Anne B. Ragde: Elämänrakentajat – arkea ja kuolemaa
Luin kesällä Anne B. Radgen Berliininpoppelit-sarjan neljännen osan nimeltään Perintötila, enkä ollut mitenkään ihastunut. Aloin jo kyseenalaistaa, miksi olin todella pitänyt niistä kolmesta aiemmasta osasta. Kun nyt viides osa Elämänrakentajat, joka on aivan suoraa jatkoa neljännelle osalle, ilmestyi Katriina Huttusen kääntämänä suomeksi, päätin antaa Neshovin väelle vielä mahdollisuuden. Kuuntelin Elämänrakentajat äänikirjana Storytelissä kotitöiden lomassa ja siihen tarkoitukseen se sopi oikein hyvin. Äänikirjan lukee Mervi Takatalo.
Siihen nähden että kirjan nimi on Elämänrakentajat, on siinä aivan tavattomasti kuolemaa! Päähenkilöinä ovat tälläkin kertaa vanhat tutut, Neshovin sikatilalla kasvaneet kolme veljestä ja edesmenneen neljännen Tor-veljen tytär Torunn. Veljeksistä vanhin Tormod on hyväkuntoisena vanhainkodissa, jossa hautausurakoitsijaveli Margido käy häntä lähes päivittäin katsomassa. Kauan vaiettu salaisuus on jo kaikille perheenjäsenille selvää eli Tormodilla, Margidolla ja Kööpenhaminassa sateenkaariperheen arkea viettävällä Erlendillä on kaikilla sama biologinen isä, vaikka virallisesti Tormod on Margidon ja Erlendin isä ja heidän edesmenneen Anna-äitinsä aviomies. Näitä kuvioita toistetaan ja valotetaan Elämänrakentajissa ja se on hyvä, sillä sen verran sotkuinen sukusoppa sikatilalla on vuosikymmenien aikana keitetty.
Nelikymppinen Torunn on jättänyt oslolaisen elämän taakseen ja muuttanut Neshoviin, jonka hän on perinyt. Edellisessä osassa hän vain suri, mutta nyt on naisen tarmo palannut. Hän on aloittanut harjoittelijana Margido-setänsä hautaustoimistossa ja lukijana saa käydä samat alan perusopinnot lävitse kuin Torunn. Miten vainaja valmistellaan arkkuun, mitä tehdään, jos vainaja on pahoin ruhjoutunut, millaiset vaatteet voi arkkuun laittaa, milloin kansi suljetaan ja lukemattomia muita hautaamiseen liittyviä seikkoja käydään läpi. Hautaamista ja arkkujen parissa työskentelyä oli todella paljon. Vaikka se oli mielestäni yllättävän kiinnostavaa, niin silti sitä oli mielestäni suhteettoman paljon, kun kyseessä ei kuitenkaan ole tietokirja. Minua olisi kiinnostanut enemmän Tormodin elämä tai paremminkin sanottuna elämätön elämä, mitä hän vietti rakkaudettomassa pakkoliitossa naisen kanssa, jolla oli suhde hänen isänsä kanssa.
Kööpenhaminan tarinahaara on aina ilahduttanut, mutta sitä on nytkin kovin vähän. Erlendin päätoimittajapuoliso Krumme on laihdutuskuurilla, mikä tekee suuresta kulinarista hieman rasittavan kumppanin. Hehän ovat rikkaita ja sinänsä on mielenkiintoista lukea Krummen isältä perityn villan remontista, jossa lattialaatatkin tuotetaan italialaisesta luostarista. Yksityiskohtana mainittakoon, että taloa remppaa puolalaisten remonttireiskojen ryhmä, jonka pomona on suomalainen Toivo. Erlend pitää Toivoa luotettavana eli kun Toivo on sanonut, että hoitaa puolalaisten lakisääteiset velvoitteet, niin hän on uskonut. Toki Toivo jälleen vastaa suomalaista stereotypiaa eli hän ryyppää kaikki vapaapäivänsä.
Myös Neshovia remontoidaan. Torunn värittää vierashuoneita keltaiseksi, siniseksi ja punaiseksi. Nämäkin selitetään melkeinpä piinallisen yksityiskohtaisesti. Oliivinvihreä makuuhuone ei minun sisustusmakuuni iske, mutta jopa tyyliguru Erlend kehuu Torunnin ratkaisuja.
Elämänrakentajat on kuin juttelisi tuttujen kanssa, joille kuuluu juuri nyt uutta työpaikkaa tai remonttia. Silloin tietenkin kerrotaan eniten juuri siitä ajankohtaisimmasta asiasta, vaikka sillä ei olisikaan elämän suuremman virran kanssa mitään tekemistä. Kaveria kuunnellaan kohteliaasti vielä silloinkin, kun tarina ei enää kuuntelijalle sisällä kiinnostavia elementtejä, mutta kirjassa voisi toivoa hieman vähäisempää samojen asioiden toistoa. Mutta arjen tarkka kuvaus lienee Anne B. Ragden tavaramerkki:
Maalikaupasta hän osti kattoa varten valkoista lateksimaalia, lattiaan vaaleanharmaata, ikkunapieliin valkoista öljymaalia ja seiniin kahta erilaista punaista väriä. Punaisen sävyt hän oli valinnut kauan sitten NCS-värikartasta, jonka oli hankkinut ennen keittiön seinien maalaamista. Hän oli kirjoittanut värisävyjen numerot muistilapulle ja pannut se taskuun. Sekoitustikkuja, siveltimiä ja maaliteloja hänellä oli kotona yllinkyllin. Lopuksi hän käväisi rakennustarvikeliikkeessä ja osti tammilistoja, ja kun hän pani ne vinosti Transitin takaosaan, sinne mahtui 2,40 metrin pituisia listoja. Hänen jiirisahansa oli ollut kovassa käytössä, ja hän osasi käsitellä sitä jo aika näppärästi.
Luulen, että jos minulta kysytään, mitä muistan Elämänrakentajista vuoden kuluttua, niin vastaan että hautaustoimiston rutiinit ja norjalaiset liputussäännöt. Niitä kuunnellessa valmistui keittiössämme muun muassa haggis-piirakoita ja kurpitsakeittoa, kesävaatteet saivat siirtyä talvivillapaitojen tieltä säilöön ja muutama ajomatka tuli hoidettua.
Muita blogissa käsiteltyjä kirjasarjoja ja jatko-osia:
- Millenium-jatko #4: Se mikä ei tapa
- Millenium-jatko #5: Tyttö joka etsi varjoaan
- Hercule Poirot -uudelleenlämmitys: Nimikirjainmurhat
- Rei Shimura -jatko: Menetysten rannikolla
- Tommi Kinnusen Neljäntuulenristeyksen jatkona Lopotti
- Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, osat 1-6
- Elena Ferranten Napoli-sarja
Kirsin Book Clubia voi seurata myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagamissa.
- Anne B. Ragde
- Elämänrakentajat
- Tammi, 2018
- Liebhaberde, 2017
- ISBN 9789520402464
Hei Kirsi Ranin,
olen juuri menossa Pieneen Kirjapuotiin ostamaan Ragden ”Elämänrakentajat”. Sitä ennen löysin sattumalta tämän tekstisi. Vaikka annoit vain 2.5 tähteä kirja kiinnostaa.
Kuoleman käsittely on tärkeää, koska se on iso osa elämää. Ilman sitä uusi elämä maapallolla olisi mahdotonta.
Pidän erityisesti Ragden kirjoista, koska ne tuntuvat niin rehellisiltä kuten John Irwinginkin kirjat.
Voin lähettää tekijän kappaleena esikoisromaanini ”Kapusiinikapina” , jos teitä kiinnostaa. Siinä on myös sukutarinaa, tosin aika tavalla piilotettuna vanhustenhuollon kymmenen vuotta sitten alkaneeseen kriisiin ja erilaisten ihmisten hyväksymisen toivomisen lomaan. Högbacka trilogian toinen osa on työn alla.
ystävällisesti tervehtien
Pertti Johannes Palo
LKT
Vartiovuorenkatu 1 a B 7
20700 Turku
Hei Pertti,
jostain syystä tämä kommenttisi on mennyt ilmestyessään minulta täysin ohitse.
Haluan täsmentää, että olen samaa mieltä, että kuoleman ja hautauskäytäntöjen esittely oli kirjassa melkeinpä parasta antia, mutta se ei vain ollut synkroonissa kirjan nimen kanssa.
Toivottavasti kirjasi on löytänyt lukijoita. Juuri nyt en voi vastaanottaa hyvällä omatunnolla yhtään uutta arvostelukappaletta, sillä niitä on jonossa pitkäksi aikaa.
Toivotan kaikkea hyvää jatkoon!
Terveisin Kirsi