Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa – arvoituksellinen esikoiskirja

Ensimmäiset sinfonian sävelet soitetaan jatkosodan aikana Rovaniemen talvessa. Suomalainen Silvia on rakastunut saksalaiseen hävittäjälentäjään. Flirttailla saisi, mutta ei olla lähemmissä tekemisissä sanoo poliisi, mutta varoitus on liian myöhässä. Silvia saa lapsen, pojan, joka kasvaa ilman isää.

Anna-Liisa Ahokummun esikoiskirjalla on mielenkiintoinen nimi, Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. Kirja on jaettu kolmeentoista kappaleeseen, joita kutsutaan sinfonioiksi. Viktor Stanislauksen kuolemaa koskevasssa lehtileikkeessä kirjan alussa todetaan:

Kolmentoista sinfonian sarjan sinfonioita ei ole yleisesti tunnustettu muotonsa puolesta sinfonioiksi. Stanislauksen mukaan ne ovat sinfonioita sanan vanhassa merkityksessä, lyhyitä soitinkappaleita, joilla ei ole tiettyjä karakteristisia tuntomerkkejä.

Kirjankin sinfoniat ovat keskenään erilaisia. On perinteistä kerrontaa, muistiinpanoja, maakunta-arkiston haastatteludokumentti ja kirjeitä. Nämä kaikki vievät kiinnostavaa tarinaa juohevasti eteenpäin. Kirjan päähenkilönä on Max Halma, nelikymppinen perhostutkija. Eletään 1980-luvun alkua ja Maxin äiti Silvia on juuri kuollut. Äiti on toki kertonut, että Maxin isä on ollut saksalainen sotilas, mutta mitä isälle on tapahtunut, on sekä äidille että pojalle mysteeri. Ehkä äiti tiesi enemmänkin, mutta ei koskaan kertonut Maxille.

Maxin intohimo on perhoset, on ollut lapsuudesta asti. Niitä on ollut lapsuudenkotikin täynnä, kaikkialla muualla paitsi äidin makuuhuoneessa. Onkin hämmästyttävää, miten äidin kuoltua hänen peilipöydältään löytyy perhonen, eikä mikä tahansa perhonen, vaan lajike, jota Max ei tunnista. Anna-Liisa Ahokumpu kertoi kirjan esittelytilaisuudessa, että idea kirjan tarinaan oli syntynyt hänen nähtyään vanhan kuvan perhosnäyttelystä.

Tarina keskittyy sekä perhosen tunnistamiseen että isän etsimiseen. On kuin lukisi salapoliisiromaania, onko perhonen uniikki, uusi laji ja onko isä selvinnyt sodasta hengissä ja kenties yhä edelleen elossa. Pieniä sivujuonteita vilahtaa, Max uppoutuu tutkimuksiinsa sellaisella intensiteetillä, että muiden töiden hoito kärsii. Hän ei saa äitinsä kuolinpesää selvitettyä. Hän on eronnut ja tytär Niia on joskus hänen luonaan, mutta suhde ei vaikuta läheiseltä. Mielenterveys ja sen herkkyys tulee monessa muodossa tarinassa esiin.

Kirjan tarina on mielenkiintoinen ja sisältää yllätyksiä, joita ei kannata etukäteen paljastaa. Kirjan ennakkopainos on vain 175 sivua ja kerrankin minusta tuntui, että se oli selkeästi liian vähän. Tämä ei minusta oikein ollut valmis kirja, vaan vasta hahmotelma, koonti erilaisista dokumenteista, joiden pohjalle olisi voinut rakentaa ehjän ja mieleenpainuvan teoksen. Minulla ei ole mitään kokeilevaa muotoa vastaan, mutta tässä se ei minulle riittänyt. Kirjailija itse totesi, että kirjan muoto ei ollut suunniteltua. Hän oli kokenut, että perustarina Maxista ei ollut riittänyt, joten hän oli ensin laajentanut sitä rönsyillä ja sitten supistanut jälleen ja muoto oli säilynyt.

Kirjan ansioita puolestaan ovat kiinnostavat tarina-ainekset ja sujuva kuvaus ja kieli, etenkin tarkka silmä yksityiskohdille.

Gummeruksen tilaisuudessa 23.11.2017 myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leino haastatteli Anna-Liisa Ahokumpua.

Lue myös muita juttujamme esikoiskirjoista, joissa on saksalaisia sotilaita tai hyönteisiä:

  • Anna-Liisa Ahokumpu
  • Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
  • Gummerus, 2018

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *