Anneli Kanto: Elämänlangalla – ”eräänlainen päiväkirja” helli sielua ja kutkutti välillä nauruhermoja

Kirja-arvio

Anneli Kannon Elämänlangalla oli juuri kuin minua varten kirjoitettu. Tartuin kirjaan kahden rankan ja ahdistavan romaanin jälkeen, ja nyt lukuhetket olivat suvantoja, joissa mieli lepäsi. Elämänlangalla toimi kuin pitkä puhelu vanhan ystävän kanssa. Vaihdettiin ajatuksia vanhenemisesta, omista tekemisistä ja läheisten kuulumisista. Ei haitannut, että kirjan kanssa ”puhellessa” äänessä oli vain kirjailija. Minä vastailin, kommentoin ja kerroin omista kokemuksistani mielessäni.

Elämänlangalla ei kuitenkaan ole mikään siloteltu feel good -kirja. Se kuvaa yksineläjän iloja ja aamusuruja, menetyksiäkin. Kirjan alaotsikko Kolmen sodan päiväkirja kertoo sekin, miten päiväkirjan sivuille ovat tarttuneet ajankohtaiset tapahtumat ja niitten herättämä ahdistus. Anneli Kannolla on mainio huumori ja itseironian taito, joten monta kertaa lukiessa sain hymyillä, välillä naurahtaa ääneen.

Anneli Kanto päätti merkitä muistiin ajatuksiaan vuoden verran. Siihen häntä innosti Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi -kirja, ”inspiroiva, viisas ja lohduttava kirja”.  Toinen syy oli käytännöllinen. Kirjailijaa työllisti kesään 2025 asti draaman kirjoittaminen eikä aikaa ollut proosalle. Tätä puutetta hän halusi paikata päiväkirjaa kirjoittamalla.

Aamusurut, alakuloisuus herätessä, oli kolmas syy. Silloin 73-vuotias kirjailija tunsi itsensä vanhaksi ja kuolemakin hiipi mieleen. Tunne helpotti, kun kirjailija tarttui päivän töihin.

Joskus minulta kysytään, miksi vielä ”kirjoittelen”, miksi en ryhdy eläkeläiseksi. Kirjoitan, koska haluan ja koska se on intohimoni. Kirjoitan sisäisestä pakosta, muita pakkoja ei ole. Kirjoittaminen nostattaa mielialaa ja antaa mielihyvää, tyydytystä ja tarkoitusta.”

Vielä aloittaessaan kesäkuussa 2024 hän epäili, ettei haluaisi julkaista päiväkirjamerkintöjään. Ne hän kirjoitti vain itselleen, ”niin rehellisesti kuin pystyn ja kaikesta, mitä mieleen tulee, sensuroimatta, lukijoita ajattelematta”.  Onneksi tulit, Anneli, toisiin ajatuksiin, ja saamme lukea ajatuksistasi ja kokemuksistasi.

Kirja peilinä

Elämänlangalla on monin tavoin mielenkiintoinen kurkistus luovan työn vaiheisiin. Päiväkirjaan tallennetut ajatukset kirjoittamisesta avittavat myös lukijaa:

Kun kirjailija lukee omaa tekstiään, hänkin näkee itsensä ja itsestään toisenlaisen peilikuvan kuin mitä on kuvitellut näkevänsä. Tekstin peilissä näkee jotain, mitä ei aiemmin tajunnut. Sitä ei näe heti vaan myöhemmin. Eikä sitä todellakaan tietoisesti kirjoita tekstiin, vaan se valuu rivien väleihin alitajuisesti.
[—] Mutta näkeekö lukija kirjan peilissä itsestään jotain, mitä ei ole aiemmin nähnyt? Toivon ja uskon niin, koska olen itsekin lukija. Joitakin kirjoja lukiessani olen melkein valaistuksenomaisesti tajunnut jotain omasta henkilöhistoriastani tai käyttäytymismalleistani.”

Anneli kirjoittaa, miten hän vuosia myöhemmin näki Pyöveli-romaaninsa päähenkilössä itsensä, äitinsä muistisairauden ja ”huonon kuoleman” jälkeisen yksinäisyyden ja surun.

Rottien pyhimys, Rottis, kuten kirjailija romaaniaan ja siihen perustuvia teoksia kutsuu, on ollut monin tavoin kirjailijalle ja lukijoille merkityksellinen. Ikääntyvässä mestarissa, Andreas Pictorissa, on paljon kirjoittajan tietoisestikin kirjoittamaa ”omakuvaa”.

Päiväkirjakauteen sisältyi Rottien pyhimys -musikaalin viimeinen näytös. Kaksi vuotta, neljänä eri jaksona se pyöri ja keräsi katsojia. Moni muukin hänen aikaisemmista töistään elää päiväkirjavuodessa mukana. Pyövelistä tehdään monologi, Veriruusut saa ensi-illan Vanhassa Jukossa Lahdessa ja Kaivatut-dekkarin julkkareita vietetään.

Rottien pyhimys on myös Annelin menestynein romaani. Kustantamossa oltiin sitä mieltä, että Rottien pyhimys -nimistä romaania on mahdoton myydä, eikä kirjailija itsekään odottanut kirjalle menestystä. Toisin kävi. Kirjasta on otettu 15 painosta ja palkintoja on tullut. Anneli mainitsee myös Rottien pyhimyksen saaman Blogistanian Finlandian. Ja miksei mainitsisi, onhan se merkittävä, ahkerien lukijoiden myöntämä palkinto.

Rakenne, rakenne, rakenne

Elämänlangalla-vuotena Anneli Kanto kirjoittaa Ilmajoen Musiikkijuhlille Isoviha 1713–1721 -oopperaa. Se saa ensi-iltansa kesäkuussa 2025, jolloin päiväkirjan merkinnät loppuvat. Toinen iso draamaprojekti on yhdessä Heini Tolan kanssa kirjoitettava Jotuni Kansallisteatteriin.

Kolmas näytelmäprojekti jää lukijalle mysteeriksi. Se on tilaustyö ja aihelähtöinen, jota Anneli kuvaa hankalammaksi kuin tarinalähtöistä. Tätä blogijuttua kirjoitettaessa projektia ei ole vieläkään julkistettu, mutta kirjailijan tuore Facebook-päivitys kertoo, että puolikas ”eräästä kauan veivatusta taiteellisesta hankkeesta” lähti tilaajalle.

Näiden isojen ja keskeneräisten projektien rinnalla kirjailija työstää mm. Sörkka svengaa -revyyn lauluja ja tekstejä. Mielenkiintoista on seurata draamaprojektien etenemistä ja lukea kokeneen draamakirjailijan ajatuksista näytelmän kirjoittamisesta.

Draama on rakennetta, rakennetta, rakennetta. Jos ei rakenne toimi, näytelmää ei pelasta dialogi eikä näyttelijäntyö. Näytelmä on nopea, sen pitää edetä, se ei saa jäädä repliikeillä pallottelemaan. Turhia henkilöitä on turha luoda, tarpeetonta repliikkiä on tarpeetonta kirjoittaa. Toiminnan on tähdättävä johonkin, ei saa kelluskella. Henkilöillä täytyy olla päämäärä, heidän pitää tahtoa jotakin tai sitten tahtoa välttää jotakin. Heidän välillään pitää olla ristiriitoja, tunteita, sähköä.”

Olen nähnyt sekä Isovihan että Jotunin ja voin todistaa, että juuri näin Anneli Kannon draamat toimivat.

Varjoa ja valoa

Julkisen työn rinnalla on yksityinen Anneli ja siitä hän Elämänlangalla-teoksessa kirjoittaa paljon. Niissä osuuksissa kuulin Annelin oman äänen ”puhelimen toisessa päässä”. Hymyilytti, kun kirjailija humoristiseen tapaansa laski leukojensa määrää. Olemme Annelin kanssa liki samanikäisiä, ja ajatukset vanhenemisesta ja elämän rajallisuudesta ovat tuttuja. Myös kirjailijan kokemukset japanin kielen opiskelusta ja omasta huonouden tunteesta ovat täsmälleen samat, jotka itse koin ranskan opiskelua yrittäessäni.

Ystävätkin vanhenevat ja sairastuvat, kuolinilmoituksista löytyy liian usein tuttuja. Pitkän, 18-vuotisen elämänsä päähän tulee myös tärkeä läheinen, kirjailijan Facebook-päivityksistä monelle tuttu kotikissa Tinke. Virallinen nimi oli Timo-Orvokki, kun Timoksi jo ristitty pentu osoittautuikin tytöksi. Syvän surun lemmikin menehtymisestä moni jakaa.

Entinen journalisti ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kirjailija seuraa maailman tapahtumia ja ahdistuu. Ukrainan sotaan ei näytä tulevan loppua.  Uudelleen presidentiksi valitun Trumpin käytös hävetää, kun tämä nöyryyttää Zelenskyä. Häpeällistä on myös se, miten läntiset johtajat tätä öykkäriä mielistelevät. Yhdysvallat pommittaa yhdessä Israelin kanssa Irania, ja palestiinalaisten kansanmurha Gazassa saa kysymään, miten maailma saattaa sallia lasten näännyttämisen nälkään.

Anneli nukkuu huonosti ja heräilee aamuöisin. Hän lukee David Albaharin Juotikkaat-romaania, jonka vaikealukuisuutensa takia pitäisi unettaa. Niin ei tapahdu vaan kirja houkuttaa lukemaan lisää. Siitä löytyy myös nimi ”eräänlaiselle päiväkirjalle”. Tyhjyydessä roikkuva elämänlanka, sen kirjailija kokee olevan täsmällinen kuva hänen päivistään.

Valoa maailmantilanteen ahdistavuuteen tuo yllätys: kevätheila. Yksinäisen – tai itsenäisen – naisen elämäänsä tyytyväinen kirjailija kirjoittaa marraskuussa päiväkirjaansa, ettei pysty edes ajattelemaan rakastuvansa. Tulee kevät ja hän joutuu toteamaan, miten hyvältä tuntuu pitää kädestä kiinni, halata ja tuntea onnea. Ja miten vaikealta tuntuu ero, kun heila lähtee muille maille.

Vaikka Elämänlangalla sisältää paljon pimeitä ahdistuksen hetkiä, niiden vastapainoksi kirjassa on myös iloa, ystävien ja sukulaisten tapaamisia, kulttuuririentoja ja uintiretkiä. Kirjasta nauttiakseen ei tarvitse olla yli 70-vuotias (vaikkei siitä haittaakaan ole). Uskon kirjan puhuttelevan meitä kaikkia, jotka tunnistamme valon ja varjon liittyvän toisiinsa. Ja ehkä näemme tämän kirjan peilissä jotakin itsestämme, sellaista mitä emme ole aikaisemmin osanneet tunnistaa.

• Anneli Kanto: Elämänlangalla
• Gummerus, 2026
• 459 s
• Äänikirja on kuunneltavissa 21.8.2026, lukijana Anneli Kanto
• E-kirja on luettavissa 28.12.2026