Peter Sandström: Glory Days – absurdi matka menneeseen, autolla tietenkin

Peter Sandström on yksi kotimaisista suosikkikirjailijoistani. Olen lukenut lähes kaikki häneltä suomennetut teokset, ja joka kerta lukiessani muistan moittia itseäni siitä, etten lue niitä alkukielellä ruotsiksi. Vuosien myötä olen oppinut odottamaan häneltä uutta kirjaa joka toinen vuosi. Tällä kertaa uusimman teoksen Glory Days ja sitä edeltäneen Ison vaaleen viimeinen kesä välillä kului kolme vuotta. Ehdin jo huolestua. Epäilin myös, että kirjailija etsi uutta lähestymistapaa.

Glory Days-romaanissa on kuitenkin mukana Sandströmin tutut elementit. On nyt noin kuusikymppinen minä, jolla on vaimo ja kaksi lasta. Mies ei tällä kertaa saa kirjassa edes ohimennen nimeä, mutta hänet tunnistaa samaksi Peter Sandströmiksi tai Peter S:ksi, jonka fiktiivistä elämää on seurattu esim. teoksissa Rakkaus on kesy eläin ja Laudatur. Perheenjäsenet on tällä kertaa nimetty pizzojen mukaan: Capricciosa, Tropicana ja Calzone.

Tuttua on myös Turuksi tunnistettava miehen asuinpaikka ja synnyinseutu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, pieni kaupunki, jota tässä romaanissa kutsutaan Betlehemiksi ja jonka esikuva on kirjailijan syntymäkaupunki Uusikaarlepyy.

Kaupunki, jossa vartuin, oli pelkkä pieni punainen piste missä tahansa kartassa, symboli joka kartanlukijalta jäi helposti huomaamatta vihreällä ja sinisellä väritettyjen laajoja metsäalueita, rannikkoa, järviä, silmänkantamattomiin jatkuvia lakeuksia ja mereen ilottomasti ja verkalleen virtaavia jokia kuvaavien massojen keskeltä. Pienellä punaisella pisteellä oli oikeakin nimi, mutta useimmat kutsuivat sitä Betlehemiksi, ja se oli paikka jossa edelleen ajettiin karjaa pitkin keskustan esplanadia.”

Ja niin kuin aina, tässäkin Sandströmin romaanissa on autoja. Haastattelin kirjailijaa Rakkaus on kesy eläin -romaanista ja podcastissa hän toteaa kirjoittavansa autofiktioita, pääpaino sanalla auto. Glory Daysissä matkataan taksilla Turusta Betlehemiin ja isän, Beirutin, Taunuksella Murjas-nimiseen kylään, jossa isän kolmesta veljeksestä Yrjö istui puhelinpylväässä ja kaksi muuta, Rafael ja Asser, kaivoivat hautausmaalla oman isänsä hautaa löytääkseen arvokkaaksi ajattelemansa taskukellon.

“Glory days/Well, they’ll pass you by”

Betlehemissä on Glory Days -niminen vanhainkoti, jossa miehen äiti elää ja täyttää 110 vuotta. Vai elääkö sittenkään? Joka tapauksessa mies matkustaa äidin syntymäpäiville, ”hautaamaan äitinsä”, hän kertoo ja samalla, ettei äiti ole kuollut.

Mutta ensi sijassa kirjan nimi Glory Days taitaa sittenkin flirttailla Bruce Springsteenin samannimisen kappaleen kanssa. Siinä laulaja kertoo koulutoveristaan, joka oli hyvä pelaamaan baseballia, mutta kun hänet tapaa aikuisena, hän muistelee vain menneitä kunnian päiviä. Niin laulussa tekevät myös koulun kaunein tyttö, joka sai kaikkien poikien päät kääntymään, sekä laulajan työttömäksi jäänyt isä.

Samaan tahtiin, kolmessa osassa, etenee Sandströminkin Glory Days. Taksikuski, nuoruusajan tutuksi osoittautuva Boris Laake muistelee vuosiaan Swastika Girls -runokollektiivissa. Kertojaminänkin isä on jäänyt työttömäksi ja yhteistä on kirjan ja laulun naisillakin.

Kuin Fellinin elokuvasta

Aikaisemmissa blogiarviossani olen kirjoittanut, että kirjailijan tyyliin kuuluvat ”lempeä surumielisyys, huumorin pilkahdukset, yksityiskohtien tarkka kuvailu, hitunen absurdia mukana”. Kuvailu päätee myös Glory Dayhin, mutta absurdia on mukana enemmän kuin hitunen.

Laudaturin arviossani kirjoitin joidenkin kohtausten olevan kuin Aki Kaurismäen elokuvista.  Minäkertojan Murjas-muistot toivat mieleen Kaurismäkeä vanhemman ja absurdimman ohjaajan elokuvat. Kuvaukset isän pähkähulluilta tuntuvista veljistä sekä tilanteista, joissa vietetään kesäpäivää puutarhassa, voisivat olla Federico Fellinin elokuvista. Yrjö istui puhelinpylväässä jokseenkin hiljaisena, Fellinin autofiktiivisessä Amarcordissa sukulaismies istui puussa ja huuteli haluavansa naisen: ”Voglio una donna”.

Naiset ovat myös yksi Glory Daysin teemoista, vanhenevan miehen haikeat muistot elämänsä naisista, joita on ollut paljonkin, sillä mies on ollut hyvä kuuntelija. Muistoissa äiti on ykköstilalla, ja paljon huomiota saavat myös schwestereiksi kutsutut naisystävät ja oikea sisar. Hailakoimmin värein piirtyy vaimon kuva. Erityispaikan saa Betlehemissä asuva ja ikuisesti nuorena pysyvä Linda Maria, schwestereistä viimeinen. Hänen ja hänen neljän lapsensa kanssa minäkertoja vaeltaa Glory Daysin ovelle ja toteaa vanhainkodin suljetuksi. Poissa on myös äiti.

Tarinoiden kokonaisuus

Sandström on vahvimmillaan yksittäisten tarinoiden kertojana, ja novellistina hän aloittikin. Myöhemmistä teoksista Äiti marraskuu on novellikokoelma. Kaikissa hänen romaaneissaan on enemmän tai vähemmän yhteen liittyviä tarinoita, mutta nyt Glory Daysissä tarinat tuntuivat ensilukemalla hajoavat eri suuntiin. Vahvin kokonaisuus on muisto Murjasin matkasta ja sen jälkeisistä tapahtumista, jotka huipentuvat papukaija Doriksen varastamiin äidin tekohampaisiin. Jaksossa absurdiuteen yhdistyy vakava pohjavire, epäsuorasti viitataan miesten mielessä häilyviin sotakokemuksiin. ”Asento, lepo”, hokee Doriskin.

Sota – siitä ei koskaan varsinaisesti puhuttu. Se pilkahteli sivulauseissa, vinoissa hymyissä, kosteissa katseissa. Myöhemmin tulisin syyttämään kaikesta sotaa. Se pyrki ulos, ja prosessi oli tuskallinen. Kokemukset olivat juurtuneet syvälle kuin viisaudenhammas, jonka käsittelyyn ei ollut olemassa sopivia työkaluja. Kaikki irrottamisyritykset aiheuttivat vain lisää kipua. Puudutusta ei ollut saatavilla.”

Viimeiseen osaan, Exitiin, Sandström on koonnut mielestäni liikaa eri suuntiin harottavia aineksia. Keskeistä on miehen haikeus vanhenemisesta, siitä, miten paljon elämässä on jo pitänyt jättää taakse. Lopullinenkin poistuminen on lähellä. Toisaalta oli hyvä, että loppuosa jätti sen verran hämilleen, että jouduin pitkään pohtimaan romaania, ja silloin alkoi päässä soida tuttu kappale: ”Glory days/Well, they’ll pass you by, glory days/In the wink of a young girl’s eye, glory days/Glory days.” 

Ilo oli kuitenkin taas lukea sandströmiläistä kerrontaa. Ja vaikka viittaankin tässä jutussa Springsteeniin ja Felliniin, ei se tarkoita, etteikö kirjailijan tyyli olisi aivan omanlaistaan. Kiitos menee myös loistavalle kääntäjälle, Outi Mennalle.

• Peter Sandström: Glory Days, S&S 2025
• Ruotsinkielinen alkuteos Glory Days, Schildts&Söderströms, 2025
• Suomentanut Outi Menna
• 295 s/myös e-kirjana ruotsiksi ja suomeksi

Tässä vielä linkit Peter Sandströmin haastatteluun sekä juttuihin hänen kirjoistaan:
Valkea kuulas
Laudatur
Äiti marraskuu
Podcast #19: Rakkaus on kesy eläin
Ison vaaleen viimeinen kesä