Jyväskylän Kirjamessuilla ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja hittikirjojen rinnalla

Messuraportti

Jyväskylän Kirjamessut markkinoivat itseään Suomen viihtyisimpinä kirjamessuina. Jos kirjamessuiksi lasketaan vain Turku, Helsinki, Jyväskylä ja Tampere, niin kyllä, Jyväskylässä on paljon ainutlaatuisia viihtyvyystekijöitä. Ensinnäkin Paviljongin messuhallitila on sisustettu niin kutsuvasti kuin kalsean messuhallin vain voi. Lavat ovat näyttäviä, rekvisiitta lempeää (nojatuoleja, vilttejä, kukkia, kynttilöitä, räsymattoja ja muita hygge-tavaroita) ja kaikki lavat ovat merkitty niin selkeästi, että taatusti löytää sen keskustelun pariin, minne haluaa. Etäisyydet ovat lyhyitä, signeerauspisteet viehättäviä ja kirjamyynti tapahtuu aivan lavojen tuntumassa. Ulkokirjalliset seikat ovat siis hyvin kohdallaan.

Kirjamessujen sisällöstä vastasi tänä vuonna uusi ohjelmajohtaja Mari Koli, joka on kustannusalan kokenut ammattilainen. Hänen luotsaamanaan messuille oli rakennettu monipuolinen ohjelma, jossa oli teemakeskusteluja, runsaasti tietokirjallisuutta sekä tämän hetken hittikirjailijoita. Suurimmat vetonaulat ainakin signeeraus-jonojen pituudella mitattuina olivat totutusti Satu Rämö ja Seela Sella, jotka kirjoittivat tuntikaupalla omistuskirjoituksia. Satu puhui messuilla Hildur-sarjan viidennestä dekkarista nimeltään Tinna (WSOY) sekä Satujen saaret -lastenromaaneistaan (Tammi), jotka hän on kirjoittanut yhdessä Satu Kontisen kanssa. Seela puhui lavalla taiteesta, lumosi kuuntelijansa ja signeerasi pinokaupalla Antti Heikkisen hänestä kirjoittamaa Sellasta-kirjaa (Otava).

Finlandia-ehdokkaista paikalla kaksi kahdeksastatoista

Olisimme mielellämme nähneet Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat Jyväskylässä, sillä aiempina vuosina kauno-, tieto- ja lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden esittelyt ovat olleet messujen kutkuttavinta antia. Voittajat julkaistaan messuja seuraavalla viikolla, joten Jyväskylässä kaikki ehdokkaat olisivat olleet vielä yhtä kiinnostavia. Realiteetti on, että valinnan jälkeen valokeila kohdistuu vain voittajaan.

Messulavoilla nähtiin kuitenkin kaksi Finlandia-ehdokasta. Marjo Niemeä haastateltiin puhuttelevasta romaanista Pienen budjetin sotaelokuva, josta on juttu täällä blogissa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaa tavoittelevalla Siri Kolulla oli messuohjelmassa peräti kahdeksan lavaesiintymistä, tosin vain kaksi liittyi Alle aallon -ehdokaskirjaan (Tammi).

Tietokirjaraati

Syksyn kirjamessujen koukuttavin vakiotapahtuma on tietokirjaraati. Raatilaisten ruodinnan kuunteleminen on mielenkiintoista, jopa jännittävää. Tapahtumaan voi vielä lisätä pelillisyyttä koettamalla arvata kokonaispistemäärä raatilaisten sanallisten arvioiden perusteella. Tässä Minnalla on vielä oppimista, joten harjoittelu jatkuu!

Ville Elorannan ja Laura Niemen teos Finglish – Miksi englanti ärsyttää? (SKS Kirjat 2025) ei vastannut raadille asettamaansa kysymykseen. Teosta pidettiin provosoivana, ja teemaa kirjan aiheena kepeänä, ehkä jopa riittämättömänä. Helppolukuisuus ja tekstin vetävyys toivat kuitenkin pisteitä 13/20.

Laura Pörstin Antiliikkuja (Gummerus 2025) ei osunut suoraan raatilaisten sydämeen. Jakoa sportteihin ja nörtteihin pidettiin aikansa eläneenä, ja teosta pidettiin minä-kirjana. Vetävä, paikoin itseironinenkin ja hyvin kirjoitettu teksti toi kuitenkin pisteitä mukavat 13/20.

Juha Kauppisen Kertomus maasta (Siltala 2025) vetosi raatiin perinpohjaisella lähdeluettelolla ja huolellisella aineistonkeruulla. Raati aavisteli kuitenkin, että teos ns. saarnaa omalle seurakunnalleen, eikä teoreettisuudessaan tarjoa ratkaisuja ja toimintamalleja uusille kohderyhmille. Pisteitä jaettuun voittoon vieneet 15/20.

Riitta Harin Jos sinulla olisi kanan aivot (Gaudeamus 2025) on suomalaisen aivotutkimuksen grand old ladyn rennolla otteella kirjoittama popularisointi monimutkaisesta erikoisalasta. Raati oli osin hämmentynyt määrittämättömästä lajityypistä, koska osa terminologiasta oli jäänyt erikoissanastoksi. Mielenkiintoisesta perustietoa, poikkeukselliset aivot olisivat kiinnostaneet myös. Pisteitä 13/20.

Mari Mannisen Toimittaja kertoo niin totta kuin osaa (Vastapaino 2025) painottuu suurelta osin HS:iin ja Yleen, raati kaipasi laajempaa aineistoa tietokirjaan. Ajankohtainen, muuttuvassa mediakentässä ehkä jo muutamassa vuodessa osa tulevaa tämän ajan historiankirjoitusta. Nosti esiin tärkeitä asioita, joita ei ole tullut miettineeksi. Helppolukuinen, vaikka oman alan puolustus tuli tekstistä läpi. Pisteitä jaettuun ykköstilaan 15/20.

Tosielämän James Bondit Suomesta

Kirjamessuilla ammuttiin alas ja haudattiin yksi vanha ja kulunutkin sanonta: tieto ei ollenkaan lisää tuskaa, usein päinvastoin. Näin on erityisesti, kun puheeksi tulee erikoisjääkärikomppanian 20-vuotisjuhlakirja Erikoisjoukot (Atena), joka syntyi Mikko Porvalin ja Vesapekka Larkkosen yhteistyönä.

Kysyttäessä Vesapekka Larkkonen sanoi, ettei koe olevansa Suomen James Bond, mutta heidän kirjassaan on yllättävänkin jamesbondmaisia tarinoita, jotka ovat aivan totta ja tulevat lähelle nykypäivää. ”Suomella, niin kuin useimmilla muillakin länsimailla, on erikoisjoukot, jotka pystyvät toimimaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, suorittamaan siellä poikkeuksellisia tehtäviä poikkeuksellisella välineistöllä. Se on pitkälle edennyttä ammattilaistyötä, hyvin kiinnostava toimiala puolustusvoimien kokonaisuudessa”, kertoi useita sotahistoriaan liittyviä tietokirjoja sekä palkitun Karelia Noir -dekkarisarjan kirjoittanut Mikko Porvali.

Etnisten kaupunginosien synty ennen ja nyt

Ihailtavan tuottelias ja taitava tietokirjailija Ville-Juhani Sutinen on kirjoittanut ymmärrystä lisäävän teoksen Etnisten kaupunginosien tarinat – Finntownista Tukholman lähiöön (Docendo) etnisten kaupunginosien synnystä 1800-luvulta alkaen. Orgaanisesti kaupungin sisälle kasvaneet Chinatown ja Little Italy ovat muuttuneet taannoin pahamaineisista kulmakunnista tämän päivän turistinähtävyyksiksi, ja suomalaisten Finntown on jo kadonnut. Meidän aikanamme syntyneiden kaupunkien ulkopuolisten lähiöiden ja satelliittien kehitys jää nähtäväksi.

Kierrätystä Afrikan tapaan

Annu Kekäläisen tietokirja Seuraavat elämät – Eurooppalaisen kierrätysideaalin afrikkalainen kääntöpuoli (Aviador) on mielenkiintoinen kurkistus elektroniikkalaitteiden kierrätykseen Afrikassa. Annu Kekäläinen vietti kuusi viikkoa Ghanassa keräten aineistoa kirjaan. Toisin kuin usein luullaan, Afrikka ei ole vain kaatopaikka. Noin 70 % Ghanaan viedystä pienelektroniikasta on toimintakuntoista, ja lopuistakin valtaosa kyetään korjaamaan. Korjauskelvottomista otetaan toimivat komponentit varaosiksi.

Afrikassa työ on halpaa, lisäksi suoria kustannuksia alentaa valitettavasti olematon työturvallisuus. Vaikka siellä, missä Annu Kekäläinen vieraili, alalla työskennellään keskimäärin vain viisi vuotta, on selvää, että materiaalit joiden kanssa työskennellään ovat terveydelle haitallisia. Ehkä meillä kuitenkin olisi jotain opittavaa kierrätyksestä ja laitteiden korjaamisesta?

Lähdettiinkö sinun suvustasi Amerikkaan?

Maarit Tastulan Köyhää kansaa (Otava) kertoo noin 500.000 Amerikan siirtolaisesta, jotka lähtivät etsimään onnea, mutta kohtasivat usein epäonnea. Syitä lähtöön oli monia, köyhyys päällimmäisenä, nälkävuodet olivat lähellä. Varsinkin Pohjanmaalla talot menivät vanhimmalle pojalle, eikä muille lapsille jäänyt mitään. Onnea oli pakko lähteä etsimään rapakon takaa. Innokkaat värvärit – papit, sotilaat, laivayhtiöiden edustajat – lupasivat vaikka mitä köyhille suomalaisille, jotka uskoivat parempaan tulevaisuuteen.

Kirjassa on tarinoita vanhuksista, mielenterveytensä menettäneistä, kapinoivista naisista ja kadonneista lapsista. Mielenkiintoista, silmiä avaavaa ja yllättävää tietoa siitä, millainen Yhdysvallat oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja kuinka vainottuja suomalaisetkin siirtolaiset olivat 1930-luvulla. Noin 6.000 suomalaista Amerikan siirtolaista lähti etsimään Neuvostoliitosta uutta paratiisia. Puolet heistä palasi, puolet kuoli Stalinin vainoissa.

Köyhää kansaa kirjassa Maarit Tastula kertoo myös, kuinka yritti jäljittää omien sukulaistensa kohtaloita.

Suomalaisen mediakentän suuri vaikuttaja kansien väliin

Elina Grundström kertoo teoksessaan Tehtävä Keski-Suomessa – Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus (Teos) sekä lehtikeisariksikin tituleeratun Kangaskorven että Keskisuomalainen-konsernin yhteisen kasvutarinan keskisuomalaisesta lehtitalosta puoli Suomea kattavaksi mediakonserniksi ja sen johtavaksi vaikuttajaksi.

Nykyisessä mediakentän kansainvälistymis- ja keskittymiskehityksessä kannattaisi ainakin kuunnella ja arvioida Kangaskorven näkemyksiä markkinataloudesta, julkisen palvelun roolista ja suomalaisen demokratian tulevaisuudesta.

Pekka Valtonen teoksessaan Sotienvälinen Suomi – Repivistä riidoista kansakunnan rakentamiseen (Gaudeamus) antaa kunnian Suomen säilymisestä demokratiana 1920- ja 1930-luvuilla valtakunnan johtajille mainiten ensimmäisenä presidentti K.J. Ståhlbergin. Verinen ja kansakuntaa repinyt sisällissota oli jättänyt syvät arvet, ja tarvittiin määrätietoista politiikkaa kansakunnan yhdistämiseksi.

Sotien välisenä aika Suomi muuttui valtavasti: elinkeinorakenteen muutos mm. torpparilain myötä loi pohjan nopealle yleiselle vaurastumiselle. Sosiaalilainsäädännön kehittäminen, metsäomaisuuksien pilkkominen ja työturvallisuuden kehittäminen jo 1920-luvulta alkaen muokkasivat Suomea, joka pääsi yhtenäisenä vastaamaan Neuvostoliiton hyökkäykseen marraskuussa 1939.

Oikeutta Sissi Serlarchiuksen muistolle

Linda Huhtisen kirja Sissi – Serlachiuksen unohdetut sisaret on osoittautunut varsin kuohuttavaksi teokseksi. Siinä Linda on vuosien tutkimustyön pohjalta rakentanut kuvan Sissi Serlachiuksen elämästä, joka poikkeaa melkoisesti aiemmista historiikeista, joiden päähenkilö on ollut Sissin ex-aviomies Gösta Serlachius.

Serlachius-tehtaan perusti G.A.Serlachius, jonka tytär Sissi oli. Gösta ei ollut paperitehdassukua, vaan Sissin aviomies ja serkku, josta tuli konsernin johtaja. Avioerossa käytännössä kaikki jäi kuitenkin Göstalle, jopa kirjan kannessa oleva Akseli Gallen-Kallelan Sissistä maalaama muotokuva. Kuinkahan moni muu kuuluisan miehen vaimo on saanut historiankirjoituksessa aika kylmäkiskoista käsittelyä ilman puolueettomia faktoja?

Sarjan avaus klassikoiden pohjalta

Annina Holmbergin Annabel Lee (Siltala) avaa Häpeämättömät-sarjan, jossa kuvataan ystävätärten kasvua tytöistä aikuisiksi naisiksi. Valokeilassa on kukin vuorollaan, ensimmäinen romaani on kirjoitettu Edgar Allan Poen Annabel-runoelman päälle ja jatkoa seuraa. Kiinnostavaa!

Kiinnostavaa oli myös kuulla Anninan työskentelystä: hänellä on tavallisesti – niin nytkin – kirjoitusprosessissa kaksi erityyppistä teosta. Kun toisen vauhti hidastuu, se joutaa tauolle, ja Annina jatkaa levänneen työn parissa.

Iltaohjelmaa teatterin parissa Paviljongissa

Jyväskylän kaupunginteatteri on remonttievakossa, joten Juha Hurmeen meidän aikaamme päivittämä Seitsemän veljestä nähdään Paviljongin Aune-näyttämöllä. Tasavahva ja huikean fyysinen ensemble pisti parastaan ja vakuutti. Lavastustakaan ei tarvittu viitettä enempää, sillä näyttämökuva rakentui siitä energiasta, joka lavalta katsomoon virtasi. Jäin kuitenkin kaipaamaan ohjaukseen ja esityksen rytmitykseen jotain sellaista sähinää, joka olisi pitänyt myös aamuviideltä heränneen tiiviisti kiinni esityksessä. Tai kokonaiskesto, 2 tuntia 50 minuuttia (sis. väliaika 20 min.) oli vaan harkitsemattoman pitkä, minkä suuntaisia mutinoita kuulin poistumisruuhkassa useampia.

Lopuksi

Jyväskylässä on kuusi lavaa samassa isossa hallissa eli koko ajan on meneillään kuusi rinnakkaista ohjelmaa. Meidän koontimme oli tällä kertaa tietokirjapainotteinen johtuen siitä, että Jyväskylä oli Kirsin neljäs ja Minnan kolmas kirjamessutapahtuma tänä syksynä, joten olimme jo aiemmin kuunnelleet monen tunnetun kaunokirjailijan haastattelut. Tokihan haastattelu on aina ainutlaatuinen, mutta oli avartavaa kuunnella keskusteluja itselle aivan uusista kirjoista.

Mainitaan vielä kirjasomen oma osasto, jossa kirjailijat kävivät juttelemassa hetken aikaa. Paikalla oli aina emännöimässä kaksi paikallista kirjasomettajaa, joista useimmat vaikuttavat Instagramissa. Osastolla oli tarjolla lukuhetkiä ja vinkkejä yhteisölliseen lukemiseen ja suositus tarttua Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika -kirjaan. Kirsi oli tästä tietenkin hyvin otettu.

Vielä muutama pieni vinkki ensi vuoden messujen järjestäjille:

• Finlandia-ehdokkaat takaisin lavalle!
• Medialle oma työskentelytila kuten muillakin messuilla.
• Paperisessa ohjelmalehtisessä ohjelmat kellonajan eikä lavan mukaan.

Jyväskylän Kirjamessut olivat menestys. Kävijöitä oli 16.000, viidennes enemmän kuin viime vuonna. Samassa hallikompleksissa oli myös joulu- ja viinimessut, mutta niiden puolella ehdimme vain pikaisesti piipahtaa. Tosin Kirsi sai haastatteluun itsensä joulupukin, joka kertoi, millainen lukumies hän on ja mitä kirjaa hän itse toivoo lahjaksi. Katso joulupukin ja muiden haastatteluvideot Kirsin Book Clubin Instagramista, kohokohtapallukasta nimeltään Jyväskylä.

Vielä muutama kuva

Tämän koosteen kirjoittivat Kirsi ja Minna, jotka olivat messuilla median edustajina. Kirsi on myös Otavan Kirjasäätiön tukema lukulähettiläs.