Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä – aatteista ja mielipahan viiruista

Kirja-arvio

Olli Jalosen romaani Puhdas viiruinen elämä kuvaa Rinkelinmäellä, Hämeenlinnan kupeessa asuvien ihmisten elämää viime vuosisadan alussa. Kirjailija on määritellyt romaanin alkusanoissa tarinan tapahtuma-ajan, 15 vuotta, päivien tarkkuudella, 16.6.1914 – sunnuntai-iltapäivä 18.8.1929, kuin korostaen, että vaikka teos on fiktio, se pohjautuu vahvasti todellisiin tapahtumiin.

Jalonen oli 7.4. haastateltavana Kansan arkiston tilaisuudessa, ja tämän jutun lainaukset hänen sanomisistaan tai viittaukset niihin ovat kyseisestä haastattelusta. Haastattelijana toimi Veli-Pekka Leppänen.

Kirjailija kertoi, miten tämän romaanin kirjoittaminen alkoi kesken toisen teoksen kirjoittamisen, eikä Puhtaan viiruisen elämän aihe ollut edes hänen ”pitkällä listallaan” mahdollisista tulevista kirjoista.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022, mieleni lamaantui enkä pystynyt kirjoittamaan sitä, mitä olin ajatellut. Jonkinlaisena, itselleni tärkeänä pelastusrenkaana aloin tehdä tällaista Suomen yhteen ikävimpään vaiheeseen sijoittuvaa romaania.”

Olli Jalonen Kansan arkiston haastattelussa 7.4.2026

Romaanin tarina etenee moniäänisesti, minäkertojia – ”tähän syntyneiksi minuiksi” kirjailija heitä kirjan alussa nimittää – on peräti 12. Kertojien määrä aiheuttaa sen, että lukijana jouduin useamman kerran tarkistamaan alkusivuilta, kuka tällä kertaa olikaan äänessä. Toisaalta jokainen kertoja välittää lukijalle suoraan oman näkökulmansa, osan oman elämänsä tarinaa. Kokonaisuus syntyy näistä lomittain ja rinnakkain kulkevista tarinoista.

Jalonen on kielen taituri, ja sen Puhdas viiruinen elämä taas todistaa. Jotkin sanat ja sanonnat sekä varsinkin kielen rytmi tuovat tekstiin hienovaraista vanhaa leimaa. Myös eri henkilöiden kerronnan kieli on omanlaista, sekin hienovaraisesti, ilman että lukija juuttuu sitä ihmettelemään.

Tällaisen tiedän, tämä on minun. Jossakin olisi toisenlaista elämää. Ei ole metsää eikä harjun päälle avattua hautausmaata. Muualla olisi isoja kaupunkeja ja ihmiset niissä elävät niin kuin elävät eivätkä tiedä meistä mitään mutta minä luulen tietäväni heistä koska lehdessä on heistä enemmän ja usein, mutta toisinpäin totuus on että he eivät tiedä meistä yhtään mitään niin kuin meitä ei olisikaan ei missään, mutta silti me vain olemme ja tämä täällä on meille kaikki. Niin se vain on koska niin sen täytyy olla.”

Puhdas viiruinen elämä s. 26

Kahdella puolella

Kirja alkaa ensimmäisen maailmansodan aatosta, kun tulevat katkerat vaiheet ovat vasta aavistuksena ilmassa. 15 vuoteen mahtuu kansalaissota, kapina joksi sitä molemmilla puolilla kutsutaan, sen jälkiselvittelyt, kieltolaki ja loppuvuosina nouseva suomalainen fasismi. 15 vuodessa lyseon pojat varttuivat lehtoreiksi ja Metsähallituksen virkamiehiksi, työläispoika teloitettiin ja vakaumuksellinen pasifistikin joutui leirille. Sieltä hänet pelasti vastapuolen tuttu mies, jonka kanssa oli yhdessä ennen kapinaa päätetty kunnan asioista. Samalla toteutui vaimon tarinan alussa toteama: ”Hyvää muuraria tarvitaan aina.”

Jalonen rakentaa kirjan alkulehdillä oivallisesti koulupoikien kuningaspallopelistä tulevaa ennakoivan ja hienovaraisen pohjustuksen kahtia jakautuvalle yhteiskunnalle. Pelissä on kaksi joukkuetta, sisämiehet ja ulkomiehet, tosielämässä punaiset ja valkoiset, molempien puolten johtajat, pelissä kuninkaat, ja kakkosmiehet, lukkarit ovat pahoja tappelijoita, ja sellaisina he pysyvät aikuistuttuaankin. Sitten on niitä, jotka pelissä ja elämässä katsovat sivusta. He eivät pelin tiimellyksessä oikein tiedä, kumpi puoli on voitolla. Kunnes tuomareina toimineet opettajat julistavat toisen puolen voittajaksi.

Kuningaspallo oli minulle uusi tuttavuus, mutta sitä pelattiin 1800-luvulta asti ja se oli Tahko Pihkalan kehittämän pesäpallon edeltäjä.

Kahdella puolella ollaan, mutta Jalonen ei jaa henkilöitään mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, vaikka molempia joukkoon mahtuu. Selvimmin erilaisten silmälasien kautta ajan tapahtumia on katsottu romaanin lainauksissa kahdesta Hämeenlinnassa ilmestyneestä lehdestä, Hämeen Sanomista ja Hämeen Voimasta.

Lehtitekstit ja yleisönosastokirjoitukset ovat kirjailijan mukaan sanasta sanaan lainattuja, mutta lähdemerkintää hän ei niihin ole tietoisesti lisännyt. Lähdemerkinnät olisivat poistaneet jotakin hänelle tärkeää, tunteen että kyse kuitenkin on fiktiivisestä kokonaisuudesta.

Längelmäen kirkkoherra sai kaamean lopun. Punaryssät ristiinnaulitsivat hänet kirkon alttaripöytään. Hänen rintansa oli puhkaistu ja haavaan siroteltu suolaa. Ruumiin yläpuolelle oli verellä kirjoitettu  ”Auttakoon Jumalanne” — ”

Puhdas viiruinen elämä s. 85

Lahtarit hyökkäsivät aseettomien kimppuun, ampuivat heitä räjähtävillä luodeilla, silpoivat pistimillä, hakkasivat kirveillä ja kiväärien perillä. Vaikka uhrit rukoilivat armoa, lahtarit riehuivat raivohulluina ja löivät kolmelta mieheltä kirveillä päät halki ja kahdelta repivät aivot ulos, huitoivat haloilla poskiluut pään sisään ja katkoivat kädet kirveillä. — ”

Puhdas viiruinen elämä s. 85

Ilman lähdemerkintääkin on selvää, kumman puolen lehdestä on kysymys.

Läheltä kirjoitettua

Olli Jalosen molemmat isovanhemmat asuivat Rinkelinmäellä. Kirjan kuvaamasta ajasta suvussa on kuitenkin puhuttu hyvin vähän. Niinpä kirjailijalla oli myös henkilökohtainen intressi käydä kirjaa varten läpi arkistoja, lukea sanomalehtitekstejä ja oikeudenkäyntipapereita.

Niinhän sanotaan, että kun vanhenee, kiinnostus suuntautuu enemmän taaksepäin ja omiin juuriin.”

Olli Jalonen 7.4.2026

Arkistoista ja sanomalehdistä löytyikin aika paljon myös omista isovanhemmista, ja heidät kirjailija sijoitti romaanin kokonaisuuteen. Mitenkään pääosassa he eivät ole, mutta ”mukana sellaisina omina itsenään kuin minulla heistä säilynyt hatara mielikuva on ollut”, kirjailija kuvasi.

Toivo Jalonen, kirjailijan isän kasvatti-isä, on kirjassa rempseä pirssikuski, joka kieltolain aikana välittää pirtua. Äidin vanhemmat ovat työväenliikkeen aktiivien, muurari Kusti Lehtosen ja tämän vaimon Ainon esikuvia. Varsinkin Toivo Jalosesta löytyi arkistoista paljon mainintoja, eikä aina niin mairittelevia.

Kun kirjoittaa omasta suvusta ja oikeilla nimillä, on varottava läheissensuuria. Jos kirjoittaessaan ajattelee toisen silmin – mitä serkku tästä ajattelee tai pahastuuko täti – se rajoittaa. Itse pään sisällä luotu sensuurimieliala estää minusta aika tehokkaasti kirjoittamisen.”

Olli Jalonen 7.4.2026

Monella muullakin kirjan hämeenlinnalaisella on todellinen vastine historiassa. Yksi mielenkiintoisimmista kirjan henkilöistä on kielitaituri Musu-Pekka, joka pitää pojille kerhoa eli partiota, opettaa heille englannin sanoja ja lukee seikkailukertomusta. Musu-Pekan esikuva on hämeenlinnalainen opettaja ja kääntäjä Valfrid Hedman, kirjassa Musu-Pekan oppi-isä, osaahan mies 60 eri kieltä. Musu-Pekka pyrkii vaatimattomaan 30 kieleen tai ainakin kahteen tusinaan.

Musu-Pekan kohtalo on kirjassa surullinen. Erilaisena, poikkeusyksilönä hän saa vastaansa ensin punakaartilaiset ja 20-luvun loppupuolella Lapuanliikkeen kannattajat, jotka pahoinpitelevät hänet sairaalakuntoon.

Minäkertojista parhaiten esiin nousee kaksi nuorta, apteekkarin poika Kaarlo eli Kalle ja vaatimattomista oloista lähtöisin oleva, pikkusiskostaan huolehtiva Kerttu. Heillä ei ole suoria esikuvia. Molemmat kokevat kovia sisällissodan eri puolilla, mutta heidän rakkaustarinansa ja sovinnollinen yhteiselonsa Tampereella luo tuulahduksen uudesta alusta ja vie kirjan tarinaa eteenpäin.

Mielipahan viirut

Puhdas viiruinen elämä on romaani ihmisistä ja aatteista, ja siitä juontaa kirjan arvoitukselliselta tuntuva nimi. Näin kirjailija sitä haastattelussa selitti:

Kirjassa on paljolti kyse aatteista ja erilaisten ihmisten yhteisistä liikkeistä. Ihmisten yhteisillä pyrinnöillähän on yleensä pyrkimys kohti hyvää, kohti hyvää, puhdasta elämää. Mutta aatteissa ja yhteisissä liikkeissä on aina kuitenkin mukana myös inhimillinen puoli, ja sitä nuo viirut kuvaavat.

Olli Jalonen 7.4.2026

Aatteista myös raittiusliike on kirjassa vahvasti esillä. Se yhdistää yli yhteiskunnallisen jakolinjan, ja raittiusseuran kokoontumisiin saapuu Rinkelinmäeltäkin väkeä joka toisesta talosta.

Kieltolaki syventää jakolinjoja ja Hämeenlinnaan perustetaan raittiuden valvojan kunnallinen tehtävä. Sen viranhaltijalla ei ole helppo tehtävä, eikä sitä helpota salakuljetettu pirtu eikä eläinlääkäri, joka ehtii kirjoittaa päivittäin kymmeniä reseptejä hevosten ja sikojen olon helpottamiseksi alkoholilla voidellen. Eikä se, että suojeluskuntalaisten ”raskas isänmaallinen suojelutyö vaatii pientä kevennystä”. Alkoholirintamallakin on siis puolensa.

1920-luvun lähestyessä loppua Lapuanliike kerää kannattajia Hämeenlinnassakin, ja taas syntyy uusia rintamalinjoja. Kansan arkiston haastattelussa Olli Jalonen kuvasi Hämeenlinnaa oikeistoliikkeen rauhalliseksi, väkivallasta sivussa olleeksi tukikohdaksi.

Osassa oikeistopiirejä kyti voimakas kostonhalu, ajatus että käärmeeltä on poljettava pää murskaksi ennen kuin uusi sukupolvi nousee tekemään uutta kapinaa.”

Olli Jalonen 7.4.2026

Ikävien tapahtumien ja kauheuksien keskeltä nousi myös yhteistyön mahdollisuus. Sen kirjailija pystyi lukemaan kauniisti käsikirjoitetuista kunnallispolitiikan asiakirjoista. Pienen kunnan asiat piti hoitaa, eikä niitä pystytty hoitamaan riitelemällä tai sanelemalla. Järkeviltä ihmisiltä kului siinä pois pahin kostonhalu.

Tästä kirjoittaessa tuli hyvä olo, ja se siirtyi myös kirjan sivuille. Myös Kallen ja Kertun yhteiselämän hidas rakentuminen, kyllä sekin teki kirjoittaessa itselle hyvää. Mutta kyllä minä tuota kirjaa kirjoittaessa myös huomasin, että joudun itkemään.”

Olli Jalonen 7.4.2026

• Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä
• Otava, 2026
• 318 s/9 t 33 min
• Äänikirjan lukijat: Olli Jalonen, Ville -Veikko Niemelä, Eeva Soivio

Lue myös blogista juttuni Olli Jalosen aikaisemmista kirjoista:

Olli Jalonen:Taivaanpallo
Olli Jalonen: Merenpeitto
Olli Jalonen: Stalker-vuodet