Kaninkolon asukit – maailmanlopun odotusta Teatteri Jurkan näyttämöllä

Teatteriarvio

Kotimainen näytelmäkirjallisuus kukoistaa, ja sen eturiviin ampaisee Kaisa Lundán näytelmällään Kaninkolon asukit, joka sai kantaesityksensä Lundánin ohjaamana Teatteri Jurkassa 11.9.2025.

Mistä aloittaisin? Kaninkolon asukit on niin monin tavoin täysosuma. Kertoisinko vahvasta, suorastaan loisteliaasta näyttelijäntyöstä, taidokkaasta käsikirjoituksesta vai onnistuneesta ohjauksesta? Vai kehuisinko jälleen Teatteri Jurkan magiaa, joka myös valoin ja äänin loihtii vain hieman postimerkkiä suuremmalle näyttämölle maailman, joka vie katsojan mukanaan?

Maailmanlopun odotusta ja tuhon merkkejä

Äiti ja tytär elävät pienessä perheessään. He ovat läheisiä toisilleen, kuten äidit ja tyttäret usein ovat. Amerikan ihmemaa ja haavekuva on äidin mielessä, kun hän ryhtyy puolustautumaan maailman vaarallisuudelta. Vainoharhaisuudeksi kasvava epäluuloisuus kaikkea kohtaan ajaa totaaliseen yksinäisyyteen, johon äiti kietoo tyttärensäkin.

Äiti on syvästi ahdistunut maailman ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Hän hakee ratkaisua parhaaksi katsomallaan tavalla, pienentämällä maailmaansa, rakentamalla turvaa varautumisesta ja katsomalla kaikkea epäluulon läpi. Oman tuskansa ja ahdistuksensa hän vyöryttää tyttärensä päälle tajuamatta mitä tekee, sillä onhan tarkoitus hyvä, heikon suojelu.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Kaisa Lundán käsiohjelmassa:

Salaliittoteoriat selittävät meille maailmaa, jota niin kauhuissamme katsomme. Ne asettavat asiat järjestykseen, ne lohduttavat. Niitä on niin monta erilaista, että ne luovat valtavan verkon, johon ihminen voisi kadota ja katoaakin.”

Maailma järjestyy salaliittoteorioiden avulla vain äidin päässä, ja omalla taistelullaan hän vie tyttäreltään mahdollisuuden nuoren ihmisen iloihin ja suruihin. Tyttären kysymykset äidille vaimenevat, jäljelle jää vain yksinäisyys.

Aika paljon pitää tapahtua ennen kuin yhteiskunta asettuu aktiivisesti lapsen oikeuksien puolelle. Jotenkin hyytävää oli kuulla äidin käyttävän lapsestaan nimeä ensimmäisen kerran lastensuojelutapaamisessa. Siihen asti tytär oli ”minun lapseni”. Siis jotain, jolla ei ole nimeä, ja jonka äiti voi eristää maailmasta ja hallinnoida mielensä mukaan.

Virastokohtauksessa avautui myös uusi sävy käsikirjoituksessa, kun asiakkaan ja virkailijan vuorovaikutus hetkeksi irtautui tiukan mustavalkoiseksi sementoidusta asetelmasta.

Istuin jo katsomossa näytelmän alkua odotellen, kun tuttu hahmo vilahti eteisen puolella. Ja tosiaan, myös Kirsin Book Clubin Airi oli lähtenyt kurkistamaan kaninkoloon. Airin mietteitä näytelmästä:

Pieni oli suurta

Samaa ylistystä haluan jatkaa kuin Minnakin. Olen tänä syksynä nähnyt useamman erinomaisen teatteriesityksen, ja nyt Kaninkolon asukit nousi aivan kärkisijoille. Pienuuden suuruus vaikutti.

Kaksi Eevaa, Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen olivat rooleissaan mykistävän hyviä. Eeva Mäkinen vaihtoi hetkessä roolista ja tunnetilasta toiseen, äidistä harakaksi tai bussikuskiksi tai heppatytöksi. Eeva Kaihola oli 12-vuotiaana pikkutyttönä ja aatettaan kauppaavana aikuisena Ainona tai lastensuojelun työntekijänä yhtä uskottava.

Alun perin minut houkutteli lauantai-iltapäiväksi teatteriin ohimennen lukemani kehuvat arviot sekä sukunimi Lundán. Odotukseni ylittyivät. Kaisa Lundán hallitsee sekä yleisöä naurattavan että syvästi koskettavan tekstin kirjoittamisen ja sen näyttämölle tuomisen.

Näytelmän tiedot

Kantaesitys Teatteri Jurkassa 11.9.2025.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kaisa Lundán
Näyttämöllä: Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen
Skenografia: Miina Kujala
Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen

Esitykset Teatteri Jurkassa 24.1.2026 asti.

Lue myös

Lue myös muut arviomme Teatteri Jurkan esityksistä:

• Putkinotko – Joel Lehtosen Putkinotko & Teatteri Jurkka, loistava yhdistelmä
• Jane! Jane! Jane! – Kun Jane Fonda on oman elämäsi valmentaja
• Cock – Tiivistunnelmainen brittinäytelmä