Taantumus: Esitys vapautumisesta – Näty kysyy, mitä jos Tampereellakin vallitsisi mielivalta?

Teatteriarvio

Taantumus: Esitys vapautumisesta on Tampereen yliopiston teatteritaiteen tuntkinto-ohjelman, Nätyn, maisterivaiheen näyttelijäopiskelijoiden taiteellinen opinnäyte. Mukana ovat Vilma Hartikainen, Eero-Heikki Karhu, Sisu Kaukonen, Vincent Kinnunen, Jussi-Matias Korhonen, Elina Lajunen, Saara Mänttäri, Jalmari Pajunen ja Vili Saarela.

Päädyin Tampereelle 1.10.2025 katsomaan Nätyn Taantumus: Esitys vapautumisesta -näytelmää, koska yksi näyttelijöistä on tyttäreni ystävä. Oikeasti minun olisi kannattanut tulla ihan siksi, että nuorten teatterintekijöiden näkymä maailmaan antaa aina ajattelemisen aihetta. Nytkin Taantumusta katsellessani pohdin, kuinka näyttelijät olivat menneet aikakauteen, joka on minulle sen ajan eläneenä tuttu, mutta jonka aikana he eivät vielä olleet syntyneetkään.

Prosessi

Taantumuksen ydinajatuksena on kuvata, millaista olisi ollut, jos Suomikin olisi joutunut neuvostovallan alle ja yhteiskuntameno olisi ollut kuten Baltian maissa. Jos Tampereellakin olisi saanut olla varuillaan jokaisesta sanasta, jonka lausuu, tai jos aseistetut miehet olisivat partioineet kaduilla, tarkastaneet henkilöpapereita ja vieneet summamutikassa ihmisiä vankilaan. Mitkä olisivat olleet ihmisten selviytymiskeinoja, kun oma perheenjäsenkin saattaa pettää, tai perheenjäsen katoaa vankileirien saaristoon tai kun hallitseva valta kontrolloi taiteellista ilmaisua.

Käsiohjelmasta opin, että työryhmä on tutustunut 1900-luvun lopun totalitaaristen järjestelmien historiaan dokumenttien ja kirjallisuuden välityksellä. He myös kävivät Virossa, jossa haastattelivat maan vapautumisen ajan läpikäyneitä kansalaisia ja taiteilijoita. Aivan loistavaa, sillä tämä perehtyneisyys näkyy näyttämöllä. Matkan jälkeen näyttelijät kehittivät itselleen näyttämölliset alter egot, joiden pohjalta dramaturgi Asta Honkamaa kehitti näytelmän kohtaukset yhdessä työryhmän kanssa.

Esitys

Ja millaisia hahmoja näyttämölle onkaan syntynyt! On vallan suosiossa olevan säveltäjämestarin poika, jolta on tilattu uusi teos Vapautumisen vuosipäivän tilaisuuteen. On raskaana oleva nainen, joka luovii systeemissä, eikä pelkää edes ase kädessä partioivaa veljeään. Veli puolestaan on ollut lähiyhteisön, myös siskonsa, kiusaama. On vanhemman polven opettaja, joka on oppinut vetäytymään sivuun. Hän on nähnyt Riian rakennustaiteen kauneuden ja nyt innostuu kirjeshakista. On Tapparan (ehkä) jääkiekkoilija, on poliittisen vangin vaimo ja on vastaiskua suunnittelevia aktivisteja.

Kaikki näyttelijät esittävät myös jotain muuta kuin alter ego -rooliaan. Militanttien roolit kiertävät, samoin terapeutin ja hänen asiakkaansa. Varsinaista tarinalinjaa katkovat terapiasessiot, joihin kirjaimellisesti kierähdetään kulisseista. Lyhyissä sessioissa asiakas kertoo tilanteestaan, mutta ei pääse koskaan alkua pidemmälle, kun terapeutti jo keskeyttää vedoten aikapulaan. Ollaan maailmassa, jossa ei ole aikaa kuunnella tai edes viran puolesta kiinnostusta toisesta ihmisestä. Mukaan lyödään vain kirjalliset ohjeet. Ihan en saanut kiinni, terapoitiinko diktatuurin aikaa vai viittasivatko sessiot nykyisiin mielenterveysongelmiin, vai onko terapia niin osa nuorten arkea, että se pulpahtaa esiin lähes kaikissa nuorten produktioissa. Diktatuurissa tapahtui kauheita, eikä niistä puhuttu kenellekään.

