Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken – Mestarillisen kertojan romaanissa jokainen ihminen on tarinan arvoinen

Kirja-arvio

Uusimmassa suomennetussa romaanissaan Haluan kuulla kaiken Elizabeth Strout vie lukijat tuttuun mainelaiseen Crosbyn pikkukaupunkiin. Tuttuja ovat keskeiset henkilötkin: 90-vuotias Olive Kitteridge, yhä päästään ja kielestään terävä rautarouva, paikkakunnalle koronan aikaan muuttanut kirjailija Lucy Barton sekä lempeä ja avulias Bob Burgess, toinen Burgessin pojista. Haluan kuulla kaiken on kirja erilaisista rakkauksista, enimmäkseen surullisista. Ja niin kuin aina, Strout kirjoittaa tarkkanäköisesti ja syvällisesti ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja suhteistaan läheisiin. Ihana kirja!

Kertomattomia [p.o. Kertomatta] jääneitä kohtaloita, hän [Lucy Barton] oli sanonut. Olive ajatteli sitä. Ihmiset elivät eikä kukaan kuullut heidän elämäntarinaansa, ajatus iski häneen nyt. Hän kutsui Lucy Bartonin käymään uudelleen.”

Olive Kitteridge on pyytänyt Bob Burgessin kautta Lucy Bartonin luokseen. Hän on halunnut kertoa kirjailijalle tarinan äidistään ja tämän surullisesti päättyneestä ensirakkaudesta. Jonkun ajan kuluttua Olivella on mielessä uusi tarina, ja niin kirjailija ja eläkeläisyhteisössä (jota Suomessa varmaankin kutsuttaisiin vanhustentaloksi) asuva äkäinen vanhus tapaavat säännöllisesti ja kertovat toisilleen tarinoita rakkaudesta.

Elizabeth Stroutin romaanit eivät ole autofiktiota eikä Lucy Barton ole kirjailijan alter ego, mutta seuraava Oliven ja Lucyn käymä dialogi voisi olla hänen ”ohjelmajulistuksensa” tai hänen teostensa motto:

”En minä tiedä mikä tämän tarinan sanoma on!” ”Ihmiset”, Lucy sanoi hiljaa ja nojasi sohvan selkämykseen. ”Ihmiset ja heidän elämänsä. Siinä kaikki.”

Syntien syöjä

Kirjan varsinainen päähenkilö on Bob Burgess. Hän on Stroutin kirjoja lukeneille tuttu edellisestä suomennoksesta Burgessin pojat ja vilahtanut muissakin hänen kirjoissaan. Bob on kuusikymmenviisivuotias, jo eläkkeellä mutta jatkaa ajoittain rikosasianajajan tointaan. Lapsuuden trauma, luulo, että hän on kolmivuotiaana aiheuttanut isänsä kuoleman, on vaikuttanut hänen koko elämäänsä.

Bob on suurisydäminen mies, mutta ei hän itse sitä tiedä. Meidän muiden lailla hän ei tunne itseään niin hyvin kuin uskoo, eikä hän milloinkaan olisi voinut uskoa, että hänen elämässään olisi mitään kertomisen arvoista. Mutta kyllä siinä on, meidän kaikkien elämässä on.”

Bobin järjestyksessä toinen vaimo Margaret on Crosbyn unitaarikirkon pappi. Kun en Burgessin poikia lukiessani selvittänyt, millaisesta kirkkokunnasta on kysymys, googlasin tietoja nyt. Selvisi, että unitaarikirkko on avarakatseinen ja jokaisen yksilön uskonnonvapautta korostava suuntaus. Unitaareille uskonnollista totuutta eivät määritä pyhät kirjoitukset tai henkilöt eikä kirkkokaan. He osallistuvat usein sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Erittäin sopiva uskonto juuri Stroutin kirjaan.

Bob ja Margaret sekä Lucy ja hänen entinen sekä nyt myös nykyinen miehensä William ovat ystäviä, ja Bobilla ja Lucylla on erityisen läheinen ystävyyssuhde. He tapaavat lähes viikoittain kävelyretkellä, puhuvat omista ja läheistensä asioista ja tuntevat syvää yhteyttä. Sanoja ei tarvita paljon, toisen ymmärtämistä sitä enemmän.

Lucy kuvaa Bobia muiden ihmisten syntien syöjäksi, koska tämä kuuntelee muiden ongelmia ja ottaa ne sitten kantaakseen. Empaattisen, myötätuntoisen syntien syöjän taakka ei ole kevyt, sen joutuu Bobkin huomaamaan.

Tärkeä rooli kirjassa on myös Olivella, toisella näkökulmahenkilöllä. Tarkkasilmäisenä hän epäilee Lucyn olevan rakastunut Bobiin. Myös Lucyn perimmäisen yksinäisyyden hän havaitsee. Bob taas joutuu miettimään, miten hyvin lopulta tuntee toisen, oman aviopuolisonkaan. Juuri tällaisissa yksityiskohdissa on Elizabeth Stroutin tekstien salaisuus. Hänen tarinansa ihmisten iloista ja murheista koskettavat syvästi ja opettavat lisää ihmisistä.

Luin kirjan jo aikaisemmin englanniksi, mutta päätin odottaa suomennoksen lukemista ennen kuin kirjoitan blogijutun. Onneksi odotin. Stroutin teksti ei ole vaikeaa ymmärtää, mutta se on täynnä merkityksiä. Suomennosta lukiessani huomasin, miten paljon enemmän kirjasta avautui äidinkielellä lukiessani. Poimin tekstin nyanssit ja ymmärsin aukkojen merkityksen. Kiitos lukukokemuksestani kuuluu siis myös Stroutin romaanien upealle suomentajalle, Kristiina Rikmanille.

Paljon tuttuja ja tuttua

Haluan kuulla kaiken -romaanin toisiinsa liittyvissä tarinoissa on mukana monia Stroutin aikaisemmista kirjoista tuttuja henkilöitä: Bobin ensimmäinen vaimo Pat, Bobin isoveli Jim ja jopa Stroutin esikoiskirjan (Pikkukaupungin tyttö) keskushenkilöt, Isabelle ja Amy Goodrow, äiti ja tytär.

Romaaniin mahtuu myös rikos ja sen selvittäminen. Bob ottaa hoitaakseen vanhan äitinsä murhasta syytetyn, yksinäisen reppanan, Matt Beachin puolustamisen. Bitch Balliksi aikoinaan haukutun ja ilkeäksi tiedetyn kouluruokalan työntekijän murha ei ole keskeinen juonellinen elementti vaan enemmänkin konkreettinen esimerkki Bobin taipumuksesta ”syödä” toisten synnit.

Kirjan tarinoita kehystää vuodenaikojen vaihtuminen Crosbyssä. Tapahtumien aikajänne on vuosi, elokuun puolivälissä varhain punertavista vaahteroista seuraavan elokuun väreihin. Tämän kirjoituksen julkaisuhetkeen ja suomalaislukijalle sopii tämä mainelaisen maiseman kuvaus:

Oli jo varhainen toukokuu ja lehdet alkoivat puhjeta puihin, kirkkaita pieniä vihreitä lehtiä kuin nuoria tyttöjä, kauneuttaan ujostelevia. Päivä päivältä ne kasvoivat kokoa; sen näki jos osasi katsoa.”

Ihmisistäkin näkee monta asiaa, jos osaa katsoa. Näinkin voisi kirjan sanomaa kuvata.

Elizabeth Stroutin uusi kirja

Tätä juttua kirjoittaessani huomasin, että Elizabeth Stroutin uusin romaani The Things We Never Say on julkaistu 5.5. Yhdysvalloissa ja kirjailija kiertää sitä esittelemässä. Jo ilmestyneistä arvioista selviää, että tällä kertaa ei olla Mainessa vaan Massachusettsissa eikä tarinassa ole mukana aikaisemmista romaaneista tuttuja hahmoja. Jäisikö Haluan kuulla kaiken siis viimeiseksi tarinaksi Olivesta, Lucysta ja Bobista?

• Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken
• Tammi, Keltainen kirjasto, 2026
• Englanninkielinen alkuteos Tell Me Everything, 2024
• Suomennos Kristiina Rikman
• 333 sivua

Tässä linkit blogissamme julkaistuihin arvioihin Elizabeth Stroutin teoksista:

• Nimeni on Lucy Barton (alkuperäisteos ilmestyi 2016/suomennos 2018)
• Kaikki on mahdollista (2017/2019)
• Olive Kitteridge (2008/2020)
• Olive taas (2019/2021)
• Voi William (2021/2022)
• Lucy meren rannalla (2022/2023)
• Burgessin pojat (2013/2025)