Virginie Grimaldi: Hauras onni – tunnistin itseni ranskalaisesta äidistä

Kirja-arvio

Kun luin Virginie Grimaldin Hauras onni -romaanin, tunnistin itsessäni paljon samaa kuin kirjan äidissä. Olen juuri niin huolehtivainen ja toisinaan huolestunut äiti kuin Virginie Grimaldin romaaneissa tuntuu olevan. Minun olikin hyvin helppo heittäytyä kirjan Dianen tunnetiloihin.

Jutustelua syvistä aiheista

Hauras onni oli jo kolmas romaani, jonka luin tältä supersuositulta ranskalaiselta kirjailijalta. Suloisimmat hetket ja Hyvä elämä ovat nimiltään ja kansikuviltaan viitanneet feelgood-kirjallisuuteen. Kuvasin viimeksi, että Grimaldin tyyli on jutusteleva ja olen edelleen sitä mieltä, että termi on osuva.

Hauras onni toimii kahden kertojan mallilla. Toinen on Diane, toinen hänen tyttärensä Lou. Diane on toisessa avioliitossa, hänellä on ensimmäisen miehensä kanssa 16-vuotias Lou ja nykyisen miehensä Sebin kanssa Tom. Dianen oma äiti on ollut kanaemotyyppiä: ”Lupasin itselleni, ettei minusta tulisi samanlaista ja sitten minusta vuorostani tuli äiti.”

Lou on fiksu tyttö, joka on ihastunut naapurirapun poikaan. Kaverit varoittavat ja jos Diane-äiti olisi tiennyt, hän todellakin olisi varoittanut. Mutta Lou on taitava peittämään mieltään askarruttavat asiat. Kotona halataan ja puhutaan, mutta ei kaikesta kuitenkaan. Dianen ja Sebin liiton ongelmat pidetään lapsilta salassa, kunnes on pakko kertoa.

Äidin huoli ja tyttären kipu

Parisuhdekriisi saa Dianen maailman järkkymään, mutta se ei ole mitään sen rinnalla, kun hän huomaa tyttärensä mielen olevan särkymäisillään. Dianella on tuntosarvet herkillä, sillä paniikkikohtaukset ovat tuttuja hänen omasta nuoruudestaan. Hän tietää mitä tehdä ja mistä saada apua. Diane tietää myös, että hänen on tultava sinuiksi oman menneisyytensä kanssa.

Me ei olla yksin. Se on juuri se asia, jonka täällä oppii. Neurooseja ja ahdistuksia vastaan taistelevia on vaikka kuinka paljon. Emme ole poikkeustapauksia. Meitä on pilvin pimein. Kun sen tajuaa, tuntee itsensä vahvemmaksi.”

Hauras onni, sivu 219

Kirjan juonen kulku on toisaalta voimaannuttava, toisaalta yllättävä. Ihmissuhteet ovat kaiken keskiössä, ja niitä kuvataan mielestäni hyvin realistisesti. Tarinassa on viehättäviä kohtauksia, sellaisia joissa minulla kihosivat liikutuksen kyyneleet silmiin. Yhtälailla on kohtauksia, joissa minun olisi tehnyt mieleni sanoa muutama sananen. Onneksi Diane ja Lou eivät lamaannu, vaan he pystyvät kohtaamaan haasteensa yllättävän vahvoina.

Valoa raskaiden aiheiden keskellä

Hauras onni -kirjan nimi olisi voinut olla myös hauras mielenterveys. Teemaa käsitellään kaunistelematta, mutta Virginie Grimaldille ominaiseen tapaan tarinassa on myös lämpöä ja valoa. Juuri tämä yhdistelmä tekee kirjasta vaikuttavan: raskaat aiheet eivät muserru synkkyyteen, vaan niiden rinnalla kulkevat läheisyys, toivo ja usko tulevaisuuteen.

Virginie Grimaldin tarinoissa on monta tarttumapintaa, ja huomasin jo silloin Suloisimmat hetket -lukupiirissämme, että huolehtivan äidin kuvaus jakaa mielipiteitä. Uskon, että Hauras onni puhuttelee myös enemmän lukijoita, joilla on tuntemusta nuorten mielenterveysongelmista.

Kolmen lukemani Grimaldin romaanin ja usean Katherine Pancolin kirjan perusteella ranskalaisessa viihteellisessä kirjallisuudessa tuntuu olevan omanlaisensa maailma. Perhesuhteet ovat tiiviitä, tunteet suuria ja kepeänkin pinnan alla voidaan käsitellä hyvin raskaita aiheita.

Plussaa tulee jälleen myös siitä, että kirjan perheeseen kuuluu koira.

Kirjan tiedot

• Virginie Grimaldi: Hauras onni
• Otava 2026
• Alkuperäisteos: Les heures fragiles, 2025
• Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings
• 269 sivua / 6 h 29 min
• Äänikirjan lukija: Satu Paavola

Lue myös

• Suloisimmat hetket – lukupiirikeskustelu
• Hyvä elämä

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö