Imre Kertészin Lopetus Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä – elämä ja menneisyys selvitystilassa

Ensi-iltakutsu Kansallisteatterilta.
Julkaisusta ei ole sovittu teatterin kanssa, eikä teatteri ole vaikuttanut arvion sisältöön.

Nobel-kirjailija Imre Kertészin samannimiseen romaaniin perustuva Lopetus vaatii keskittynyttä katsomista eikä olisi haitaksi, jos olisi ehtinyt lukea romaanin ennen Kansallisteatterin esitystä.

Kirjailija B on tehnyt itsemurhan, morfiinilla, kuten myöhemmin selviää. Hänen jäämistöistään kustannustoimittaja Keserű on löytänyt näytelmän, jonka hän haluaa julkaista. Keserű on varma, että B on kirjoittanut samasta aihepiiristä myös romaanin, ja tätä käsikirjoitusta hän lähtee etsimään lähes pakkomielteisesti. Hän haluaa löytää romaanista vastauksen oman elämänsä keskeiseen kysymykseen: ”Olenko vai enkö ole?”

Näytelmän kuvaamat tapahtumat ja todellisuuden tapahtumat – Keserűn sanoin ”niin kutsutun todellisuuden” – lomittuvat. B:n näytelmä, josta Keserű lukee katkelmia, näyttää kuvaavan täsmälleen samoja tapahtumia, joita Keserű ja muut B:n lähipiiriin kuuluvat kustantamon henkilöt Sára, hänen aviomiehensä Kürti ja Obláth ovat juuri kokemassa.

Tapahtumissa liikutaan eri aikatasoilla, ja katsojan seuraamista helpottaakseen näyttelijät piirtävät vuosiluvut näkyviin. Pääosin ollaan 1990-luvun alussa, sosialistisen järjestelmän romahtamisen jälkeisissä vuosissa. Yksilönvapauden tukahduttava järjestelmä on luhistunut, mutta tilalle on alkanut syntyä uusi valtio, jolla on omat keinonsa rajoittaa.

Esityksen dramatisoinut Katariina Numminen on lisännyt näyttämölle vielä yhden aikatason, nykyhetken, ja kirjoittanut näytelmän kohtauksiksi keskustelunsa Kertészin kirjan lukemisesta saksalaisten dramaturgien ja näytelmäkirjailijan sekä suomalaisen näyttelijä-näytelmäkirjailija Noora Dadun ja toimittaja Ruben Stillerin kanssa.

Sisäkkäisiä tapahtumatasoja ja eri näkökulmia tarjonnut monitulkintainen Lopetus ei ollut helppo näytelmä, mutta siitä kirjoittaminen vasta vaikeaa olikin. Kertészin teoksen suomennostakaan en ole onnistunut kirjastosta saamaan enkä pystynyt kirjan avulla palaamaan romaanin teemoihin.

Lopetuksen katsomisen jälkeen olen lukenut tarkasti näytelmän käsiohjelman, erityisesti siinä olevan Katalin Trencsényin kirjoituksen Sorron peililabyrintti. Olen myös katsonut Kansallisteatterin sivuilta videon Katariina Nummisen ja esityksen ohjaajan Milja Sarkolan tekijätapaamisesta, jossa heitä haastatteli Ilja Lehtinen, sekä hakenut tietoa Imre Kertészistä.

Likviditointi

Kertészin kirja, unkarinkieliseltä nimeltään Felszámolás, ilmestyi vuonna 2003. Samanaikaisesti julkaistun saksankielisen käännöksen nimi on Liquidation. Molemmat nimet Google kääntää selvitystilaksi. Myös ruotsinkielisen käännöksen nimi on Likvidation. Ne avittavat minusta paremmin tulkintaa kuin vaisu suomenkielinen Lopetus, joka on myös Outi Hassin suomentaman romaanin nimi.

Lopetuksessa ovat ”selvitystilassa” tai likvidoitavina B:n elämä ja tuotanto, Keserűn (Janne Reinikainen) elämä ja tulevaisuus, sosialistinen järjestelmä, kustantamo, jossa Keserű, Sára (Annika Poijärvi), Kürti (Heikki Pitkänen) ja Obláth (Antti Pääkkönen) työskentelevät ja jonka tukemisen valtio lopettaa. Selvitystilassa on lopulta myös lukeminen ja kirjallisuus.

Samoin kuin B:n näytelmän alkuperäisversio oli romaanikäsikirjoitus, myös Kertészin romaanin ensimmäinen versio oli kesken jäänyt näytelmä, jota hän alkoi kirjoittaa vuonna 1990. Kertészin ajatus oli kuvata näytelmässä Unkarin tilannetta kommunistihallinnon romahdettua. Lopetus-romaanissa tämän Kertészin keskeneräisen näytelmän katkelmat ovat osa B:n jäämistöstä löytyneen näytelmän käsikirjoitusta.

Keserű tarkoittaa katkeraa ja miehellä onkin erinäisiä syitä olla katkera. Hän on julkaissut ”väärän” teoksen ja joutunut vankilaan diktatorisessa Unkarissa. Yksi romaanin avainkohtauksista on kohtaus uudenvuodenjuhlista 1980-luvulla. Leiripokerissa B on voittamaton, kun hän kertoo synnyinpaikkansa: Auschwitzin keskitysleiri vuonna 1941.

Auschwitz on myös osa Kertészin henkilöhistoriaa. Unkarinjuutalaisena hän joutui 14-vuotiaana Auschwitzin keskitysleirille ja sieltä edelleen Buchenwaldiin, josta vapautui vuonna 1945. Aikuisena hän työskenteli lehtimiehenä budapestiläisessä sanomalehdessä, mutta hänet erotettiin, koska kommunistinen puoluejohto ei pitänyt häntä luotettavana. Elantonsa hän hankki kääntäjänä ja myöhemmin vapaana kirjailijana. Auschwitz ja holokausti ovat vahvasti mukana hänen tuotannossaan. Sen sijaan holokaustin kaupallistamista ja tragedian muuttamista kitschiksi hän kritisoi ankarasti. Tämä ajatus toistuu Lopetuksessa, samoin se, ettei teos saisi olla sentimentaalinen.

Kertész muutti Saksaan 1990-luvulla, mutta palasi Unkariin ennen kuolemaansa. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai vuonna 2002.

Holokaustin jäljet

Näytelmän ensimmäinen puoliaika jätti katsojaan ison kysymysmerkin, mutta toinen puoliaika eteni suoraviivaisemmin.

Etsiessään B:n romaanin käsikirjoitusta Keserű tapaa B:n entisen vaimon Juditin (Marketta Tikkanen), joka ensin ei halua keskustella B:stä, mutta alkuun päästyään tilittää voimakkaasti, miten katkaisi suhteen sekä B:hen että omaan juutalaisuuteensa. Hän ei halunnut elää menneessä, hän halusi tilalle rakkautta, perheen ja lapsia, onnellisen elämän. Arkkitehti Adamissa (Otto Rokka) hän on löytänyt B:n vastakohdan, hyvän ja rakastavan miehen ja isän lapsilleen. B ei lapsia halunnut, koska Auschwitz. 

Jos näytelmästä jonkun tiivistyksen yrittäisin muotoilla, kirjoittaisin sen todistavan, ettei menneisyyttään pääse pakoon. Menneet traumat vaikuttavat meissä eikä eteenpäin voi katsoa, jollei ole sinut menneen kanssa. Siksi Keserű etsii epätoivoisesti B:n romaanin käsikirjoitusta, jonka kohtalo Kansallisteatterin näytelmässä myös selviää.

Näytelmään kirjoitetuista keskustelukohtauksista ja erityisesti palestiinalaistaustaisen Nora Dadun puheenvuoroista välittyy voimakkaana ajatus, miten holokausti on yhä täällä ja sen nimi on Gaza ja miten siitä on puhuttava tässä hetkessä enemmän kuin Auschwitzistä.

Suhtauduin näihin keskustelukohtauksiin ristiriitaisin ajatuksin. Muiden lukukokemukset kirjasta, jota ei itse ollut lukenut helpottivat katsomista mutta myös ärsyttivät. Mietin myös, olivatko tekijät huomanneet, että näyttämöesitys vaatii pohjustusta, jotta katsojat pysyisivät kärryillä, ja siksi keskustelukohtaukset oli lisätty. Olisiko esitys jäänyt yhdeksi Auschwitz/holokausti-genren (sentimentaaliseksi) teokseksi ilman näitä puheenvuoroja ja muistutusta, että tälläkin hetkellä on meneillään kansanmurha?

Erilaiset lukutavat

Lopetus on hyvin kirjallinen näytelmä ja tekstiä on paljon. Erityisen paljon tekstiä on Janne Reinikaisella, joka roolissaan Keserűna on esityksen ja tapahtumien keskeinen toimija. Vähäeleisellä tavallaan hän luo uskottavan kuvan kyynistyneen katkerasta etsijästä. Voimakkaasti, lähes raivoisasti rooliinsa eläytyy myös Juditia esittävä Marketta Tikkanen. Kiitoksen ansaitsevat kaikki muutkin näyttelijät sisäistyneistä suorituksistaan.

Milja Sarkolan tärkeänä tehtävänä ohjaajana on ollut pitää katsojan kärryillä monitasoisesta tarinasta. Oli jo sinällään saavutus luoda näin monitahoisesta tarinasta sujuvasti eteenpäin virtaava (sana jota ohjaaja käytti Tekijätapaaminen-haastattelussa) esitys. Vuosilukujen piirtäminen lavasteseinään voi tuntua yksinkertaistukselta, mutta välttämätöntä se oli. Myös Reinikaisen puheen muuntaminen teknisesti, kun hän lukee B:n näytelmän käsikirjoituksen kohtauksia, selvensi. Piidin esitystä kovin vakavana, enkä nähnyt siinä niitä tragikomedian sävyjä, joista tekijät videossa puhuivat.

Esityksen yleisväri on ruskea ja harmaa, ja se vastaa ainakin mielikuvaa sosialismin ajasta. Tosin minun muistoissani ja valokuvissakin 1970-luvun Unkari oli paljon värikkäämpi ja iloisempi. Omat vaatteeni sen sijaan olivat muodissa olevan ruskeat. Joka tapauksessa Kati Lukan lavastus ja sen värimaailmaa saumattomasti jatkava Tarja Simonen kierrätysvaatteista rakentuva puvustus tukevat esityksen tunnelmaa.

En voi suositella Helsingin Sanomien kriitikon tapaan lukemaan Kertészin romaania ennen teatteriin menoa, sillä Helmetin suomenkielisen Lopetuksen 18 nidettä jonottaa nyt yli 200 halukasta. Sen sijaan kiitän monipuolista käsiohjelmaa ja suosittelen menemään teatterille hyvissä ajoin ja lukemaan käsiohjelman etukäteen sekä tutustumaan Kansallisteatterin sivuilla oleviin teksteihin ja videoihin.   

Imre Kertész – Katariina Numminen: Lopetus
Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 17.9.2026
Ohjaus: Milja Sarkola