Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää

Anna Kortelaisen Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää on poikkeuksellisen naisen, poikkeuksellisen menestyneen liikenaisen ja taidemesenaatin elämäkerta. Isättömän torpparintyttären lapsesta Tampereen ylivoimaisesti suurimmaksi yksityiseksi veronmaksajaksi on jo ”rääsyistä rikkauteen” -tarinana ainutlaatuinen, mutta erityiseksi sen tekee Sara Hildénin koko Suomen mittakaavassa merkittävä taidevaikuttajan rooli.

Taidemesenaatti Saara (myöhemmin Sara) Hildén (1905 – 1993) tunnettiin, ei vain Tampereella vaan koko Suomessa menestyneenä liikenaisena, joka keräsi varallisuutensa ansiosta merkittävän nykytaiteen kokoelman. Keräilijän ja hänen kokoelmansa muistomerkki on Sara Hildénin taidemuseo Tampereella, huvipuisto Särkännimen naapurissa. Kiitos Anna Kortelaisen Hyvä Sara!  -kirjan, nyt tiedetään jo paljon muutakin.

Kortelainen on jakanut kirjan kolmeen osaan ja nimennyt ne Sara Hildénin elämänvaiheita tulkiten: Tuntematon Saara, Tunnettu Sara ja Onnellinen Sara. Tuntemattomassa Saarassa kuljetaan Saaran syntymäkaupungista Tampereelta äidin avioiduttua Sääksmäelle ja isäpuolen kuoltua Torisevan torppaan Lempäälään, isovanhempien luokse. Isäpuolelta Saara sai sukunimen Hildén. 13-vuotiaana Saara matkustaa takaisin Tampereelle töihin, ensin palvelijaksi, sitten harjoittelijaksi myymälään ja työntekijäksi pukutehtaaseen. Myyjättären tehtävä muotiliikkeessä merkitsi jo ensimmäistä porrasta sosiaalisessa asteikossa.

Kirjassa Saara/Saran elämänvaiheiden rinnalla käydään läpi Suomen historian tapahtumia ja suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä. Vahvana juonena on myös naisen aseman muuttuminen. Saaran lapsuusvaiheeseen limittyy sisällissota ja Lempäälän kartanonomistajien ja torppareiden ristiriidat. Ymmärrettävästi torpantytön elämästä ei juurikaan ole jäänyt aineistoa, niinpä ajan dokumentoidut tapahtumat melkein hukuttavat kirjan päähenkilön, jonka kokemuksia kirjailija joutuu vain aavistelemaan. Vähempikin sisällissodan vaiheiden kirjaaminen Lempäälän osalta olisi riittänyt, vaikka merkkivuotta vietetäänkin.

Aikuiseksi varttuvasta ja aikuisesta Saarasta on jo enemmän muistijälkiä ja dokumentteja. Sara Hildén oli säilyttänyt ”valtaisan määrän johtolankoja”, kuten Anna Kortelainen kuvaa Hildénin yksityisarkistoa, joka sisälsi kirjeenvaihtoa, kuitteja, matkalippuja. Kirjeenvaihdosta Saaran ääni kuuluu vain välillisesti, vastauskirjeiden kautta, mutta hienosti Kortelainen on pystynyt rekonstruoimaan myös tuntemattoman Saara Hildénin. Kuvauksista paljastuu eteenpäin pyrkivä ja itseään määrätietoisesti sivistävä, itsenäinen nuori nainen, jolla on useita miesystäviä ja eroottisia suhteita.

Koska Saaran omia kirjeitä on säilynyt vain vähän eikä Sara Hildén muutenkaan ollut tunnettu omien tunteidensa tilittämisestä, Kortelainen on kehittänyt hienon ratkaisun, jolla hän on antanut äänen kirjansa päähenkilölle. Hildénin laajasta taidekokoelmasta poimittujen teosten ja kuvitellun konservaattorin ja rouva Hildénin fiktiivisten keskustelujen kautta kommentoidaan Saara Hildénin elämänvaiheita ja suhteita.

Rouva Hildén ja konservaattori keskustelevat Marie Laurencin maalauksesta Nuoren naisen muotokuva (1923), johon taiteilija on maalannut signeerauksensa hyvin näkyvästi pään viereen. Konservaattori pitää sitä ”aika itsetietoisena”.

– Tarkoittaako se, että tämä olisi hänen omakuvansa? (rouva Hildén)
– Sekin olisi aika itsetietoista.
– Mutta kyllä sellaisiakin nuoria naisia on. Ei siinä ole mitään pahaa.

Toinen Kortelaisen ratkaisu on rytmittää tekstiä ikään kuin laajoilla sivuviitteillä, jotka liittyvät Hildénin elämään tai aikaan tai paikkoihin. Tämäkin ratkaisu on onnistunut, paitsi että punaisella painettu teksti on aika vaikealukuista.

Tässä oma sivuviitteeni, vahvasti mieleen jäänyt muisto 70-luvulta: 
Ensimmäisenä opiskelusyksynäni Tampereella olin saanut kotoa rahaa ja evästyksen hankkia kunnollisen talvitakin. Kaupungin liikkeet eivät olleet vielä tuttuja, paitsi Muotitalo Hildén, josta valkeakoskelainen tätini hankki takkinsa. Sinne uskaltauduin, vaikka liike oli hieno, isot näyteikkunat, tila avara ja loivasti kaartuvat portaat veivät toiseen kerrokseen. Minua palveli hoikka, ei aivan nuori nainen, joka poikkesi vaatetukseltaan muista liikkeen myyjistä. Hän ei hymyillyt lainkaan, ja tunsin itseni vaivautuneeksi, kun tämä tyylikäs lady auttoi sovitettavia takkeja päälleni. Kauppoja ei syntynyt, mutta muistan, miten vaikea oli torjua hänen myyntipuheensa. Myöhemmin lehtikuvista minulle selvisi, että minua oli palvellut liikkeen omistaja, Sara Hildén itse.

Oivaltavasti Kortelainen kuvaa, miten naisten kaupunki Tampere muuttui ja vaurastui sodan jälkeisen pulakauden helpottaessa. Erityisesti naisten takkien myynti kasvoi, ja kuten Kortelainen selvittää, 50-luvulla ”tarvittiin” takki jokaista vuodenaikaa varten: kesätakki, ulsteri, talvitakki ja kevättakki. Myymälän johtajana Sara Hildén seurasi myynnin vilkastumista ja työmatkoilla Pariisin muodin muutoksia. Loikka oman yrityksen perustamiseen ei enää ollut suuri. Laajenevan liikeketjun omistaja Sara Hildén tunnettiin Tampereella ja muualla Suomessa.

Anna Kortelainen on taidehistorioitsija ja monipuolinen kirjailija.

Anna Kortelaisen osaamisalue on laaja ja Sara Hildénin elämänvaiheita ajatellen mitä otollisin. Hän on aikaisemmin kirjoittanut paitsi taidehistoriaan liittyvistä aiheista myös Suomen ensimmäisistä johtajanaisista. Sara Hildén kuului lottajärjestöön ja Kortelainen solmii useampaan otteeseen kirjassa yhteydet lottana toimimisen ja johtajuuteen sekä yrittäjyyteen kasvamisen välille.

Miehiä itsenäiseltä Saralta ei koskaan puuttunut, mutta heitä hän ei tarvinnut menestyäkseen. Naisten kaupungin liikenainen onnistui omin avuin sekä naisten mutta myös miesten vaateostoksien avulla. Sara Hildén solmi vain yhden avioliiiton, ns. kypsällä iällä kuvataiteilija Erik Enrothin kanssa. Liitto kesti 14 vuotta ja sitä varjosti koko ajan aviomiehen yhä paheneva alkoholismi. Myös tämän Sara Hildénin osittain onnellisen mutta suurimmaksi osaksi onnettoman vaiheen Anna Kortelainen kuvaa kiihkottomasti ja alkoholistin vaimon ja tässä tapauksessa myös elättäjän roolia pohtien.

Onnellinen Sara -osuudessa rakentuu kuva, ei vain taiteen rahoittajasta vaan myös taiteen tuntijasta, varmamakuisesta kerääjästä, jonka hankinnoista ja maineesta kansainvälisillä taidemarkkinoilla hyötyi myös Ateneumin taidemuseo. Kun valtion taidemuseolla ei ollut varaa hankkia jotakin teosta, auttajaksi ja teoksen ostajaksi tuli takkikauppias Tampereelta, ja teos sijoitettiin Ateneumin kokoelmiin. Myöhemmin Sara Hildénin kokoelmat siirtyivät hänen nimeään kantavaan taidemuseoon, jonka avajaisia vietettiin 1979. Sara Hildén kuoli vuonna 1993.

Kovatahtoisen liikenaisen julkinen kuva ei ollut siloinen, eikä riitaisa avioero kuvaa ainakaan kaunistanut.  Julkisuudelta piiloon jäi Saran auttajan rooli. Pula-aikana hän oli hankkinut ystävilleen tavaroita Suomesta ja ulkomailta ja myöhemmin jopa käytännössä elättänyt joitakin. Yksi Saran auttamista oli kuvataiteilija Åke Mattaksen taiteilijavaimo Ulla Mattas, joka miehensä alkoholismin ja välirikon takia oli pienten lastensa yksinhuoltajana suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Näin hän kiittää kirjeessä auttajaansa:

(—) vaikka oletkin erikoislaatuinen niin sanoivat ihmiset mitä tahansa, jotka eivät tunne asioita, niin minussa on aina oleva Sinun puolustajasi ihmisten silmissä. Sinun olisi pitänyt elää renessanssiaikana, jotta luonteesi suuret mittasuhteet olisivat päässeet oikeuksiinsa ja myös kauneudenrakkautesi takia.

Lue blogistamme myös muista elämäkerroista:

Ellen Thesleff
Minna Canth
Tellervo Koivisto
Lenita Airisto
Pentti Linkola

ja pian myös Michelle Obaman elämäkerta: Minun tarinani.

Lue myös juttu Anna Kortelaisen Virginie-teoksesta.

 

  • Anna Kortelainen
  • Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
  • Gummerus, 2018
  • ISBN 9789512407361
Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.