Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin – kuinka selviytyä elämästä hengissä Yhdysvalloissa
Kirjailija Jennifer Clement on tiukan oloinen nainen. Näin hänet syksyllä 2018 Helsingin Kirjamessuilla sekä kustantajan järjestämässä tilaisuudessa että Sofi Oksasen haastattelussa. Yhtään hymyä ei irronnut, mutta eipä hänen käsittelemänsä teemat antaneetkaan aihetta iloon.
Jennifer Clement oli Suomessa kahdessa roolissa, toisaalta sananvapausjärjestö PEN Internationalin puheenjohtajana ja toisaalta markkinoimassa uutta kirjaansa Rakkaudesta aseisiin (Gun Love). Hän oli yksi messujen päävieraista edustaen Yhdysvaltoja, vaikka itse onkin asunut lähes koko elämänsä Meksikossa.
Luin Rakkaudesta aseisiin -kirjan alun messujen jälkeen marraskuussa. Tarina ei heti vetänyt ja vierastin Jennifer Clementin kirjoitustyyliä. Mietin myös, että suomennos ei ollut tehnyt tekstille hyvää.
Äiti oli kuppi sokeria. Häntä sai lainata koska tahansa. Äiti oli muru, arkisinkin hänellä oli tahmeat syntymäpäiväkädet. Äidin hengitys tuoksui viidenlaisilta Life Savers -pastilleilta. (Kirjan alkulause)
Huomasin kuitenkin muistelevani kirjaa usein, sillä luin syksyllä muita amerikkalaisten naisten teoksia, joissa kuvattiin köyhiä tai vaatimattomia elinolosuhteita. Aseet, rikollisuus ja huumeet olivat niilläkin sivuilla. Mieleeni oli jäänyt erityisesti Clementin kertoma fakta, että Yhdysvalloista viedään Meksikoon rajan yli 20.000 laitonta asetta päivittäin. Siis joka päivä.
Presidentti Trump haluaa muurin, jotta Meksikosta ei virtaisi ihmisiä ja huumeita Yhdysvaltoihin, mutta aseista Trump ei ole huolissaan. Clementin mukaan Trumpin kaudella ei aseita tulla rajoittamaan, sillä presidentin suopeus on ostettu NRA:n merkittävillä lahjoituksilla. Hänhän on suositellut aseita kaikille opettajillekin yleisen turvallisuuden nimissä. Eläköön. Faktaboxiin voi lisätä myös sen, että vuonna 2017 Yhdysvalloissa kuoli 40.000 ihmistä ampumisen seurauksena. Se on 109 henkilöä joka päivä. Ei paljon lohduta, että luvusta yli puolet on itsemurhan ampumalla tehneitä (HS 5.1.2019).
Rakkaudesta aseisiin kuvaa hennon 14-vuotiaan tytön, Pearlin, kertojaäänellä elämää floridalaisella asuntovaunualueella. Paikka on kurja millä mittapuulla tahansa. Vieressä on haiseva kaatopaikka ja alueen toisella reunustalla virtaa alligaattoreita kuhiseva joki. Pearl ei asu äitinsä Margotin kanssa edes asuntovaunussa, vaan Mercury-merkkisessä autossa, joka on toiminut äidin ja tyttären kotina jo 14 vuotta. Pearl nukkuu etupenkillä, äiti takapenkillä. Takaluukussa on äidin suvun arvoesineitä, porsliinia, hopeita, viulu ja muuta tavaraa, jota Margot otti mukaansa 17-vuotiaana karatessaan kotoa vastasyntyneen Pearlin kanssa.
Äiti on sairaalassa töissä ja Pearl käy koulua, heidän elämänsä on vakiintunutta ja olosuhteisiin nähden onnellista. Kunnes kuvaan astuu mies, jota äiti ei voi vastustaa.
En tajunnut. Äitihän tunsi kaikki laulut, miksi hän silti sotkeutui ja hullaantui sellaiseen mieheen? Hän osasi ulkoa kaikki rakkauslaulut, jotka ovat rakkauden yliopisto.
Jennifer Clement kertoi, että halusi kuvata kirjassaan niiden ihmisten elämää, jolla ei ole ollenkaan valtaa. Heidän, joiden tarinaa ei kerrota Hollywoodissa. Lukiessa onkin selvää, että Clement pyrkii tarinankerronnallaan vaikuttamaan. Asuntoalueella on jalkapuoli sotaveteraani, huijaripappi, meksikolainen maahanmuuttaja sekä Pearl, joka ei edes osaa haaveilla muunlaisesta elämästä.
The most powerless people in the world are girls. As a writer I can give them superpowers. Guns can speak, pens can speak”, sanoi Jennifer Clement Helsingin Kirjamessuilla 2018.
Kirjan pääteema on aseet, mutta minulle kirjasta välittyy ennemminkin ihmiset, joiden elämänhallinta on hukassa. Nyt he eivät enää löydä tietä muille poluille, joten mikä vaan ihminen tai business, jossa on lupaus paremmasta tulevaisuudesta, kelpaa. Joukossa on sekaisin hyviä ihmisiä ja ihmisiä, joita voi nimittää pahoiksi. Lukiessa saa koko ajan olla Pearlin puolesta huolissaan, kumpaan joukkoon hänen kohtaamansa ihmiset kuuluvat.
Jos en olisi kuullut Jenniferin puheita messuilla, olisi Rakkaudesta aseisiin minulle tarina äidistä ja tyttärestä, heidän vahvasta suhteestaan ja miten se kantaa vaikeuksissakin. Mutta nyt luin tarinan aseiden kautta, kuinka mies antaa rakkaalleen aseen lahjaksi, kuinka alle kymmenen kuolonuhrin ampumisia ei enää uutisoida, kuinka ammuskelun ääni ei hetkauta.
Tämän kirjan jälkeen luen Trumplandian uutisia taas hieman valaistuneimmin silmin, mutta entistä huolestuneempana.
Suosittelen Rakkaudesta aseisiin heille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista. Kirja on hyvin helppolukuinen painavasta asiastaan huolimatta.
Olen lukenut viime aikoina myös seuraavat amerikkalaisten naisten teokset. Melko lohduton kuva syntyy Yhdysvaltojen heikompiosaisten elämästä, vaikka aina välillä onkin pilkahduksia toivosta. Suosittelen samaa lukukimaraa, johon varmaan sopisi vielä täydennystäkin. Pearl olisi voinut olla romaanihahmo myös kaikissa näissä kirjoissa:
- Michelle Obama: Minun tarinani – huippukirja, jossa kuvataan paljon mustan yhteisön jäsenten mahdollisuuksia (aseet mainittu)
- Tara Westover: Opintiellä – tositarina, kuinka mormoni-isä uskoi koulun ja lääkärin olevan saatanan juonia (aseet mainittu)
- Cecilia Samartin: Kirottu kauneus – järjestäytynyt ihmiskauppa, jonka uhrit jäävät lukijan mieleen (aseet mainittu)
- Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 1 ja Siivoojan käsikirja 2 – tarinoita niiltä, joilla ei ole valtaa, mutta myös muuta
- Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton – köyhyydestä kaupunkiin.
- Jennifer Clement
- Rakkaudesta aseisiin
- Like, 2018
- Gun Love, suomentanut Terhi Kuusisto, 2018
- ISBN 978-952-01-1634-7
Mää pidin tän kirjan kielestä tosi paljon, vaikka tarina olikin mitä oli. Miten voikin tuollaisen aiheen kietoa niin kauniiseen pakettiin? Aion lukea Clementin muutkin kirjat.
Minustakin kieli oli todella sujuvaa ja monin paikoin runollista, mutta silti jäi tunne, että kielikuvat eivät oikein kääntyneet kunnolla suomeksi. Useat viittaukset musiikkikappaleisiin eivät myöskään oikein puhutelleet, kun niitä ei tuntenut.
Mietin, kuinka paljon enemmän kolahtaa joku lainaus, vaikkapa ”katu täyttyy askelista” tai ”mulla on jano sun lähteesi vettä” kuin sellainen, johon ei ole mitään omaa tunnepintaa.
Minuakin kiinnostaa Clemementin muu tuotanto, etenkin Varastettujen rukousten vuori. Harmi, että sitä ei ole äänikirjana edes englanniksi.
Minusta Clementin yksinkertaisuudessaan runollinen tyyli sopii tähän tarinaan ja aiheeseen. Kannattaa lukea myös Varastettujen rukousten vuori. Siinä ollaan rajan toisella puolella.
Kiitos suosituksesta. Rajan toisella puolellakin taitaa meno olla aika hurjaa. Sitä on vaikea hahmottaa, että nämä tarinat voisivat loistavasti olla totta!
Olen nyt lukenut tästä kirjasta muutamasta blogista ja kerta kerralla kiinnostun enemmän romaanista. Tämä myös sopisi hyvin Michelle Obaman jatkoksi. Erilaiset amerikkalaiset tarinat, ne jotka eivät toista perinteistä amerikkalaista unelmaa, kiinnostavat.
Michellen seuraksi sopii tämän kirjan lisäksi erityisesti Tara Westoverin Opintiellä, joka on ollut sekä Barackin että Michellen omillakin suosikkilistoilla.
Rakkaudesta aseisiin on niin uusi kirja, että se ei ole vielä saanut laajaa näkyvyyttä Yhdysvalloissa. Jennifer kertoi messuilla, että kirjasta pitää saada paperback, jotta se alkaa saada laajassa mitassa arvioita.
Minulle on käynyt samoin kuin Ammalle eli mitä enemmän olen blogeista tästä kirjasta lukenut, sen enemmän alkaa kiinnostaa. Ja lähtökohta minulla oli pitkään, ettei kirja kiinnosta, koska jo kirjan nimi on minusta luotaantyöntävä (enkuksikin eli ei ole tullut tartuttua siihen senkään takia). Mutta niinpä vain on mieli muuttunut ja takki kääntynyt!
Loppujen lopuksi kirja kertoo paljon enemmän amerikkalaisen yhteiskunnan väliinputoajista kuin aseista. Aseita on, mutta ne eivät ole se pääjuttu tarinan kannalta, vaikka ne jäävät kyllä mieleen. Minulle vaikuttavinta oli päähenkilö Pearlin ja hänen äitinsä suhde. Miten äiti olikin niin helposti vietävissä!