Antti Ritvanen: Miten muistat minut – äidin ja pojan karhea suhde

Antti Ritvasen esikoisteos Miten muistat minut

Antti Ritvasen esikoisteos Miten muistat minut

Antti Ritvasen esikoisteos Miten muistat minut oli Kirsin Book Clubin valinta syyskuun lukupiirikirjaksi. Meillä on ollut tapana lukea joku kotimainen uutuus juuri syyskuussa, syksyn messuja ja kisoja ennakoiden. Pari vuotta sitten se oli Kissani Jugoslavia, viime vuonna Lohikäärmeen värit.

Mama´s gonna keep you right here under her wing. She won´t let you fly, but she might let you sing. – Pink Floyd (kirjan etulehdeltä)

Miten muistat minut on kirja äidin ja pojan suhteesta. Antti Ritvanen on koulutukseltaan psykologi, joka on ollut pitkiä aikoja kotona lastensa kanssa. Hän on kirjoittanut lukioikäisestä asti, jolloin hänellä oli myös rokkibändi. Vuonna 2011 hän meni Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutukseen. Antti kertoi Otavan kevätpressissä, että hän halusi esikoisteoksessaan kirjoittaa taiteilijamaailmasta ja sen vaikutuksesta perhe-elämään. Kirjan äiti on kirjailija, jonka ympärillä pyörii kirjallisuusalan väkeä ja ennen kaikkea muusikoita. Äidin elämän mies on rokkikukko, joka ei kuitenkaan ole kirjan pojan isä.

Antti Ritvanen ja Kirsin Book Clubin kirjanmerkki

Antti Ritvanen ja Kirsin Book Clubin kirjanmerkki Otavan kevätpressissä.

Miten muistat minut -kirjassa sekä poika että äiti pääsevät ääneen, tosin äiti vain postuumisti ja ainoastaan omien tekstiensä kautta.

Kirja alkaa hetkestä, kun poliisi soittaa aikuiselle pojalle, että äiti on löytynyt kuolleena ja rokkikukko on kateissa. Jos tämä olisi kirjan viimeinen kohtaus, ei yksikään lukija olisi yllättynyt. Kirjan menoa leimaa holtiton elämä. Keskustelimme lukupiirissä, että varsinainen problematiikka ei liity taiteen tekemiseen, vaan päähenkilöiden tasapainottomuuteen ja päihderiippuvuuteen.

Kirjan rakenne on pirstaleinen. Kertoja vaihtuu, ajankohdat vaihtuvat ja ihmisten nimet vaihtuvat, kun hypätään Jessen kerronnasta äidin autofiktiivisiin teksteihin. Antti Ritvanen etenee loogisesti ja hallitusti, mutta lukijalle, etenkin sellaiselle, joka lukaisee lyhyehköjä pätkiä illalla sängyssä, rakenne asetti haasteita. Fontista pitäisi ymmärtää, ollaanko äidin kirjojen teksteissä, vai onko tämä nyt oikeasti tapahtunut. Meistä muutamat tunnustivat, että olivat olleet pitkään melko sekaisin, mitä nyt oikein oli tapahtunut.

Antti Ritvasen psykologikoulutus näkyy tekstissä. Kirjan poika, Jesse, käy psykoanalyysissä ja terapeutti selittää hänen symbioottista suhdettaan äitiin:

— varhainen suhteeni äitiin oli ollut – Kellosalmen sanoin – jäsentymätön, ja miten se näytti vaikuttavan oikeastaan kaikkeen. Oli nainen joka täytti huoneen ja minä siinä kiinni ja meidän tunteemme ja kehomme ja ajatuksemme yhteisiä, yhtä. Äidin ruumis tuoksuineen ja kipuineen ja himoineen kuului minulle ja minun ruumiini sille, äidin kaaos ja ahdistus ja kuolemanpelko olivat minun, kaikenkattava kiihko ja riemu samoin.

Meitä oli tällä kertaa paikalla yhdeksän naista, kaikki äitejä. Kirjan äiti lähtee, kun Jesse on kuusivuotias. Meidän oli mahdotonta ymmärtää, että mies, taide ja alkoholi menevät lapsen edelle. Mieleen nousi Sadie Jonesin Kotiinpaluu  ja tanskalainen tv-sarja Perilliset, joissa liikutaan samoissa teemoissa. Totesimme, että kirjan kuvaus oli taitavaa, mutta jotenkin liian taitavaa tai kliinistä, jotta se olisi koskettanut. Lapsi hoivaa äitiään monin tavoin, antaa aina lupausten pettämiset ja sekoilut anteeksi. Sinänsä ahdistavaa ja aidontuntuista, mutta kirjan henkilöt eivät päässeet meidän ihomme alle.

Antti Ritvanen kertoi kirjoittaneensa surullisen ja hauskan kirjan. Olimme samaa mieltä, että lapsuuden traumaattisten tapahtumien ja alkoholin huurruttama maailma oli surullinen, mutta mitään hauskaa meistä kukaan ei kirjasta löytänyt. Kyllä oltiin vahvasti ankeuden puolella.

Lukupiirissä Oulunkylässä syyskuussa 2016 Kirsi, Airi, Minna, Liisa, Marja, Titti, Pirjo, Milla ja Raila.

Kirsin Book Club Oulunkylässä, Liisan luona syyskuussa 2016: Kirsi, Airi, Minna, Liisa, Marja, Titti, Pirjo, Milla ja Raila.

Tiivistettynä kirjan plussat ja miinukset:

+ sujuvaa kieltä, taitavasti kirjoitettu.

+ yksityiskohtaisesti kuvattu, miljööt ja tilanteet siirtyivät kuviksi.

+ rakenne oli taitavasti koostettu, vaikka tuntuikin muoti-ilmiöltä.

+ karmeudessaankin tuntui aidolta, täysin mahdolliselta maailmalta.

– liian yksityiskohtainen, 150 sivua pois, niin oleellinen olisi tullut paremmin esille.

– mietimme, mahdoimmeko olla oikeaa kohderyhmää, kun henkilöt jäivät meille etäisiksi.

Suosittelemme tätä kyllä, ehkä ennemmin niille kolmekymppisille lapsille kuin viisvitosille äideille.

Kehotamme myös lukemaan hieman pidemminssä pätkissä, jotta rytmitys toimii ja juoni aukeaa selkeämmin.

dsc07872

Lue myös blogimme muita kuvauksia äiti- ja isäsuhteista tai alkoholin huurruttamia tarinoita:

  • Antti Ritvanen
  • Miten muistat minut
  • Otava, 2016
  • ISBN 9789511286219
Kommentit
  1. Ulkosuomalainen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *