Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939 -1945 – ainutlaatuista aineistoa
Kirsin Book Club kokoontui joulukuun lukupiiriin perinteisesti juhlimaan sekä Kirsin että lukupiirin syntymäpäivää Lucian päivänä 13. joulukuuta. Lukupiirikirjana oli Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjat, kiinnostava kirja, joka sopi hyvin myös joulua edeltävään aikaan, sillä Lindgren on kuvannut tarkasti mm. kaiken, mitä hänen perheensä sotajouluina söi ja mitä lahjoja lapset saivat. Sotapäiväkirjoja pohjusti ja täydensi edellisenä vuonna suomeksi ilmestynyt Jens Andersenin elämänkertakirja Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä.
Astrid Lindgren seurasi vuodet 1939-1945 tarkasti vähitellen leviävän maailmansodan tapahtumia ja kirjasi havaintonsa mustiin, nahkakantisiin vihkoihin, joihin hän liimasi myös paljon lehtileikkeitä. Vihkoja oli kaikkiaan 17 ja Lindgren säilytti niitä pyykkikorissa Dalagatanin asunnollaan. Vuonna 2013 ne ”löydettiin”, onneksi, sillä niin mielenkiintoisesta materiaalista ja ajankuvasta on kysymys.
Sota-aikaan Astrid Lindgrenin kirjallinen läpimurto oli vasta edessäpäin, ja hän oli näennäisen tavallinen tukholmalainen perheenäiti, mutta epätavallisen tarkkanäköinen ja taitava kirjoittaja. Hän halusi ymmärtää, mitä maailmassa tapahtui, ja kirjasi sodan vaiheet, omat ja kuulemansa spekulaatiot, seurasi lehtiä ja radiota, mutta kirjoitti myös sota-ajan arjesta, perheen tapahtumista, lasten elämästä. Erityisen kiinnostavaksi kirjan tekee juuri tavallisten ruotsalaisten, ainakin tavallisten tukholmalaisten keskiluokkaisten ruotsalaisten näkökulma ja Astrid Lindgrenin perheenäidin näkökulma.
Olen viimeiseen asti välttänyt kaikkea hamstrausta, mutta tänään olen ostanut hiukan kaakaota, vähän teetä, hiukan suopaa ja yhtä ja toista muuta.
Läpi päiväkirjojen kulkee vahvana Astrid Lindgrenin viha ja halveksunta Hitleriä ja natsismia kohtaan, mutta myös viha ja pelko Stalinia ja Neuvostoliiton toimia kohtaan. Hän seuraa Suomen tilannetta pelätän, mitä tapahtuisi jos Neuvostoliitto nujertaisi nyt Ruotsille puskurina toimivan Suomen ja uhkaisi seuraavaksi Ruotsia. Erityisesti talvisodan aikaan Astrid Lindgren seuraa melkein henkeä pidätellen Suomen tapahtumia.
- marraskuuta 1939. En muista toista näin mustaa päivää! — Miten tässä käy, millainen kohtalo meitä odottaa? Ja onnetonta Suomea?
Vahva on myös hänen myötätuntonsa Suomen puolesta:
30. marraskuuta 1940. — Mietin, onkohan mikään kansa tuntenut niin voimakasta myötätuntoa toisen puolesta kuin me silloin, kun kärsimme onnettomasta rakkaudesta Suomeen ja lahjoitimme rakkaudessamme ja epätoivossamme Suomelle kaikkea mitä suinkin vain keksimme – rahaa, satoja miljoonia jos kaikki lasketaan, aseita, ammuksia, vaatteita, ruokaa, pullotettua verta, suksia, hevosen loimia, ambulansseja, lääkintäapua, villavaatteita, joita neuloimme kuin viimeistä päivää, vihkisormuksia, niin en edes tiedä kaikkea. Otimme Ruotsiin tuhansia ja taas tuhansia lapsia, ja tehtaissa työskenneltiin pyhinäkin Suomen puolesta, ihmiset lahjoittivat päivän palkkansa joka kuukausi j.n.e. aina loputtomiin asti. Ja silti meillä oli koko ajan hirveä tunne ettemme tehneet tarpeeksi.
Aivan erityisen näkökulman sotatapahtumiin Astrid Lindgren sai, kun hän aloitti vuonna 1940 työnsä Ruotsin tiedustelupalvelun kirjesensuurissa. Hänen tehtävänsä oli lukea Ruotsista ulkomaille ja ulkomailta Ruotsiin tulevia yksityiskirjeitä. Ensin hän kirjoittaa, että työ on niin salaista, ettei hän voi edes päiväkirjan sivuilla siitä kertoa. Myöhemmin hän jo kirjoittaa niistä tiedoista, mitä kirjeiden kautta on saanut, ja mukana päiväkirjan sivuilla on kopioita kirjeistä.
On selvää, että sekä kirjeiden kautta että valppaana ja synnynnäisen journalistin uteliaisuuden avulla Lindgren on pystynyt keräämään tietoa, jota ei keskiverto svenssonilla ollut maailmansodan tapahtumista. Ruotsin virallisen historiankirjoituksen mukaan Ruotsissa ei tiedetty juutalaisten kansanmurhasta ja natsien muista hirmuteoista ennen kuin vasta sodan loppuvaiheessa. Tällä selityksellä on ollut syynsä, sillä virallisesti puolueeton Ruotsi toimitti Saksaan rautamalmiaan aseteollisuuden käyttöön ja salli myös saksalaisten kauttakulun Norjaan. Lindgrenin päiväkirjoista kuitenkin paljastuu, että jo 1940 tiedettiin, miten julmasti juutalaisia kohdeltiin.
…Tänään minulle sattui erittäin murheellinen juutalaisuuteen, ajankuva jo itsessään. Eräs juutalainen, joka oli hiljattain tullut Ruotsiin, kirjoitti rotuveljelleen Suomeen ja kertoi juutalaistennsiirroista Wienistä Puolaan. Muistaakseni 1000 juutalaista päivässä pakkosiirrettiin Puolaan mitä kurjimpien oloihin. Postissa heille saapuu jonkinlainen määräyskirja, minkä jälkeen asianosaisen on lähdettävä mukanaan hyvin vähäinen rahasumma ja vain vähän matkatavaroita. Olosuhteet kuljetusta edeltävinä päivinä, kuljetuksen aikana ja Puolaan saavuttua olivat sellaiset, ettei kirjoittaja halunnut kuvailla niitä. — Hitlerin tarkoituksena on ilmeisesti tehdä Puolasta yksi ainoa suuri getto, jossa juutalaiset nääntyvät nälkään lian keskelle.
Peppi Pitkätossu -tarinat syntyivät sodan loppuvaiheessa kertomuksina sairastelevalle Karin-tyttärelle ja niiden kautta käynnistyi tuntemamme kirjailijaura. Päiväkirjoihin ei ole dokumentoitunut varsinaista kirjoitustyötä, mutta mukana on Astridin kirje Bonnier-kustantamolle sekä hänen heiltä saamansa kohtelias, mutta kielteinen vastaus.
Joulupuuroa nauttiessamme peukutus unohtui, mutta kirja oli kaikista sen lukeneista kiinnostava.
Nostan hattua, kun joku pitää tämän tasoista päiväkirjaa. (Raila)
Kirja oli minusta aivan mahtava, se kuvaa tavallisen ihmisen, perheenäidin näkulmasta, miten sota iskee ja vaikuttaa. Tekstistä myös näkyy, miten hyvä kynä Lindgrenillä oli. Hän kritisoi, mutta huumorilla. Päiväkirjoista tulee näkyviin sodan tapahtumat ja maailmantuska, myös oma tuska kun aviomiehen uskottomuus paljastuu. (Marja)
Koin että kirjaa oli juuri nyt hyvin vaikea lukea, se tulee niin lähelle. Saan koko ajan vastattavaksi poikani kysymykset: Hyökkääkö Venäjä? Lähelle kirja tulee myös sitä kautta, että oma äitini on ollut sotalapsena Ruotsissa, ummikkona Taalainmaalla siskonsa kanssa. (Minna) Myös muiden lukupiiriläisten vanhemmilla oli sotalapsikokemuksia Ruotsista.
Päiväkirjoista välittyy se, että Astrid Lindgrenillä oli huono omatunto sotaa käyvien maiden puolesta. Siitä välittyy myös se, että normaaliarki piti hoitaa, ja se on aina hoidettava. Hän oli todella kiinnostunut maailman tapahtumista.(Päivi)
Päiväkirjoissa on todella teräviä havaintoja ja päättelyä. Lindgren todella mietti asioita ja teki omia johtopäätelmiä. Yllättynyt olin, miten paljon hän todella mietti Suomen tilannetta.(Sasu)
Minäkin olin yllättynyt, miten tarkasti Ruotsissa tunnuttiin seuraavan Suomen tilannetta, ymmärtävästi vaikkakin ehkä vähän ymmällään jatkosodankin aikana. Sain myös paljon uutta detaljitietoa Norjan ja Tanskan sota-ajasta, joista olen aikaisemmin tiennyt vain päälinjat miehityksineen ja myöntyväisyysmiehineen. (Airi)
Koska joulu on vielä lähellä, päätetään kirjoitus Astrid Lindgrenin päiväkirjamerkintään vuoden 1945 joulupäivänä:
Tämä on ensimmäinen rauhanajan joulu – eikä täällä Ruotsissa ero ole niin suuri, mehän olemme eläneet koko ajan yltäkylläisyydessä. Ikävä kyllä ero ei ole erityisen [suuri] ulkomaillakaan, hätä on suuri ja sietämätön. Kun katselen ympärilleni hyvinhoidetussa, lämpimässä kodissamme, joka juuri nyt näyttää kovin viihtyisältä (omasta mielestäni), kun on valkoisia hyasintteja ja kynttilöitä ja joulukuusi ja spettekakaa pöydällä, ajattelen kaikkia köyhiä ressukoita eri puolilla maailmaa ja kaikkia lapsiparkoja, jotka eivät edes huomaa että on joulu.
- Astrid Lindgren
- Sotapäiväkirjat 1939-1045
- WSOY, 20116
- Krigsdagböcker 1939 -1945 , 2015
- ISBN 978-951-0-41481-1