Turun Kirjamessuilla osuin vain kiinnostaviin keskusteluihin
Kirjasomepassi saatu Turun Kirjamessuilta.
Julkaisusta ei ole sovittu Turun Kirjamessujen kanssa, eikä messut ole vaikuttanut jutun sisältöön.
Turun Kirjamessut aloittivat syksyisen kirjamessukauden. Olen uskollisesti matkustanut messuille vuosi toisensa jälkeen, nyt jo kahdettatoista kertaa. Viime vuonna Kirjamessut muuttivat Logomoon ja ilmassa oli paljon nyrpeyttä. Minäkään en hurrannut ratkaisulle: tilat olivat pirstaleiset, eikä minnekään meinannut löytää tai ennättää. Tänä vuonna pohjakartta oli valmiiksi selkeämpänä päässä ja ohjelmalehti oli rakennettu kellonaikojen eikä tilojen perusteella, joten viime vuoden kaltaista hässäkkää ei ollut. Olin messuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Turun Kirjamessujen paras anti on perinteisesti ollut se, että lavaohjelmassa pääsee kuuntelemaan monia kirjailijoita, joiden uusin romaani on juuri ilmestynyt. Turussa lavalle nousi isoja kaunokirjallisuusstaroja, joista kuuntelin muun muassa Olli Jalosta, Riitta Jalosta, Kjell Westötä, Tommi Kinnusta, Riikka Pulkkista ja Rosa Liksomia. Löysin myös uusia tekijöitä, etenkin tietokirjapuolelta.
Olin valinnut Kirjamessujen nettisivuilla olevasta ohjelmasta jo ennakkoon minua kiinnostavimmat ohjelmanumerot ja seurasin suunnitelmaa sivuille vilkuilematta. Ystäväni Päivin ja mieheni Martin kanssa totesimme, että olimme kaikki onnistuneet valitsemaan kaksi päivää täyteen hyvin vedettyjä, ajatuksia herättäviä keskusteluja. Siksi kerron tällä kertaa jotakin jokaisesta kuuntelemastani ohjelmanumerosta
Arttu Tuomisen Hydraan on pakko tarttua

Kun lähestyimme Kirjamessuja, Logomon parkkipaikalle kurvasi bussi, jonka kyljessä komeili isolla A. Tuominen. Vitsailimme, että kirjailija Arttu Tuominen saapuu Porista tyylikkäästi omalla keikkabussillaan. Arttu oli lavalla puhumassa Kide-sarjansa toisesta osasta nimeltään Hydra. Nyt ei olla Porissa, vaan huumekaupan lonkerot ulottuvat Helsinkiin, Pariisiin ja Kolumbiaan. Arttu kertoi myös taustakartoituksestaan, joka oli pitänyt sisällään vierailun Pariisin huumepoliisin kanssa rikollisliigojen hallinnoimaan Tours Aillaudin kaupunginosaan. Olin jo hetken ajatellut, että jätän Hydran lukemisen väliin, sillä ensimmäinen osa Alec oli liian raaka omaan makuuni, mutta kyllä Arttu Tuominen kertoi niin kiinnostavia asioita Lari Mäkelän haastattelussa, että Hydraan on ihan pakko tarttua. Varsinkin kun olen nuorena ollut töissä La Défensen alueella aivan kivenheiton päässä kirjan ”pilvikaupungista”.
Tietokirjaraati on aina huippua!

Aina kun messuilla on tietokirjaraati, pyrin olemaan katsomossa. Jälleen kerran Anne Rutasen vetämä keskustelu viidestä tuoreesta tietokirjasta oli informatiivinen ja hauska. Raatilaiset olivat lukeneet kaikki kirjat ja kertoivat reippaasti mielipiteensä kahden minuutin puheenvuorossaan per kirja. Kommenttien perusteella päätin ehdottomasti tarttua Suvi Auvisen Maailman viimeinen eläin -kirjaan, jossa esitellään otus nimeltään karhukainen ja pohditaan, mitä toivoa ihmiskunnalla on.
Lugemossa Kjell Westö luki Codaa ääneen på svenska

Maailmalla suosittu konsepti oli jälleen Turun Kirjamessujen ohjelmassa ja nyt se oli nimetty Lugemoksi! Kirjailijat jutustelivat ja lukivat omaa tekstiään ääneen 45 minuutin ajan. Valitsin mennä kuuntelemaan, kun Kjell Westö luki uusinta Coda-romaaniaan sen alkuperäiskielellä eli på svenska. Olin juuri lukenut Codan ja vahvasti edelleen kirjan tunnelmissa, joten minulle oli kiinnostavaa jo se, mitkä kohdat Kjell oli valinnut luettavakseen. Minulle konsepti toimi erinomaisesti!
Kuuntelin myös Kjell Westön lavakeskustelun sunnuntaina. Jenni Heitin taidokkaassa haastattelussa Kjell meni suoraan kirjan ytimeen. Codan päähenkilöinä ovat kustantaja, kirjailija, business-nainen ja muutama muu, jotka kaikki ovat nuorena kuuluneet taiteesta kiinnostuneiden opiskelijoiden iskuryhmään nimeltään Kronoopit. Seuraamme ryhmää 1980-luvulla ja nykyajassa, jolloin aika on jo tehnyt tehtävänsä. Menneisyyden tapahtumien jäljet ovat vahvat, ja reilu kuusikymppisinä entiset nuoret ovat valmiita käsittelemään asioita ja katsomaan peiliinkin. Kirjoitan Codan arvion tänne blogiin lähipäivinä.
Marjaana Salvi kysyi lukijana ja Anna Baijars vastasi kustantajana

Ohjelmasta huomasin, että kirjasomesta tuttu Marjaana Salvi ja Gummeruksen Anna Baijars keskustelevat jostain tarkemmin määrittelemättömästä. Marjaana oli kysellyt seuraajiltaan vinkkejä ja niinpä keskustelussa teemoina olivat mm. kustantamisprosessi, jättipokkarit ja hittikirjan kustantaminen case Yesteryear/Eilispäivä. Anna toi hyvin esiin kustannusalan businesspuolen, josta olisi oikein kiva kuulla vielä laajempikin esitys numeroineen kaikkineen. Marjaana kommentoikin, että messuilla kuullaan paljon kirjailijoita ja heidän työskentelytapojaan, mutta kurkistukset kustantamomaailmaan ovat harvinaisempia.
Kirjailijat koululaisten tentattavana




Suosikkeihini kuuluvat myös koululaisten tekemät kirjailijahaastattelut. Turussa oppilaat ovat erittäin hyvin valmistautuneita ja kysyvät usein sellaista, mitä isoimmilla lavoilla ei kysytä. Tällä kertaa kävin kuuntelemassa Elina Backmanin (Joka yksin jää), Ville Mäkipellon (Sittenkin ehjä – miten eheytystoiminta rikkoo ihmistä), Laura Arikan (Synkeä juhannus & Petollinen joulu) ja Olli Jalosen (Puhdas viiruinen elämä) haastattelut. Katsomossa istuessani tunsin suurta lämpöä niin haastattelijoita kuin kirjailijoitakin kohtaan. Nuoret olivat vilpittömiä ja kirjailijat ottivat tilanteen vakavasti ja vastasivat kunnioittaen nuorten kysymyksiä.
Timo R. Steward: Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta

Olin ajatellut kuunnella ensin palestiinalaiskirjailija Randa Al-Dawoudia hänen kirjastaan Gazan naiset, mutta valitettavasti hän oli estynyt saapumaan messuille. Onneksi tutkija, tietokirjailija Timo R. Stewart oli paikalla. Hän toi lyhyessäkin puheenvuorossaan jo näkökulmia, joita en ole Gazan tilanteesta, kansanmurhasta, osannut ajatella. Hän korosti pyrkivänsä olemaan puolueeton ja tiedostavansa, että ihmiset kaikkialla toivovat pystyvänsä elämään rauhallisessa, oikeudenmukaisessa ja vapaassa yhteiskunnassa. Mieleen jäi hänen huomionsa siitä, että pitkällä historiallisella aikavälillä Lähi-itä ei ole ollut Eurooppaa sotaisampi alue. Mutta Timon kirjan nimeen voi kyllä yhtyä ja kysyä Miksei kukaan tee mitään?
Paikalla oli myös Supon agentti

Minun lukupinossani on ex-supolaisen Saana Nilssonin Suojeluenkeli. Saanan ja poliisikouluttaja Peter Liskin ja Suvi Auvisen keskustelun jälkeen kirja kiinnosti entistäkin enemmän. Suvi kysyi aluksi, mahtoiko joku vieraan vallan agentti kuunnella messukeskustelua. Saana ei pitänyt sitä todennäköisenä, mutta satavarmasti paikalla oli hänen mukaansa joku supolainen. Keskustelu oli todella mielenkiintoinen. Yleisin harhakäsitys supolaisista kuulemma on se, että he kaikki ovat trenssitakkisia, keski-ikäisiä miehiä. Niitäkin on. Peteriltä opimme, että yleisin poliisin kriisineuvottelutilanne on itsemurhaa aikovan estäminen.
Keitä ovat sijaissynnyttäjät?

Jo messujen toinen kirja, joka vei Kolumbiaan. Arttu Tuomisen Hydrassa puhutaan Kolumbiasta huumeiden tuottajamaana ja Kaisa Beltranin Vauvakaupan varjot vievät myös samoille seuduille. Sieltä suomalaisetkin tilaavat sijaissynnyttäjien avulla lapsia. Minä en ole lukenut sijaissynnytyksistä muuta kuin Sofi Oksasen Koirapuisto-romaanista. Kaisan haastattelua kuunnellessani opin, että sijaissynnyttäjien markkina on osin siirtynyt pois Ukrainasta sodan vuoksi ja uusia synnyttäjämaita ovat köyhän etelän maat kuten Kolumbia. Koko prosessi vaikutti valtavan riskaabelilta kaikille osapuolille. Kolumbiassa sijaissynnyttämistä ei ole kielletty ja koko prosessi on melko harmaalla alueella.
Kirjamessuissa onkin hienoa, että yhtäkkiä saat tietoruiskeen asiasta, josta et mitään tiennyt.
Olli Jalonen: ”Yhteiset asiat oli vaan hoidettava.”

Kaksinkertainen Finlandia-voittaja osaa tuoda toiset ajat ja maailmat eläviksi. Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä kumpusi läheltä kirjailijan omaa historiaa, sillä teosta kirjoittaessaan hän perehtyi isovanhempiensa elämään ja nimenomaan niihin asioihin, joista he eivät pikku-Ollille koskaan kertoneet. Kirjan monista teemoista puhutaan Airin kirjoittamassa blogijutussa, mutta Turussa Olli nosti esiin tärkeän asian. Vuoden 1918 vastakkainasettelun jälkeenkin kyettiin hoitamaan kylän yhteisiä asioita yhdessä.
Ihanaa: Riitta Jalonen palasi kirjailijaksi!

Toistin messukatsomossa aiemman toteamukseni: ”Riitta Jalonen on maagi, joka välittää omaa sielunmaisemaansa kirjalliseen muotoon ja onnistuu samalla kertomaan meidän kaikkien syviä tuntoja.” Riitta päätti jo lopettaa kirjailijanuransa, mutta meidän kaikkien onneksi löytyi taikakynä Vinhan kirjakaupasta ja sanoja alkoi jälleen pulputa lappusille ja käytettyjen kirjekuorien kulmiin. Olihan hän jo lapsena kirjoittanut: ”En ole vielä kirjailija, mutta haaveeni asuu siellä.”
Kuuntelimme Päivin kanssa, kun hän kertoi uudesta Henkivakuutus-romaanistaan, jonka me molemmat olimme jo lukeneet. Mietimme, että minkälaisia mahtavat olla Jalosen perheen ruokapöytäkeskustelut, kun kumpikin puhuu ja kirjoittaa aina niin lämpimän viisaasti. Päivi pyysi nimmarin kirjaansa ja samalla valitteli, että hänelle hyvin merkityksellinen Riitan kirja, upea Kirkkaus, oli kadonnut. Onneksi Riitan ja Taija Tuomisen (Rauhaniemi) keskustelun vetänyt kustantaja Petra Maisonen osasi kertoa, että Kirkkautta saa vielä ostaa kirja.fi:stä. Jos et ole sitä vielä lukenut, niin me suosittelemme vahvasti!
Haastattelussa ”rakkauden ammattilaiset”

Kirjasomettaja Amma Savolainen veti keskustelun Maija Kajannon ja Leena Paasion kanssa. Aiheena oli rakkaus suomalaisessa viihdekirjallisuudessa. Molemmat totesivat, että suomalaiset romanssit ovat usein hieman arkisia, niissä ei prinssi laukkaa valkealla ratsulla pelastamaan neitoa. Maijan uusimmassa Tilinpäätös-romaanissa on varsin niukalti romantiikkaa ja Leena totesi, että hänen täytyi hieman arkeistaa Kotisatama-sarjansa toisen osan Lännessä loistaa majakka päähenkilöä, sillä Heikistä meinasi tulla liiankin ihana! Molemmat kirjailijat olivat sitä mieltä, että rakastumisesta on paljon helpompi kirjoittaa kuin rakastamisesta.
Marraskuussa luemme lukupiirissä Tommi Kinnusen Pitkän aukean

Tommi Kinnunen toi Heikki Nenosen haastattelussa esiin mielenkiintoisen asian. Hän kertoi, että Koillismaan maisema on hänelle tärkeä ja hänen mielleyhtymänsä sanoihin tulee lapsuuden maisemasta. Metsä ja luonto kantavat sitä merkitystä, jonka hän on lapsena oppinut, eivätkä hänen metsänsä näytä Nuutajärven kuusimetsiltä tai Ruissalon tammilehdoilta. Piispa Mari Leppänen puhuu aina rauhoittavasti, niin nytkin. Hänen uusin Kirjeitä läsnäolosta on kirjeenvaihtokirja Sirpa Kähkösen kanssa. He eivät tunteneet toisiaan ennen kirjeenvaihtoaan.
Valitsimme Tommin uuden romaanin, Koillismaalle sijoittuvan Pitkän aukean marraskuun lukupiirikirjaksemme. Se jatkaa Neljäntienristeyksen ja Lopotin aloittamaa Löytövaaran sukutarinaa.
Riikka Pulkkisen romaanissa yhteiskuntamurrosta katsotaan Joutsenlammen läpi

Riikka Pulkkinen on ollut yksi suosikkikirjailijoistani Totta-romaanista lähtien. Olin lukenut hänen Pienet joutsenet -romaaninsa pari viikkoa ennen messuja ja odotin innolla, mitä hän itse kertoisi siitä. Julkkareissa puhuttiin paljon baletista, joka kirjan nimestä ensimmäisenä tulee mieleen, ja saa Tšaikovskin musiikin soimaan päässä. Messuilla Riikka nosti kuitenkin esiin romaanin yhteiskunnallisen ulottuvuuden: se on hänen sukupolvensa aikalaistodistus, jossa yhteiskunnallista murrosta katsotaan lapsen silmin. Jos luet tänä syksynä vain yhden romaanin, suosittelen valitsemaan monikerroksisen Pienet joutsenet.
Korvapuustipäivä

Messusunnuntaille osui korvapuustipäivä. Olin syönyt korvapuustin jo lauantaina, mutta tottakai sunnuntainakin piti, koska oli virallinen juhlapäivä. Muistelin aikaa, jolloin olin SAS:illa töissä Bangkokissa ja vein kanelbullens dagina ruotsalaisen kirkon thaimaalaisen emännöitsijän leipomia ”taivaallisia” korvapuusteja SAS:n yritysasiakkaille. Ne olivat parhaita ikinä syömiäni korvapuusteja, mutta kyllä Logomon puustitkin olivat hyviä, varsinkin kun kiireisen messupäivän aikana ei ehtinyt mitään muuta syömän.
Joulukuussa luemme Sirpa Kähkösen Mariuksen

Minä saan valita Kirsin Book Clubin perustajan oikeudella yhden lukukupiirikirjan vuodessa. Kyseessä on aina joulukuun kirja, sillä silloin vietämme vuosipäiväämme. Tänä vuonna luemme Sirpa Kähkösen uutuuden nimeltään Marius. Emme ole aiemmin lukupiirissä lukeneet Sirpan kirjoja, vaikka meistä moni on tutustunut Kuopio-sarjaan tai Finlandian voittaneeseen 36 uurnaa -romaaniin. Marius kertoo kuusikymppisestä Lilistä, joka siirtolapuutarhassaan muistelee elämäänsä ja menneitä rakkauksiaan. Myös Marius-nuorukainen on ajatuksissa. Kirjamessuilla Sirpa myös luki teosta ääneen Lugemossa.
Bäst i Norden: Sara Lundberg

Myönnän, menin kuuntelemaan Bäst i Norden -keskustelua, koska odotin siellä olevan Quynh Tranin, jonka Varjo ja viileys -romaani oli mielestäni upea. Se oli lukupiirikirjamme ja voitti Runeberg-palkinnon. Hän olikin valitettavasti estynyt, mutta jäin kuuntelemaan Sara Lundbergin haastattelua. En tiennyt hänestä mitään. Selvisi, että hän on ennen kaikkea lastenkirjojen kuvittaja ja jo hänen kirjankantensa ovat todella kauniita. Sara ollut lukuisten kirjallisuuspalkintojen ehdokkaana, voittanut Augustprisetin kahdesti ja viime vuonna hän voitti myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon kirjallaan Ingen utom jag. Kirjaa ei ole suomennettu. Sara kertoi, että hänen kuolemansairas isänsä oli kommentoinut tyttärensä Augustprisetiä ”Det är en världslig sak” eli palkinnot ovat palkintoja, ei sen kummempaa.
Rosa Liksom: Talo

Rosa Liksom palaa uudessa Talo-romaanissaan Tornionjokilaaksoon, omille synnyinseuduilleen. Talon tapahtumat ajoittuvat aikaan ennen Lapin sotaa eli aikaan ennen hänen edellistä Väylä-romaaniaan. Kirjan nimessä on vielä sana Pastoraali, joka tarkoittaa maalaiselämän kuvausta. Rosa kertoikin, että hän on tehnyt kaikkia kirjassa kuvattuja maatalon töitä. Romaanissa talon elämää kuvaa heiveröinen, naisten töissä viihtyvä, kaunis huutolaisnuorukainen Aale. Tekstissä saamme jälleen ihailla Rosan tornionjokilaaksolaista äidinkieltä. Jos ikinä sinulla on mahdollisuus kuunnella Rosa Liksomia lavalla, kannattaa, sillä hän on yllättävä ja hurmaava!
Ensi vuonna messuteemana Luonto
Kirjamessut olivat nyt toista vuotta Logomossa. Ilahtuneena havainnoin, että monta viime vuoden epäkohtaa oli korjattu. Logomon sokkeloisuudelle ei voi mitään, mutta nyt opastekyltit olivat riittävän suuria. Lavoilla haastatteluaika oli edelleen lyhyt 22 minuuttia, mutta haastattelijat olivat napakoita ja useimmiten lavalla oli vain yksi haastateltava kirjailija.
Kävijämäärä oli hieman edellisvuosista laskenut ollen kuitenkin lähes 14.000 kävijää. Viime vuosina kauppiaat ovat messuilla hehkuttaneet myyntilukujaan, mutta nyt tiedotteessa ei mainittu niistä mitään. Ohjelmanumeroita oli kaiken kaikkiaan 300, joista minä näin 20. Lähdin kotiin hyvillä mielin: messut olivat taas antaneet parastaan, ja nyt on aika sulatella kuultua ja tarttua kirjoihin.
Turun Kirjamessut ovat ensi vuonna 8.–10.10. 2027 teemalla Luonto. Ohjelmajohtajana jatkaa Vilja-Tuulia Huotarinen.

Lisää kuvia messuilta on tallennettu Kirsin Book Clubin Instagram-tilin kohokohtiin.
Aiemmat messuraportit Turusta
- 2014 – ensimmäinen kerta Turun Kirjamessuilla
- 2015 – perjantairaportti, kirjalliset ladyt lavalla
- 2015 – lauantairaportti, ruotsalaisia dekkaristeja ja Kari Hotakainen
- 2015 – sunnuntairaportti, mm. Lena Andersson
- 2016 -perjantairaportti, teemamaa Saksa ja mm. Pajtim Statovci
- 2016 – lauantairaportti, lukupiirissä Juha Itkosen kanssa
- 2016 – sunnuntairaportti, lukupiiri, natseja ja Latviaa
- 2017 – hartaus, runoaamiainen ja Kjell Westö
- 2018 – teemamaa Viro
- 2019 – 21 parasta kirjavinkkiä
- 2021 – ensimmäistä kertaa messuilla kirjailijana
- 2022 – Vilja-Tuulia Huotarisen aika alkaa
- 2023 – mahdollisia Finlandia-kirjoja kuuntelemassa
- 2024 – Kymmenes kerta Turun kirjamessuilla, viimeinen kerta Messukeskuksessa
- 2025 – Logomossa aloitettiin uusi tarina
Haluatko Kirsin Book Clubin uudet kirjallisuus-, teatteri- ja muut kulttuurijutut sähköpostiisi?
Löydät tilauskentän tältä sivulta.

Aika hurjan paljon ehdit kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä kahdessa päivässä! Minä olin paikalla vain yhden iltapäivän ja menin tosiaan pojan kuratoiman listan mukaisesti. Oli mielenkiintoista kuunnella vähän sellaistakin, jota ei yleensä ehkä suoraan valitsisi omalle listalle.
Joskus onkin aivan parasta mennä kuuntelemaan jotain, mikä ei ensiksi vaikuta ollenkaan omalta jutulta, mutta osoittautuu täysosumaksi!
Minä jätin Turun messut tänä vuonna (ja monena muunakin) väliin. Nyt kyllä vähän harmittaa! Minäkin teen aina messuille listat ja aikataulut. Joskus toimin niin kuin sinä ja siirryn keskustelusta toiseen ilman harharetkiä, ja toisinaan oikein mikään ennalta suunniteltu ei lopulta toteudukaan.
No, onneksi syksyllä on vielä Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen messut valittavana. Oulussakin pystyin pitämään suunnitelmani, paitsi Tommi Kinnusta en mahtunut saliin kuuntelemaan, kun väkeä oli niin paljon. Toisaalta joskus harharetket tuovat ihania yllätyksiä!
Olettepa ehtineet kuunnella nähdä ja kuulla paljon! Esille tulleista kirjoista olen ehtinyt lukea Hydran, joka oli minulle tällä kertaa liian synkkä (kirjoitan blogiin myöhemmin) ja Mariuksen (upea!). Lukulistalla ainakin Coda ja Pitkä aukea.
Minä olen aina viihtynyt Turun kirjamessuilla ehkä paremminkin kuin Helsingin megamessuilla ja nyt toisella kertaa Logomokin tuntui jo tutulta ja kotoisalta. Tein messuilla kolme haastattelua ja kaikissa oli 2-3 haastateltavaa. Aiemmin 22 minuuttia on tuntunut hengästyttävältä, mutta tänä vuonna huomasin löytäneeni aikatauluun sopivan rytmin ja kaavan. Mutta tarkkana saa olla, keskittymisen ei parane herpaantua hetkeksikään. Kiva kun ehdit kuuntelemaan myös Maijan ja Leenan haastiksen!
Oi miten paljon kaikkea kiinnostavaa tässä postauksessa onkaan. Olen vain kerran ollut Turussa messuilla, silloinkin aika pikaisesti, enkä tänä syksynä jaksanut edes ajatella sinne menemistä. Mutta nyt tuntuu, että olisi kannattanut vähintäänkin ajatella. Ihanaa, kun saa lukea messuraportteja kuitenkin.