Anni Polva 100 vuotta: Tiina epäilee Juhaa
Airi ei pelkää
Melkein pelotti tarttua Tiina-kirjaan. Tiina, lapsuuteni sankari yhdessä Annan ja Viisikon Paulin, Leon, Dickin ja Annen kanssa. Entä jos kirjan lukeminen nyt aikuisena romuttaakin lapsuuden ihanat muistikuvat. Samalla tavalla en uskaltanut katsoa West Side Story -elokuvaakaan moneen vuosikymmeneen, etten olisi pilannut muistikuvaa elokuvasta, jota kolmatta kertaa peräjälkeen katsoessani aloin itkeä jo alkutekstien aikana. Kun viimein uskaltauduin katsomaan, totesin , ettei minua huono elokuva ollut itkettänyt. Rohkeasti siis Tiinaa lukemaan, Airi!
Puoli vuosisataa oli haihduttanut muistista paljon. Tiina-kirjat olivat suosikkejani, mutta paljon muuta en sitten muistanutkaan. Muistin virkistykseksi luin ensimmäisenkin Tiina-kirjan, sen pelkän Tiinan. Ja kenet tapasin? Sanavalmiin, reippaan, oikeudenmukaisen, poikatyttö Tiinan, jolla oli punainen pipo ja paljon pisamia. Jo alkoi palautua mieleen muutakin: Tiinan lempeä isä ja tiukka äiti, kiusoitteleva veli Veli. Pihan lapset, hienostelija Leila, epävarma Elvi, talonmiehen poika Kalle ja tietysti Juha, rohkein ja parhaimman näköinen.
Airilla on hauskaa
Tiina epäilee Juhaa on Anni Polvan seitsemäs Tiina-kirja ja se ilmestyi vuonna 1962. Todennäköisesti olen lukenut sen melko pian eli noin 11-vuotiaana. Ehkä sain kirjan joululahjaksi. Ainakin ahmaisin sen heti. Tiinat kuuluivat ahmimisikääni, jonka muistan oikein hyvin. Kirjastossa kävin useamman kerran viikossa.
Tiina-kirjat olivat sopiva sekoitus tuttua arkipäivää, siistejä seikkailuja ja ripausta romantiikkaa. Jo ensimmäisestä Tiina-kirjasta alkaen tarinoiden kutkuttava jännite syntyi Tiinan ja Juhan välille. Juha on Tiinan paras kaveri, mutta myös enemmän, nimenomaan poikakaveri, paino yhdyssanan ensimmäisellä osalla. Tällainen painotus sopi hyvin myös minulle, joka en ollut raisu poikatyttö.
Saavatko Tiina ja Juha toisensa? Siinä Tiina-tarinoiden dramaturgian perusta. Jos Anni Polva olisi tämän hetken kirjoittaja, hän epäilemättä olisi yksi kysytyimmistä tv-sarjojen käsikirjoittajista. Hän osaisi luoda uskottavan naissankarin ja toimintaa (Tiina toimii oli neljäs Tiina-kirja.). Hänen dialoginsa olisi elävää. Johanna Vuoksenmaan kanssa he tekisivät sarjan jos toisenkin ja päälle muutaman pitkän elokuvan.
Airi etsii juuriaan
Tiina-kirjojen 50- ja 60-lukujen arki on niukkaa ja tuttua. Pihapiiri kuhisee lapsia ja ulos juostaan heti, kun äiti laskee. Luistellaan ja hiihdetään vapaaehtoisesti. Ruokapöytään kuuluvat kastikkeet, kaalilaatikot ja puurot. Jäätelö on harvinaista herkkua. Vanhemmat juovat iltakahvit. Kun kaunoluistimiin ei ole varaa, luistelu aloitetaan monoihin kiinnitettävillä nurmiksilla.
Oppikoululaisen elämään kuuluu nahkana olo ennen kuin pääsee keskikoulun viimeisellä luokalla, sillä viidennellä, teiniksi. Nahkojen pään menoksi keksitään nahkiaisiin hauskoja ja hävettäviä tehtäviä.
Nahkatanssiaisiin valmistaudutaan Tiina epäilee Juhaa -kirjassakin oikein tanssitunneilla. Mukaan lähtevät muut Tiinan pihakaverit paitsi Kalle, jonka leskeksi jääneellä äidillä ei ollut varaa ”sellaisiin hömpötyksiin”. Tiina-kirjoissa ei luokkaeroja piilotettu. Talonmiehen Kalle oli köyhästä yksinhuoltajaperheestä (vaikka sitä sanaa ei käytettykään), eikä Elvilläkään ollut riittävän hyviä vaatteita Eevan luo tanssikoulun jäähyväistanssiaisiin. Leila ja Juha ovat varakkaista perheistä, ja Juhalla on oikein oma huone. Tiina on siitä välistä. Isä tekee konttoritöitä, äiti on kotona ja rahaongelmat ovat tavallisia. Nykymittapuun mukaan asutaan ahtaasti mutta toimeen tullaan.
Tiina hiihtää, luistelee ja laskee huimimmatkin mäet, mutta virkkaaminen ja kutominen ovat hänelle rangaistuksia, tosin itse keksimiään.
Airi epäilee Annia
Tiina ei jäänyt kakkoseksi – kuin Juhalle. Hänelle on selviö, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin, ja enempäänkin. Tiina uskaltaa laskea hurjimmatkin mäet (vaikka sitten kaatuu) ja jääkiekkoakin hän haluaa pelata. Juhan kanssa hän tappelee tasavertaisesti, ja Juha pitää hänestä erityisesti siksi, että Tiina ei ole niin kuin muut tytöt, ripustautuva hihittelijä.
Tiina on raisu poikatyttö, mutta yhtä lailla hän on tyttöjen hyvä ystävä. Ja aina valmis puolustamaan heikompiaan. Tiina on oikeudenmukainen ja rehellinen.
Ja nyt sitten osuus, jossa vanha Airi lukee kriittisesti Tiina-kirjojen tarjoamaa naisen roolia. Tiina pärjää kaikessa missä Juhakin, mutta urahaaveet ovat silti selviä. Kun Juhasta tulee johtaja, hän ottaa Tiina omaksi konttoristikseen. Ja Juhan sihteeriksi Tiinakin haluaa. Tiinan äidin rooli on olla kieltäjä ja varoittelija. Hän on kovin altis muistuttamaan, mitä tyttöjen kuuluu tehdä ja ei pidä tehdä. Ja miksi ”tyttöjen touhut” virkkaaminen ja kutominen ovat Tiinan itselleen kehittämiä vapaaehtoisia rangaistuksia? Vain poikienko jutut ovat merkittäviä?
Mutta Airi, onhan Tiina kuitenkin oikein suomalainen Peppi Pitkätossu, vahva ja rohkea. Tosin Peppiin verrattuna hyvin realistinen tyttösankari. Eikä hän ollut ollenkaan huono sankaritar 50-luvulla syntyneelle. Helppo on kuitenkin ymmärtää kirjastonhoitajan epäilys, ettei Tiina enää nykytyttöjä kiinnosta. Eivät omatkaan tyttäreni Tiinoja lukeneet.
Taitaa olla rakkautta, Airi
Turhaan pelkäsin Tiina-kirjojen uudelleen lukemista. Vaikka muutama reunahuomautus tulikin, Anni Polva on kirjailijana mainio. Hänen kielensä on rikasta ja tarinansa kulkee. Taidan vielä lukea viimeisenkin Tiina-kirjan. Taitaa olla rakkautta, Tiina ilmestyi vuonna 1986. Silloin oli jo niin pitkä aika Tiina-vaiheestani, että lapsuuden ystävä oli kokonaan unohtunut. Nyt haluan jo vihdoinkin saada selville, saivatko Tiina ja Juha toisensa.
Tiina-kirjoista tehtiin suosittu kuusiosainen tv-sarja vuonna 1991. Sarjan ohjasi Marjut Komulainen ja Tiinaa esitti Juulia Salonen. Kuva Seppo Sarkkinen/Yle.
Arvio on osa Anni Polvan 100 v -lukutempausta 6.1.2015, johon Kirsin Book Club osallistuu viidellä Anni Polva -kirja-arviolla:
- Tiina epäilee Juhaa
- Tiinastako näyttelijä?
- Otan sinut vaikka väkisin
- Otan sinut äkäpussi
- Anna mun kaikki kestää
Myös muissa kirjablogeissa on Anni Polva -arvioita, esimerkiksi Lukulampussa. Oletko sinä lukenut Anni Polvan kirjoja? Mikä oli sinun suosikkisi?
- Anni Polva
- Tiina epäilee Juhaa
- Karisto, 1962
- ISBN 951-23-3473-9
Tietoa kirjoittajasta
Kiitos monipuolisesti katsauksesta. Uusluentana omassa Tiina-kirjassa (Tiina ottaa vastuun) kiinnitin kovasti huomiota tuohon naiskuvaan. Tiina on helppo samastuttava, on rohkeutta ja kivaa mokailua, tunteiden ailahtelua, lopulta kiltti. Juhan pomoutta ei kyseenalaisteta ollenkaan, mikä jää minua kaivelemaan. Kerropa luettuasi, saako Tiina Juhan ja Juha Tiinasta hössöttävän kotiorjan.
Palautuupa arvion mukana paljon nuoruutta mieleen! Muistan, että alkupään Tiinat puhuttelivat paljonkin, mutta Tiinan ja Juhan – ja minun – hieman vanhettua, meillä ei enää ollut niin paljon yhteistä. Vaikka muistan Juhan ihan söpönä kaverina, niin ei hän sentään niin ihana ollut! Tiinalle olisin jo silloin toivonut vahvempaa itsetuntoa ja kunnianhimoisempia suunnitelmia. Mielenkiintoista olisi saada tietää, miten heille käy!
Omat Tiina-kirjat ovat mökillä hyllyssä. Luin esikoistyttärelle ensimmäistä Tiinaa iltasaduksi hänen jo itsekin osattua lukea, mutta ei hän tarttunut koukkuun. Nuorempi tytär ei suostunut kuuntelemaan edes iltasaduksi. Sukupolvikuilu.
Tiinastako näyttelijä oli kansakouluikäisenä suosikkini. Muistan kannen kuvan vieläkin. Lisäksi dramatisoin kirjan sivuille tarinaa repliikeiksi ja näytelmäksi – taatusti tietämättä mikä on dramaturgi ja mitä sen pitäisi tehdä! Täytyypä palata Tiinan tunnelmiin…
Suosittelen Tiinojen lukemista. Ilman tätä Anni Polva 100 vuotta -tempausta en olisi kirjoihin palannut, mutta kannatti. Anna-kirjoja olen aikaisemmin jo harkinnut, ja nyt kun tulee sopiva väli, niin aion lukea jonkun niistäkin. Anna oli minulle vielä tärkeämpi kuin Tiina.
Nimenikin jo velvoitti näitä kirjoja lukemaan. Mökillä tuli luettua monta ja suosikkini oli aikoinaan ”Taitaa olla rakkautta, Tiina.”
Mutta olen samaa mieltä Kirsin kanssa siitä, että Tiinan itseluottamuksen puute ja hölmöt päätökset välillä ihmetyttivät.
Kirjat ovat sen verran aikahampaan kuluttamia, että nykynuoret lähinnä naureskelevat tekstille. Mutta jonkinlaista ajankuvaa toki kirjoista löytyy, kun tarkalla silmällä lueskelee.
”Tiina4ever” ” Tiina on aina Tiina”
Hei! Minä olen ikuinen Tiina fani! Kun sain ensimmäisen kirjan Tiinan uusi ystävä käteeni se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tiinan ja Juhan suloinen viaton rakkaustarina syvästä ystävyydestä alkanut jaksaa kiehtoa minua yhä uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä Juha on ihan oikea sankari ja Tiinalle juuri se oikea.
Tiinafani ikuisesti
Tiina kirjat on iki luettavaa vanhempanakin oon 20v ja ikuinen Tiina fani samoin Vihervaaran Anna ja Gilbert Blythe ovat ihania niin kuin Tiina ja Juhakin
”Ja miksi ”tyttöjen touhut” virkkaaminen ja kutominen ovat Tiinan itselleen kehittämiä vapaaehtoisia rangaistuksia? Vain poikienko jutut ovat merkittäviä?”
Tuskinpa sentään. Poikatyttöjä tai poikia vain eivät kai usein sellaiset touhut kiinnosta. Tosin minä en mieltänyt Tiinaa itse koskaan poikatytöksi vaikka ehkä vähän raisu persoona olikin. Hänellä oli mukava hellä puolikin.
Totta Hupeli, että Tiina ei suinkaan ollut ”vain” poikatyttö. Itse pidin jo tuossa iässä kutomisesta ja virkkaamisesta ja meillä oli lähimpien ystävien kanssa käsityökerhokin, vai miksi sitä nyt kutsuimmekaan. Siellä kudottiin ja puhuttiin, pojista.