Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi – äidin ja tyttären elämänmittainen side

Kirja-arvio

Tiina Katriina Tikkasen Kerro minulle äidistäsi -romaanin keskiössä on äiti ja tytär ja heidän välinen suhteensa. Myös muille suvun naisille, mummeille ja tädeille, annetaan ääni. Suvun miehet jätetään syystä taustalle, he ovat epäluotettavia ja/tai väkivaltaisia tyyppejä.

Naisten ketju

Kirjan alussa, äiti, hänen ainoa tyttärensä Julia ja kaksi tyttärentytärtä ovat rantalomalla Portugalissa. Samaistuin heti, olenhan itsekin lenkki aivan samanlaisessa ketjussa. Kirjan äiti on seitsemänkymppinen, eläkkeellä oleva taksikuski, joka on tottunut juttelemaan ihan kaikkien kanssa. Hän asuu suvun kartanossa 300 kilometrin päässä pääkaupungista, jossa tytär asuu perheineen. Julia kirjoittaa self help -kirjoja, jotka äiti ostaa, muttei lue. Tyttärentyttäret ovat jo mummiaan pidempiä.

Rannalla Julian äiti alkaa jutella naapuripyyhkeen suomalaisen naisen kanssa. Hän kertoo ajoista, kun Julia oli pieni, kuinka he koko perhe muun muassa retkeilivät. Julia jähmettyy, suuttuu. Äidin jakamat päivänpaisteiset kuvat eivät vastaa hänen omia, seksuaaliväkivaltaa sisältäviä lapsuudenmuistojaan.

Paluu lapsuuteen

Sitten myös lukija pääsee pikkupaikkakunnalle, kartanon vaikutusalueelle, vuoteen 1990. Julia siirtyy minä-kertojaksi, näppäräksi pikkutytöksi äidin taksin etupenkille. Hän kuuntelee aikuisten tarinoita ja pohdiskelee itsekseen niiden kummallisuuksia. Välillä käydään kartanolla, jota emännöi Julian isoäiti, jolla on omat tarinansa kerrottavanaan.

Suvun naiset ovat selviytyjiä. He ovat myös siistiä väkeä, kaikkien kotien lattiat kiiltävät puhtauttaan. Mutta on salaisuuksia, joista pienen Julian mieli yrittää saada otetta. Lapsuusajan kuvauksessa on viehättävää pysähtyneisyyttä. Mukaan on poimittu hetkiä, jotka ovat olleet lapsuudessa merkittäviä kuten kaupunkiretki serkkujen, tätien, äidin ja isoäidin kanssa. Toisaalta taas pikkuruinen nappi saattaa kertoa paljon. Tarinoiden palasista syntyy eheä, hyvin aidonoloinen kuva Julian lapsuudesta.

Mikään ei ole parempaa kuin kuulla lastensa nauravan.”

Nuoruuden huuma

Seuraavaksi hypätään vuoteen 1999, jolloin Julia on jo kuusitoista. Ja vietävissä. Suvun naisten eetos on ollut, että rippikoulun jälkeen ollaan niin aikuisia, että vanhemmat eivät kovin paljon nuoren tekemisiin puutu. ”Konfirmaatio oli äideille helpotus, he saivat siirtää vastuun jumalalle.”

Äiti-lukijana sanon, että kyllä olisi ollut syytä puuttua. Mielessäni soi Maija Vilkkumaan Ei-biisin sanat ”maailma on vaarojen karikko”.

Nuori Julia on poikkeus suvussaan, hän on menossa lukioon. Sitä ennen on kesä, jolloin tapahtuu. Yhtäkkiä onkin mahdollista lähteä maailmalle sulavan miehen kanssa, jättää äiti, ja ennen kaikkea isä, ja lentää pesästä. Tiina Tikkanen kuvaa tapahtumat niin, että lukijana ymmärtää, miksi naivi Julia haksahtaa, mutta toisaalta tietää myös, että tässä ei voi käydä hyvin. Näitä tarinoita on muuallakin kuin fiktiossa: maailma on todellakin vaarojen karikko.

Lopputilanne

Lopuksi palataan vielä nykyaikaan. Ajattelu ja aika ovat tehneet Julialle hyvää, tärkeimmät ihmiset erottuvat. On monia tapoja olla äiti tai tytär. Kerro minulle äidistäsi -romaani kertoo yhdestä suhteesta, mutta se pistää lukiessa ajattelemaan omaa äitisuhdetta samoin kuin omaa roolia äitinä. Nämä suhteet kestävät eliniän.

Kerro minulle äidistäsi -romaanissa minua viehätti ajan kuvaus. Kuinka lapsena koki päivien pituuden tai kuinka nuorena ajatukset olivat käsillä olevassa hetkessä. Kirjassa on vain 170 sivua, mikä on suorastaan ihmeellistä, sillä minusta luettuani tuntuu, että luin koko kirjasarjan suvun iloista ja traumoista. On todella taitavaa kirjoittaa näin aukkoista tekstiä, johon ainakin minä lukiessani täydensin monta elämää!

Kirjan tiedot

• Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi
• Atena 2025
• Kansi: Elina Warsta
• 170 sivua / 4 h 50 min
• Äänikirjan lukija: Anniina Piiparinen

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö.