkin nimensä taustalla on sama Hagelbergien suku eli jotain kaukaista sukua he todennäköisesti ovat.

Keskustelun jatkuessa selvisi, että heitä ei yhdistäkään Hagelbergit vaan näyttelijä, teatterinjohtaja, teatteri- ja elokuvaohjaaja Toivo Hämeranta (1900-1969), sillä hän on Martin äidinpuolen isoisä ja Tiinan isoisoisä eli he olivatkin ei vain sukua, vaan ihan verisukua, ainoastaan eri sukupolvea ja Toivon eri avioliitoista. Uskomatonta, olipa yllätys! Kuvaan he asettuivat kuin Toivon syntymän aikoihin konsanaan.

M I N N A N S U N N U N T A I

Sunnuntaiaamun oloni enteili sen verran flunssan tuloa, että päätin jäädä nettiyhteyden päähän. Senaatintori- ja Hakaniemi-lavan ohjelma striimataan. Näiden hienojen haastattelujen pariin ehdin jo sunnuntaina:

• HS:n esikoiskirjapalkintohdokkaat, kuullun perusteella erittäin kiinnostavia teoksia jokainen.
• Ville Blåfieldin haastattelussa Joel Haahtela (Sielunpiirtäjän ilta) ja Harry Salmenniemi (Valohammas). Hieno haastattelu, jossa kuulin kirjailijoiden lisäksi myös kirjojen keskustelevan keskenään
• Sophia Jansson puhumassa elämäkerrallisesta teoksestaan Kolme saarta – isä, äiti ja minä. Tämä kertomus lapsuudesta, perheestä ja suvusta lukulistalleni!
• Pekka Toveri (Ukrainan sodasta) ja Ilmari Käihkö (10 oppia sodasta). Ehdin jo Käihkön kirjan kuunnella ennen messuja, se on siviilille avartava teos sodan teoriasta.
• Jumalan synty, Juha Pakkalan, Raimo Hakolan ja Ville Mäkipellon monipuolinen tietokirja juutalais-kristillisen ja islamin jumalan inhimillisestä taustasta.

Hienoja haastatteluja myös striimissä – ilman ruuhkaa – katsottuna. Ja monta hyvää on vielä odottamassa, lipussa oleva katselukoodi on voimassa vuoden loppuun saakka!

K I R S I N S U N N U N T A I

Ekana messuilla, vikana ulos. Sunnuntaiaamuna olin jo ennen yleisöä paikalla, sillä olimme sopineet kirjailija Kaisa Viitalan kanssa podcastin tallennuksesta. Varaamassani neukkarissa oli hahmoparaatin esiintyjiä puolipukeissaan eli ilman isoja karvaisia päitään, joten me Kaisan kanssa siirryimme pressikeskuksen suojiin keskustelemaan 1700-luvun Skotlannista ja Nummien kutsu -kirjasarjasta. Olipa hauskaa! Kaisa kertoi kiehtovasti sarjansa henkilöhahmojen luomisprosessista. ”Kerron ylpeästi kuin äiti lapsistaan!” sanoi Kaisa Viitala. (Jakso ilmestyy 1.11.2025.)

Pressikeskuksesta kiirehdiin kuuntelemaan Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaasta. Ehdin vain viime minuuteille. Sitten tapahtui juuri sellaista, mikä on tyypillistä kirjamessuille. Odotin kirjailijoita kuvattavaksi, he tulivat, mutta heillä kummallakaan ei ollut omaa kirjaansa, joten lähdimme kohti Art Housen messuosasto. Meidän paraatiimme liittyi Oulun kirjakaverini Ville Juutinen, koska halusi ostaa kirjan, sekä vanha tuttuni Aikki Lindman, jota en ollut nähnyt vuoteen. Osastolla juttelimme, otimme kuvat ja juttelimme lisää. Niinpä seuraava keskustelu, jonka olin ympyröinyt ohjelmasta jäi väliin. Ei haitannut, sillä huomasin Cornwallissa asuvan kirjailija Kaarina Griffithsin haastattelussa Otavan osastolla. Olen lukenut hänen viimeisimmän dekkarinsa ja halusin tervehtiä häntä.

Kun odotin Kaarinan signeerausjonon lyhenemistä, kirjamyyntipöydän toisella puolella oli kirjailija Arttu Tuominen, joka jutteli Otavan toimitusjohtaja Eva Reenpään kanssa. Esittelin heille Martin, joka oli tässä vaiheessa liittynyt seuraani. Keskustelu kääntyi äänikirjoihin. Siinä samassa ohi vilahti Se on moro -sarjaa kirjoittava Mirella Mäkilä, jonka kanssa oli myös juteltava ja ihasteltava hänen ihanaa mekkoaan. Ja sitten Kaarina Griffithsillä oli enää yksi kirjanostaja odottamassa ja palasin hänen luokseen. Hetken juttelun jälkeen tuntui kuin olisimme tunteneet vuosia.

1. Sinikka Vuola ja Päivi Koivisto
2. Kaarina Griffiths ja Cornwalliin sijoittuva Tuulisolmu
3. Eva Reenpää, Arttu Tuominen ja Kide-sarjan avaava Alec
4. Se on moro -sarjan Mirella Mäkilä, jolla oli Vimman Äidin valvova silmä -kankaasta tehty ihana mekko. Samaa kuosia oli myös WSOY:n Satu Sirkiällä.
5. & 6. Tällaiset keijutkorvat tulee, kun lukee S.K. Rostedtin Kahden veren tytär tai Mustan tulen laulu -romantasia-kirjoja

Tämä on osa kirjamessujen lumoa. Kohtaamisia syntyy, jos olet niille avoinna. Toinen esimerkki sunnuntailta. Näin kirjasomen Meet & Greet -pisteellä naisen, jolla oli kivoja kirjailijarintamerkkejä paidassa. Kysyin häneltä, mistä hän on ostanut ne. En kirjannut osaston nimeä ylös, kun kuvittelin muistavani sen. Kolme tuntia myöhemmin mietin, että osaston nimi alkoi k-kirjaimella. Ohjelmalehtisestä katsoin näytteleilleasettajia. K:n kohdalla Kairaamo kuulosti tutulta, joten sinne. Kairaamo osoittautui pieneksi kustantamoksi, rintamerkkejä ei näkynyt missään. Päätin kuitenkin kysyä.

Osastolla oli kustantaja, kääntäjä Susanna Räty ja valikoima tšekistä suomennettuja teoksia. Jäin juttelemaan ja vaikutuin. Kysyin Susannalta, mitä teosta hän suosittelisi lukupiirillemme. Hän poimi pöydältä Kateřina Tučkován romaanin Viimeiset jumalattaret. Minulle selvisi, että kirjailija oli vieraillut myös messuilla ja se oli mennyt minulta täysin ohi. Kirja vaikutti todella kiinnostavalta ja nyt ehdotan sitä Kirsin Book Clubin tammikuun kirjaksi, joka perinteisesti on valittu Helsingin Kirjamessujen sunnuntaina. Ihana sattuma! Kaiken lisäksi katsoin ohjelmalehtistä uudelleen ja löysin rintamerkkiosaston. Sen nimi oli Kehvola Design.

Päivän keskustelu oli jälleen kirjasome x messut -lavalla. Teemana oli Blogistanian kirjapalkinnot. Lavalla olivat palkinnon 15 vuotta sitten ideoinut kirjabloggaaja Salla Brunou ja kaksi kirjailijaa, jotka molemmat ovat voittaneet Blogistanian kahdesti: Anni Kytömäki Finlandia-sarjan ja Leena Paasio Blogistanian Kuopuksen. Keskustelua johdatti kirjabloggari Amma Savolainen. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla Sallan keräämää tilastotietoa siitä, miten kirjasomettajien valitsemat voittajat ovat korreloineet myytyjen ja muualla palkittujen kirjojen kanssa.

Mieleeni jäivät erityisesti Anni Kytömäen sanat, kun häntä pyydettiin vertailemaan Kirjasäätiön Finlandiaa ja Blogistanian Finlandiaa, jotka Anni voitti samana vuonna Margarita-kirjallaan:

Virallinen Finlandia on uraa, motivaatiota ja itsetuntoa kohottava palkinto. Samoja elementtejä on myös Blogistanian Finlandiassa, mutta siinä on lisäksi sellainen lämmin ja sydämellinen ulottuvuus, nimenomaan se ns. tavallisen lukijan kokemus, ja se tuntuu tosi hienolta.”

Kuuntelin myös Minna Eväsojaa, kun hän kertoi japanilaisesta perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta, joita kaikkia hän käsittelee uudessa kirjassaan Rakkauden merkit. Kuuntelin Miika Murasta ja Rasmus Arikkaa, joiden dramatisoimia teoksia on tulossa Helsingin Kaupunginteatteriin. Jo parin viikon päästä on Lillanissa Våldets historia -näytelmän ensi-ilta, jonka dramaturgian Rasmus Arikka on tehnyt kahden Édouard Louis’n kirjan – Ei enää Eddy ja Väkivallan historia – pohjalta. Jännittävää!

1. Messusunnuntaina kerrotaan myös, mitkä kirjat kilvoittelevat Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnosta. Kulttuuriykkösen lähetyksessämme, Ville Blåfield sanoi, että on skandaali, jos Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja ei ole ehdokkaiden listalla. Skandaalilta vältyttiin, sillä se on listalla. Kuvassa Mariian oikealla puolella myhäilee Kosmoksen Mikko Aarne, kirjan kustantaja. Minä olin erittäin iloinen, että Elli Salon Keräilijät pääsi kahdeksan ehdokkaan joukkoon. Senkin ulosjääminen olisi ollut skandaali!
2. Minna Eväsojan Rakkauden merkit pääsee ehdottomasti lukulistalleni.
3. Emmi Itärannan Lumenlaulajat kerää ihastuneita lausuntoja.

Sunnuntaina olimme messuilla koko perheen voimalla, mutta enimmäkseen kukin omilla tahoillaan. Kirre osti 12 kirjaa, Milla ja Patrik uutuuskirjan ja vinyylilevyjä. Myös Ilari-serkku ja Rosa olivat ostaneet kirjoja. Nuorten kanssa kävimme myös ruoka- ja viinimessujen puolella, missä en aiempina päivinä ehtinyt vierailla ollenkaan. Ihanaa, että heitä kiinnostaa tulla kirjamessuille!

Loppufiiliksenä lämmin ja autuas olo

Lähtiessämme, messujen jo sulkeuduttua, tuli tiedote ennätyksellisestä kävijämäärästä: lähes 105.000 ihmistä! Kirjamessut ovat Suomen suurin messutapahtuma ja Pohjoismaiden suurin kirjatapahtuma. On sydäntälämmittävää, että sateisena lokakuun viikonloppuna näin suuri joukko suuntaa tapahtumaan, jonka teemana on kirjallisuus, sivistys ja ilo. On tärkeää, että kustanjat kertovat hangonkekseinä, että taas paukkuivat entiset myyntiennätykset.

Kirja ja kirjallisuus kiinnostavat, puhuttavat ja luovat yhteyttä. Seurasin useampaa keskustelua seisten, kun isoonkaan katsomoon eivät kaikki halukkaat mahtuneet. Tasavallan presidentti Alexander Stubbia en nähnyt edes varpaillani seisten, kun en mahtunut 3.000 henkeä vetäneeseen katsomoon. Presidentti Sauli Niinistön signeerausjono halkaisi koko hallin. Seela Sellan yleisö osoitti suosiotaan seisten ja Seela signeerasi Antti Heikkisen hänestä kirjoittamaa Sellasta-elämäkertaa yli kaksi tuntia putkeen.

Satu Rämön Hildur-sarjan uusin nimeltään Tinna julkaistiin perjantaina ja viikonlopussa meni jo 40.000 myydyn kirjan raja rikki (osa toki äänikirjoja). Satu vaikutti seisovan koko messujen ajan Hildur-tunnelmahuoneen seinustalla ja signeeraavan. Hänen kirjojensa markkinointia hoitava Satu Sirkiä arvioi, että Satu oli signeerannut messuilla noin 15 tuntia. Sisääntuloaulassa on valtava tungos, kun ihmiset pakkaantuivat odottamaan pääsyä Vallisaari-tilaan kuuntelemaan Topi Borgia. S.K. Rostedtin pitkässä signeerausjonossa ihmisillä oli keijukorvia.

Kuten Alexander Stubb tiedotteen mukaan Ville Blåfieldin haastattelussa sanoi:

Lukeminen on ajattelun polttoainetta. En näe itseni kehittyvän millään tavalla ihmisenä, jos en jatkuvasti lue. Ikään kuin tulee koko ajan sellainen tunne, että yritän ottaa jostain kiinni. Suomalaiset kirjamarkkinat näyttävät oikein hyvältä. Olen lukenut paljon suomalaista kirjallisuutta, ja se on tehnyt aika hyvää.”

Päällimmäinen olotila messuilla oli syvä yhteys toisiin kirjaihmisiin. Tämä porukka kuului samaan heimoon. Juttelun saattoi aloittaa satunnaisen vieruskaverin kanssa. Oliko messuilla ylipäätänsä muita kuin hymyileviä ihmisiä?

Kiitokset

Kiitos Ville Blåfield kaikesta, etenkin messujen parhaasta keskustelusta (etkojen Arundhati Roy). Kiitos messujen Teija Armannolle ja Ida Ågrenille kirjasome-yhteistyöstä ja aivan valtaisa hiphiphurraa-huuto kirjasomen messutiimille (Amma, Marko, Meri, Mirka, Tiina, Vehka, Anna, Johanna, Mooma ja minä): messuilla nähtiin upea kirjasome x messut -ohjelmakokonaisuus, vaikka itse sanonkin.

Ja nämä messut jatkuvat vielä! Jo ostetuilla pääsylipuilla voi katsoa Senaatintori- ja Hakaniemi-lavojen ohjelmaa netistä vuoden loppuun asti. Nettikatseluun oikeuttavia lippuja on vielä myös saatavilla.

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö