Outi Hongisto: Hylätyt lapset – espoolainen, suoraviivaisen kerronnan dekkari

Kirja-arvio

Sain kustantajalta ennakkokappaleen Hylätyt lapset -dekkarista. Outi Hongisto oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta kävi nopeasti ilmi, että Hylätyt lapset on jo hänen seitsemäs dekkarinsa, ja ensimmäinen Docendolta.

Takakantta silmäillessäni kiinnostus heräsi heti. Yleensä innostun dekkareissa uusista miljöistä ja mahdollisuudesta matkustaa toiseen kulttuuriin, mutta nyt kävi päinvastoin: tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Espooseen ja käynnistyvät Niittykummusta, noin kilometrin päästä kotoani. Myös Hongisto itse on espoolainen.

Käsittelen teosta Kirsin Book Clubin perinteisten dekkarikysymysten avulla:

Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Päihteisiin retkahtanut Pete sammuu marjakuusen alle Olarin uurnalehtoon. Havahduttuaan hän huomaa makaavansa kuolleen naisen vieressä. Pete pelästyy: hän ei tunnista naista eikä muista tappaneensa tätä, mutta olisiko se mahdollista? Pete pakenee paikalta vaalea takki veressä.

Naapuritalon ikkunasta sattuu silloin vilkaisemaan Tuukka Halmeenkivi, joka näkee hoipertelevan Peten ja kiinnittää huomiota takin verijälkiin. Tuukka on juuri pyrkinyt poliisikouluun, ja suhtautuu näkymään kuin poliisikoulun pääsykoetehtävään: kännykkä esiin, kuvaamaan ja juosten miehen perään.

Epäilty pääsee pakoon, ja lisää rikoksia on luvassa. Kuvioon astuu kiinteistönvälittäjä Laura, jonka kimppuun on käyty jo toistamiseen. Tapahtumat ymmärrettävästi järkyttävät häntä, varsinkin kun poliisi ei tunnu ottavan tapausta kovin vakavasti. Laura ottaa yhteyttä treeneistä tuttuun Tuukkaan ja pyytää apua. Hän tietää myös, että Tuukan isoveli Miikka on poikkeuksellisen lahjakas nörtti.

Vaikka poliisi on mukana molemmissa tapauksissa, Tuukka, Miikka ja Laura ovat tehokas kolmen kopla, joka saa paljon selvitettyä ja ratkaistua ennen viranomaisia.

Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Kyseessä on Halmeenkivi-sarjan avaus, joten veljespari Tuukka ja Miikka nähdään todennäköisesti myös jatkossa. Tuukka on kolmekymppinen, vastuullinen, tunnollinen ja empaattinen pikkuveli, joka kantaa huolta autismikirjolla olevasta isoveljestään. Yhteiselo toimii, kun Aalto-yliopistossa opiskelevan Miikan erityispiirteet on otettu huomioon.

Rikostutkinnassa puolestaan Miikka loistaa: hän löytää tietoa sekä avoimista lähteistä että hakkerikavereidensa avulla verkon pimeämmiltä puolilta. Tekstissä mainitaan myös, että molemmat veljekset ovat varsin salskeita, Miikka jopa komea pitkätukka.

Lauran taustaan kuuluu poikkeuksellisen traagisia tapahtumia, joista hän vaikuttaa ainakin pintapuolisesti toipuneen. Hän on viime ajat uppoutunut työntekoon ja menestynyt kiinteistönvälittäjänä. Uudessa kriisissä hänen ensireaktionsa tuntuvat uskottavilta, mutta Tuukan ja Miikan astuttua kuvioon Laura vaikuttaa mielestäni yllättävän teflonilta, etenkin suhteessa ystävänsä kohtaloon.

Onko juoni vetävä?

Juonessa on kohtia, jotka osuvat suoraan naisten arkisiin pelkoihin. Näissä jaksoissa jännite on vahva ja tapahtumat tuntuvat pelottavan todentuntuisilta.

Kokonaisuutena dekkari alkaa lupaavasti, mutta jännite ei kanna aivan loppuun asti. Koin, että tapahtumat ovat yhteensattumuksien osalta uskottavuuden rajoilla, mutta fiktiossa kaikki on toki mahdollista. Luin ihan mielelläni loppuun asti, vaikka kerrankin arvasin syylliset melko aikaisessa vaiheessa.

Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Hylätyt lapset on kepeä dekkari, ei kuitenkaan cozy crimea, eikä siinä ole vahvaa yhteiskunnallista sanomaa. Uskon silti, että se saattaa lisätä ymmärrystä autismin kirjolla olevien henkilöiden erityispiirteistä, etenkin jos aihe ei ole entuudestaan tuttu.

Mukana ovat myös lapsuuden traumojen pitkä varjo ja vanhemmuuden vastuu, mutta niiden käsittely jää melko pintatasolle. Uskon, että sarjan jatko-osissa Tuukan ja Miikan veljessuhteeseenkin saadaan jotain rosoa.

Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

En ole koskaan pelännyt Espoon rantaraitilla kävellessäni. Kun Laura joutuu rikoksen uhriksi juuri Haukilahdessa, meni se sen verran ihon alle, että seuraavalla avantoreissullani kävin ihan konkreettisesti katsomassa tapahtumapaikkoja.

Kirjan ehdoton vahvuus minulle olikin se, että tiesin koko ajan tarkalleen, missä liikutaan. Ja selkeästi myös Outi Hongisto tiesi.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Kiinnitin huomiota kirjan tyyliin, joka etenee pitkälti päälauseiden rytmissä. Olisin kaivannut enemmän adjektiiveja ja ilmeikkäämpää kuvailua. Mekaanisia toimintoja kuvataan runsaasti, mutta henkilöiden tunnetaso jäi minulle etäiseksi, vaikka juonessa tapahtuu paljon järisyttäviä asioita, joista olisi saanut irti enemmän emotionaalista syvyyttä.

Toisaalta juuri suoraviivainen ja helppolukuinen tyyli voi tehdä kirjasta erinomaisen valinnan lukijoille, joille pitkät ja rönsyilevät tekstit tuntuvat raskailta.

Suositteletko ja kenelle?

Suosittelen Hylätyt lapset -dekkaria ennen kaikkea espoolaisille, erityisesti niille, joita viehättää tunnistaa Café Mellstenin ja kauppakeskus Niityn ympäristöjä ja kulkea rikostarinan mukana tutuissa maisemissa.

Vaikka tämä dekkari ei ollut minulle aivan täysosuma, ymmärrän sen viehätyksen: helppolukuisuus, selkeä rakenne ja tunnistettava miljöö tekevät siitä monelle koukuttavan lukukokemuksen.

Kirjan tiedot

• Outi Hongisto: Hylätyt lapset
• Docendo 2026
• 311 sivua / 7 h 59 min
• Äänikirjan lukija: Petteri Lassila