Turun Kirjamessut 2025 – Logomossa aloitettiin uusi tarina

Suomen vanhimmat kirjamessut eli Turun Kirjamessut täyttivät 35 vuotta. Kirjamessujen teemana 2025 oli Aloita uusi tarina ja messujen osalta tämä tarkoitti ainakin uutta tapahtumapaikkaa sekä irtaantumista Ruoka & Viini -messuista. Ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen kertoi, että messuilla oli enemmän kirja-alan näytteilleasettajia kuin aiemmin ja kävijämäärässä päästiin lähes viime vuoden 15.000 messuvieraan tasolle. Kustantajien ja kirjakauppiaiden kommentit olivat positiivisia liittyen kirjamyyntiin: kasvua viime vuoteen oli kaksinumeroinen luku.

Kirsin Book Clubista messuille osallistui neljä lukupiiriläistä ja kolme avecia. Tässä runsaassa messukoosteessa Airi, Kirsi ja Minna kertovat kokemuksistaan Turun Kirjamessuilla 2025.

Airi: Pidempiä keskusteluja, kiitos

Edellisen kerran olin Turun Kirjamessuilla varmaankin kahdeksan vuotta sitten. Nyt ensireaktio oli järkytys; miten ihmeessä messut on tuotu tällaiseen, messuille aivan mahdottomaan paikkaan? Sokkeloa, käytäville ahdettuja standejä ja esiintymislavoja. Perjantain koululaistungoksessa tuntui mahdottomalta löytää etsimäänsä paikkaa.

Kun selvisi, että messujen aikaisempi paikka, Turun messukeskus remontoidaan uuteen käyttötarkoitukseen, aloin ymmärtää, ettei vaihtoehtoja juurikaan ollut. Onneksi Logomosta löytyi Veturi-niminen suuri ykkössali, johon pystyi asettumaan pidemmäksi toviksi kuuntelemaan haastatteluja. Vähän helpotti.

Mutta miksei näilläkään messuilla, kun tilasta toiseen on pitkä ja mutkikas matka, ole mietitty haastatteluaikojen pidentämistä? Kolme kirjailijaa ja haastattelijan osuus 22 minuutissa, viisi ja puoli minuuttia per henkilö! Ryntää sitten etsimään, minkä käytävän päässä olikaan seuraavan kiinnostavan haastattelun tila.

Kirjamessut #2

Turun Kirjamessut olivat minulle tämän syksyn toiset, sillä näin viime viikolla Peacock-teatterissa Kari Hotakaisen komedian Kirjamessut eli haastattelu joka meni päin helvettiä. Vaikkei mikään Turussa näkemistäni haastatteluista ”mennyt päin helvettiä”, Hotakaisen terävät havainnot tulivat useasti mieleen.

”Tämähän on kuin Peacockin saliin tulisi”, puoliso totesi, kun astuimme Veturi-saliin. Eikä pitkään tarvinnut odottaa, kun salissa kaikui yleiskuulutus. Hotakaisen näytelmässä kuulutuksilla on tärkeä rooli kuvastamassa tämän hetken kirja-alaa. Erityisesti minua hymyilytti, kun tunnistin haastattelijan, jolla oli samanlaiset ylitsevuotavan innostuneet maneerit kuin Ria Katajan roolihahmolla näytelmässä.

Vuoden kotiseututeos

Pitkän tauon jälkeen Turkuun messuilemaan veti aivan tietty syy. Toimittamani ja usean muun tekijän kanssa kirjoittamani kotikylämme 100-vuotisteos Tervetuloa kylään – Kumpula 100 vuotta oli nimetty yhdeksi kolmesta Vuoden kotiseututeos -palkinnon ehdokkaasta. Kilpailun järjestää Suomen kotiseutuliitto, ja tänä vuonna kisaan osallistui 33 kirjaa. Voittajan kolmesta kärkiehdokkaasta valitsi tänä vuonna toimittaja Sean Ricks.

Voittoa eli kunniakirjaa ei kyläkirjallemme tullut, mutta huonolle emme hävinneet. Ricks valitsi voittajaksi Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojalan ja akatemiatutkija Riina Turusen toimittaman ja yliopiston tutkijoiden kolmevuotiseen, Olvi-säätiön rahoittamaan hankkeeseen perustuvan teoksen Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot (SKS).

Tulevaisuudesta kirjoittaminen

Hyvä esimerkki keskustelusta, jolle olisi suonut enemmän aikaa kuin 22 minuuttia oli Hanna Weseliuksen, Pontus Purokurun ja Piia Leinon keskustelu tulevaisuudesta kirjoittamisesta. Messujen tiedottaja Petra Forstén haastatteli.  

Hanna Wegeliuksen uusinta kirjaa Pronominit (WSOY) on veikkailtu Finlandia-ehdokkaaksi. Kirjailija totesi omasta mielestään kirjoittaneensa realistista kirjaa, vaikka sitä onkin pidetty dystopiana. Haastattelijan kysyessä, onko tulevaisuudesta mahdollista kirjoittaa kohti utopiaa, Weselius vastasi, että utopiaa voisi käyttää enemmänkin ja esimerkiksi poliitikoilta kysyä, mikä on heidän utopiansa.

Purokuru totesi, että utopiat on koettu tylsemmiksi kuin dystopiat, siksi niistä kirjoitetaan niin vähän. Omassa filosofisessa kirjassaan Keskeytysten arkisto (Kosmos) hän kertoi halunneensa päästä alkuihin, kun yleensä aina on kyse vain lopuista. Kirja koostuu noin 70 lyhyehköstä tekstistä.

Piia Leino on useassa kirjassaan käsitellyt tulevaisuutta, ja uusimmassa romaanissaan Hämärän laulu (S&S) hän kertoi miettineensä, mitä voisivat olla ne tulevaisuuden ”huumeet”, kirjassa jalokiviksi kutsutut, jotka voisivat auttaa avaamaan mielen solmuja aiheuttamatta riippuvuuksia.

Keskustelu päättyi hienosti Weseliuksen tiivistykseen taiteen merkityksestä: ”Taide on kuoleman ylittävä rakkauden teko.”

Long Play ja Uusi Juttu

Molemmat netissä julkaistavat uudet ja uudehkot mediat Long Play ja Uusi Juttu olivat mukana Kirjamessujen lavoilla omissa sessioissaan. Uuden Jutun viikoittainen kulttuuridebatti Kerma lähetettiin suorana Kirjamessujen lavalta. Sonja Saarikoski, Vaula Helin ja Hilla Körkkö keskustelivat tekijyydestä otsikolla Mitä väliä on teoksen tekijällä. Sanoja kiivaaksi suunnitellussa debatissa riitti, uutta sisältöä vähemmän. Banaaleimmillaan päädyttiin toteamaan, miten kirjalla on aina useita tekijöitä. Onneksi olen kuunnellut/lukenut parempiakin Kerma-osuuksia.

Sen sijaan Long Playn Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin aihe oli tärkeä: Tietokirjallisuus ja totuuden rajat. Molemmat esiintyjät ovat sekä toimittajia että tietokirjailijoita. Oikeutetusti he kyseenalaistivat tietokirjojen tiedon todenmukaisuuden ja vertasivat sitä journalismin vaatimuksiin Julkisen sanan neuvostoineen ja faktantarkistuskäytäntöineen. Aiheen käsittely jatkuu Helsingin Kirjamessuilla, jonne Anu Silfverberg lupasi tuoda omat tietokirjoihin liittyvät dogmansa. Kannattaa mennä kuuntelemaan.

Kirsi: Parempi, että on kirjamessut

Logomon sijainti keskellä Turkua on erinomainen, mutta tila itsessään todella sokkeloinen. Erään kirja-alan vaikuttajan kanssa vaihdoimme ensivaikutelmia – tiloja ei löydä, opasteet puutteellisia, salit pimeitä, liian pieniä tai suuria tai meluisia – jolloin hän totesi, että hieman ontuvatkin järjestelyt ovat parempi kuin ei kirjamessuja ollenkaan. Ja tästä olen aivan samaa mieltä.

Joka vuosi alusta loppuun

Olen ollut Turun Kirjamessuilla joka vuosi vuodesta 2014 ja aina pitkän kaavan kautta eli perjantain avajaisista sunnuntai-iltaan. (Linkit aiempiin messuraportteihin jutun lopussa.) Aiemmista vuosista oppineena tiesin, että messuilla on kaksi ohjelmaa, jotka ehdottomasti haluan nähdä: peruskoululaisten ja lukiolaisten kirjailijahaastattelut ja tietokirjaraati. Muutoin pyrin poimimaan keskusteluja kirjoista, joista en ollut kesäfestarikiertueellani vielä kuullut. Poikkeuksen tästä tekivät Satu Rämö, jonka esiintymisiä on aina mukava kuulla, ja Petri Tamminen, jonka jokainen vastaus on itsessään helmi.

Ohjelmatarjonta oli monipuolinen ja runsas. Toivottavasti ensi vuonna keskustelut listataan sekä nettiin että ohjelmalehteen kellonajan, eikä lavan mukaan, jotta ennakkosuunnittelu olisi helpompaa. Nyt tuskastuin monasti, kun kääntelin sivuja ja etsin ohjelmaa ja lavan sijaintia. Onneksi Logomon henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja auttavaista!

Nämä uudet kirjat haluan lukea!

Perjantaina olin kuuntelemassa keskustelua, jossa Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo kertoi uutuuskirjastaan nimeltään Joutsenlaulu (Otava 2025). Se ottaa kantaa sekä tekoälyn että toislajisten tietoisuuteen. Johanna piti kummallisena sitä, että kuvittelemme tekoälyllä olevan oman tietoisuuden, koska se osaa muodostaa lauseita ja virkkeitä, mutta samaan aikaan ympärillämme on miljoonia eläinlajeja ja toislajisia olioita, mutta niiden tunteet ja tietoisuus kielletään. Joutsenlaulussa eletään vuodessa 2039, vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa vuoden 2000 USA:n presidentinvaalit voittikin ympäristöasioihin paneutunut Al Gore. Oikein kihelmöin kiinnostuksesta ja olen jo sukeltanut Joutsenlaulun sivuille – nappaa heti.

Lauantaina osallistuin Otavan lukulähettilään roolissa Otavan järjestämille illallisille. Useat kustantamot järjestävät iltatilaisuuksia kirjailijoilleen juuri lauantaina. Minä istuin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja (2021) Anne-Maija Aallon vieressä ja oli ihana päivittää hänen kirjallisia kuulumisiaan. Hän sai juuri Nuori Aleksis 2025 -palkinnon Unohdettujen kirja -teoksestaan (Otava 2024). Trilogian aiemmat osat ovat Korento (2020) ja Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021). Lupasin lukea Unohdettujen kirjan ja kirjoittaa siitä kahdesta syystä: olen lukenut nuo aiemmat osat ja Anne-Maija kertoi, että Unohdettujen kirjasta ei ole julkaistu yhtään lehtikritiikkiä. Kuinkahan monta aikuisten kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaa jää ilman uuden teoksensa arviota? Veikkaan, että ei yksikään.

Sunnuntaina kuuntelin Sara Al Husainia hänen uudesta kirjastaan Kenelle maa kuuluu (Like 2025). Keskustelu jäi melko lyhyeksi, kun edellisenä lavalla oli valloittava Seela Sella, josta yleisö ei meinannut saada kyllikseen. Luin Saran vaikuttavan esikoisteoksen Huono tyttö. Nyt ei olla ihan samoissa aiheissa, vaan kolmen päähenkilön kautta käsitellään identiteettiä ja Irakin sodan pitkää häntää, pakolaisuutta ja maahanmuuttoa. Ollaan Bagdadissa, Malmössä ja Helsingissä.

Tällä hetkellä Sara Al Husaini itse asuu Malmössä: ”Identiteetti on joustava ja kehittyvä osa meitä ja me lisäämme siihen jatkuvasti eri aspekteja. Identiteetti ei ole vain sitä, mistä tulet. Vaikka minä en etnisesti ole Suomesta, niin Suomi on minulle tärkeä ja rakas maa, ja tämänkin teoksen heti ensimmäisellä sivulla sanon, että teos on Suomelle, maalle, joka antoi minulle kaiken.”

Ja ynnä muuta

Kolmeen päivään mahtuu kaikenlaista, vaikka tällä kertaa liikuin messualueella kyynärsauvoilla. Karmeinta oli, että seurassani ollut Päivi kompuroi Logomon portaissa niin pahasti, että hänkin sai kyynärsauvat. Siellä me sitten köpötimme yhdessä sunnuntai-iltaan asti sauvoilla.

Tallensimme Elise Pihlajakosken kanssa podcast-jakson Logomon narikassa, kun muualta ei löytynyt rauhaisaa nurkkausta. Keskustelumme aiheena oli Elisen tietokirja Linnaelämää keskiajan Suomessa (Otava 2025).

Messuilta mukaan lähti lastenkirjoja, esimerkiksi Anniina Tarasovan ja Valpuri Kerttulan Rosvopossu Rouskis ja hirveä herkkuhässäkkä (Hertta 2025), Päivi Vainion ja Lilli Daruishin Hilla ja muutosten kesä (Vinha 2025) ja Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki ja kaiken maailman tunteet (Otava 2025).

Lukulistalle messuilta pääsivät myös uunituore Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään (WSOY 2025) ja Laura Gustafssonin Lihakirja (WSOY 2025). Leenan aikuisille suunnatun viihdekirjan päähenkilö on Utöllä asuva Henna, joka työskentelee luotsina. Lauran kirja todennäköisemmin ravistelee ja muuttaa maailmankuvaa kuten teki hänen edellisensäkin, Mikään ei todella katoa (Otava 2023), jonka Finlandia-raatimme valitsi finalistien joukkoon.

Krista Kosonen veti ison katsomon täyteen kuulijoita, kun hän kertoi omasta suhteestaan kirjoihin. Hän on aina lukenut, lapsena suosikin asemasta kilpailivat Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär ja Peppi Pitkätossu. Pari vuotta sitten hän liittyi lukupiiriin, jossa luetaaan vain Finlandia-voittajia. Teatterikäsikirjoituksia hän ei omaksi ilokseen lue, sillä hänen mielestään käsikirjoitukset pitää nähdä näyteltynä, koska ne ovat näytelmiksi kirjoitettuja.

Krista on suosittu äänikirjalukija, mutta itse hän ei äänikirjoja kuuntele – keskittymiskyky ei kuulemma riitä. Mutta runot puhuttelevat. Session lopuksi Krista siteerasi Eeva Kilpeä: ”Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”

Sunnuntain messuohjelmasta huomasimme aikuisille suunnatun työpajan, jonka nimi oli Ääneen lukemisen piiri – kuin ikiaikaista tarinankerrontaa nuotion äärellä. Päivi, Martti ja minä osallistuimme äänikirjalukija Anna Saksmanin vetämään, tunnin kestäneeseen tilaisuuteen. Teimme rentoutusharjoituksia ja luimme vuorotellen Maritta Lintusen novellia Sielunpesä.

Minusta erittäin kiva tilaisuus, koin siinä sukkasillani hämärässä, että piirissä olleet ventovieraat ihmiset olivat samaa joukkoa. Live-lukemisen kuunteleminen oli erittäin rauhoittavaa. Täytyy ehdottaa, jos Martti lukisi minulle joskus, vaikkapa niinä päivinä kun ei itse ole äänikirjalukijana studiolla. Hän ei ehkä halua, että minä luen hänelle, mutta luen mielelläni kaikille lähipiirin lapsille.

Minna: Haluan olla osa ratkaisua!

Kotini pikkuremonttien kanssa pähkäillessäni olen todennut erittäin toimivaksi tavaksi, että esitän ratkaisuehdotuksen samalla kun huomautan jo tehdystä työstä. Näin on hommat hoituneet hyvässä hengessä ja rivakastikin. Logomon sokkeloisuuden aiheuttamasta alkushokista toivuttuani haluan olla osa ratkaisua, ja nostan esiin kolme pointtia kehityskohteiksi.

Messutila Logomossa on annettu tekijä, ja siitä onnistuttiinkin ottamaan parhaat puolet esiin. Erikokoisia lavoja oli riittävästi, opasteissa oli kuitenkin vielä parannettavaa. Perusedellytys lienee, ettei pitäisi olla tarpeen mennä opasteen viereen, jotta sen pikkuprintin pystyy lukemaan.

Lavojen vieressä/ulkopuolella olisi hyvä olla listaus päivän tapahtumista ja aikataulusta. Mallia voisi ottaa pikkuveli Helsingin kirjamessuista, joka nuoremmuudestaan huolimatta hoitaa tämän esimerkillisesti.

Jos Turussa ei haluta mennä messuohjelmassa Helsingin malliin, jossa lavatapahtumat on ryhmitelty kellonajan mukaan, voisi luettavuutta parantaa vaikkapa värikoodaamalla eri messupäivien sivut. Lisäksi – jos lavakohtainen listaus halutaan säilyttää – tulisi lavojen nimien olla visuaalisesti nykyistä erottuvampia. Yritin myös löytää lavojen listausjärjestyksestä logiikkaa. Jos sellaista on, se ei minulle antanut kiinni.

Messuvierailuni kohokohdat

Hieman arkailin osallistumista Tommi Parkon runokäännöstyöpajaan, joka osoittautui kuitenkin oikein hauskaksi ja antoisaksi tilaisuudeksi. Jos käännettävyyttä pidetään jonkinlaisena happotestinä asiatekstille, ovat runot liki lähtökohtaisesti mahdottomia kääntää. Ei niin, etteikö lopputulos osaajan tekemänä olisi hieno. Kun runon kääntämistä yrittää ns. pystymetsästä tuleva, oivaltaa jo muutamaa riviä pähkäillessä, kuinka runon käännös on aina tulkinta monin kerroin vahvemmin kuin proosassa. Tilaisuus myös avarsi runosuhdettani ja teki runoudesta hieman helpommin lähestyttävää.

Tekoäly ja kääntäminen

Antoisa oli myös tuokio, jossa kaunokirjallisuuden kääntäjät Saana Rusi ja Jaakko Kankaanpää keskustelivat monikielisen käännösviestinnän professori Kristiina Taivalkoski-Shilovin kanssa kääntämisen ja tekoälyn suhteesta. Ihmiskääntämisen loppumista on ennustettu jo 1950-luvulta alkaen, hyvin se kuitenkin edelleen pitää pintansa.

Ihminen pyrkii käännöstyössä säilyttämään lähdetekstin omaperäisyyden, jolloin kysymys on tulkinnasta. Tekoäly pyrkii standardikieleen ja käsittelee kääntämistä laskennallisena prosessina. Kaunokirjallisuuteen tekoäly todettiin kelvottomaksi työkaluksi, jota edes jälkieditointi ei pelasta. Ei siis ihme, että tutkimuksessa on havaittu, ettei tekoälyn kääntämä kaunokirjallinen teksti jätä lukijan mieleen yhtä syvää jälkeä kuin luomukäännetty teksti.

Ruoalla on väliä – planetaarisesti

Erikoistutkija Saska Tuomasjukka Turun yliopiston Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksesta totesi ruokajärjestelmämme olevan pilalla. Syitä tähän on useita, ja yliopistotutkimus osaltaan etsii vastausta siihen, mitä kannattaa tutkia tilanteessa, jossa tulevaisuus näyttäytyy erittäin huonona. Kuten niin usein, myös ruokaketjussa on kysymys vallasta. Nykyisessä ruoan matkassa pellolta pöytään vähiten valtaa on alkutuottajalla ja loppukäyttäjällä.

Uusimmat ravitsemussuositukset perustuvat planetaariselle ruokavaliolle, joka maltillistaa eläinperäisten ruoka-aineiden, erityisesti prosessoitujen lihatuotteiden suositusmääriä ja kannustaa entistä monipuolisempaan kasviproteiinien käyttöön. Merkittävä on kuitenkin Tuomasjukan toteamus, että pientuotettu eläinperäinen lähiruoka on todettu ekologisesti kestävämmäksi kuin moni prosessoitu näköistuote. Pienuuden ekologia merkitsee myös tuotantoeläinten parempaa kohtelua.

Saskan Tuomasjukalla ei ollut näillä messuilla omaa kirjallista tuotantoa esiteltävänä. Tässä hänen kirjasuosituksensa muilta tekijöiltä:

• Annina Ljokkoi – Liisa Kaski: Perinnevegeä, SKS Kirjat 2021
• Hanna Haveri: Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa, Duodecim 2023
• Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli, Otava 2020

Näytelmäkirjallisuus myös kansien väliin!

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n viestintäkoordinaattori Leena Kärkkäisen ja kirjailija-ohjaaja Pasi Lampelan keskustelu oli yksi parhaista näillä messuilla, eikä vähiten sen vuoksi, että haastettelija tunsi aiheen niin monipuolisesti.

Turun kaupunginteatterissa sai syyskuussa ensi-iltansa Pasi Lampelan käsikirjoittama ja ohjaama Päällikkö, jossa Lampela tarttuu meille kaikille tuttuun aiheeseen, jonka käänteitä olemme lehdistä seuranneet: poliisin korruptioon ja liian läheiseen ja väärät muodot saavaan yhteistyöhön rikollisten kanssa. Teatterivierailu Päällikköä katsomaan mahtui messuviikonloppuuni, joten siitä lisää blogissa erikseen.

Wikipedia listaa yli 20 Pasi Lampelan näytelmäkäsikirjoitusta, joista valtaosa on julkaistu myös painetussa muodossa, mikä on poikkeuksellista. Lampelan mukaan näytelmä on itsenäinen taideteos myös näyttämön ulkopuolella. Näytelmässä on rakennettava ääneenlausumaton sisäinen maailma. Näytelmän lukeminen on eläytymisen ja mielikuvituksen taidetta, joka on tärkeää erityisesti polarisaation ja dehumanisaation leimaamassa ajassamme.

Eurooppaa karttamaailman tuolla puolen

Tiedätkö missä on Galitsia? En tiennyt minäkään ennen kuin kuuntelin Ville-Juhani Sutisen esittelevän uutta kirjaansa Reunamerkintöjä – kadonnutta Eurooppaa etsimässä. Eikä tiennyt Ville-Juhanikaan ennen kuin lähti tutkimaan tuota nykyisen Puolan ja Ukraina alueella sijaitsevaa eurooppalaisen kulttuurin aarreaittaa. Alueelta on kotoisin useampi kirjailija, jotka kirjoittivat useilla eurooppalaisilla kielillä. Kiehtova kirja, joka Ville-Juhanin mukaan kirjoitti itse itsensä sen jälkeen, kun hän oli tutustunut alueeseen siellä matkailemalla.

Matkailu on myös Jantso Jokelinin katseen alla hänen kirjassaan Aikavuoret – vaelluksia Sveitsin mieleen ja mysteeriin. Jantso esitteli mielenkiintoisi näkökulmia turismin ja matkailun käsitteisiin. matkailijan katseesta ulkopuolisena ja tylsyyden tärkeydestä. Jotain ajassa liikkuu, kun nämä kirjailijat, jotka eivät tunne toisiaan, ovat kirjoittaneet toistensa kanssa keskustelevat kirjat Euroopasta ennen ja nyt.

Yhteenveto

Turun Kirjamessut avaavat syksyn messusesongin. Seuraavina ovat vuorossa Oulu, Helsinki, Jyväskylä ja Tampere. Kun aiempina vuosina on tarkastellut messujen ohjelmia, niin ne ovat ilahduttavan erilaisia. Helsinki on tietenkin massiivisuudessaan todellinen runsaudensarvi, mutta kyllä kaikilla messuilla on tarjontaa yllinkyllin kuten tämä meidänkin messuraporttimme todistaa. Turun Kirjamessuillakin jäi paljon näkemättä monen päällekkäisen ohjelmavirran vuoksi.

Taas saimme uutta inspiraatiota ajattelullemme, vinkkejä lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kiva oli myös tavata monia pääkaupunkiseudun tuttuja messukäytävillä, samoin kuin turkulaisia ystäviäkin.

Turun Kirjamessut järjestetään seuraavan kerran 2.–4.10.2026 teemalla Näköala. Puikoissa jatkaa Vilja-Tuulia Huotarinen.

Lisää kuvia messuilta on tallennettu Kirsin Book Clubin Instagram-tilin kohokohtiin.

Aiemmat messuraportit Turusta

• 2014 – ensimmäinen kerta Turun Kirjamessuilla
• 2015 – perjantairaportti, kirjalliset ladyt lavalla
• 2015 – lauantairaportti, ruotsalaisia dekkaristeja ja Kari Hotakainen
• 2015 – sunnuntairaportti, mm. Lena Andersson
• 2016 -perjantairaportti, teemamaa Saksa ja mm. Pajtim Statovci
• 2016 – lauantairaportti, lukupiirissä Juha Itkosen kanssa
• 2016 – sunnuntairaportti, lukupiiri, natseja ja Latviaa
• 2017 – hartaus, runoaamiainen ja Kjell Westö
• 2018 – teemamaa Viro
• 2019 – 21 parasta kirjavinkkiä
• 2021 – ensimmäistä kertaa messuilla kirjailijana
• 2022 – Vilja-Tuulia Huotarisen aika alkaa
• 2023 – mahdollisia Finlandia-kirjoja kuuntelemassa
• 2024 – Kymmenes kerta Turun kirjamessuilla, viimeinen kerta Messukeskuksessa