Rintaani kaikki täällä ahdistaa, rukoukseni eivät mahdu maailmaan.”

Minua puhutteli erityisesti näytelmän loppu. Diktatuurin ilmenemismuodot olivat minulle monista aiemmista kirjoista ja esityksistä tuttuja, joten katselin kiinnostuneena, millaisia esimerkkejä mukaan oli poimittu. Esimerkiksi ukrainalainen Andrei Kurkov kertoi haastattelussani, että hänen kirjailijanuransa lähti liikkeelle poliittisista vitseistä. Näytelmässä vastaava symbolinen kohtaus toimi erinomaisesti.

Näytelmän lopussa on siirrytty vapautumisen jälkeiseen aikaan. ”Vapaa Tampere, vapaa maa!” -mielenosoitukset ovat tuottaneet tulosta ja salaisen poliisin arkistot ovat auenneet. Yhteisissä muisteloissa on ilmassa hieman kaihomieltäkin, mutta onneksi enemmän tyrmistystä siitä, kuinka yksityisiksi luulluissa tilanteissakin ”iso veli” on valvonut.

Näyttelijät

Olen todennut ennenkin, että nuorten, ei vielä ammatissa toimivien näyttelijöiden esityksissä puhun mieluummin koko ensemblen tekemisestä kuin nostan yksilöitä. Nytkin voi sanoa, että Taantumus-esitys on koko ryhmän energian ja yhteispelin onnistuminen. Arvostan suuresti, että näyttelijät ovat perehtyneet näin tärkeään aiheeseen ja omalla esityksellään levittävät näkymää siitä, millaista on elää diktatuurissa. Vaikuttava demokratiateko.

Näyttelijät olivat vahvasti läsnä. Useat lauloivat hienosti. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla selkeää artikulaatiota. Taustaseinälle heijastetut Jonne Renvallin kuvat olivat hienoja. Esityksen rytmi oli erinomainen: koko ajan tapahtui, mutta hetkessä oli aikaa, mitään ei tehty kiireellä tai hosuen. Tästä kuulunee kiitos ohjaaja Esa Kirkkopellolle.

Viime viikolla Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä oli kaksi nätyläistä opiskelijaa, jotka lunastivat paikkansa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Taantumus: Esitys vapautumisesta -joukostakin osa on jo esiintynyt muilla lavoilla ja aivan varmasti heistä tullaan kuulemaan vielä lisää. Suosittelen siis suuntaamaan Tampereelle katsomaan Taantumusta, vaikuttumaan ja löytämään omat suosikit, joiden uraa voi vuosien varrella seurata. Esityksiä on vielä useita lokakuussa ja aikuisten lippu maksaa vain 15 €.

Kotimatkalla pohdimme paljon näkemäämme. Esitys oli kaikesta huolimatta positiivinen, toiveikas. Meillä on ääni, me emme tämän ikeen alle joudu. Korvamadoksi jäi soimaan näyttämöllä laulettu Arja Saijonmaan ja Mikis Theodorakiksen laulu: ”Vielä näemme hetken verran, vielä näemme hetken verran, mantelipuiden kukkivan”.

Esityksen tiedot

• Näyttelijät: Vilma Hartikainen, Eero-Heikki Karhu, Sisu Kaukonen, Vincent Kinnunen, Jussi-Matias Korhonen, Elina Lajunen, Saara Mänttäri, Jalmari Pajunen ja Vili Saarela. 
• Ohjaus: Esa Kirkkopelto  
• Dramaturgia: Asta Honkamaa 
• Pukusuunnittelu: Noora Salmi 
• Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
• Esitysdramaturgia: Pauliina Hulkko 
• Kuvat: Jonne Renvall

Ensi-ilta 25.9.2025, kesto noin 2 tuntia 20 min.