Anni Polva 100 vuotta: Tiinastako näyttelijä?

Enpä olisi muistanut Tiinan perheen nimeksi Lehtolaa, vaikka aika monta Tiina-kirjaa ahmimisikäisenä pistelinkin! Silloin Anni Polvan Tiina-kirjat olivat merkittäviä, toisaalta niin syvää vaikutusta ne eivät minuun tehneet, että olisin sankaritarta myöhempinä vuosinani juurikaan muistellut.

Tiina-kirjat ovat kuitenkin saavuttaneet niin vahvan klassikkoaseman – nykyisessä tarjonnan yltäkylläisyydessäkin – että kirjoista on tehty 2000-luvulla kolmen kertomuksen yhteisniteitä, joiden tarinoiden teemat liittyvät toisiinsa.

10296729_10152738311333580_7431575854843465095_n

Tiinastako näyttelijä? kertoo nuoren naisen ammattihaaveesta ja kuinka siinä sitten lopulta kävikään. Loppuratkaisua ei olisi tämän päivän maailmassa mitenkään korrektia kirjoittaa nuortenkirjaan, vaikka ehkä reaalimaailmassa noin oikeasti tapahtuisikin. Niinhän siinä sitten kävi että Juha, Tiinan sydänystävä, mustasukkaisuuksissaan kielsi Tiinalta näyttelijänuran. Tiinastakin työ Juhan sihteerinä oli paljon parempi valinta. Huh-huh!

Tiinan ja hänen koulukavereidensa ja ystäviensä maailma on turvallinen ja suojattu. Isoja ristiriitoja ei ole, jonkin verran nahistelua isoveljen kanssa ja julkituomatonta kapinointia äidin säntillisyyttä vastaan. Aikuisen lukijan kannalta Tiina on ristiriitainen tyyppi: äidin on tarpeen toistuvasti opastaa yksinkertaisissa kasvojen ja käsien pesutoimissa kuin esikoululaista, toisaalta orastava teini-ikä suuntaa Tiinan kiinnostusta muotiin ja musiikkiin – ainakin musiikkijulisteisiin. Välähdyksenomaisesti lukijalle näytetään viitteenomaisia vilauksia siitä aikuisten maailmasta johon Tiina ja etenkin Veli ovat jo matkalla.

Minulle tuotti vähän hankaluuksia sijoittaa Tiinaa ajallisesti. Epäilemättä hän on aikalaiseni, koska väritelkkari oli naapuruston harvinaisuus. Toisaalta sukkanauhat tuntuvat hieman turhan kaukaiselta menneisyydeltä, vaikka toki muistan jollain pihan vanhemmalla tytöllä sellaiset olleen. Tämä sekä yksi minun korvaani karkea kielioppivirhe passiivimuodossa tiputtivat tähden arviostani.

Tiinan maailma on meidän ajallemme vieras, epärealistinenkin. Toisaalta teemat ovat ikuisia: ystävyys, lasten ja vanhempien sekä lasten ja opettajien väliset suhteet. Tässä lienee Tiinan menestyksen salaisuus. Muodit muuttuvat, mutta ihmisen ja ihmisten välisen kanssakäymisen parhaat puolet pysyvät.

Anni Polva 100 v

Arvio on osa Anni Polvan 100 v -lukutempausta 6.1.2015, johon Kirsin Book Club osallistuu viidellä Anni Polva -kirja-arviolla:

Myös muissa kirjablogeissa on Anni Polva -arvioita, esimerkiksi Lukulampussa. Oletko sinä lukenut Anni Polvan kirjoja? Mikä oli sinun suosikkisi?

  • Anni Polva
  • Tiinastako näyttelijä?
  • Karisto, 2010
  • ISBN 978-951-23-5175-6
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi
  2. Tuija

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *