George Saunders: Lincoln in the Bardo – melkoista meteliä hautausmaalla

Onko ylistetty Lincoln in the Bardo liian hieno teos minulle?

Olin viime syksynä Skotlannissa juuri samaan aikaan kuin Man Booker -palkinto annettiin amerikkalaiselle George Saundersille. Katsoin ohjelmaa tv:stä ja minua siinä kiinnosti eniten se, miksi Cornwallin herttuatar Camilla oli jakamassa palkintoja. Seuraavana päivänä kävin kuitenkin ostamassa kirjan ja vakaa aikomukseni oli lukea kirja heti. No, olen tarttunut siihen parikin kertaa, mutta alkusivut eivät saaneet minua imuunsa.

Päätin kuitenkin Trumpin ja Putinin Helsinki-treffien ilmapiirissä lukea loppuun kirjan, jossa Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin poika kuolee ja joutuu bardoon, kuoleman jälkeiseen välitilaan, jonka kautta siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Ideana kirjan bardo tuntui kovin tutulta, sillä jonkinlaisessa välitilassa olivat myös Laura Lindstedtin luomat naishahmot Oneironissa.

Kirjan rakenne on haasteellinen

Kirja on kuin tilkkutäkki, sillä teksti on koottu monista pienistä pätkistä. On tapahtumien todellinen ulottuvuus, bardon tapahtumat ja bardon henkien elämäntarinat.

Todellinen ulottuvuus on kiinnostava. Yhdysvaltain sisällisota on käynnissä, mutta presidentiltä odotetaan silti vastaanottojen järjestämistä Valkoisessa talossa. Juhlailtana 20.2.1862, kun alakerrassa on satoja vieraita, Lincolnin 11-vuotias Willie-poika kuolee kuumetautiin talon yläkerrassa.

Illan ja seuraavien päivien tapahtumia selostetaan lainauksilla aikalaisten kirjoituksista. Lainaukset ovat lyhyitä, mutta mielenkiintoisesti myös keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi toiset ovat kirjanneet, että kuolemanyönä loisti täysikuu, toiset puhuvat kuunsirpistä ja joidenkin mukaan oli pilvistä, eikä kuuta näkynyt ollenkaan. Fake news on ollut siis ilmiö jo silloinkin!

Kirjan nykyhetkenä on yö, jolloin presidentti vierailee hautausmaalla sijaitsevassa kryptassa, jonne Willien arkku on tuotu. Tämän pitäisi olla historiallinen fakta kuin myös sen, että sekä Abe että vaimonsa Mary surivat todella syvästi Willien kuolemaa.

Hautausmaalla on melkoinen puheensorina, kun bardossa olevat henget – tai miksi kuolleita välitilan henkilöitä tulisi kutsua – hengailevat erikoisissa olomuodoissaan ja seuraavat Willien saapumista. He puhuvat jatkaen toistensa lauseita ja väliin tunkee toisia henkiä tuputtaen omaa asiaansa. Tuntuu kuin sivuilta pursuaisi meteliä, yksittäisiä toteamuksia, joista on vaikea saada kiinni. Tunnelma on epätodellinen, mutta niin kai sen henkimaailman tapahtumia kuvatessa tuleekin olla.

Bardo on kiirastuli, jossa jotkut etenevät nopeammin kuin toiset. Vanhat henget tietävät, että Willien kaltaisten nuorten pitäisi vain livahtaa bardon läpi, eikä jäädä sinne oleskelemaan. Willie kuitenkin haluaa jäädä odottamaan seuraavaa kohtaamista isänsä kanssa, sillä presidentti Lincoln on sanonut tulevansa uudelleen.

We have loved each other well, dear Willie, but now, for reasons we cannot understand, that bond has been broken. But our bond can never be broken. As long I live, you will always be with me, child.

Ansioistaan huolimatta vaativaa luettavaa

Ymmärrän, että kirjalla on kirjallisia ansioita. Se on monen eri äänen kudelma, hahmoja lienee kaikkiaan yli 160. George Saunders on aiemmin julkaissut novelleja ja Lincoln in the Bardo on hänen ensimmäinen romaaninsa. Mutta huh, kuinka tarinaa oli raskasta lukea. Kieli oli englanniksi osin melko haastavaa, mutta rankempaa oli tekstin pirstaleisuus, joka ei tarjonnut minkäänlaista flowta tai lukunautintoa.

Suurempi ansio lienee kirjan filosofisuus. Onko Lincoln jumala ja Willie hänen täydellinen poikansa, joka uhrataan sisällissodan syntien vuoksi? Voisiko Willie pelastaa muut henget takaisin elämään, kun hänellä on vahva yhteys isäänsä? Miksi ”päähenget” eivät siirry seuraavaan vaiheeseen, onko kyseessä kiirastuli, jossa elämän teot ruoditaan? Kirjassa lienee materiaalia vaikka minkälaiseen selittelyyn ja pohdintaan ja siksi se voisi toimia hyvin lukupiirikirjana.

Alussa kysyin, että onko Lincoln in the Bardo minulle liian hieno kirja, sillä se ei saanut minua otteeseensa ja lukeminen oli varsinaista tahkoamista. Ehkä kirja on kaikkien ylistysten arvoinen ja minä en vaan ole sillä tasolla, että osaisin arvostaa kirjan hienouksia. 

Yritin kyllä ja katsoin kesken luku-urakan myös Steven Spielbergin ohjaaman Lincoln-elokuvan, jonka pääosassa oli Oscar-palkittu Daniel Day-Lewis. Elokuvassakin viitattiin Willien kuolemaan ja kuvattiin Lincolnin suhdetta Willien pikkuveljeen Tadiin erittäin lämpimäksi.

Mutta suosittelen tutustumaan kirjaan, joka on myös julkaistu suomeksi nimellä Lincoln bardossa (Siltala, 2018). Hattua nostan suomentaja Kaijamari Sivellille, sillä kirjan kääntäminen on ollut sananmukaisesti henkimaailman juttuja.

Lue juttumme muista kirjoista, joissa on presidentti tai joissa käsitellään kuolemaa:

• Laura Lindstedt: Oneiron ja Oneiron lukupiirissä
• Ilkka Remes: Kiirastuli
• Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
• Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta.