Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt – antaa pakolaisille äänen

Päivitys 31.5.2019: Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa Jukka-Pekka Pajusen suomentamana toukokuussa 2019. Keltaisella kirjastolla on meneillään 65. juhlavuosi ja Mennä, meni, mennyt on ensimmäinen Jenny Erpenbeckin sarjassa ilmestynyt teos. Minna on kirjoittanut blogijutun syksyllä 2016 luettuaan kirjan alkuperäiskielellä eli saksaksi.

Turun kirjamessujen teemamaa 2016 oli Saksa. Runsaasta tarjonnasta ylitse muiden nousi minulle Jenny Erpenbeck. Messuilla Erpenbeckiä haastatteli Stefan Moster, itsekin romaanikirjailija, joka on myös kääntänyt kymmenittäin suomalaisia romaaneja ja useita näytelmiä saksaksi.

Erpenbeckin 2015 ilmestynyttä romaania Gehen, ging, gegangen ei valitettavasti ole vielä käännetty suomeksi. Aiemmin ovat ilmestyneet romaanit Vanhan lapsen tarina (Avain 2011) ja Kodin ikävä (Avain 2011). Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä Gehen, ging, gegangen on ajankohtainen, puhutteleva ja hyvin kirjoitettu romaani. Amazon.de:n parissa päivässä Helsinkiin toimittama kirja on myynyt ilmeisen hyvin Saksassa. Romaanin teema valikoitui Erpenbeckin mukaan, koska se on hyvin ajankohtainen ja esillä. Kukaan ei kuitenkaan oikein tunnu tietävän keitä turvapaikanhakijat ovat.

Romaanin päähenkilö Richard on hiljattain eläkkeelle jäänyt klassisten kielten professori, jonka vaimo on kuollut ja rakastajatar jättänyt. Richard kiinnostuu Berliinin Alexanderplatzille majoittuneista mustista nälkälakkoilevista turvapaikanhakijoista, jotka kieltäytyvät syömisen ja juomisen lisäksi myös kertomasta nimeään. Tällä mielenilmauksella he tulevat näkyviksi uutisotsikoissa. Meille nimen salaaminen on protesti, monelle muulle sen kertominen voi olla vaarallista. Nimeen voi myös liittyä valhe, ostettu tarina. Richard kiinnostuu, lähtee jututtamaan afrikkalaisia ja ystävystyy heidän kanssaan.

Erpenbeck kuvaa tarkasti ihmisiä otsikoiden takana. Mitä Dublin II -sopimus merkitsee paperittomalle, jonka hartain toive on löytää töitä elättääkseen itsensä ja perheensä, joka sekin on vielä vain haave. Rantavaltiot vastaanottavat pakolaisista Välimeren ylityksestä hengissä selvinneet, mutta päästävät heidät mielellään jatkamaan matkaansa. Matka jatkuu maihin, jotka sopimusten mukaan ”eivät ole vastuussa”, mikä tarkoittaa tilapäismajoitukseen säilömistä ja työnteon kieltämistä. Pakolaisilta on viety kaikki elämän kiinnekohdat, jolloin he muuttuvat vieraaksi myös itselleen. Keitä he siis ovat, miten tästä eteenpäin? Suurimman osan elämästään DDR:n kansalaisena elänyt Richard tietää, miltä tuntuu kun yhtenä aamuna herää vieraassa maassa. Pakolaisten asemaa ei helpota absurdi byrokratia, joka toteuttaa kabineteissa ja kokoussaleissa tehtyjä päätöksiä ja sopimuksia käytännössä.

Erpenbeck päästää DDR:n byrokratian ja kansalaiskurin aika vähällä. Mainitsee vain, että Richard oli Stasin arkistoissa kirjattu poliittisesti epäluotettavaksi ja epäviralliseen yhteistyöhön kelpaamattomaksi. Richard kuitenkin sai hoitaa professuurinsa kunnialliseen eläkkeeseen saakka. Hän oli siis omana aikanaan tavallaan ”siedetty”, kuten maahantulijat nyt. Kun turvapaikanhakijaa (joka ei voi jättää hakemusta, koska se pitää käsitellä ensimmäisessä EU-maassa, johon on tullut) uhkaa karkotus, hänelle voidaan antaa tilapäinen oleskelulupa esimerkiksi akuutin sairastumisen vuoksi, ajat vaihtelevat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Erpenbeck kysyy, miksi psykoottinen tai masentunut edes pyrkisi parantumaan, kun terveenä tulee ajetuksi maasta.

Turun kirjamessuilla vieraillut Jenny Erpenbeck kertoi halunneensa tarttua ajankohtaiseen aiheeseen myös katsoakseen meitä eurooppalaisia, meidän tapaamme elää, ja sitä miksi meidän ja pakolaisten maailmat ovat niin kaukana toisistaan. Erpenbeck antaa pakolaisille äänen kertoa arvoistaan ja arvostuksistaan – ja hiljaa ihmetellä eurooppalaista käsitystä hyvästä elämästä. Erpenbeck vie hienosti tarinaa eteenpäin ja avaa vähitellen myös Richardin elämää, moralisoimatta mutta siten että lukija tekee ihmettelevät kysymykset itse.

 

Blogijuttuja muista Keltaisen kirjaston kirjoista:

• Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
• 490. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
• 487. Amos Oz: Juudas
• 479. Hanya Yanagihara: Pieni elämä
• 419. Colm Tóibín: Brooklyn
• 471. Colm Tóibín: Nora Webster
• 456. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
• 245. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
• 329. Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
• 264. Toni Morrison: Jazz
• 452. Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
• Keltainen pokkari 64. Orhan Pamuk: Istanbul – Muistot ja kaupunki