Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe – Pulitzer-voittaja

Kirsin Book Club kokoontui elokuussa Kirsin kotona Espoossa.

Kirsin Book Club kokoontui elokuussa Kirsin kotona Espoossa.

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe voitti Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015. Kirja on saanut kaikkialta suorastaan ylistävää palautetta ja sillä perusteella Kirsin Book Club valitsi sen elokuun 2015 lukupiirikirjaksi. Suhtauduimme kyllä hieman varauksella Pulitzeriin, sillä edellisvuoden voittaja, Donna Tarttin Tikli ei meitä sytyttänyt.

Kaikki se valo jota emme näe on aikuisten satu, jossa päähenkilöt Marie-Laure ja Werner, kasvavat lapsista nuoriksi aikuisiksi toisen maailmansodan myllertäessä heidän kotimaissaan Ranskassa ja Saksassa. Lapsien tarinaa ja sodan vaikutuksia heihin seurataan luku luvulta vaihtaen vuorotellen näkökulmaa Marie-Lauren ja Wernerin välillä.

Marie-Laure on sokea tyttö, joka elää kahdestaan Pariisin luonnontieteellisessä museossa työskentelevän isänsä kanssa. Isä on turvallinen ja rakastava, joka iltapuhteenaaan on rakentanut pienoismallin Pariisin kaduista, jotta Marie-Laure voi opetella hahmottamaan ympäristöään.

Werner on orpo poika, joka asuu sisarensa Jutan kanssa pienessä orpokodissa Ruhrin alueen hiilikaivoksen reunalla. Ilonpilkahduksen hiilipölynharmaaseen elämään tuo radio, jolla Werner ja Jutta kuuntelevat kansainvälisiä ohjelmia. Werner osoittautuu melkoiseksi velhoksi tekniikan saralla ja kykenee loihtimaan vaatimattomista osista toimivia kojeita ja ennen kaikkea osaa korjata radioita. Pian maailman radioasemien kuuntelu on kiellettyä, ainoa sallittu Deutschlandsender toistaa natsijohdon iskulauseita: ”Me toimimme rauhan nimissä” tai ”Ein Volk. Ein Reich. Ein Führer.”

Sota syttyy, saksalaiset marssivat Pariisiin. Marie-Laure lähtee isänsä kanssa evakkoon isosedän luokse Saint-Malon rannikkokaupunkiin. Isosetä Etienne kärsii vielä ensimmäisen maailmansodan kauhuista, ”kuin jokin peto läähättäisi kaiken aikaa sedän mielen ikkunaruutuja vasten”.

Samanaikaisesti Werner valitaan lahjakkuutensa vuoksi Natsi-Saksan valioiden eliittikouluun Schulpfortaan, jossa opetetaan tekniikan lisäksi rotuoppia ja heikoimpien eliminointia konkreettisin ja karmein opetusmenetelmin: ”Järjestys on oltava. Elämä on kaaosta, hyvät herrat. Ja me edustamme sitä , miten tuo kaaos pannaan järjestykseen. Jopa geenien tasolla. Me panemme järjestykseen lajin evoluution. Me seulomme pois huonot, kurittomat, akanat. Tämä on Valtakunnan suuri hanke, suurin hanke mihin ihminen on ikinä ryhtynyt.”

Nuorten tarinat etenevät tahoillaan, mutta sodan edetessä lähenevät hetki hetkeltä toisiaan. Mukaan tulee vielä Marie-Lauren isän työpaikalta kadonnut satumaisen arvokas jalokivi, jota natsit tavoittelevat, sillä sen kerrotaan antavan ikuisen elämän kantajalleen, mutta hirmuisen kirouksen kaikille hänen läheisilleen.

Kirjan kannessa on Saint-Malon uudelleenrakennetun kaupungin kuva. Simpukoillakin on kirjassa roolinsa.

Kirjan kannessa on Saint-Malon uudelleenrakennetun kaupungin kuva. Simpukoillakin on kirjassa roolinsa.

Avatkaa silmänne ja katsokaa, mitä niillä voi nähdä ennen kuin ne painuvat kiinni viimeisen kerran.

Lause on poimittu kirjassa kerrotusta ranskalaisesta radiolähetyksestä. Arvelimme, että tämä oli yksi kirjan pääviesteistä. Doerr kuvailee pienin arjen tapahtumin natsivallan määräysten ulottumista kansalaisten arkeen niin Saksassa kuin valloitetuilla alueillakin. Kuinka ihminen sopeutuu yhä järjettömimpiin vaatimuksiin kapinoimatta.

Onko oikein”, Jutta kysyy, ”että tekee jotakin vain koska kaikki muutkin tekevät?”

Book Clubimme keskusteli jälleen vilkkaasti. Kirja miellytti kaikkia, ja kaikesta sodan julmuudesta ja raakuudesta huolimatta koimme, että Kaikki se valo jota emme näe -kirjasta jäi hyvä mieli. Positiivisuutta tarinaan toi Marie-Lauren lämmin suhde isänsä, isosetänsä ja taloudenhoitajan kanssa. Mukana on inhimmillisyyttä, elämän syvyyttä ja ystävyyttä, mutta mikään rakkaustarina tämä ei mielestämme ollut, ainakaan sanan romanttisessa merkityksessä.

Koimme, että kirjassa oli puhdashenkinen tunnelma. Luvut olivat pieniä, parin sivun katkelmia. Lukeminen eteni nopeasti, sillä vetävä tarina houkutteli lukemaan ”vielä yhden luvun”.  Tunnelmat ja ympäristöt olivat kuvattu monen aistin kautta ja haastattelun mukaan Doerr oli halunnut valita päähenkilökseen nimenomaan sokean, jotta voisi tuoda esiin myös muuta kuin näköaistin havainnointia. Teksti on sujuvaakin sujuvampaa. Hanna Tarkka on kääntänyt kauniit lauseet taidokkaasti, alkukieli ei paista läpi.

Keskusteluumme tuli käsite ”suppilomalli” eli kirjassa pienet tapahtumahippuset johdattivat kaikki yhteiseen loppuhuipennukseen. Tosin meille jäi hieman epäselväksi, mitä sodan loppupuolella oikein tapahtui tai mikä olikaan jalokiven kohtalo.

Pientä kritiikkiäkin tuli. Tarinan silppuaminen pieniksi luvuiksi ei kaikkien mielestä ollut perusteltua, toisia se taas miellytti. Aloimme keskustelussa myös hieman kallistua sille kannalle, että teksti oli laskelmoitu suoraan Hollywoodin tarpeisiin. Mutta sitten muistutimme, että meidän on syytä kunnioittaa viimeisteltyä ja hiottua kirjaa, kun niin usein olemme kaipailleet kustannustoimittajaa lyhentämään ja selkeyttämään. Nyt ei tarvinnut, Kaikki se valo, jota emme näe on avartava ja erilainen kuvaus toisesta maailmansodasta ja kirjailijan mukaan ennen kaikkea kertomus radion merkityksestä.

Tässä muutama lainaus keskustelustamme:

– Kiehtova aikuisten satu.

– Hyvä, että tiesi, että päähenkilöt kohtaavat, niin selvisi ihan alun yli.

– Kirjassa on matemaattinen rytmi, tarina eteni kuin juna raiteilla.

– Tarinan heikoin lenkki on timantti, mutta tarina olisi ollut köyhempi, jos sitä ei olisi ollut.

– Valtavan hyvin kuvattu.

– Taitavasti rakennettu tarina, luin ensin englanniksi, sitten suomeksi. Suosittelen.

– Pidin heti alusta asti, tämä oli ihan mun kirja!

Airi ja Eija olivat käyneet Saint-Malossa ja kirja sytytti meille muillekin halun mennä tutustumaan tuohon sodassa tuhoutuneeseen ja uudelleen rakennettuun rannikkokaupunkiin. Totesimme, että olemme viiden vuoden aikana lukeneet yhdessä useita toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja. Markus Zusakin Kirjavaras, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu, Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Katja Ketun Kätilö.

Anthony Doerr, kuvaaja Shauna Doerr

Anthony Doerr, kuvaaja Shauna Doerr

Lue ja kuuntele tästä Anthony Doerrin kertovan, kuinka Kaikki se valo jota emme näe sai alkunsa ja mitä hän haluaa kirjallaan kertoa.

Kiitos Bonnier Booksille ennakkokappaleista.

  • Anthony Doerr
  • Kaikki se valo jota emme näe
  • WSOY, 2015
  • All the Light We Cannot See, 2014
  • ISBN 9789510409749
Kommentit
  1. Eija Kujala
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *