Pasi Lampelan Päällikkö-näytelmä Turun kaupunginteatterissa ja kirjailija-ohjaaja Turun Kirjamessuilla
Teatteriarvio
Viikonloppuuni Turun Kirjamessuilla 2025 mahtui myös teatteria. Enpä arvannut lippuja ostaessani, että pääsisin kuulemaan Pasi Lampelaa kirjamessujen lavalla. Syyskuussa 2025 Turun Kaupunginteatterissa sai kantaesityksensä uusin Pasi Lampelan kirjoittama ja ohjaama näytelmä Päällikkö, joka kysyy: ”Sortuisitko samaan?”
Pasi Lampela – mittava tuotanto niin käsikirjoittajana kuin ohjaajanakin
Vilkaisu Wikipediaan vaikuttaa ja vakuuttaa. Pasi Lampela on erittäin tuottelias tekijä, joka on ohjannut sekä omia tekstejään, että vakiintunutta ohjelmistoa useissa teattereissa. Hieman nolottaa, että olen näistä nähnyt vain Ingmar Bergmanin Syyssonaatin Espoon kaupunginteatterissa vuonna 2018 ja Tauno Kaukosen romaaniin perustuvan Klaanin Tampereen teatterissa vuonna 2023. Molemmat esitykset olivat erinomaisia ja jättivät mieleeni lämpimän muistijäljen.
Turun kirjamessujen haastattelussa Pasi Lampela kertoi työstään näytelmäkirjailijana ja ohjaajana. Hän pitää nämä roolit selkeästi erillään, sillä näytelmän on oltava valmis, kun työryhmä lähtee sitä valmistamaan. Silloin näytelmäkirjailija ei tekstiin enää puutu. Kahden ammatin yhdistämisellä hän pyrkii säilyttämään kokonaisvision teatterin tekemisestä.
Pasi Lampela on saattanut kirjoittamansa näytelmät myös kansien väliin. Hän rakastaa näytelmää itsenäisenä taiteen lajina myös näyttämön ulkopuolella ja pitää sitä proosaa vaikeampana. Näytelmään on rakennettava sisäinen maailma, jota ei voi sanoa ääneen, vaan se on näytettävä.
Pasi Lampela moittii nykyteatteria siitä, ettei se reagoi riittävästi ajan ilmiöihin ja polttaviin kysymyksiin, vaan ohjelmistot ovat varovaisia. Hän kaipaa enemmän jännitettä teattereiden ja ympäröivän yhteiskunnan välille.
Päällikkö Turun kaupunginteatterin lavalla
Päällikkö-näytelmä on syntynyt tarpeesta katsoa näkyvän taakse. Mikä saa ihmisen käyttäytymään itselleenkin vahingollisesti? Mikä saa upean uran tehneen ja palkitun poliisin lähtemään yhteistyöhön järjestäytyneen huumerikollisuuden kanssa? Mitä tapahtuu, kun peli kovenee niin, ettei ihmishenkikään ole juuri minkään arvoinen? Riittääkö selitykseksi raha ja elintason ylläpitäminen? Vai onko kysymys ahneudesta, tai tyhjyyden täyttämisestä, kun on jo saavuttanut kaiken? Kuuluisiko minulle kuitenkin enemmän kuin muille? Ja miten tulisi suhtautua poliisityön harmaaseen alueeseen, tietolähdetoimintaan ja sen uudistettuun ohjeistukseen?
Kuten kirjailija-ohjaaja Pasi Lampela kysyy näytelmän käsiohjelmassa:
Voisinko itse hairahtua samanlaisissa olosuhteissa, vastaavan tilaisuuden koittaessa? Voisitko sinä?”
Päällikkö kysyy paljon, mikä ehkä hajottaa fokusta. Jäin kaipaamaan näytelmään vahvempaa intensiteettiä ja tiukempaa otetta ytimestä. Käsikirjoitus kulki melko samoja latuja kuin se tarina, jota olemme saaneet lehdistä seurata. Jännitettä syntyi vasta kun aseet otettin esiin. Toimijoita esitellään yli kahden tunnin näytelmässä (lisäksi väliaika) melkoinen määrä: Hammar ja hänen vaimonsa, vankilasta juuri vapautunut Jarmo Mikkola, huumeskenessä pyörivät Eero Rantakari ja Pauliina Andersson. Paineita on kaikilla, kovin syvälle ei kuitenkaan mennä muiden kuin Hammarin ja hänen avioliittonsa dynamiikan näyttämisessä.
Olisiko vähemmän henkilöitä ollut enemmän? Nyt vaikkapa rikosjuristi Hongistosta näytetään vahvasti hänen voimakkaat tunteensa ja suhde Mikkolaan. Katsojalle aukeaa isojen kysymysten valtameri: mikä synnyttää yhteyden lain tuolle puolen, semminkin kun 12 vuoden istumisen jälkeen vapautunut Mikkola ei ole tuomiotaan ihan pikkujutuista saanut. Tunteiden vahvuus tulee hyvin selkeästi esiin, suhteen psykologiassa jäätiin kuitenkin pintatasolle.
Vaikka kaikki odotukseni Päälliköstä eivät täyttyneetkään, ei iltani mennyt hukkaan. Kokonaisuuden yksittäiset osat ja näyttelijöiden työskentely näyttäytyivät minun penkiltäni katsottuna hyvinä, ehkä jopa parempina kuin kokonaisuus. Tarkimman tyypittelyn esitti Asta Sveholm vaimona ja sähköisimmän tuskan näytti Miia Selin Pauliinana. Esitys jätti paljon pohdittavaa, eikä valmiita vastauksia taida olla kellään. Tai niitä on yhtä monta kuin kysymyksiä, vähintään.
Päällikön esitykset Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 31.12.2025 saakka
-
Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta Kansallisteatterissa
TeatteriarvioKutsuvieraslippu saatu Kansallisteatterista / Kuvat: Kansallisteatteri / Tuomo Manninen Kielitoimiston sanakirjan mukaan harjoitelma tarkoittaa -
Hildur – onnistunut uusi toteutus Helsingin Kaupunginteatterissa
Teatteriarvio / HKT kutsui ensi-iltaan Tuntuu, että on meneillään Hildur-viikot. Olen seurannut Hildur-sarjaa sen
Tietoa kirjoittajasta
Turkuun teatteriin tuskin tieni ihan pian käy. On sen verran matkaa. Teatteriarvioita on silti mielenkiintoista lukea.
Ja minusta niitä on vaikea kirjoittaa. Silti pitäisi yksi saada aikaiseksi tällä viikolla; ei tosin blogiin.
Teatterista kirjoittamisen oppii vain kirjoittamalla teatterista. Taitaa päteä kaikkeen kirjoittamiseen. Minulle se oli alkuun liki mahdoton rasti, treenaamalla oma katselutapa on kehittynyt. Vielä on varaa parantaa!
Minullakin Turun messuohjelmaan liittyi teatteria, tosin aika paljon kepeämmällä linjalla, kävimme katsomassa The Addams Familyn tyttären kanssa.
Jäin pohtimaan tätä kohtaa: ”Pasi Lampela moittii nykyteatteria siitä, ettei se reagoi riittävästi ajan ilmiöihin ja polttaviin kysymyksiin, vaan ohjelmistot ovat varovaisia. Hän kaipaa enemmän jännitettä teattereiden ja ympäröivän yhteiskunnan välille.”
Ihan varmasti totta. Ja sitten mietin, että tässä ajassa, jossa kulttuuria uhataan koko ajan joka puolelta ja ihan vakiintuneiden laitosteattereidenkin pitää koko ajan puolustella olemassaoloaan ja tarpellisuuttaan, on helppoa pitäytyä taloudellisesti varmistelevassa ohjelmistossa. Mikä on nurinkurista, koska silloin tosiaan ollaan enemmän reflektiivisiä kuin että liidattaisiin yhteiskunnallista keskustelua.
Ei käy kateeksi teatterijohtajien työ, tasapainoilla suurta yleisöä vetävien kassamagneettien ja toisaalta taiteen kenttää uudistavan, kokeellisemmat teatterin välimaastossa.
Taloustilanne lyö lujaa niin monin tavoin: tuet pienenevät ja yleisö pitää kiinni rahoistaan. Suurten näyttämöiden (500+ paikkaa) täyttäminen on hyvinäkin aikoina haaste, joten niillä varmaan ei ole kokeellisuutta odotettavissa tulevaisuudessakaan.
Minä näin Addamsit Kotkassa. Erittäin viihdyttävä, mutta ei totta vie tuonut yhtään uutta ajatusta kotiinvietäväksi. Mutta joskus hyvä mieli ja hetken stressittämyys ovatkin juuri se, mitä tarvitsee. Mutta joskus taas on parasta saada todella tuuletusta ja ideoita ja kyseenalaistusta!
Olen muutamana vuonna ollut Turussa kirjamessuilla, mutta enpä ole huomannut edes tutkailla, mitä teatterissa menee samaan aikaan. En ole kovin innokas teatteriharrastaja, mutta kyllähän teatterikäynti sopisi hyvin messuviikonloppuun. Tämä näytelmä ei tosin ehkä olisi ollut omaan makuuni… teatterikosketukseni Turussa rajoittui tänä vuonna siihen, että olin katsomassa ja kuuntelemassa Jo-Jo teatterin promoa Ultra Bra -musikaalista. Sain siis nauttia muutaman biisin verran UB:n musiikista kirjamessuilla. :)
Olen niin teatterikoukussa, että yleensä katson osuuko jotain kiinnostavaa aikatauluun. Jyväskylässä loppukuusta Seitsemän veljestä. Se on vieläpä Pavilongissa, kuten kirjamessutkin. Kiva mennä, kun vielä saan mukaan bonussukulaiseni, joka majoittaa minut.