Elina Hirvonen: Kun aika loppuu – näinkö meille täällä käy? (Yle 101 kirjaa / vuosi 2015)
Lisäys 11.1.2017:
Ylen Kirjojen Vuosi -hanke esittelee 101 kirjaa, yhden jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Jokaisesta ilmestyy myös blogijuttu. Sarjan aloitti vuoden 2016 kirja, Ilkka Remeksen Kiirastuli, ja seuraavana on vuorossa vaikuttava Elina Hirvosen teos Kun aika loppuu vuoden 2015 edustajana. Alla arvioni kirjasta, jonka kirjoitin vasta, kun olin lukenut kirjan toiseen kertaan. Hankkeen ”virallinen” blogijuttu löytyy Orfeuksen kääntöpiiri -blogista.
Kannattaa kuunnella Yle Areenasta uunituore dramatisoitu Kun aika loppuu –kuunnelmaversio, sekä tutustua muuhun kirjaan liittyvään materiaaliin Ylen sivulla. Sieltä voit myös lukea kirjan ilmaiseksi, suosittelen!
Julkaistu 5.4.2015:
Kun aika loppuu oli niin vaikuttava kirja, että luin sen yhdessä illassa. Tätä tapahtuu minulle harvoin ja jälkikäteen todettuna, se olikin virhe.
Elina Hirvosen Kun aika loppuu ilmestyi reilu viikko sitten, 26.3.2015, ja olin ehtinyt lukea jo useamman hehkuttavan arvion kirjasta. Aina on vaara, että kiinnostavat arviot nostavat ennakko-odotukset niin korkealle, että hyväkään kirja ei pysty niitä lunastamaan. Kun aika loppuu -kirjan kanssa minulle kävi ensimmäisellä lukemisella juuri niin.
Tarinan juoni pääpiirteissään oli selvillä jo aloittaessani. Olin myös nähnyt taitavasti tehdyn kirjan mainosvideon, joka viritti unenomaiseen tunnelmaan. Katso se tästä.
Kirjan takaliepeessä Elina Hirvonen pohtii kolmea kysymystä:
- Mitä tapahtuu vanhemmalle, jonka lapsi tekee jotain pahaa?
- Mitä tapahtuu meille kaikille, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen ajoissa?
- Miten voimme säilyttää uskon siihen, että maailmaa voi muuttaa?
Näihin isoihin teemoihin Hirvonen hakee vastauksia yhden perheen elämänkaaren kautta.
Päänäkymä syntyy perheen Laura-äidin ja Aava-tyttären äänillä. Hirvonen kertoo tuntoja kirjan nykyhetkessä, joka on 2030-luvulla, ja takautuvasti aina viime vuosisadalle asti. Tarinassa on neljä sukupolvea naisia, joista heikoimmin piirtyy Lauran väkivaltainen äiti. Laurassa ja Aavassa on paljon samaa ja hetkittäin täytyi tarkistaa, että kumpi tässä nyt kapinoikaan.
Perheen isä Eerik ei näy kuvassa. Kyllä hän on mukana avioliitossa, lomamatkalla ja keittiön pöydän ääressä, mutta hänestä piirtyy vain haalea jälki tarinaan.
Perheen poika Aslak on keskiössä. Hän on erityinen, ikätoverien mielestä outo. Lapsuudessa on tapahtunut jotain sulkevaa, jonka vain Aslak itse tietää. Hän tuo alituisen huolen Lauralle, mikä ei poistu pojan kasvaessa aikuiseksi. Huoli pesiytyy äidin sydämeen niin vahvasti, että sinne mahtuu vain hetkittäin tunteita muita perheenjäseniä tai ulkopuolisia kohtaan. Arki jatkuu kuitenkin ja tilanteen kanssa on elettävä.
Isona teemana on ilmastonmuutos ja sen vaikutukset maailman poliittisiin tilanteisiin. Välimeren ympäristö on kuumennut ja pohjoisnapa on sulana. Tilanne on taustalla, eikä siihen tuoda oikein mitään uutta näkökulmaa. Ehkä havahduttavinta oli se, että Laura tutkijana kävi edelleen puhumassa eduskunnassa, että nyt, siis noin vuonna 2030, pitäisi ryhtyä tekoihin, ryhtyä vasta torjumaan ilmastonmuutosta! Samat puheet oli puhuttu jo moneen kertaan ja ilmeisesti mitään merkittävää ei oltu päätetty eikä toteutettu.
Tarinassa on paljon hyviä aineksia ja se etenee sutjakkaasti. Sain kirjan kaneetilla, että tulen tarvitsemaan lukiessani nenäliinaa. En tarvinnut ja mietin pari päivää, että miksi kirja, erinomaisista lähtökohdistaan huolimatta, ei sittenkään koskettanut minua. Päätin lukea kirjan uudestaan.
Mielessäni Kun aika loppuu rinnastuu Philip Teirin Talvisota – avioliittoromaaniin. Molemmissa on toisistaan vieraantunut, keski-ikäinen, akateeminen pariskunta, jonka lapsien kautta kuvataan maailman tuskaa. Olin Talvisodan osalta sitä mieltä, että juonen kulkuja oli liikaa ja samaa sanon Kun aika loppuu -kirjan suhteen. Kun sälää on liikaa, ydintarina ei piirry riittävän tarkasti.
Äidin huoli ja tuska erilaisesta pojastaan on kuvattu hetkittäin koskettavasti ja niitä tuntoja olisin halunnut lukea lisää. Hyvin välittyy myös Aavan kertomana Laura-äidin kylmyys häntä, helpompaa lasta, kohtaan. Tässä tunnekolmiossa olisin halunnut mennä syvemmälle, ihan sama, kenen kolmion jäsenen kautta tarkasteltuna. Nyt tunteet jäivät irrallisiksi heitoiksi, mutta pistivät kyllä minut kahden tyttären äitinä pohtimaan tasapuolisuutta omieni suhteen. Kuvaavaa on Lauran etukäteen harjoittelemat vuorosanat pojalleen:
Aslak. Sinä et voi jatkaa noin. Me emme hylkää sinua. Haluamme auttaa sinut paikkaan, jossa selvitetään mikä sinua painaa. Toivomme, että elät hyvän elämän ja voit toteuttaa asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä. Etkö sinäkin halua sitä?
Aslak on kiinnostava ja häneen olisin halunnut tutustua paremmin. Äiti on kantanut hänestä niin paljon enemmän huolta kuin tekstistä välittyy. Huoli on tuonut aviosuhteeseen syviä säröjä, mutta niitä ei avata. Aslakilla itsellään olisi niin paljon kerrottavaa, ennen kuin aika loppuu. Hänen nettikeskustelunsa ja niihin liittyvät juonenkäänteet olivat todella toimivia ja valitettavan uskottavia.
Tytär Aava oli hyvin stereotypinen, Afrikkaan lääkäriksi lähtenyt, kympin tyttö. Hänestäkin olisi fokusoimalla saanut oman kirjansa, nyt jäi vain kuori käteen, lasinen Coca-cola -pullo.
Tämä on sinun syysi”, sanoi ääni päässäni. Se oli Aslakin ääni, äidin ääni, oma ääneni. Ja jonkun toisen, minua tarkkailevan muukalaisen ääni, jonkun joka näki kaiken ja tiesi, mitä huonosti käyttäytyville tytöille tapahtuu.
Olen manannut kirjojen pituutta, kun olemme Kirsin Book Clubissa lukeneet lähes tuhatsivuisia kirjoja (mm. Tikli, Anna Karenina, Kafka rannalla), mutta nyt olisin halunnut enemmän kuin 250 sivua. En laajempaa henkilögalleriaa, vaan tiivistymistä näihin ihmisiin ja heidän tuntoihinsa. Uskon, että Elina Hirvonen kyllä tuntee heidät paremmin ja olisin toivonut syvempää esittelyä.
Vaikka marisenkin, että toivoin sitä tai tätä lisää, niin silti suosittelen vahvasti Kun aika loppuu -kirjaa. Kuten kerroin, minua jäi vaivaamaan oma lukukokemukseni niin, että luin kirjan uudelleen. Ensimmäisellä kerralla olin lukenut juonta, toisella kertaa maltoin pysähtyä lauseisiin, joiden takaa avautui raastavia, koskettavia tunteita, ehkä liian läheisiä, jotta olisin ottanut ne ensimmäisellä kerralla vastaan. Tämä kirja pitää lukea hitaasti, antaa muistijäljen piirtyä ja kytkeytyä omiin tunteisiin.
Musta on ihan kivaa olla yksin”, hän sanoi ja hymyili.
Tunsin hymyn terävänä viiltona vatsanahkani alla. Se oli minun hymyni. Sama hymy jonka vedin kasvoilleni lapsena kuin maskin, niinä lämpiminä aamuina kun puin kouluun pitkähihaisen paidan peittääkseni käsivarsien mustelmat.
Erityisesti suosittelen Kun aika loppuu -kirjaa lukupiirikirjaksi. Kun kirjaan ei saa lisää sivuja, niin sen teemoja voi avata keskustelemalla niistä toisten kanssa.
Ja ihan varmasti kirja on mielessäni joka kerta, kun kävelen Lasipalatsin ohitse.
Kirja on saatu lahjoituksena Bonnier Booksilta.
Muita Kun aika loppuu -blogiarvioita mm. Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja ja Järjellä ja tunteella.
- Elina Hirvonen
- Kun aika loppuu
- WSOY, 2015
- ISBN 9789510409848
Me keskusteltiin tästä juuri eilen, paljon rankkoja asioita saatu niputettua yksiin kansiin. Toisaalta jää vähän lohduton kuva syrjäytyvien nuorten tilasta, kukaan ei näe riittävästi aikaa ja vaivaa, että pahan kierteestä pääsisi pois ja seurauksena sitten koulusurmia jne.
Tosi erilainen kirja kuin Kauimpana Kuolemasta, mutta hyvä lukukokemus ja just hyvä lukupiiriin, kun tässä jäi paljon asioita avoimeksi .
Tosi kiinnostavaa kuulla, että Singaporen lukupiiri on löytänyt uutuusteoksen näin nopeasti. Suomi näyttää välimatkan päästä myös hieman erilaiselta.
Minusta Elina Hirvosen kirjoissa on parasta kieli. Hän kirjoittaa sellaista perinteisen kaunista kieltä, jota on helppo ja tyydyttävä lukea. Vaikka tarina ei muuten ottaisi lujasti matkaansa, kielen vuoksi lukukokemus ei ole mennyt hukkaan. ”Kun aika loppuu” on myös monessa muussa suhteessa hieno kirja, kiitoksensa ansainnut.
Pidin kovasti päähenkilö Laurasta, hänen todentuntuisuudestaan ja pohdiskeluistaan. Millainen on äidin taakka, jos oma lapsi osoittautuu erilaiseksi tai suorastaan pahaksi? Mikä on mennyt vikaan? Ja juuri Lauran kohdalla ehkä kysymys: yritinkö niin kiihkeästi pelastaa maailmaa, että lapsi jäi jotenkin huomaamatta?
Aslak on myös mielenkiintoinen hahmo, jota olisin toivonut syvennettävän lisää. Jotenkin tuntui, että asetelma, jossa kertojina olisivat olleet Laura ja Aslak kumpikin omista näkökulmistaan, olisi ollut todella kiehtova.
Aavan hahmoa mietin kovasti. Tarvitsiko kirja hänen oman tarinansa? Autanko näitä heikoimpia maailmassa vai pystynkö auttamaan ihan läheisintäni – tämä teema oli minusta sisäänrakennettu ja Lauran suhteessa poikaansa. Olisin mennyt mieluummin syvemmälle Aslakin päähän. Olisivatko perheen isä ja tytär voineet jäädä hyvin hahmotelluiksi statisteiksi?
Kirja käsittelee vakavia asioita ja on siksi varsin synkkä. Tämä on toki kirjoittajan valitsema lähestymistapa. Itse pidän enemmän siitä, että raskaitakin asioita lähestytään niin, että niihin saadaan mukaan lämpöä ja iloa. Tuntui, että kirjan motto ”jos menetämme toivon paremmasta tulevaisuudesta, mitä meille jää”, ei saa vastaustaan eikä toivon pilkahdusta suoda.
Lopuksi vielä yleinen valitus. Olen jotenkin kyllästynyt siihen, että lähes jokainen kirja rakennetaan nykyään näkökulmatekniikan ja vaihtelevien aikatasojen varaan. Pahimmillaan tuntuu siltä, että kirjoittaja on tehnyt tekstin, ja sitten pilkkonut sen eri aikatasoille. Viimeksi tämä häiritsi Lauri Mäkisen muutoin kiinnostavan ja persoonallisen ”Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset” -kirjan suhteen. Voisiko joku kirjoittaa romaanin, joka etenisi kronologisesti – luonnollisesti normaalit muistelut ja hetkelliset takaumat sallien – eikä aina niin, että tapahtumien lopusta väläytetään dekkarimaisesti jokin action-hetki? Kyllä me lukijat jaksamme lukea kirjamme myös järjestyksessä, jos se vaan on hyvin tehty.
Hei Sanna-Mari, samaa mieltä, että kieli on kaunista ja osuu paikoin todella nappiin, koskettaa. Ylipäätänsä olen kanssasi samaa mieltä kirjan painotuksista. Itse luin sitä vahvasti äitinä.
Myös näkökulmien vaihtelusssa olet ytimessä, viimeisimpänä Kaikki se valo jota emme näe, jossa tarina on pilkottu parin sivun pätkiin ja joka luvussa sekä kertoja, että useimmiten myös ajankohta vaihtuu. Siitä kirjasta sitten lisää, kun Kirsin Book Club Pro kokoontuu lokakuussa.