Jenni Räinä: Vaino – kun isonvihan aikana kasakat veivät, minkä irti saivat

Kirja-arvio

Jenni Räinän Vaino on vahva kaunokirja. Vaikka se on historiaa, lukiessa ei voi olla peilaamatta tapahtumia nykyaikaan.

Olin Ylen Kulttuuriykkösessä vinkkaamassa syksyn huippukirjoista Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfieldin ja Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelmaa vetävän Anna Tuluston kanssa. Studiossa keskusteluamme luotsasi toimittaja Miia Gustafsson. (Kuuntele ohjelma.)

Olin valinnut vinkkilistalleni Jenni Räinän Vaino-romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun alkuun, isonvihan aikaan, Pohjois-Pohjanmaalle. Keskustelumme kirjasta alkoi näin:

Miia Gustafsson: ”Mikä sinua, Kirsi, kosketti tässä romaanissa?”
Minä: ”Ennemmin voisi melkein kysyä, mikä ei koskettanut tässä kirjassa, sillä siinä koskettaa ihan kaikki!”

Isoviha, Venäjän miehitys Suomessa 1713-1721

Isovihaksi kutsutaan Suomen venäläismiehitystä Suuren Pohjan sodan loppuvaiheissa. Se oli karmea ajanjakso Suomen historiassa. Kasakat tuhosivat kylä kylältä, talo talolta kaiken. He ryöstivät, raiskasivat, kiduttivat ja tappoivat. He veivät mukanaan niitä vähäisiä kalleuksia, joita köyhällä kansalla oli, mutta myös ihmisiä, etenkin lapsia.

Oulun Kirjamessuilla Jenni Räinä kertoi, että oli lukenut Kustaa H. J. Vilkunaa ja miettinyt, mitenkähän hänen omat 1700-luvun sukulaisensa Iin Räinänperällä olivat selvinneet vuosikausia jatkuneesta vainotilasta. Arviolta neljäsosa seudun asukkaista menehtyi isovihan aikana. Sukututkimus jäi vaiheeseen, kun historiankirjoista löytyi Iin nimismies Gustaf Lillbäck, jonka kolme poikaa venäläiset veivät. Pojista yksi palasi takaisin kotikonnuilleen venäläistettynä ja osana kasakkajoukkoa.

Nämä tosielämän ihmiset heräävät henkiin osana Jenni Räinän romaanin tarinaa. Mitään sukuyhteyttä Jenni ei isonvihan aikalaisiin löytänyt, vaikka hänen esiäitinsä ja -isänsä ovatkin kaikki Suur-Iin alueelta. Niinpä Jenni kuvitteli, minkälaisten ihmisten perimää hän voisi kantaa, ja loi romaanin nuoret.

Ensiksi tapettiin isä

Kirjan lähtökuva on jo vahva. On perhe, pieni pirtti ja navetta. Karvahattuiset, paksuviiksiset venäläiset tulevat pihapiiriin, vanhemmat jäävät loukkuun pirttiin. Venäläisten toimintamalliin kuuluu kidutus, jotta asukkaat kertovat, missä mahdolliset arvoesineet ovat piilossa. Sen jälkeen teljetään asukkaat sisälle ja tuikataan talo palamaan. Lapset, 18-vuotias Valpuri, pari vuotta nuorempi Hannes ja yhdeksättä käyvä Matti, ennättävät lähteä karkuun.

Vainossa on kolme kertojaa. Valpuri, tai tuttavallisemmin Vappu, kertoo takaumissa perheen onnellisista ajoista ennen venäläisten tuloa, ja nykyajassa hänen ja veljiensä pakomatkasta. Nimismies Gustaf Lillbäck puolestaan tuskailee yksinään omaa tilannettaan virka-asunnossaan, jossa on asustanut jo viidentoista vuoden ajan. Vaimo on turvassa Ruotsissa ja pojat on viety. Kolmantena kerrotaan ”pojasta”, ryssänrengistä, joka on kaapattu mukaan venäläisten joukkoihin. Hän osoittautuu Lillbäckin pojaksi.

Jenni Räinä luo henkilöhahmonsa niin eläviksi, että heidän kohtalonsa koskettavat. Harvoin olen ollut romaanihenkilöiden selviytymisestä niin huolissani kuin Vapun, Hanneksen ja Matin. Etenkin Vapun, joka ottaa vastuulleen toistenkin selviytymisen. Tämä kirja meni vahvasti tunteisiin.

Koskettava tunnelma

Kirjan tunnelma on paikoin piinaava. Lukiessa pelkää, missä kohtaa vainolaisten ja kirjan hyvisten tiet kohtaavat ja mitä siitä seuraa. Vapun ja veljien pakomatka on jatkuvaa haasteiden voittamista. Heitä eivät uhkaa ainoastaan vainolaiset, vaan myös luonnonolosuhteet: talvi on tulossa, eikä ruokaa ole. Onneksi heidän tielleen osuu myös hyviä ihmisiä, joiden seurassa on hetken turvallisen oloista.

Jenni Räinän luontokuvaus on todella vahvaa. Hän kertoi messuilla, että oli pyrkinyt kuvittelemaan, millaista luonto oli 1700-luvulla. Nyt on enää jäljellä pieniä saarekkeita, mutta 300 vuotta sitten oli ikimetsiä, koskemattomia soita ja joet virtasivat vapaina. Tekstistä aistii luonnon tuoman mielenrauhan. Tuntui, että itsekin olisi halunnut käpertyä kuusenoksien alle turvaan.

Moni uskoi silloin luonnon voimiin ja henkiin, kasvien parantavaan voimaan. Samanaikaisesti käytiin hartaasti kirkossa. Isoviha kylvi myös epäilyksen siementä, miten jumala saattoi antaa näin suurten julmuuksien tapahtua.

Vainon teemana on myös se, miten tavallinen poika kääntyy pahan puolelle, oppii tappamaan. Metodi, jota epäilemättä käytetään vastaavissa tilanteissa nykyäänkin, esimerkiksi ukrainalaisten lasten kaappauksissa ja lapsisotilaiden värväyksissä.

Rakenne toimii, nousee yleiselle tasolle

Jenni Räinän Vaino kuvaa aikakautta ja isoavihaa yksittäisten henkiöiden kohtaloiden kautta. Samalla heidän tarinansa nousevat yleisemmälle tasolle, kuvaamaan kaikkien aikojen vainolaisten ja heidän uhriensa tuntoja. Toivoisin, että olisin voinut lukea kirjaa todeten, että hei, näin oli silloin joskus 1700-luvulla, se on historiaa. Valitettavasti miehittäjien siviileihin kohdistamat metodit vaikuttavat kuitenkin olevan edelleen samankaltaisia. Edelleen tapetaan, ryöstetään ja raiskataan. Mikä meissä ihmisissä on vikana?

Jenni Räinä alkoi kirjoittaa Vainoa jo vuonna 2021 eli ennen Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa Ukrainaan.

Kirjan tiedot

• Jenni Räinä: Vaino
• Otava 2025
• 255 sivua / 7 h 10 min
• Äänikirjan lukija: Mirjami Heikkinen

Jenni Räinä, palkittu kirjailija

Jenni Räinän tietoteos Veden aika (LIKE 2025) on tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana 2025. Veden aika oli myös Botnia-ehdokkaana. Aiempia ehdokkuuksia ja palkintoja ovat mm.

• Botnia-palkintoehdokas: Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla (Like 2021)
• Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2019 yhdessä työryhmän kanssa, Tieto-Finlandia lukijoiden suosikki 2019, Botnia-palkintoehdokas, Vuoden luontokirja -ehdokas 2019: Metsä meidän jälkeemme (Like 2019)
• Botnia-palkinto 2018, Tieto-Finlandia -ehdokas 2017, Bonnierin Suuren journalistipalkinnon Vuoden Kirja -kategorian ehdokas vuonna 2018: Reunalla (Like 2017)

Lue lisää

Isoviha on ollut esillä esimerkiksi Isoviha-oopperana Ilmajoella kesällä 2025 ja Päivi Alasalmen kirjassa Meren ja veren liitto (Gummerus 2024). Blogista löytyy myös Airin arvio Koivu ja tähti -teatteriesityksestä vuodelta 2017. Näytelmä on Pirkko Saision mukaelma Zakharias Topeliuksen Koivu ja tähti -sadusta, jonka Topelius kirjoitti isoisänsä isän Kristoffer Topeliuksen tarinasta. Tämä Kristoffer oli Vainossa esiintyvän Gustaf Lillbäckin poikien serkku.

---

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö