Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton – pieni kirjahelmi, jossa on paljon pohdittavaa

Pulitzer-palkitun Elizabeth Stroutin kirjassa Nimeni on Lucy Barton vaikuttaa aluksi, ettei tarinassa tapahdu kovin paljoa. Lucy on joutunut New Yorkissa sairaalaan ja hänen äitinsä tulee pitämään hänelle seuraa viiden päivän ajaksi. Tytär Lucy muistelee mielessään menneitä tapahtumia ja ääneen keskustelee äitinsä kanssa tuttujen ja tutuntuttujen elämästä. Mutta ensivaikutelma pettää!

Kerran, monta vuotta sitten, kävi niin että jouduin viettämään sairaalassa melkein yhdeksän viikkoa. Sairaala oli New York Cityssä ja öisin näin sängystäni Chrystler Buildningin, sen valaistun geometrisen loisteen.” (Kirjan avauslauseet.)

Moni meistä oli lukenut tai kuunnellut kirjan jo hieman aiemmin. Totesimme, että kirjan tapahtumilla on lyhyt puoliintumistaika, sillä jouduimme kertaamaan juonenkäänteet, vaikka tunnelma olikin säilynyt vahvana mielessä.

Nimeni on Lucy Barton on Kirsin Book Clubin 98. lukupiirikirja. Yleensä keskustelumme varsin vapaamuotoisesti emännän alustuksen pohjalta, mutta päätimme kerrankin kokeilla valmiita lukupiirikysymyksiä, kun sellaiset olivat kirjailijan sivuilla tarjolla. Tavoitteena oli tietenkin tehdä keskustelustamme entistäkin laadukkaampaa. Here we go:

1. Lucyn aviomies kutsuu Lucyn äidin sairaalaan vierailulle ja maksaa hänen matkansa. Onko teko mielestäsi osoitus miehen rakkaudesta Lucyyn?

Lucy on sairaalassa kuukausia. Hänellä oli tulehtunut umpisuoli, josta hän on saanut jotain komplikaatioita. Mietimme, että äidin kutsuminen oli mieheltä ennemminkin käytännön teko, sillä mies ei halunnut vierailla sairaalassa ja hänellä oli myös pienet tytöt hoidettavanaan. Vai oliko miehellä kenties jo silloin suhde lastenhoitajan kanssa? Voihan olla, että mies ajattelikin enemmän Lucyn parasta ja vaistosi, että Lucy tarvitsi äitiä. Saattoihan tämä olla viimeinen mahdollisuus tavata ja selvittää menneet, jos Lucy ei toipuisikaan. Sairaalaoloissa Lucy sai ensimmäistä kertaa elämässään äitinsä varauksettoman huomioon. Arvelimme, että Lucy on sairaalavaiheessa alle 30-vuotias ja vuosi on noin 1985.

2. Mikä rooli Lucyn ja hänen äitinsä juoruilulla on kirjassa?

Heidän ei tarvinnut puhua omista asioistaan, kun he puhuvat muitten suhteista. Hämmästelimme, kun he eivät puhuneet edes Lucyn lapsista. Heidän tapansa keskustella oli toisten ihmisten tarinoiden kautta. Useimmiten nämä olivat ihmisiä, joilla meni huonosti,  joiden parisuhteet olivat kariutuneet.

3. Luuletko, että Lucy syyttää äitiään lapsuutensa kipupisteistä? Olisiko hänen äitinsä voinut toimia toisin?

Me pohdimme lukupiirissä, mitä oikein on tapahtunut? Päättelimme, että jotain seksuaalista, ehkä. Se oli selvää, että molemmat vanhemmat olivat rajuja otteissaan, ja elämä ei ollut lempeää. Lucyn on ollut vaikeaa olla tekemisissä vanhempiensa kanssa aikuisena, on ollut tuskallista palata kotiin edes lyhyeksi aikaa. Hän ei enää kuulunut joukkoon. Lucy ei kuitenkaan syytä äitiään, ei halua kaivaa arpia auki. Elizabeth Strout on itse todennut, että lukija voi tuomita, mutta kirjailija ei voi tuomita henkilöitään. No, meidän mielestämme äiti olisi voinut olla  enemmän lapsiensa tukena.

4. Toinen maailmansota ja natsit vaikuttavat vahvasti Lucyn isään ja sitä kautta koko perheeseen, Lucyn avioliittoon ja jopa hänen unelmiinsa. Keskustele.

Meistä oli yllättävää, että tarinan moottorina olikin toisen maailmansodan traumat. Koimme, että meille sotaveteraaniudessa ei ole meille uutuutta, mutta ehkä Amerikassa ei ole niin yleistä käsitellä mitä sota toisella mantereella on tehnyt sukupolvien mielenterveydelle. Heillähän on paljon tuoreempia sotaveteraaneja Korean, Vietnamin, Irakin and Afganistanin sodista. Vaikka äiti ja tytär kohtaavat, isän kokeman sodan varjo lankeaa heidän välilleen. Mietimme, kuinka suojelevaisia me olemmekaan omien lastemme suhteen, kuinka suopeasti sodassa olleet isovanhempamme olisivat katsoneet venäläistä miniää tai vävyä, ja varmasti Lucyn vanhempien vähäisellä koulutuksella ja ahtaalla maailmankuvilla oli merkitystä.

5. Lucylla on suuria tunteita lääkäriään kohtaan, miten kuvaisit tunteita?

Lucy sanoi rakastavansa lääkäriään, mikä ei ole ihme, sillä lääkäri piti hänestä hyvin henkilökohtaista huolta. Jotain erityistä suhteessa oli, sillä lääkäri kävi vapaapäivinäänkin katsomassa Lucya ja loppulaskutus ei vastannut ollenkaan totuutta. Lääkäri oli rakastavan isän korvike.

6. Lucyn ystävä Jeremy kehottaa Lucya olemaan kirjoittamisessaan häikäilemätön. Noudattaako Lucy neuvoa?

Koimme, että Lucy kirjoitti kurssilla tarinansa uudelleen, ehkä rohkaistuneena Jeremyn sanoista. Kurssin opettaja Sarah Payne sanoi, että pidä tarinasi.

Taisi olla seuraavana päivänä, kun Sarah Payne kertoi meille, miten meidän piti kirjoittaa sydän yhtä avoimena kuin puhuisimme Jumalalle.

7. Miksi Lycy käy toistuvasti katsomassa tiettyä patsasta the Metropolitan Museum of Artissa?

Patsas esittää miestä lapsineen ja museon kyltin mukaisesti lapset tarjoavat nälkäiselle isälleen itseään uhriruoaksi. Pohdimme, oliko patsaan mies Lucyn äiti vai isä? Kuka tuhosi Lucyn perheen lapset? Oletimme Lucyn näkevän tämän kaltaista symboliikkaa.

8. Kuinka Lucyn lapsuuden köyhyys vaikutti hänen elämäänsä ja työhönsä?

Lucy oli ollut lapsuudessaan pilkattu ja syrjitty, ja tämä on jättänyt jäljen. Olisi voinut kuvitella, että raha olisi ollut hänelle tärkeää, sitten kun sitä oli, mutta ei. Hän ei esimerkiksi halunnut miehensä rahoja ja myöhemmin tuki taloudellisesti siskonsa elämää. Hänen äitinsä mukaan Lucy ei ollut enää yksi heistä. Meidän mielestämme Lucy oli tavattoman kiltti, ei näyttänyt missään vaiheessa katkeruutta tai vihaa. Lucy oli vähään tyytyväinen, ehkäpä kaikki päivät olivat parempia kuin käärmeen kanssa autossa!

Toiset lapset puhuivat meistä leikkikentällä. ”Teidän perhe haisee”, he sanoivat ja pitelivät nenäänsä.

9. Mitä asuminen New Yorkissa merkitsee Lucylle?

Koimme, että Lucy viihtyi New Yorkissa. Hän ei kaivannut maaseudulle Illinoisin Amgashiin, hän oli kotonaan New Yorkissa, omissa ympäristössään.

10. Mitä Sarah Payne tarkoittaa sanoessaan, että meillä kaikilla on vain yksi tarina?

Lucyn kirjoittamisen opettaja Sarah Payne painotti, että meillä kaikilla on vain yksi tarina ja se tulisi kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti. Pohdimme keskenämme, mikä on kunkin avainkokemus, mikä on muovannut eloa ja oloa, se sisäinen fiilis, miten suhtaudumme ulkoisiin tilanteisiin.

Lukupiiri marraskuussa 2018: Maija-Riitta Mustonen (vas.) Sasu Heikkilä, Liisa Honkavaara, Heli Arantola, Raila Luhtala, Minna Väisälä, Marja Castrén, Pirjo Helenius-Viitamäki, Piia Fredrikson, Airi Vilhunen ja Kirsi Ranin. Taustalla Chrystler Building.

Tämä on rakkaustarina. Tämä on tarina miehestä, joka on kärsinyt elämänsä jokaisena päivänä siitä, mitä tuli tehneeksi sodassa. Tämä on tarina vaimosta, joka pysyy miehensä rinnalla, koska useimmat sen sukupolven naiset pysyivät, ja hän tulee tyttärensä sairaalavuoteen äärelle ja puhuu pakonomaisesti siitä, miten kaikkien avioliitot rakoilevat, eikä hän edes tajua sitä, ei hän tiedä mitä hän tekee. Tämä on tarina äidistä, joka rakastaa tytärtään. Epätäydellisesti. Kukapa meistä täydellisesti rakastaisikaan?” sivu 92

Keskustelimme kirjasta reilut 1,5 tuntia. Etenimme kysymys kerrallaan ja lopuksi puhuimme erityisesti äidin ja tyttären suhteesta. Me olemme kaikki äitejä ja meidän oli vaikea ymmärtää sitä, että äiti ei saanut mitenkään ilmaistua tunteitaan Lucya kohtaan. Mietimme myös, minkälainen äiti Lucy oli omille tyttärilleen, miksei sekään suhde ollut kovin läheinen. Periytyykö rakkaudettomuus?

”Viralliset” kysymykset toivat selvästi laajennusta tavalliseen keskusteluumme, jossa useimmiten jokainen vuorollaan kertoo, mitä piti kirjasta. Toki siinäkin keskustelussa on rönsyjä, mutta aina ne eivät liity kirjaan. Tällä kertaa pysyimme hyvin kirjan teemoissa ja yhteinen mielipiteemme oli, että vastaisuudessakin on hyvä, että meillä on joitain etukäteen pohdittuja teemoja, mutta kymmenen kysymystä koettiin turhan pitkäksi listaksi.

Joulukuun kirjamme on Hans Rosling – Ola Rosling – Anna Rosling: Faktojen maailma (Bazar) ja olemme samalla menossa tutustumaan uuteen keskustakirjasto Oodiin. Katso listalta, mitkä kaikki 98 kirjaa olemme jo yhdessä lukeneet.

  • Elizabeth Strout
  • Nimeni on Lucy Barton
  • Tammi, 2018
  • My Name Is Lucy Barton, suomentanut Kristiina Rikman, 2016
  • ISBN 978-951-31-9962-3

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.